Kyproslainen saa maistaa omaa viiniään – onneksi myös turisti

Kyproksen viinitilat vannovat alkuperäislajikkeiden nimiin: Maratheftiko, Mavro, Xynisteri…
Täällä valmistetaan myös maailman vanhinta edelleen tuotannossa olevaa viiniä, Namaa.
Karu kaukainen saari kun säästyi viinikirvalta, joka tuhosi lähes kaikki Euroopan viiniköynnökset 1800-luvun puolivälissä.

Kenellekään tuskin tulee suurena yllätyksenä, ettemme malttaneet tyytyä rantalomailuun edes Kyproksen rantalomakohteessa Agia Napassa.
Vajaan viikon mittaisen reissumme oli tarkoitus olla kunnollinen löhöloma altaan reunalla makoiluineen, varsinkin kun se oli tämän vuoden ainoa lomaviikkomme.
Mutta mihin sitä koira karvoistaan pääsee tai jotain sinne päin.

Ismo jo kirjoittikin piipahduksestamme maailman ainoaan jaettuun pääkaupunkiin Nikosiaan, mutta nyt tulee vähän viini- ja ruoka-asiaa.
Vähän ja vähän. – Tunnette tapani, joten varaa aikaa ja lasillinen viiniä, ennen kuin jatkat lukemista.

Kyproksen viinitilat & miten niille pääsee helposti

Jo ennen kuin varasimme lennot Kyprokselle oli suunniteltuna teemana viinit ja vuoret.
Aika nopeasti selvisi, että kovin laajaan saarivaltion kiertelyyn ei olisi aikaa.

Auton vuokraamalla ehtii enemmän, mutta pyrimme testaamaan kaikkialla julkisia liikenneyhteyksiä ja viinimatkailua ei auton kanssa voi luonnollisesti edes harrastaa.

Kyproksen viinitilat sijaitsevat Troodos-vuoristossa, jonne bussiyhteydet ovat heikot. Heräsi ajatus, että voisiko asiat tehdä joskus omatoimisuuden sijaan ihan vain helposti.
Googlailin asiaa uima-altaalla ja löysin retkiyrityksen nimeltä Love Aiya Napa.

Yritys on Kyproksen suurin online-retkitoimisto. Matkat varataan nettisivuilta ja myös maksetaan luottokortilla varaushetkellä.
Varausvahvistus tulee hetken kuluttua sähköpostiin, samoin kuin ohjeet noutopaikasta.

Love Aiya Napan valikoimissa on monenmoista veneretkistä jeeppisafareihin ja muihin aktiviteetteihin.
Myös ruokaan ja juomaan liittyviä retkiä on lukuisia.
Suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin valita mikä me kymmenistä eri retkistä valittaisiin, kun aikaa oli vain yhteen.

Poissulkevalla metodilla jäljelle jäi kaksi ylivoimaista suosikkiamme: jeeppiseikkailu vuoristoon tai viinitilakierros.
Retket on varattava vähintään kaksi vuorokautta etukäteen, mikä tarkoitti, että heti varaamalla ehtisimme retkelle viimeisenä maassaolopäivänämme.

Tuolle päivälle ei ollut tarjolla jeeppisafaria, mutta viinitilakierros oli saatavilla.
Olimme ehtineet jo pähkäillä, että viineihin ehtisimme tutustua ihan kaupasta ostaenkin, kun taas jeeppiretkelle ei ihan joka päivä pääse.
No, eipä päässyt tuonakaan päivänä.

Asia oli harvinaisen selvä, heipat vuoriseikkailulle ja kyllä kiitos viineille.
Ei nyt varsinaisesti meitä harmittava lopputulos.

Lähdetään maistelemaan!

5 viinitilaa – näihin tutustuimme

• Ayia Mavri Winery
• Koilani Village (+357) 25 470225
• Antoniades Winery
• Mandria Village (+357) 25 422638
• Gerolemo Winery
• Omodos Village (+357) 25 422122
• Vassiliades Winery – Oenou Yi
• Omodos Village (+357) 25 446000
• Zambartas Winery
• Agios Amvrosios Village (+357) 25 942424

Karu saari tuotti aikoinaan koko Euroopan viinit

Kyproksella on kaksi merkittävää viininviljelyaluetta, Troodos-Limassol ja Troodos-Pafos.
Näistä ensimmäiseen tutustumme tänään.

