*Sisältää Booking.comin affliatelinkkejä
Malta on tunnettu paitsi peliteollisuuden satamana, myös aurinkoisena matkakohteena. Siitäkin huolimatta Euroopan unionin pienin jäsenvaltio on yllättävänkin tuntematon maa.
Tästä minioppaastamme voit lukea vinkit missä Maltalla kannattaa majoittua, miten siellä pääsee liikkumaan, missä kannattaa käydä ja mitä syödä.
Miten Maltalle päätyy
Lukuisat Välimeren risteilyalukset pysähtyvät Vallettan satamassa. Omakin ensikosketukseni Maltaan oli päivän piipahdus risteilyn yhteydessä vuonna 2007.
Vaeltelin Vallettan katuja, ja eurooppalaisittain eksoottinen kaupunki jäi mieleeni.
Mietin jo silloin, että tänne on palattava paremmalla ajalla ja perehdyttävä maahan pintaraapaisua perusteellisemmin.
Onneksi Maltalle on myös erittäin hyvät lentoyhteydet lähes kaikkialta Euroopasta ja myös muualta.
Hinnatkin ovat ällistyttävän halpoja.
Tätä juttua kirjoittaessani (lokakuussa 2021) meno-paluulippuja Euroopan eri kaupunkeihin sai kympeillä ja esimerkiksi New Yorkiin noin 250 eurolla.
Kuten aina reissuja suunnitellessamme, tsekkasin *Momondosta eri vaihtoehtoja.
Aika usein katson lentoja tyylillä sijaintipaikkani ja sieltä vaihtoehdot ”kaikkialle”.
Matkakohde siis usein määräytyy sen mukaan mihin on hyvät yhteydet ja kohtuulliset hinnat.
Korona vei melkoisen määrän lentoyhteyksiä, mutta kun *Momondo näytti lentojen Belgradista Maltalle ja takaisin maksavan 44 euroa per nuppi, katselin Ismoa luomuripsiäni räpsytellen: Mitä jos..?
Elämänmatkakumppanini näytti varsin nopeasti vihreää valoa, joten iskin kiinni tarjoukseen.
Majoitusten suhteen en pitänyt kiirettä. Pandemian aikana ei ollut mitenkään varmaa, että matka toteutuisi, varsinkaan EU:n ulkopuolelta, vaikka kansalaisia olemmekin.
Muutamaa päivää ennen reissua selailin *Booking.comista vaihtoehtoja ja löysinkin muutamia kiinnostavia majapaikkoja.
PLF:n eli Passenger Locator Forminsaaminen oli edelleen vähän epävarmaa, eikä hotelleista yksikään näyttänyt hyväksyvän maksutonta peruutusta, joten jäin edelleen odottelukannalle.
Miten Maltalle pääsee
Laivalla
Kuten tuli mainituksi, monet päätyvät Maltalle risteilyn yhteydessä. Jos kuitenkin haluat viipyä maassa pidempään (suosittelen!), vaihtoehtoja on lähinnä kaksi: tulla lautalla Sisiliasta tai lentää.
Maata pitkin matkustavalle reitti Italian kautta on ihan kätevä tapa matkustaa.
Matka on alle sata kilometriä eli suunnilleen sama kuin Helsingistä Tallinnaan.
Valitettavasti hinnat eivät ole ihan yhtä edullisia kuin mainitulla reitillä.
Siinä missä Suomenlahden ylittää kympillä tai parilla, maksaa matka Sisiliasta Maltalle helposti satasen tai pari.
Auton voi ottaa mukaan. Yleensä lippu yhdelle matkustajalle autoineen kustantaa siis pari satalappusta.
Lentäen
Lentoyhteydet ovat huomattavasti paremmat ja hinnat naurettavan edulliset. Joskin meno-paluulento Helsingistä Maltan ainoalle kentälle Luqaan maksaa suurin piirtein yhtä paljon kuin Maltalta JFK:lle eli noin 250 €, varsin maltillinen euromäärä kuitenkin Euroopan laidalta toiselle.
Suoria reittilentoja ei Suomesta tällä hetkellä ole, mutta Lufthansalla pääsee kätevästi noin tunnin vaihtovälillä joko Münchenin tai Frankfurtin kautta.
*Katso tästä vaihtoehdot Helsingistä Maltalle.
Halpalennot
Vaihtoehtona on varata kaksi erillistä lentoa halpalentoyhtiöltä, siis per suunta, mutta silloin kantaa itse riskin myöhästyä jatkolennolta. Nämä yhtiöt kun eivät kirjoita lippuja määränpäähän asti samalle varausnumerolle.
Suomesta välilaskullisia halpalentoyhtiöiden meno-paluumatkoja saa noin satasella.
Meidän onnenamme on asua Etelä-Euroopassa suorien yhteyksien päässä, joten matka Maltalle maksaakin vain kymppejä. Ainakin teoriassa.
Halpalentoyhtiön kyseessä ollessa pitää aina varautua erilaisiin lisämaksuihin.
Luonnollisesti esimerkiksi ruumalaukuista pitää maksaa erikseen, usein lähes saman verran kuin itse lentolipusta. Me reissasimme muutaman vuoden nomadiaikammekin pienillä seitsemän kilon painoisilla repuilla, joten laukkumaksut eivät ole ongelma.
