Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja

Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja

Moni maailmalle lähtevä haluaisi aikaa uusiin kohteisiin tutustumiseen ja hiukan vapaampaan elämään, sen sijaan että polkisi tukka putkella oravanpyörässä. Aika nopeasti mieleen juolahtaa kysymys mistä saa (lähes) passiivisia tuloja.
Onko sellaisia olemassakaan? Selvitetäänpä!

Meiltä kysytään usein miten meillä on varaa matkustaa ja viettää näin paljon aikaa maailmalla.
Olen kertonut työstäni kirjoittavana valokuvaajana ja tänne blogiinkin on linkattuna työjuttujamme, lehtijuttuja, jotka liittyvät blogimme aiheeseen. 

Kuvajournalistin työ on kuitenkin kaikkea muuta kuin passiivista, eikä tämä ammatti muutenkaan kaikille sovi. Jokaisella on omat taitonsa.
Siksi ajattelin kirjoittaa erikseen juttusarjan erilaisista passiivisista tuloista.
Tai oikeastaan siitä mistä saa lähes passiivisia tuloja.

Lähes passiivisia siksi, että mikään tulo ei ole täysin passiivista.
Sijoittaminen lienee se kaikkein passiivisin muoto, mutta ellei satu olemaan perinyt pääomaansa, on senkin eteen tehtävä ensin töitä.
Paikkariippumattomia töitä ei niitäkään ole aina helppo löytää, mutta yleensä helpompi kuin tienata tekemättä mitään.

Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja

Nomadin etätyömahdollisuudet & passiiviset tulot

Verkossa tehtävä etätyö on se mitä nomadeille usein tulonlähteeksi suositellaan ja se todella on yksi parhaimpia tapoja ansaita ja elättää itsensä liikkuvassa elämäntyylissä.
Mutta.
Valitettavan moni nomadi päätyy tekemään alkeistason halpatöitä.
Ne työt saattavat olla paikkariippumattomia, mutta kaikkea muuta kuin passiivisen tulon lähteitä.

Menestyvä verkkobisnes kannattaa rakentaa oman ammattitaidon varaan – silloin menestymisen mahdollisuudet ovat parhaat.

Koska erilaisia alustoja kuitenkin hehkutetaan helppona tapana ansaita passiivisia tuloja, päätin tutkia ja testata niitä käytännössä.
Osa niistä ei vaadi minkäänlaista osaamista, toiset vähän enemmän.
Tulot kertyvät yleensä samassa suhteessa.

Osa näistä ansaintakeinoista – pitäisi oikeastaan laittaa lainausmerkkeihin “ansaintakeinoista” – tuottaa vain senttejä, toisilla voi tienata jopa elantonsa tai jotain näiden ääripäiden väliltä.

Kirjoittaessani jostakin aiheesta haluan perehtyä siihen kunnolla. Käytän blogijuttuihinkin monta päivää ja näiden taustatöihin usein huomattavasti pidemmän aikaa.
(Hah! Bloggaaminen ei todellakaan ole passiivisen tulon lähde, toisin kuin usein väitetään. Vaikka on sekin mahdollistettavissa, sille lähes-asteelle.)
Päätin lähteä testaamaan käytännössä mitä ihmeellisimpiä passiivisia tuloja lupaavia alustoja.
En puhu nyt freelancetöitä välittävistä alustoista tai muista työvälityskanavista, vaan sellaisista, joiden kautta voi (yrittää) hankkia tuloja ilman erityisosaamista.

Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja

Mitä matalampi kynnys, sitä matalammat tulot?

Voin jo kertoa, ettei läheskään kaikissa ole mitään järkeä, mutta mitäpä sitä ei tekisi jo ihan pelkkää uteliaisuuttaan. Suurin osa (ellei kaikki) testaamistani tulonlähteistä on sellaisia, että tienaisin omassa ammatissani huomattavasti enemmän.

Toisaalta se, että työ on helppo aloittaa, ei välttämättä vaikuta tuloihin. Ahkeruus palkitaan.

En lähde arvioimaan mikä on itse kullekin toimiva ratkaisu, mutta kerron kokemuksiani miten eri alustojen kautta voi tienata, jos siis ylipäätään voi tienata mitään.

Tällä hetkellä en tee juuri lainkaan asiakastöitä, joten voin käyttää aikaani tutustuakseni eri vaihtoehtoihin.
Nämä postaukset eivät myöskään tule olemaan mitään suosituksia siitä, miten sinun kannattaa oma ansaintalogiikkasi rakentaa. Pidän yrittäjyysvalmennukset ja -sparrailut edelleen erillään.
Jaan kokemukseni ja sinä päätät koetko järkeväksi hyödyntää niistä jotakin.