Oppaamme odottaa meitä sovitusti hotellimme edessä aamuvarhaisella.
Love Aiya Napa välittää useiden paikallisten yrittäjien retkipalveluita.
Retkemme järjestäjänä toimi ruoka- ja viiniretkiin erikoistunut Cyprus Taste Tours.

Olemme maksaneet kokopäiväretkestämme 90 euroa per pää.
Se sisältää viininmaistelut, lounaan vuoristokylässä, sekä kuljetukset tila-autolla.
Meidän lisäksemme kyydissä oli neljä irkkunuorukaista, sekä opas ja kuski.

Suuntaamme Agia Napasta moottoritietä länteen ja reilun tunnin kuluttua alamme mutkitella ylös Troodos-vuoriston pikkuteitä ja reissun ensimmäistä viinitilaa.

Kyproksella viiniä on viljelty maailman sivu. Kaupalliset tilat ovat kuitenkin nuoria.
Viini kun oli aiemmin peruselintarvike, jota valmistettiin lähes jokaisessa maatalossa omaan ja ystävien käyttöön.
Aikoinaan jokaisella kyproslaisella maatilalla olikin sekä oma aasi että oma viini.
Nykyään aaseja on parisen tuhatta koko maassa, mutta viineillä menee sentään vähän paremmin.
Maatalouden tukiohjelma on elvyttänyt paikallista viinituotantoa.

Kypros on ilmeisesti ainoa paikka Euroopassa, jossa kasvaa alkuperäistä Vitis Viniferaa, aitoeurooppalaista viiniköynnöstä. Kaikkialla muualla Euroopassa viinikirva tuhosi viinien juurakot 1860-luvulla. Nykyinen Vitis Vinifera vartetaankin pohjoisamerikkalaiseen runkoon.

Kyproksen maaperä on ilmeisesti niin ainutlaatuinen, että se kykeni suojelemaan viiniköynnöksiä. Karussa ja kuivassa maaperässä viini kasvattaa juurensa todella syvälle ja tämä saattaa olla yksi syy siihen miksi viinikirva ei onnistunut nujertamaan Kyproksen viiniköynnöksiä.
Toisaalta Kypros on myös mantereesta kaukana sijaitseva saari.

Täyttä varmuutta Kyproksen viinien säästymisen syille ei tiedetä. Joka tapauksessa saarivaltion viinitilat elivät kulta-aikaansa 1800-luvun loppupuoliskolta 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.
Viinin kysyntä oli kovaa, kun pienen saaren piti tuottaa viinit koko Euroopan tarpeisiin.

Tähän asti kyproslaiset olivat saaneet maistella omia viinejään perhepiirissään, nyt niistä pääsi nauttimaan koko Eurooppa. Jos ei nyt ihan rahvas, niin ainakin juhliva yläluokka.
Tänä päivänä onneksi myös tavan turisti.

Aiya Mavri Winery

Aiya Mavri on Kyproksen vanhin kaupallinen viinitila.
Sekin on perustettu vasta vuonna 1983.

Viinitilallinen, herra Giannis ottaa meidät vastaan tilansa päärakennuksen eteisessä.
Aivan ensimmäiseksi tämä useammankin tieteen tohtori esittelee meille tuotantotilansa.
Sen jälkeen palaamme eteisaulaan, jossa herra esittelee pientä viinimuseotaan.
Seinillä on vanhoja valokuvia, sekä viininvalmistukseen liittyvää perinnevälineistöä. Minimuseo on kiinnostava.

Giannis katselee meitä alta kulmiensa ja tenttaa viinitietämystämme. Selvästikin lähes varmana siitä, ettemme tajua lajista hölkäsen pöläystä.
Siltä se ainakin meistä tuntuu.
Me yleisö seisomme hipihiljaa luentoa kuunnellen.
Johonkin isäntämme esittämään kysymykseen yritän vastata ammattilaisen elkein, mutta herramme ei kuule pientä laumaamme.

Tunnen itseni rehtorin puhutteluun joutuneeksi alakoululaiseksi, enkä WSET 2 –viinisertifikaatin haltijaksi.
Oppaamme yrittää sanoa väliin, että tässä on ihan viiniasiantuntijoitakin paikalla, mutta hänkin vaikenee kesken lauseensa isännän tiukasta katseesta.