Sen sijaan esim. sukelluskamppeita mukanaan kantavan kannattaa näihin lisämaksuihin varautua.
Tulipa meillekin silti yllärimaksu.
Luonnollisesti halpisyhtiöillä on itsepalvelu ja esimerkiksi check-in on tehtävä itse netissä. Yksinkertaista sekin, ainakin silloin kun se toimii.
Muutaman päivän yrityksen ja parin appin lataamisen jälkeen luovutin.
Kun vastaus oli aina ”online check-in is not available”, päättelin, että kyllä sen voi kentälläkin hoitaa.
Varsinkin kun pandemian aikana on joka tapauksessa mentävä check-in -tiskille esittämään rokotustodistus.
Koska tämän jutun pääasiallisena tarkoituksena ei ole antaa vinkkejä tuulimyll… halpalentoyhtiöitä vastaan taistelemiseen, tiivistän, että tiskiltä meidät ohjattiin lipunmyyntiin maksamaan 40 € per nuppi tästä check-inin tekemisestä. Sama paluumatkalla.
Tässä vaiheessa ei ole vielä tiedossa, saammeko rahojamme takaisin, mutta jos emme, niin silloin lippujen todelliseksi hinnaksi muodostui noin 120 € päätä kohden.
Olisin aivan mieluusti maksanut tuon alunperin, mutta en 44 euron lippujen hinnan kolminkertaistuttua yhtiön omien teknisten ongelmien vuoksi en tätä ihan purematta niele.
Mutta tämä nyt ei suoranaisesti liity Maltalle matkaamiseen, joten ei siitä sen enempää.
Ehkä teen aiheesta joskus erillisen postauksen tyyliin halpalentoyhtiöillä matkustaminen for dummies tms.
Kokemusta ainakin on suunnilleen opaskirjan verran ympäri maailman.
Kun sitten on päässyt perille hinnalla millä hyvänsä, on aika tarkastella majoitusvaihtoehtoja.
Tosin näitäkin kannattaa tarkastella jo hyvissä ajoin etukäteen.
Tietysti lentokentältä tai satamasta pitää myös päästä perille sinne majapaikkaan, siitäkin lisää vähän myöhemmin tässä samassa postauksessa.
Miten Maltalle pääsee tautisena aikana
Koronaohjeet maahanpääsyyn
Tällä hetkellä Maltalle voi matkustaa ns. punaisista maista, jos on saanut kaksi koronarokotetta.
Huom. myös rokotetun matkustajan täytyy täyttää ennen matkaa verkossa dPLF eli digital Passenger Locator Form.
Jos toisen rokotteen saamisesta on alle 14 vrk, maahantulo edellyttää 72 tunnin sisällä saatua negatiivista PCR-testitulosta, sekä 14 vrk:n mittaista karanteenia.
Ns. tummanpunaisilta alueilta maahan saapuminen vaatii erityislupaa ja sen jälkeen edellä mainittua proseduuria.
Koronakäytännöt Maltalla
Lidlin ovella on jonoa. Kauppaan menijöiden tarvitsee näyttää naamansa kameralle, joka tarkistaa, että sisääntulijalla on maski. Samalla mitataan kuume.
Käsidesipullokin tönöttää ovenpielessä. Sen käyttöä ei vahdita, vaikka vartija valvookin, että jokainen kauppaantulija käväisee kuumemittarin ja valvontakameran kautta.
Prosessi on nopea ja ohi olankohautuksella. Kaikenlaiseen valvontaan näemmä tottuu.
Maskipakko koskee sisätiloja ja maskia on käytettävä myös ulkona, mikäli paikalla on enemmän kuin kaksi ihmistä.
Missä Maltalla kannattaa majoittua
Valletta
Olemme vielä kotona Belgradissa kun tutkiskelen majoitusvaihtoehtoja.
Keskusta-asunto Vallettassa vaikutti täydelliseltä tarpeisiimme: Sijainti keskellä kaupunkia, oma keittiö, oman asunnon rauha.
Tietysti tämä ehti mennä jahkaajien nenän edestä, joten uutta hakua kehiin.
Vain muutaman päivän matkamme vaati ehdottomasti keskeisen sijainnin, käytännössä Vallettasta tai hyvin läheltä sen liepeiltä.
Tässä vaiheessa edullisimmat majoitukset kolmelle yölle lähtivät yli viidestäsadasta eurosta.
Olin jo valmis heittämään muutaman kympin lentoliput virtuaalisesti roskiin mieluummin kuin maksamaan moisia yöpymishintoja.
Tai mikäpä siinä maksaessa, jos budjetti kestäisi. Korona-ajan paikoillaan pysyneiden ulkomaankeikkatyöläisten lompsa ei venynyt.
Reissuun oli kuitenkin ollut jo hinku muutenkin, joten yritin vielä etsiä kohtuuhintaisia vaihtoehtoja.
Lyhyesti Maltalla piipahtavalle, etenkin ensikertalaiselle kallis Valletta on järkevin sijainti.
San Gwann
San Gwann on asuinkaupunginosa kymmenisen kilometriä lentokentältä pohjoiseen ja kuutisen kilometriä Vallettan keskustasta.
