pysähtyminen kielletty

Pysähtyminen kielletty – Please Be Seated for Takeoff mediassa

Journalisteina teemme maailmalta juttuja pääasiassa muista aiheista kuin matkailusta.
Jos maailma kiinnostaa muutenkin kuin matkakohteena, voit tutustua vaikkapa eri maiden työelämään artikkeliemme kautta.
Listaan tähän eri puolilta maailmaa kirjoittamiamme lehtijuttuja.

pysähtyminen kielletty - Please Be Seated for Takeoff mediassa

Pysähtyminen kielletty

Perustin yritykseni Creastockin vuoden 2000 alussa ja vuosi vuodelta tein yhä enemmän ulkomaankeikkaa.
Reissutahti on vuosien varrella vain kiihtynyt ja vaihtui nomadielämään, kun sain puolisoni Ismon työparikseni.

Vaikka kirjoitan nykyään enemmän kuin kuvaan, suurimmassa osassa lehtijuttuja teen edelleen työni kuvaajana (sekä taustoittajana ja matkanjärjestäjänä), ja Ismo, tai joku muu työpareistani kirjoittaa.

Kokosin tähän listaa julkaisuistamme eri puolilta maailmaa.
Osa on Ismon ja minun yhdessä tai erikseen tekemiä, toiset taas muiden työparieni kanssa tehtyjä artikkeleita.

Lukuohje

Maat ovat aakkostettuina, kuin myös juttulinkit niiden alla.
Linkkien perässä on suluissa tieto mediasta ja julkaisuajankohdasta.
Vuosiluku viittaa siis julkaisuajankohtaan, ei maahan matkustamisen ajankohtaan. Erityisesti aikakauslehdissä jutun teosta julkaisuun voi kulua pitkäkin aika.

Suurin osa artikkeleistamme on ilmestynyt vain painetuissa aikakauslehdissä ja monet vanhemmat verkkolehtien artikkelitkin ovat jo poistuneet lukijoiden saatavilta.
En myöskään jaa maksumuurin takana olevia juttuja.
Valitettavasti en siis voi tarjota kovinkaan kattavaa koostetta töistämme.

Löydät tästä kuitenkin joitakin maistiaisia eri maista esimerkiksi työelämään, yhteiskuntaan ja myös matkailuun liittyen.
Lehtiartikkeleiden lisäksi mukana on myös joitakin linkkejä tekemiini radio-ohjelmiin.

Meistä mediassa

Perässä on myös lista meistä tehdyistä jutuista.
Niissä kerromme haastateltavan roolissa pääasiassa minimalistisesta nomadielämästämme.

Täydennän listaa sitä mukaa kun löydän linkkejä vanhoihin artikkeleihimme tai uusia julkaistaan reissujemme jatkuessa.

Please Be Seated for Takeoff mediassa tekijänä

Alankomaat

Bosnia ja Hertsegovina

Brasilia

Rio de Janeiro
Riossa rannoilla paitsi lojutaan auringossa, myös urheillaan aktiivisesti.

Espanja

Italia

Italialaisilla korkeakoulutetuillakin on vaikeuksia löytää alan töitä, varsinkaan vakinaisia. Jos kuitenkin on hyvä vakituinen työpaikka, Italia on hyvä paikka elää.

Telma: Italiassa pyritään parempaan työkulttuuriin

Japani

Shibu Onsen
Japanin kuumia lähteitä rakastavat ihmisten lisäksi myös apinat.

Tuulen heiluttaessa korkeita bambunrunkoja näky on lähes hypnoottinen. Joulukuussa metsikkö on iltaisin valaistu lyhdyillä, mikä tekee siitä erityisen upean. Alue on ollut suosittu matkailukohde jo 1100-luvulta, ja lähellä on myös useita merkittäviä temppeleitä. 

Seiska: Kansai on keskeisintä japania

Marokko

Marrakesh on eksotiikkaa, tuhatvuotista kulttuuria ja nykyaikaa
Aamu maaliskuisessa Marrakeshissa.

Oman

Portugali

Ranska

Ranskalaista lentoturvallisuutta
Kuvaushetkellä Euroopan ilmatilassa lentäneet koneet.