Kohta seuraamme herraamme alas kellariin. Henkeämme pidätellen kuuntelemme tohtorin luennon jatkumista.
Pian pääsemme itse asiaan, viininmaisteluun. Uskallamme istua maistelupöytään vasta kun kullekin on osoitettu oma paikkansa.

Vilkuilemme irkkuseuralaisiamme ja he vilkuilevat meitä takaisin hämmennyksen, pelon ja epäuskon sekaisine katseineen.
Kaikkia meitä hymyilyttää hiukan, vähän naurattaakin, mutta emme uskalla nauraa ääneen. Viininmaistajaisissa tyypillinen iloinen puheensorina puuttuu.

Maistelemme tarjotut viinit kovasti nyökytellen, kaikkiaan kahdeksan eri juomaa, mutta niistä ei jää juurikaan muistikuvia.
Giannis itse kertoo Muscatinsa tulleen valituksi maailman parhaaksi. Emme uskalla olla eri mieltä.
Toivomme pääsevämme kellarista poiskin.

Viinitilallinen tykkää tehdä erilaisia kokeiluita. Häneltä löytyy sekä suklaa- että chiliviiniä.
Näiden maku jää mieleen. Ovat ne sinänsä ihan hyviä, mutta henkilökohtaisesti olen aika puritaani viinien suhteen, enkä oikein ymmärrä maustamisen tuomaa lisäarvoa.
Siis nimenomaan viinien kohdalla. Maustetut viinat ovat asia erikseen.

Toisaalta EU:n lainsäädäntökään ei anna nimittää viineiksi juomia, joihin on lisätty mitään, mikä ei niihin luontaisesti kuulu.
Mutta toki näitä kannattaa maistaa ihan kuriositeettina, jos kohdalle osuu.

Olemme ilmeisesti mallikkaita oppilaita. Ainakin jonkin asteisen vaikutuksen onnistumme tekemään, sillä muiden maistelijoiden siirtyessä kohti myyntitiskiä isäntä hakee vielä yhden pullon kaapista.
Hän katsoo minua ja Ismoa hymyillen ja kaataa laseihimme maailman vanhinta edelleen tuotannossa olevaa viiniä, Namaa.

Antoniades Winery

Kaartelemme jälleen vuoristoteitä ja ajamme pariin kertaan harhaan. Opas kertoo, ettei hän ole käynyt Antoniadeksen tilalla pitkään aikaan, eikä siksi muista sen tarkkaa sijaintia.

Love Aiya Napa on kertonut oppaallemme retkelle osallistuvan parin työkseen viineistä kirjoittavan journalistin, joten hän on tehnyt pienen ohjelmamuutoksen.
Iloksemme hän haluaa esitellä meille tilan, jonka viinit ovat vähän erikoisempia ja uskoo niiden kiinnostavan meitä sen vuoksi.

Löydämme perille ja astumme ulos ilmastoidusta autosta. Elokuinen sää on paahtava ja otamme hetkeksi maskit pois naamaltamme.
Keskellä vuoristoa kukaan ei ole vahtimassa niiden pakollista käyttöä.

Odotamme innolla mitä meitä nyt on vastassa. Puemme maskit takaisin ja astumme ovesta sisään hiukan jännittyneinä.
Marios Antoniades saapuu paikalle hymyillen ja jutustelee rennosti kanssamme viineistään ja kyselee mistä vieraat ovat kotoisin.
Suomalaiset ovat saarella tuttuja ja pidettyjä, – ainakin rauhanturvaajina, turisteja ei mainita -, mutta miten ihmeessä suomalaiset ovat päätyneet asumaan Serbiaan?
Antoniades ei ole ainoa, joka tätä meiltä kyselee.

Kurkkaamme pikaisesti tuotantotiloihin ja kävelemme kellarin läpi kohti maisteluhuonetta. Pysähdymme matkalla ihmettelemään valtavaa saviruukkua. Se on valmistettu vuonna 1780 ja on tiettävästi koko Kyproksen vanhin viiniastia!

Antoniades Winery on perustettu 1994, mutta viinivalmistus on kulkenut suvussa sukupolvelta toiselle. Täällä uskotaan muutenkin perinnemenetelmiin.
Kahden vuoren välissä sijaitseva tila tuottaa alku- eli natural-viinejä.