Sieltä me löysimme hotellin 60 euron hintaan per yö.
Ei ihan edullisin meidän budjetille, mutta maltillinen maltalaisittain.
Kolmen yön reissulla säästö oli kuitenkin jo yli 300 € Vallettassa majoittumiseen verrattuna, joten varaa jäi ajella taksillakin.
Taksi San Gwannista Vallettan keskustaan maksaa 13,50 €.
San Gwann on aika ankea. Palveluita ei hotellin ympäristössä juurikaan ole, mutta noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä löytyy Lidl ja muutamia pikaruokapaikkoja.
Ruokamatkalla kun olimme, matkasimme ruoan perässä paremmille apajille, mutta kannoimme Lidlistä juomavetemme.
Merivedestä puhdistettu hanavesi on periaatteessa juotavaa, mutta paikalliset eivät sitä juo, joten mekin valitsimme tällä kerralla pulloveden.
Itse Hotel Kappara oli varsin mainio. Se oli paitsi erittäin siisti, niin myös rauhallinen.
Uima-allaskin löytyy pihasta ja aamiainen kuuluu hintaan. Kaikissa huoneissa on oma parveke, sekä ilmastointi. Ainakin meidän huoneemme oli myös tilava ja valoisa.
Teoriassa kaikissa huoneissa on myös oma pieni keittonurkkaus, mutta ainakin omamme oli lukittu.
En tullut kysyneeksi miksi, koska meille ei ollut sille nyt käyttöä.
Jos olet Maltalla vain lyhyesti ja tarkoituksenasi on seikkailla lähinnä Vallettassa, Sliemassa ja Three Citiesin alueella, kannattaa majoitustakin etsiä ensisijaisesti niiltä alueilta.
San Gwann on kuitenkin ihan mainio paikka, jos aikoo pyöriä eri puolilla Maltaa.
Varsinkin jos liikut autolla, tämä on järkevä valinta. Pysäköintitilaa löytyy huomattavasti helpommin kuin ruuhkaisten Vallettan ja Slieman liepeiltä.
Gozo, St. Paul’s Bay, St. Julian’s
Me liikuimme ainoastaan Maltalla, siis Maltan pääsaarella, joten Gozon majoituksiin en ole toistaiseksi perehtynyt. En myöskään tutkinut rantakohteiden majoituksia, koska tiesin, ettemme rannalle ehtisi ja meille tosiaan oli tärkeintä sijainti mahdollisimman lähellä Vallettaa.
Jos aikomuksenasi on viettää rantaelämää tai vaikkapa patikoida, Gozo tai esimerkiksi Maltan saaren puolella sijaitseva St. Paul’s Bay voisivat olla sinun valintasi.
St. Julian’s taas on tunnettu yöelämästään, joten jos biletys kiinnostaa, suuntaa sinne. Työmatkalaiselle tai muuten rauhaa rakastavalle ei ehkä suositeltavin alue etsiä kattoa päänsä päälle.
Majoitusvaihtoehtoja joka makuun
Maltalta löytyy niin hostelleja, vanhoihin palatseihin perustettuja boutique-hotelleja kuin myös isojen ketjujen luksusmajoitusta.
Maltalla majoituksesta pitää usein maksaa maltaita, mutta ei välttämättä: Yöpymisen ja varauksen tekemisen ajankohta vaikuttaa hintaan reippaasti.
Missä tahansa Maltalla yövytkin, varaa majoituksesi ajoissa. Viimetippainen matkaaja päätyy helposti pulittamaan sievoisen summan saamatta kovinkaan kummoista majoitusta vastineeksi euroilleen. Ajoissa varaava voi yöpyä vaikka palatsissa perushotellin hinnalla.
Majoitusten hinta-laatusuhde Maltalla on varsin mainio, erityisesti lomakauden ulkopuolella.
Kesällä yli satasen maksavan huoneen voi saada marraskuussa parilla kympillä, myös Vallettan keskustasta. Esimerkiksi *tämän budjettihuoneen hinta vaihtelee 24-114 euron välillä ajankohdasta riippuen.
Maltalle pidempiaikaisesti muuttava löytää asuntoja alkaen noin 400 euron kuukausihintaan. Tässä artikkelissa keskityn esittelemään majoitusvaihtoehtoja lomalaisille ja lyhyesti saarivaltiossa poikkeaville työmatkalaisille.
Boutique-hotellit
Itse olen boutique-hotellien vannoutunut fani, joskin nomadin reaalimaailmassa asutamme asuntoja. Budjetin kestäessä ja yöpyessämme jossakin vain 1-3 yötä, valitsen kuitenkin mieluiten persoonallisen pikkuhotellin.
Tämä *Mostassa sijaitseva palatsimainen boutique-hotelli houkutteli itseäni kovasti, vaikka edullisempaan vaihtoehtoon päädyimmekin. Noin 100 € per yö hintataso on kuitenkin varsin kohtuullinen, jos upeita kuvia on uskominen.
Samaa hintaluokkaa on myös *Zebbugissa sijaitseva boutique-hotelli kattouima-altaineen ja valtavine kylpyammeineen.