Toki myös kuulen mielelläni sinun kokemuksiasi. Varsinkin kommentteihin kirjoitettuna niistä on varmasti hyötyä muille blogin lukijoille. Iso kiitos siis, jos näet vaivaa jakaa omia kokemuksiasi.

Aion kokeilla myös verkostomarkkinointia, josta minulla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta, vaikka markkinoinnin parissa muuten olenkin touhunnut.
Aion siis pistää itseni likoon oikein toden teolla.

Tulen kokeilemaan monia eri tapoja tienata – nettiliittymän jakamisesta verkostomarkkinointiin – ja raportoin tuloksista erillisissä postauksissa.

Miten saa (lähes) passiivisia tuloja

Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja?

Kokoan tähän linkkejä postauksiini aiheesta, joten pistä tämä juttu talteen, niin pääset lukemaan uudetkin helposti samasta paikasta. Jutut löytyvät myös Etätyö-kategoriasta.

Nyt julkaisuhetkellä tämä on lähinnä ennakkotietoa siitä mitä tuleman pitää, joten pysy kuulolla, pian tulee ensimmäisiä tuloksia!

Jos sinulla on mielessä jokin tietty laji, app tai muu alusta, josta haluaisit kuulla kokemuksia, esitä toiveesi kommenteissa.
Ihan mitä tahansa en lupaa testata, mutta pistän toiveesi korvan taakse.

Voit myös kertoa omat vinkkisi lisätulojen tienaamiseen.
Eikä tarvitse edes liittyä nomadielämään millään tavalla. Ideanani on kerätä tietoa kaikenlaisista verkon kautta etänä tehtävistä matalan kynnyksen töistä.

Aikaisempia artikkeleitani aiheesta

Aiemmin olen kirjoittanut aiheesta täällä: Miten tienata nomadina
Sijoittamistani taas olen avannut minimalismiblogini artikkelissa Sijoitusstrategian suunnittelun miniopas
Täällä taas on tietoa netissä tehtävistä kyselytutkimuksista: Vaikuta kuluttajana
Uusille bloggaajille olen kirjoittanut tämän jutun: Mistä aloittava bloggaaja saa affiliatekumppaneita

Uudet jutut eli testituloksia passiivisista tulonlähteistä ja/tai paikkariippumattomista töistä

Sinua saattaisi kiinnostaa myös tämä artikkeli:
Miksi en kerro ulkomaille muuttamisen byrokratiasta

Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja

P.s. tilaa tästä postaukset suoraan sähköpostiisi, niin saat ne tuoreeltaan.
(Huom. tähän osoitteesi jättämällä et saa uutiskirjettämme tai muita viestejä, ainoastaan uudet jutut automaattisesti postiisi.)

Pinnaa tästä talteen

2 ajatusta aiheesta “Mistä saa (lähes) passiivisia tuloja”

  1. Ehdottomasti kiinnostava aihe. En jostain syystä ole vieläkään lainkaan perillä näistä miltei passiivisista tulonlähteistä. Olen kyllä niistä lukenut, mutta hidas olen vissiin ymmärtämään niitä 😂
    Itse tottunut lähinnä olemaan taustatekijä ja auttamaan muita heidän työssään. Yksinkertaisesti ajateltuna voisi ajatella, että oikein hyvä virtuaaliassistenttinähän voi olla missä vain. Näin voisi kuvitella. Ehkä jonain päivänä, kun löytyy ne oikeat parit asiakkaat sellaiselle työlle.
    Siispä tiukkana ja kiinnostuneena täällä seuraan siun kokemuksia. Kiitos kun niitä jaat.

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Kiitos Vali! Hei siis ehdottomastihan teidän elämäntyyliin sopisi juuri virtuaaliassarina toimiminen! Nimenomaan se jos mikä on sellaista, mitä tehdään etänä ympäri maailman. Mietit vaan mikä on just se tietty ala, jonka palveluita haluat tarjota, niin aivan varmasti saat sen muutaman asiakkaan. Muutenkin juuri nämä ns. oikeat yrittäjätyöt ovat paras vaihtoehto.
      Tässä juttusarjassa tulen testaamaan paljon sellaisia ihan lähtötason töitä, joita ei välttämättä kannata edes harkita jos on mitä tahansa taitoja, joita voi etäyrittäjänä harjoittaa.
      Tuo vanha juttuni https://pleasebeseatedfortakeoff.com/miten-tienata-nomadina on ehkä eniten sinua hyödyttävää lukemista tällä hetkellä.

Leave a reply

Scroll to Top