Maistelemme ensin viittä eri viiniä, saammepa vielä tilkat Zivaniaakin, viinimäskistä tislattua viinaa.
Samoin kuin Aiya Mavrilla, saamme lopuksi laseihimme vielä kymmenen vuotta tynnyrissä kypsytettyä Namaa.
Tämä on todella hyvän makuista!
Ostaisimme pullon mukaamme, mutta käsimatkatavaroilla lentävien täytyy tyytyä maistelemaan juomansa paikan päällä.

Olemme viihtyneet isännän seurassa niin pitkään, että meillä alkaa olla jo hiukan kiire lounaalle.
Oppaamme haluaisi maistattaa vielä yhden viinin, Antoniadaksen natural-kuohuviinin. Se on kuulemma todella erikoista!
Marios pahoittelee, ettei sitä ole kylmässä ja kuka nyt lämmintä kuoharia joisi.
Oppaamme keksii ratkaisun. Hän ostaa pullon mukaan ja pyytää lounastavernamme tarjoilijaa jäähdyttämään sen sillä välin kun ruokailemme.

Kyproksen viinikierroksemme jatkuu Omodosin vuoristokylään

Jätämme auton Omodosin kylänraitille ja kipitämme läpi kävelykeskustan kohti Makrinari-tavernaa. Tässä perinneravintolassa pääsee maistelemaan monenlaisia kyproslaisia mezejä.
Meillä on joku ennalta sovittu setti, joten voitte arvata, ettei ruoasta tule pulaa.

Pöytä notkuu keftedesiä, koupepiaa eli viininlehtikääryleitä, erilaisia makkaroita, kasviksia, tahinia, tzatzikia, lihavartaita ja paljon muuta.

Pöytävarauksen tavernaan voi tehdä numerosta (+357) 25 422151.

Jälkiruuaksi maistamme sitä Antoniadeksen ihmeellistä kuohuvaa. Se osoittautuu suodattamattomaksi natuviiniksi, joiden ystävä en ole.
Eipä ole kukaan muukaan seurueestamme. Epäilemme nauttivamme sahtia tai siideriä, aivan samoin kuin kävi suboticalaisella tilalla Serbiassa.

Ruokaa sulatellessamme annan katseeni kiertää tavernan seinillä riippuvissa esineissä.
Pysähdyn tuijottamaan juomahyllyä. Näen viinipullon, joka sisältää turkoosia nestettä.
Mitä ihmettä tuo on?
Kyllä vain, se on sinistä viiniä.

Välimeren sinistä viiniä

Omodosissa sijaitsevan Linos Wineryn Mediterranean Blu on Kyproksen valkoisesta alkuperäislajike Xynisteristä valmistettu viini. Se on ensimmäinen kyproslainen sininen viini.

Väri on niin intensiivinen, että se herättää epäilyksen väriaineista. Mutta ei, viini ei sisällä mitään lisättyä, vaan se on aitoa tavaraa.
Värinsä sininen viini saa luontaisesti punaisten rypäleiden kuoren sisältämästä antosyaanista (E163). Samaa väriäainetta on luontaisesti myös esimerkiksi mustikoissa ja kirsikoissa.
Käytännössä kysessä on siis värjätty valkoviini.

Sinisten viinien trendi alkoi Espanjasta vuonna 2015. Pullot hävisivät nopeasti kauppojen hyllyiltä kuluttajien pöytiin. Viininvalmistusperinteitä kunnioittavassa Ranskassa ne tosin hävisivät nopeasti myös tuotannosta.

Valmistus jatkuu Espanjassa muun muassa Gikin tilalla.
Gikin sininen viini sekoitetaan punaisista ja valkoisista rypäleistä, ja sinisen värinsä se saa paitsi antosyaanista, niin myöskin kasveista saatavasta indigotiinista. Viini myös makeutetaan keinotekoisesti. Näin ollen se ei ole EU-lainsäädännön mukaan aito viini, vaan viinijuoma.
Loppasuut testasivat aikoinaan tuoreeltaan pari espanjalaista siniviiniä.