Tämä muistutti minua rakastamistani Marokon riadeista, sillä erotuksella, että täällä altaat eivät ole koristeita, vaan niissä saa oikeasti uidakin.
Iso plussa sisämaassa sijaitsevalle majapaikalle.
Keskihintaiset hotellit
Hotel Kappara – Täällä yövyimme, – mutta voihan käppärä ja tarpat – muutama viikko käyntimme jälkeen hotellia ei löytynyt enää Booking.comista. Varauksen voinee tehdä suoraan hotellille, jos se ei ole lopettanut toimintaansa kokonaan.
*San Gwannissa on kuitenkin muutama muukin vastaava kohtuuhintainen perushotelli.
Mitä kauempana Vallettasta ja Sliemasta yleensäkin on, sitä edullisemmin majoitusta löytyy. Melliehasta viidelläkympillä saa jo varsin mukavan hotellihuoneen uima-altaineen.
Esimerkiksi tätä *asuntohotellia on kehuttu siistiksi ja mukavaksi, eikä rantaankaan ole mitenkään mahdoton matka.
Asunnot
Samoin kuin San Gwannin hotellimme, myös alunperin Vallettan keskustasta havittelemamme edullinen asunto on kadonnut mystisesti Booking.comin listoilta. Kenties se on vuokrattu talvikaudeksi pidempiaikaiselle vuokralaiselle?
Valinnanvaraa riittää silti monessa hintaluokassa.
Jos budjetissa on varaa, parilla satasella saa jo *varsinaisen lukaalin aivan Vallettan ytimestä. Valittavana on 1-2 makuuhuoneen asuntoja Old Mint Streetiltä ja Strait Streetiltä. Ainakin yhdessä on kattoterassi.
Entäpä *saunallinen tyylilyylin asunto parilla makuuhuoneella? Sellainen irtoaa 200-300 euron hintaan, mutta jos sauna ei ole tarpeen, tyylikkään asunnon saa yöksi satasellakin.
Hostellit
Budjettimatkaajalle paras eli edullisin vaihtoehto on luonnollisesti hostelli.
Niissäkin on omia huoneita jaetulla kylpyhuoneella, joka sopii hyvin pariskunnille.
Kuten muuallakin, halvimmat pedit löytyvät dormeista eli makuusaleista. Edullisimmat petipaikat irtoavat noin kympillä. Hyvä vaihtoehto yksinmatkustavalle hevitravellerille.
*Saint Julian’sissa, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Sliemasta sijaitsevasta hostellista dormipaikan saa 13 €/yö sisältäen pyyhkeen ja petivaatteet.
Rantaan on matkaa vain muutama sata metriä ja hostellilta löytyy oma uima-allas.
Miten vaihtaa maisemaa Maltalla
Kävely ja pyöräily
Malta ei valitettavasti ole pyöräilijän unelmakohde; pyöräteitä ei käytännössä ole.
Maltan hallitus tosin on luvannut rakentaa sellaisia lähivuosina, kertoo maan ympäristöraportti.
Syytä onkin: autoliikenne on pahoin ruuhkautunutta ja aiheuttaa sitä myöten saasteongelmia.
Tämän vuoksi Malta ei myöskään ole jalankulkijan unelmakohde, joskin kaupunkien ja kylien keskustoissa käveleminen on helppoa.
Jalankulkualueitakin ollaan lisäämässä ja niitä on jo nyt varsin kohtuullisesti.
Autoilu
Jos aiot tuupata itsesi samoihin ruuhkiin puolen miljoonan maltalaisen kanssa, ota huomioon vasemmanpuoleinen liikenne. Tiet ovat kuitenkin varsin simppeleitä, joten seassa kyllä pärjää, kunhan on tarkkana satunnaisissa liikenneympyröissä ja muistaa vaihtaessaan etsiä keppiä vasemmalta puoleltaan.
Myös turistien rattijuopumus on varsin yleistä. Tämä lieneekin rikollisuudeltaan vähäisen Maltan suurin turvallisuusriski.
Bussiliikenne + lautat
Julkinen joukkoliikenne jäi meiltä testaamatta, mutta Maltalla on noin 80 bussilinjaa, joilla pääsee kuulemma kiertämään maata varsin mainiosti.
Tosin vuorovälit eivät ole kovin tiheitä ja usein kaupunkien väliset bussit kulkevat noin tunnin välein.
Reppureissaajien keskuudessa on suosittua hypätä bussiin, piipahtaa tunnin verran yhdessä kylässä ja jatkaa seuraavaan.
Niemiltä toisille, sekä Gozon ja Maltan välillä pääsee matkustamaan lautoilla.
Hinnatkaan eivät päätä huimaa.
Kertamaksu on 1,50-2,00 € (talvi/kesä). Lippu on voimassa kaksi tuntia ja sen voi ostaa kuljettajalta.
Yökyydistä saa pulittaa 3,00 €.
12 päivämatkan kortti maksaa 15 €.
Turisteille tarkoitettu Explore Flex -kortti maksaa 6 € ja se käy maksuvälineenä myös lautoilla.
Voit ladata kortille lisää valuuttaa oman tarpeesi mukaan.
Explorer Flexiä käyttämällä yksittäisen bussimatkan hinta on 1,35 € ja esimerkiksi Gozon lauttalipun 9,99 € (kertamaksulla 12 €).
Kuusi päivää voimassa oleva rajoittamattoman määrän matkoja sisältävä kortti maksaa 42 €.
Lippuun sisältyy myös yksi meno-paluumatka Gozon lautalle.
(Lokakuussa 2021 kortin saa tarjoushintaan 29 €. Tarjouksen voimassaolosta ei ole mainintaa.)
Lyhyistä välimatkoista huolimatta ajoajat saattavat olla varsin pitkiä, tosin ne ovat sitä kulkuneuvosta riippumatta.
Malta Public Transportin sivuilta löydät tarkempaa tietoa hinnoista, sekä reittikarttoja ja aikatauluja. Samalta sivustolta voit ladata myös Tallinja-sovelluksen, joka kertoo esimerkiksi lähimmän pysäkin sijainnin.
Täällä voit myös rekisteröityä Tallinja-matkakortin käyttäjäksi ja ladata lisää rahaa kortille.
Raideliikenne
Ei ole.
Taksit
Maltan taksit ovat suhteellisen kalliita, joten niitä kannattaa käyttää lähinnä lyhyillä matkoilla.
Toisaalta tarjolla on myös kimppatakseja, jolloin maksat vain neljäsosan yksityisen taksin hinnasta.
Lentokenttätaksien hinnat ovat kiinteitä.
Tuloaulan ulko-oven vierestä löydät seinänkokoisen hinnaston, josta voi tarkistaa oman matkasi hinnan. Jos se miellyttää, astu viereiselle tiskille ja maksa pyydetty summa.
Rahastaja ojentaa kuittikopion yhdelle tiskillä notkuvista kuskeista ja sen jälkeen kuski kävelyttää sinut lähes käsikynkkää autolleen.
Meillä tämä kävi niin ripeästi, ettemme ehtineet edes tarkistaa hotellimme osoitetta, mutta sanoessamme sen nimen, kuski totesi, ettei tarvitse osoitetta, hän kyllä tietää.
Kätevintä on ladata mobiilisovellus, jonka kautta kyydin voi tilata ja myös maksaa matkan päätteeksi. Hinta-arvio annetaan jo tilatessa ja ainakin meillä summa oli joka kerralla tismalleen ennalta annettu.
Maltalla on käytössä useita eri taksisovelluksia, kuin myös Uberin kaltainen Bolt.
Vertailemalla selviää mikä on kätevin tai edullisin, mutta me latasimme ensimmäisenä vastaan tulleen Malta Taxin appin ja olimme siihen täysin tyytyväisiä.
Hintataso tuskin oli yhtä edullinen kuin esimerkiksi Boltilla, mutta ainakin Malta Taxin autot ovat siistejä ja kuskit ammattitaitoisia.
Sovelluskin on niin helppokäyttöinen, että ehdimme täyttää omat tietomme ja maksutapamme appiin muutaman kilometrin ajomatkalla.
Malta Taxilla lähtöhinta on 4 € + 2 €/km.
Mitä syödä ja juoda Maltalla
Maltalainen keittiö on kenties kaikkein heikoimmin tunnettu kaikista Välimeren alueen ruokavalioista, mikä on varsin hämmästyttävää.
Olen välimerellisen ruoan suuri fani ja vannon italialaisten, espanjalaisten ja ranskalaisten keittotyylien nimeen, unohtamatta Välimeren eteläpuolisia alueita eli Lähi-Idän keittiöitä.
Maltalainen kulinarismi yhdistää nämä kaikki.
Lihaa, mereneläviä, kasviksia ja ennen kaikkea runsasta mausteiden ja yrttien käyttöä, sitä on maltalainen keittiö, johon rakastuin ensisilmäyksellä.
– Kokeile täällä kanipataa, maistele tuoreita mereneläviä, äläkä unohda monipuolisia leipomotuotteita.
Tuotetaanpa Maltalla myös viinejä, trendikkäitä pienpanimo-oluita ja muita alkoholijuomia, kuten kaktusviikunan hedelmästä tehtyä likööriä.
Ensivisiitilläni Maltalle en päässyt tutustumaan paikallisiin ruokiin, koska risteilymatkustajan kannatti syödä Kristina Cruisesin laivalla tarjoamat sapuskat, eikä hassata satamassa omaa rahaa.
Tämä tuorein reissumme taas keskittyi nimenomaan maltalaisiin makuelämyksiin.
Lue ruoka- ja ravintolasuosituksia muista Malta-postauksistani
Ruokien ja juomien hintataso
Malta ei ole erityisen edullinen matkakohde, joskaan ei suomalaisesta näkökulmasta kovin kalliskaan.
Tässä muutama esimerkki turistien yleisesti kaipaamista elintarvikkeista.
- Kaupassa
- Vesipullo alk. 0,45 €/1,5 l
- Viinipullo alk. 3 €
- Pasteija tai muu suolainen leivonnainen n. 0,50 €
- Ravintolassa
- Iso tuoppi olutta alk.n. 1,50 €
- Viinipullo alk. n. 15 €
- Pasta-annos n. 10 €
- Pääruoka Vallettassa/Sliemassa n. 15-30 €
- Pääruoka pääkaupunkiseudun ulkopuolella n. 10 €
Missä Maltalla kannattaa vierailla
Välimerellinen saarivaltio on oiva lomakohde vesieläimille. Maltan kirkkaat vedet houkuttelevat erityisesti sukeltajia.
