Nomadeille

Yksin kaksiossa vai kaksin yksiössä

Yksin kaksiossa vai kaksin yksiössä

Yksin kaksiossa vai kaksin yksiössä. Meidän piti olla jälkimmäistä, sen sijaan olenkin yksin kaksiossa. Tai oikeastaan olen kaksin kaksiossa, koska Nero-katti on seuranani. Kun on ollut yli seitsemän vuotta yhdessä lähes 24/7, on yksin oleminen uutta ja outoa. Vähitellen mieleen palailee miten elin kun olin viimeksi yksin. Siitä on kauan. Silloinkin minulla oli kissa.

Yksin kaksiossa vai kaksin yksiössä Read More »

ulkomaille muuttamisen byrokratia

Miksi en kerro ulkomaille muuttamisen byrokratiasta

Päivitetty 1.3.2024 Miten järjestää sosiaaliturva, mihin maahan maksetaan verot, mistä hankitaan vakuutukset, missä ollaan virallisesti kirjoilla, miten rekisteröidytään uuteen kotipaikkaan, miten haetaan oleskelulupaa…Saan usein kysymyksiä kansainvälisiin muuttoihin liittyen. Miksi en ole kirjoittanut blogipostausta ulkomaille muuttamisesta, vaikka se on toiveaihe? Vastaus on yksiselitteisesti se, ettei ole yksiselitteistä vastausta. Ulkomaille muuttamisen byrokratia on silti selätettävissä.

Miksi en kerro ulkomaille muuttamisen byrokratiasta Read More »

talonvahtina Australiassa

Kulta, kastelin kanat – talonvahtina Australiassa

Ohjeita satelee roppakaupalla. Koirille annetaan tämän kokoinen siivu makkaraa kahdesti päivässä, uima-allas pitää puhdistaa päivittäin, puutarhan kastelujärjestelmän hanaa numero yksi pidetään auki viisikymmentä minuuttia, hanaa numero kolme vain kaksikymmentä minuuttia, ”tiiteils” pitää silittää… Keskeytän muistiinpanojen kirjoittamisen ja Shirleyn ohjeistuksen.– Hetki, hetki, please slow down, what teatails? Mitkä hännät pitää silittää?Olemme aloittelemassa pestiämme talonvahtina Australiassa, tarkemmin

Kulta, kastelin kanat – talonvahtina Australiassa Read More »

pysähtyminen kielletty

Pysähtyminen kielletty – Please Be Seated for Takeoff mediassa

Journalisteina teemme maailmalta juttuja pääasiassa muista aiheista kuin matkailusta. Jos maailma kiinnostaa muutenkin kuin matkakohteena, voit tutustua vaikkapa eri maiden työelämään artikkeliemme kautta.Listaan tähän eri puolilta maailmaa kirjoittamiamme lehtijuttuja.

Pysähtyminen kielletty – Please Be Seated for Takeoff mediassa Read More »

Scroll to Top