Linosin tilan viini tuli markkinoille viime vuonna, 2020. Se on kuulemma aito viini, sisältäen väriaineena ainoastaan viinirypäleiden kuorten antosyaania.
Sinisissä viineissä on kyse enemmänkin myyntikikasta kuin laatuun panostamisesta.
Linosin tuotteen mausta ja laadusta en osaa sanoa.
Jätämme tällä kerralla viinin maistelematta.

Leipää, viiniä ja Jeesuksen köysi

Jalkaudumme tutustumaan kylään.
Omodos on Kyproksen ensimmäinen agroturismikohde. Valtion maaseudun kehittämishanke elvyttää maaseutukyliä rahoittamalla turismi-infrastruktuurin rakentamista.
Rahoituksen avulla on kunnostettu rakennuksia, perustettu kahviloita, käsityöläispajoja ja museoita.
Keskellä kylää seisoo Timios Stavrosin luostari ja kirkko. Oppaamme kehoittaa meitä piipahtamaan sisällä.
Alttarilla on pieni lokero, jossa on likainen narunpätkä. Tämä on kuulemma Jeesuksen vereen tahriutunut köydenpätkä, pala sitä, jolla Kristus ristiinnaulittiin.
Tuijotamme silmät ymmyrkäisinä narua ja nappaan siitä kuvan, mutta joku kirkomies tulee kiireen vilkkaa kertomaan pyhän esineen kuvaamisen olevan kiellettyä.
Luikimme ulos takaovesta.

Omodos on kuuluisa hapanleivästään. Niinpä meidät kävelytetäänkin paikalliseen leipomoon tuoksuttelemaan. Leivän lisäksi maistamme paikallista makeista.
Leipomon edessä pyörii enemmän turisteja kuin olemme siihen asti nähneet koko saarella.
Katujen varsilla on pientilallisia myymässä maustekurkkuja, kapriksia, hilloja ja hunajaa.

Pieni vuoristokylä on viehättävä, mutta omaan makuuni aitouden tunne on karannut jo aikaa sitten Välimeren tuuliin.
Siitäkin huolimatta tämä on kiinnostava vierailukohde, etenkin jos haluaa tutustua helposti useamman eri tilan viineihin.

Etenemme kohti viinitilojen tasting roomeja.
Niitä Omodosissa riittää.
Käymme maistelemassa viinejä kahdessa showroomissa, Gerolemossa ja Vassiliadesissa. Kurkkaamme matkalla lasitaiteilijan putiikkiin ja kuvaamme joukolla lasivaasista nukkumapaikan ottanutta kissaa.

Gerolemo Winery

Gerolemo on jo itse kohteena kiinnostava, joten sisään kannattaa kurkata, vaikkei viinejä maistella haluaisikaan. Vuonna 1986 perustettu tila on yksi Kyproksen vanhimmista. Esittelyhuone toimii samalla pienenä museona, tilaa huomattavasti vanhempine viininvalmistusesineistöineen.

Gerolemo Winery oli aiemmin nimeltään Prophet Ilias Winery, mutta tilan perustajan kuoltua hänen poikansa ottivat tilan hoteisiinsa ja nimesivät sen uudelleen isänsä mukaan.

Täällä voit maistella Morokanellaa, saman nimisestä Kyproksen alkuperäislajikeesta valmistettua viiniä, jota ei nykyisin viljele kuin muutama tila.

Vassiliades Winery – Oenou Yi

Vassiliades on yksi niistä tiloista, joka ei nykyään vastaanota vieraita itse tarhoille ja tuotantotiloihin. Heidän viineihinsä kannattaa siis tutustua Omodosissa sijaitsevassa showroomissa.

Meillä on kuitenkin edessä vielä yksi varsinainen tilakäynti.

Zambartas Winery

Olemme edelleen myöhässä aikataulusta ja saavumme Agios Amvrosiosin kylään niillä hetkillä kun Zambartasin tilan pitäisi jo sulkea ovensa vierailijoilta.
Mutta ei hätää, meitä on luvattu odottaa.

Tien vieressä rinnetontilla sijaitsevan kauniin omakotitalon oven avaa hymyilevä Fiona. Hymyilevä tosiaan: kyproslaisittain nainen raottaa pakollista maskiaan tervehtiessään.
Mutta olemmeko me ollenkaan oikeassa paikassa?
Tämä näyttää jonkun kodilta.
Ja niin se onkin.
Astumme suoraan olohuoneeseen.