Meidän muutaman päivän visiittimme keskittyi maltalaisten makujen maisteluun, joten vaikka patikointi ja pulahtelu kuuluvatkin lempiharrastuksiimme, jäivät ainakin vielä tältä reissulta Maltan rannat lojumatta, vesileikit leikkimättä ja vaellusreitit patikoimatta.
Paitsi perinnemakuihin, ehdimme kuitenkin tutustua myös historiallisiin paikkoihin, erityisesti Visit Maltan meille tarjoamalla päiväretkellä
Mgarr
Täällä pistäydyimme mehiläistarhalla, sekä syömässä mainiossa kansankuppilassa. Molemmat kohteet sijaitsevat varsinaisen kylän ulkopuolella.
Mgarrin kirkonkylällä taas piipahdimme aivan kirkon viereisessä Nenu the Artisan Bakerissa ihmettelemässä valtavaa uunia, maistamassa kaktusviikunan hedelmästä tehtyä likööriä ja nuuskimassa maltalaista maustekahvia.
Mdina
Maltan vanha pääkaupunki Mdina on perustettu kaupunkina virallisesti 1048-49.
Asutusta täällä on kuitenkin ollut jo tuhansia vuosia, oletettavasti jopa 14 000 vuoden ajan.
Kaupunki on hiljainen, muurien sisäpuolinen alue on varattu jalankulkijoille.
Maltalaiset kutsuvatkin Mdinaa hiljaiseksi kaupungiksi, italialaiset taas CittàVecchiaksi, vanhaksi kaupungiksi, toisinaan myös Città Notabileksi, merkittäväksi kaupungiksi.
Pienillä kujilla kävellessä tulee mieleen ensin Venetsia, sitten Marrakesh.
Kulttuurinen rikkaus ja pitkä historia on aistittavissa tänäkin päivänä.
Marsaxlokk
Marsaxlokk on kalastajakylä, jonne maltalaiset itse matkaavat lomillaan ja viikonloppuisin.
Sunnuntaisin rantakadun valloittavat Maltan suurimmat markkinat.
Me käväisimme kylässä Visit Maltan tarjoamalla kalalounaalla Capo Mulini -ravintolassa.
Lue lisää Mdinasta ja Marsaxlokkista postauksestani Mdina ja Marsaxlokk – Malta maalta merelle
Kolmen päivän makumatkalla kohteisiin tutustuminen jäi pintaraapaisuksi.
Luottaisinkin tässä lajissa enemmän vaikkapa Maltalla asuneen bloggaajakollega Nadinen vinkkeihin.
*Visit Maltan sivustolta taas löydät mm. tapahtumakalenterin.
Tässä Nadinen tärpit Gozon rantakohteisiin:
7 vinkkiä Gozon rantakohteisiin
- San Blas – Dahlet Qorrot
- Ramla Bay – Ix-Xtajta
- Marsalfornin alue
- Dwejra Bay – San Lawrenz
- Xlendi
- Ramla taz – Zewwieqa – Hondoq ir – Rummien
- Ta´Sannat – Mgarr ix-Xini
*Visit Malta tarjosi meille puolen päivän kierroksen Maltalla oppaineen, kuskeineen ja ruokineen.
Lennot Maltalle, sekä majoitukset ja muut matkakulumme olemme maksaneet itse.
Visit Malta ei ole tilannut juttujamme, eikä vaikuttanut artikkeliemme sisältöihin.
Booking.com on affiliatekumppanini, joten varatessasi hotellin linkkini kautta, saatan saada siitä pienen komission. Sinulle ei tule lisähintaa ja mahdolliset omat alennuksesi ovat käytettävissä normaalisti.
Mielipiteet kohteista ja palveluista ovat omiamme.
Kiitos kun autat meitä ylläpitämään tätä blogia ja jakamaan matkavinkkejä.
P.s. Piditkö artikkelista? – Ilahdun jos jaat sen kavereillesikin alapuolella olevista painikkeista!
Paluuviite: 2021 vetävimmät postaukset (+ 1 floppi) - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Maalla, merellä ja ilmassa – 2021 kilometreinä - Please Be Seated for Takeoff
Ai niin, hyvä muistutus, jos kuvittelee olevansa toukokuussa menossa Maltalle, niin pitänee laittaa kalenteriin viimeistään jonnekin maaliskuun tienoille muistutus, että pitää alkaa katsella niitä lentoja!
Hotelli, Marriot, on jo varattuna – ei siis mikään pieni ja symppis boutique, mutta näissä parin päivän isoissa konferensseissa on kätevintä asua siellä missä kaikki muutkin, onnistuvat ex tempore -tapaamisetkin silloin helpommin.
Juu on kyllä hyvä varata ajoissa, joskin tärkeämpää on, että varaa hotellin ajoissa, joten oottekin hyvissä ajoin liikkeellä.
Mielenkiintoista kuulla sitten millaisia aiheita siellä käsitellään!
Varmastikin kirjoitat kuulumisia sitten taas?
Saatan muuten olla itekin taas Maltalla noihin aikoihin.
Ja joo, ilman muuta kannattaa olla siellä missä muutkin, niin pääsee osallistumaan kaikkiin keskusteluihin virallisesti ja epävirallisesti.
Minullekin Malta on täysin tuntematon. Monesti olen kyllä harkinnut sitä matkakohteeksi, mutta vielä ei ole ollut sille tilaisuutta. Tästä jutusta onkin hyvä lähteä suunnittelemaan Maltan matkaa.
Kiva kuulla, kiitos Teija ja suosittelen kyllä lämpimästi!
Mulla on sellainen hassu tapa, että yleensä haluan matkustaa paikkoihin jotka vaan kuulostavat kivoilta paikoilta, tai jonka nimestä siis tulee joku mielenkiinto. Malta on yks niistä, mikä kuulostaa jotenkin “hienolta”, vaikken oo yhtään sen lähemmin perehtynyt paikkaan. Tuo Mdina vaikuttaa kyllä just sellaiselta minkä tykkäisin kokea, pitääpäs sinne suunnata sitten kun joskus tuonne pääsee! 🙂 Tässä oli ainakin hyvin kattavasti tietoa, mihin varmasti palata sitten lähempänä matkaa.
Hauskaa, mulla on vähän sama! Assosion nimen johonkin, se kuulostaa seikkailulta tai muuten kiehtovalta, ja pitäähän sinne sit päästä. Just Malta on mulle kans yksi niistä paikoista kaikkine ritareineen ja muine historiallisine mielikuvineen.
Olin tosiaan käynyt vain kerran 15 vuotta sit pikaisesti ja sit tänä kesänä yhtä ruokamatkailukurssin tehtävää varten etsin YouTubesta videoita ja törmäsin siinä sivussa Malta-videoon. Sitten syksyllä muistui mieleeni ja tsekkasin lentojen hinnat ja siinä se sit oli, ostettiin liput heti siltä istumalta. 😊
Malta on todella kauniin oloinen paikka ja siellä olisi kyllä kiva joskus käydä. Toivottavasti lähivuosina tulee mentyä, hienolta ja mielenkiintoiselta vaikuttaa ja ystäviä ollut töissäkin siellä joskus. 🙂 Ehkä tämän nykyisen Portugalin seikkailun jälkeen sitten, heh. Hyviä vinkkejä, kiitos näistä!
Kiva kuulla, kiitos!
Mekin on pohdittu Maltaa mahdolliseksi asuinpaikaksi ainakin joksikin aikaa. Olisi aina lyhyt matka merelle, aurinkoa riittäisi ja vaihteeksi pärjäisi englannillakin. Töiden lomassa olisi myös helppo piipahtaa päiväpatikoilla.
Olipa kattava ja mielenkiintoinen postaus! 🙂 Malta keikkui pitkän aikaa “tänne haluaisin” -listallani, mutta lopulta hylkäsin sen kokonaan, sillä ajattelin Maltan olevan tylsä ja mitäänsanomaton. Muiden kommenteista päätellen en suinkaan ole ollut yksin mielipiteeni kanssa 😀
Mutta ehkä Maltallekin pitäisi antaa mahdollisuus?
Kiitos Eveliina! Itse en jättäisi mitään kohdetta väliin tylsänä, vaan lähtisin kyllä katsomaan mitä olen itse mieltä.
Malta on yksi niistä paikoista, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä.
Mulla ei itelläni ollut aikoinaan mitään mielipidettä ennalta, mutta oli positiivinen yllätys ja ajattelin, että joskus voisi käydä tutustumassa lisää.
Tällä kerralla mentiin ihan vain ruuan perässä ja se ei totisesti aiheuttanut pettymyksiä ja siinä sivussa tuli nähtyä muutakin mielenkiintoista.
Malta on myös Euroopan kenties eksoottisin valtio.
Sehän riippuu mistä itse on kiinnostunut, löytyykö tekemistä. Jos on kiinnostunut sukeltamisesta tai muusta vesiurheilusta, historiasta tai ruuasta, on Malta hyvä kohde. Itselleni miinuspuolena on vuorten puuttuminen, mutta toisaalta patikointipolkuja löytyy kuitenkin. Arkkitehtuuri on läpi maan aika samantyylistä, joten sekin voi aiheuttaa mielikuvan jonkinlaisesta tylsyydestä. Itse kyllä tykkään vanhojen talojen uniikkiudesta muihin maihin verrattuna. Niin ja metsiä maassa ei ole (kaiketi yksi sellaisena pidettävä löytyy), joten se saattaa olla etenkin monille suomalaisille miinuspuoli myös. Kasvillisuus on siis enemmän pusikkomaista ja patikoidessa voi ihailla näkymiä kauas, sekä rantakallioilta merelle. Pelkkä Valletta ei jaksaisi itseänikään viehättää pitkään, se on nopeasti nähty.
Miksipä ei vaikkapa pitkä viikonloppu, jolloin voi muodostaa oman mielipiteensä? Jos tykkää, niin sitten voi palata uudelleen pidemmäksi aikaa.