Taivas on täysin pilvetön, kun KLM:n lentokone laskeutuu rauhallisesti Marseillen kentälle. Se jatkaa heti matkaansa kiitorataa pitkin kentän toiselle laidalle jättäen taakseen jylhän vuoriston. Seuraavana vuorossa on Air Francen kone, joka sekin tulee alas hiljaa ja kauniisti. Näin täydellisiä laskeutumisia ei voi olla koskaan liikaa. 

Telma: lentoturvallisuutta ja pikkukaupungin charmia

Romania

Matka Romaniaan - Please be Seated for Takeoff mediassa
Aamu syksyisessä Romaniassa.

Konelekin omistaja-toimitusjohtaja haluaa pitää työntekijöistään hyvää huolta ja panostaa työhyvinvointiin. Belgradin ulkopuolella sijaitseva pieni tehdas valmistaa erikoistyökaluja lentokoneteollisuudelle.

TELMA: SERBIAN TYÖELÄMÄ MONIPUOLISTUU VAUHDILLA

Serbia

Kod konja - Please Be Seated for Takeoff mediassa
Belgradilaiset tapaavat tasavallan aukiolla, Trg Republikalla “Kod Konja”, eli hevosen luona.

When it comes to the development of democracy, I think the important role of civil society is to inform and educate citizens and to create an environment in which citizens will have a greater opportunity to influence decision-makers. 

ELM: CIVIC EDUCATION IN SERBIA IS FACING MANY THREATS

Slovakia

lentäviä autoja
Tämä lentoauto sai virallisen lentoluvan samana päivänä kun kuvasin sen.

Tansania

Uusi-Seelanti

Queenstown, New Zealand
Queenstown on sporttisen matkaajan unelmakohde.

Venäjä

Olhonin kalastusveneiden hautausmaa - Please Be Seated for Takeoff mediassa
Olhonin saaren hylätyistä kalastusveneistä on tehty taidetta.

Please be Seated for Takeoff haastateltavana eli meistä mediassa

2011
2014
2017
2018
2019
2020
2023

Minimalistisesta nomadielämästämme voit lukea myös Minimaattori-blogistani.

6 ajatusta aiheesta “Pysähtyminen kielletty – Please Be Seated for Takeoff mediassa”

  1. Paluuviite: Hyppää kyytiin! - Please Be Seated for Takeoff

  2. Paluuviite: Rennosti Belgradissa | Please Be Seated for Takeoff

  3. Kivoja kirjoituksia teistä: ) Tykkään myös minimalistisesta tyylistänne, itsekin kuljen höyhenenkeveä pikkukassi mukanani pitkin aikavyöhykkeitä ja nukun hyvin siellä missä olen.

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Kiitos, kiva kuulla! Kevyesti matkustaminen mahdollistaa hyvin reissaamisen paikallisten tavoin: pikkubusseissa reppu sylissä tutustuu ihmisiin ja paikkoihin paremmin kuin nähtävyyksiä kiertämällä.
      Oli tosi kiva löytää myös sinun blogisi, luen varmasti jatkossakin seikkailuistasi – meillä on selvästi hyvin samanlainen tyyli koluta maailmaa!

  4. Olet kyllä päässyt vierailemaan töitä tehden mitä monipuolisimmissa kohteissa. Omat työmatkat kohdistuvat lähinnä muutaman sadan kilometrin päähän kotoa ja tänä vuonna nekin on jäänyt pois. Nyt on kyllä sellainen olo itsellä, että olisi kiva päästä reissuun tavalla tai toisella!

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Päätin jo nuorena, että haluan ammatin, jossa pääsee reissaamaan. Ensin musta piti tulla laivan tai lentokoneen kapteeni, mutta teini-iässä journalismi ja valokuvaus vei mennessään. On tämä ollut kyllä unelmaa, vaikka työreissaaminen on sen verran raskasta, että nomadielämän hidas matkustaminen on kaikkein parasta!
      Tässä tämän vuoden paikallaan olemisen jälkeen menojalka kyllä jo vipottaisi.

Leave a reply

Scroll to Top