Tilan perustaja Akis Zambartas on rakentanut talon omaksi kodikseen.
Nykyään tilaa pyörittää hänen poikansa Marcos vaimonsa Marleenin kanssa ja edesmenneen isän koti toimii viinien esittelytilana.

Zambartasilla keskikokoisella tilalla panostetaan laatuun ja luomutuotantoon. Tiluksilla järjestetään myös viinijuhlia, joihin voi osallistua kuka tahansa viineistä innostunut, kertoo Fiona.
Toiminta vaikuttaa ammattimaisimmalta kaikista käymistämme tiloista. Asiallisen näköisissä tuotantotiloissa häärii väkeä, mukaan ostettavat viinit pakataan logopakkauksiin, tuotteet ovat laadukkaita ja maisteluun panostetaan.

Kun palaamme tuotannon puolelta olohuoneeseen ja istahdamme olohuoneen viereiselle verannalle maistelemaan viinit, saamme eteemme paperiset pöytätabletit, joihin voi kirjata omat pisteytyksensä viineille. Lasitkin huuhdellaan oikeaoppisesti vedellä juomien välissä.

Tätä artikkelia kotona kirjoittaessani luen Zambartasin nettisivuja. Sieltä selviää Akis Zambartasin olleen Kyproksen ensimmäinen akateemisesti koulutettu enologi. Hän lähti nuorena miehenä Ranskan Lyoniin opiskelemaan kemiaa ja päätyi jatkamaan opintojaan viinitieteillä Montepellieriin.
Akis oli arvostettu henkilö Kyproksen viinipiireissä ja teki uransa viinien parissa. Vuonna 2006 hän toteutti unelmansa ja perusti oman viinitilan.

Historia toisti itseään. Isän eläköityessä Marcos jätti bisnesuransa ja lähti opiskelemaan viininviljelyä Australiaan.
Sieltä löytyi uuden ammattitaidon lisäksi hollantilainen vaimo Marleen.

Meille tiloja esitellyt Fionakin on australialainen.
Hänen tarinansa on se tavallinen. Nainen tuli saarelle paikallisen miehen perässä.
Teini-iässä viininkorjuuseen pakotettu puoliso ei voi käsittää kuinka hänen vaimonsa haluaa työskennellä viinitilalla aivan omasta vapaasta tahdostaan.

Me käsimatkatavaralentäjät huokaisemme ja poistumme täältäkin tyhjin käsin.
Olemme lentämässä kotiin Belgradiin samana iltana, joten emme voi ostaa mainiota Maratheftikoa mukaamme edes hotellilla nautittavaksi.

Lentokentän tax free on auki myös yöllä. Hyllystä löytyy Zambartasin viiniä, toki huomattavasti kalliimpaan hintaan kuin suoraan tilalta ostettuna. Viis siitä, saamme kuin saammekin pullon mukaamme kotiin viemisiksi!

Viini kauppatavarana

Paikallisia viinejä voi luonnollisesti ostaa myös ruokakaupoista. Hinta-laatusuhde vain on valitettavan huono.

Testaamamme edullisemmat, noin 10-15 euron hintaluokassa olevat viinit ovat pääsääntöisesti huonolaatuisia. Puhumattakaan muutaman euron hintaisista.
Muutaman kympin hintaluokasta laadukkaita löytyy, mutta harvemmin kukaan haluaa ostaa sitä kuuluisaakaan sikaa säkissä.
Viinitilaretki heti alkureissusta on järkevä veto: Sen jälkeen ostoksia voi tehdä kaupoistakin, kun tietää jo mistä pitää.

Supermarketeissa lähes mikä tahansa juomatuote vesistä viineihin tuntuu olevan KEOn tuotantoa. Se ei ole ihme, sillä KEO on kyproslainen pörssijätti, joka edustaa lähes sataa juomabrändiä ja omistaa neljä isoa viinitilaa.

Toisaalta Kyprokselta löytyy myös yksityisten viinintuottajien yhdessä omistamia osuuskuntia, jotka helpottavat heidän tuotteidensa pääsyä markkinoille ja parantavat kilpailuasetelmia monikansallisia jättiläisiä vastaan.