Paluuviite: Vauvasta vaariin - Malta lapsiperheille - Via Per Aspera Ad Astra
Jostain syystä mulla kaikuu päässäni lentäjätuttumme sanomana se, että Malta on ruma ja tylsä mesta. Pitäisi käydä tsekkaamassa. Ehkä se on omanlaisensa, kun moni muu maa kovin samankaltainen kuin naapurimaat?!?
On täällä rumia ja tylsiä paikkoja, kuten kaikkialla muuallakin 😂. Just äsken ajettiin yhden sellaisen seudun läpi kiitoradan päässä. Suurin osa saaristoa on tosi kaunis.
Tottahan toki, ei sellaista maata olekaan, jossa ei olisi jotain rumaa ja usein se joku teollisuusalue tai kaatopaikka on heti jonkun upean nähtävyyden takapihalla. 😅
Ja nyt kun käytiin oli niin järkyttävän kuivaa, että kaikki oli ruskeaa, haluaisin nähdä miltä siellä näyttää keväällä kun sateet tulee ja kaikki muuttuu vihreäksi ja vehreäksi.
Maltasta on monella sellainen mielikuva, mutta jos maata ei tunne hyvin, sieltä on ehkä vaikea löytää niitä helmiä. Onhan se kuivina aikoina karu, mutta kun kiertelee vanhoja kaupunkeja ja rantoja, niin on se vaan upea paikka!
Mä tykkään eniten just siitä, että Maltalla sekoittuu monet eurooppalaiset kulttuurit ja Lähi-Itä, joka tekee siitä omaleimaisen ja mun mielestä myös Euroopan eksoottisimman valtion.
Tässä oli kyllä todella kattava infopaketti Maltalle!
Jos lentoliput pystyisi nappaamaan muutamalla kympillä, lähtisin varmaan heti. Euroopan sisäisillä lennoilla voisin hyvin varata myös kaksi erillistä lentoa järkevällä vaihtovälill, (mutta jos jatkolento olisi toiselle mantereelle, silloin kyllä en).
Minä olen just ostanut lippu Riiasta Maltalle 67€. Harmi, ettei Tallinnasta tai Helsingistä näin halvalla ei pääse. Tällä hetkellä hotellit ovat tosi edullisia. Jouluksi vähän nousevat, ja sitten taas toukokuuhun asti ovat halvimmillaan.
Itseasiassa Tallinnasta saa halvalla! Sieltä pääsee myös halpalentoyhtiöillä. Tarkistan sen aina ite, kun me suosittiin aikoinaan sitä reittiä Suomen ja Serbian välillä matkatessakin.
Meno-paluulippuja saa alk. 50 €. Esim. tässä ihan randompäiville katottuna kuukauden päähän, mut tää on tietysti off-seasonia.
https://tc.tradetracker.net/?c=20048&m=12&a=332169&r=Miniopas-MLA-comm&u=%2Fflight-search%2FMLA-TLL%2F2021-11-24%2F2021-12-02
Kiitos Mikko! Suomesta tosiaan pääsee noin 100-250 eurolla (menopaluu), mutta kurkkaapa myös tuo kommenttini ja linkkini Nadinelle: Jos ei haittaa mennä Tallinnan kautta, niin sieltä pääsee jo alk. 50 €. Laivalippuja Tallinnaan saa kuitenkin tosi edullisesti. Ja näin sesongin ulkopuolella Maltan majoituksiakin saa ihan pilkkahinnalla. Kesällä satasen maksavan hotellihuoneen voi saada parilla kympillä.
Teille kevät tai syksy voisi olla hyvä, kun ei olisi niin kuuma, niin voisitte patikoida lukuisia eri reittejä. Maltalta löytyy runsaasti sellaisia n. 10 km päiväpatikoita. Toivon pääseväni testaamaan niitä itekin, niin voisin sitten kirjoitella niistäkin.
Malta todellakin suosii aikaisia lintuja myös varausten suhteen 🙂 Ensimmäiset ruokakaupatkin aukeavat klo 5.30 aamulla.
Muistaisin, että silloin kun varasimme majoituksen mainitsemasi Luna Holiday Complexiin, koko alueella ei ollut enää vapaita huoneita kun kourallinen. Meillä kävi tuuri, että joku ilmeisesti peruutti viime hetkellä. Meidän huoneen ikkuna oli kadulle päin, mutta muuten paikka oli ihan hyvä. Nyt se on ilmeisesti vielä remontoitu, koska sisätilat näyttävät aika erilaiselta kuin 5 -6 vuotta takaperin. Rannalle sieltä ei todellakaan ole kuin muutaman minuutin kävelymatkaa.
Ja lämmin kiitos maininnasta! Gozon rannat ovat todellakin tutustumisen arvoinen ilmestys.
Oi onpa hauskaa, että ootte olleet kaikista Maltan hotelleista just yhdessä esimerkeistäni. Mehän ei tosiaan oltu kuin yhdessä, mutta selasin pitkään ja hartaasti hyviltä vaikuttavia vaihtoehtoja tarjonnasta ja mietin, että tuonne Lunaan voisi hyvinkin mennä tutkailemaan millainen paikka Mellieha on.
Gozolla tosiaan on kuvista päätellen hirmu kaunista, ehkä mekin päästään tutustumaan sillekin saarelle pian!