16 Kyproksen alkuperäisrypälettä

Kyproksella viljellään ”kaikkialla” tunnettuja rypäleitä, mutta myös omia alkuperäislajikkeita.
Jos haluat tutustua viineihin, joita ei viljellä muualla, tutkiskele rypäleet pullon kyljestä ja valitse esimerkiksi jotakin näistä.

6 valkoista rypälelajiketta

• 1. Xynisteri (Ξυνιστέρι)
• 2. Kanella (Κανέλλα)
• 3. Morokanella (Μωροκανέλλα)
• 4. Promara (Πρωμάρα) 05. Spourtiko (Σπούρτικο)
• 6. Flouriko (Φλούρικο)

10 punaista rypälelajiketta

• 7. Mavro (Μαύρο)
• 8. Maratheftiko (Μαραθεύτικο) / Vamvakada (βαμβακάδα)
• 9. Yiannoudi (Γιαννούδι)
• 10. Lefkada (Λευκάδα)
• 11. Vasilissa (Βασίλισσα)
• 12. Ofthalmo (Όφθαλμο)
• 13. Omoio (Ομοιο)
• 14. Marouchos (Μαρούχος)
• 15. Michalias (Μιχαλιάς)
• 16. Katomilitiko (Κατωμυλίτικο

Osa Kyproksen alkuperäislajikkeista, kuten Lefkada, on tuotu alunperin Kreikasta, mutta ovat adaptoituneet myöhemmin Kyproksen omiksi lajikkeiksi.

Mikä Nama?

Mutta mikä onkaan se Nama, maailman vanhin tuotannossa oleva viini?
Nama on väkevä jälkiruokaviini, joka tunnetaan yleisemmin nimellä Commandaria.

Makea jälkiruokaviini Commandaria nauttii nimisuojaa – aivan kuten vaikkapa konjakki – eli nimen käyttämiselle on tarkat säännöt.
Xynisteri (Xinisteri) ja Mavro -lajikkeista valmistettavaa väkevää viiniä saa tuottaa Commandarian nimellä vain neljäntoista kylän alueella. Kyproksen muilla alueilla valmistettuna juoma kulkee nimellä Nama.

Ei nimi miestä, eikä juomaa pahenna.
Se, että väkevän viinin nimi on Nama, ei tee siitä automaattisesti heikompilaatuista kuin Commandaria.
Päin vastoin, esimerkiksi Antoniadesin tilalla maistelemamme Nama oli erinomaista, tarkemmin sanottuna tähän asti parasta Kyproksella maistelemaamme.
Tätäkään juomaa ei siis saa kutsua Commandariaksi, koska tila sijaitsee himppusen verran määritellyn aluerajan ulkopuolella.
Nama on kuitenkin juoman alkuperäinen nimi. Tätä tuhansia vuosia vanhaa viiniä alettiin kutsua Commandariaksi vasta noin 800 vuotta sitten.

Jos olet koskaan kuullut Commandariasta, olet varmastikin törmännyt tarinaan Rikhard Leijonamielen kolmannesta ristiretkestä ja joukkojen asettumisesta saarelle, jonka he nimesivät Commandariaksi, ja kuinka viini sitten sai nimensä tästä jne.

Legendan mukaan Leijonamieli esitteli viinin omissa häissään kutsuen sitä kuninkaiden viiniksi ja viinien kuninkaaksi.
Myyntitarina on hauska, mutta niin usein toistettu, etten sitä tässä kertaa.
Tarkistin: Googlaamalla ”Commandaria” tulee 248 000 osumaa.
Tässä kuitenkin helppouden vuoksi ihan pätevä artikkeli Forbesilta, mukana myös muutaman tuotteen esittely.

5 ohjetta viininmaisteluun

• Älä syö vahvan makuisia tai mausteisia ruokia ennen maistelua
• Oikeaoppisessa maistelussa ei syödä samalla
• Syö jotakin ennen maistelua, ettet tule vahingossa vetäneeksi naamoja Namalla (tai muilla juomilla)
• Juo vettä maistelun aikana ja huuhtaise myös lasi, jos et saa uutta lasia
• Ammattimaisessa tastingissä viinejä ei niellä, mutta vapaamuotoisilla kierroksilla se on täysin sallittua ja jopa odotettua

Jamas!

Tilaa tästä tuoreet artikkelit suoraan sähköpostiisi: