Eteläranskalainen kalastajakylä Sète – pilvilinna, joka haihtui

*Sisältää affiliatelinkin majoitukseemme Sètessä

Eteläranskalainen kalastajakylä Sète on nykyään jo pieni kaupunki. Sen rautatieasemalla syttyi ensimmäinen kipinämme lähtemisestä pysyvästi ulkomaille.
Siitä ei lopulta tullut paikkaa, johon olisimme halunneet asettua, mutta siellä oli mukava käydä.

Istumme baarin terassilla Montpellierin vanhassakaupungissa valtavan puun alla.
Olemme viettämässä ensimmäistä lomaa puoleentoista vuoteen.

Muutama päivä on vierähtänyt rannalla läheisessä Palavas-les-Flot’ssa, josta saavuimme verestämään Montpellier-muistojamme.
Loma alkaa kuitenkin olla lopuillaan ja pian on aika suunnata työkeikalle Espanjan baskialueelle.
Hetken voisimme vielä viettää täällä, mutta pikku vuokra-asunnossamme vanhankaupungin kupeessa ei ollut enää tilaa.
Ei tunnu olevan muuallakaan Montpellierissä, ainakaan järkevään hintaan.
Edessämme on onneksi neuvoa-antavat, jotka tuntuvatkin auttavan.

Olemme ensimmäisellä Montpellierin reissullamme kolme vuotta aiemmin ihastuneet junan ikkunasta näkemäämme eteläranskalaiseen kalastajakylä Sèteen, joka on vain vartin junamatkan päässä.
Mitä jos varaisimmekin hotellin sieltä ja näkisimme samalla viimeinkin tuon meille jo myyttisen kaupungin?
Tuumasta toimeen.

Kirjailija Paul Valéryn mukaan nimetty *sopiva hotelli löytyy, joten ei kun suunta kohti rautatieasemaa ja paikallisjunan kyytiin.
Sète, täältä me vihdoin tulemme!

Kaupunki kahden veden välissä

Mitä me junan ikkunasta kolme vuotta aikaisemmin näimme, oli kauniita ja yksinkertaisia pikku taloja poukaman rannalla. Katsoimme, että tuollaiseen olisi mukava asettua viettämään yksinkertaista elämää tässä pienessä kalastajakylässä.

Poukama on itse asiassa suolajärvestä mereen johtava kanava ja kalastajakylä Sète nykyään 43 000 asukkaan merkittävä teollisuussatama.

Sète sijaitsee Palavas-les-Flot’n kanssa samassa merkillisessä ekosysteemissä, jossa kapeiden hiekkakannasten takainen suolajärvien ketju yhdistyy Välimereen lukemattomien lyhyiden jokien ja kanavien kautta.
Sète on lähellä ketjun länsipäätä, Thau-järven eli Étange de Thaun ja meren välissä.

Viljeltyjä ostereita ja simpukoita tarjoava järvi on yhdistetty mereen kanavilla, jotka kulkevat Sèten halki.
Täältä kotoisin oleva kirjailija Paul Valéry kutsuikin kotikaupunkiaan Languedocin Venetsiaksi.

Sèten perustivat jo muinaiset kreikkalaiset, mutta se alkoi kukoistaa vasta paljon myöhemmin ja kaupunkioikeudet se sai vasta 1666.
Toulousen ja Garonne-joen Välimereen yhdistävä, niin ikään 1666 rakennettu Canal du Midi päättyy tänne ja toinen kanava yhdistää kaupungin Rhone-jokeen.
Matkan junalla Montpellieristä tänne ja toisin päin on voinut tehdä jo vuodesta 1839.

Kaupunki on ylpeä identiteetistään ja kulttuuristaan. Valéryn lisäksi täältä oli kotoisin myös Ranskan uuden aallon mestariohjaajiin kuulunut Agnes Varda, joka epäilemättä löysi vielä 50-luvun Sètestä elokuviinsa etsimäänsä alkuperäisyyttä.

Sète humalluttaa seitin- tai sein ohuesti

Juna saapuu asemalle ja alamme etsiä *edullista hotelliamme.
Se löytyy kanavan ylittävän sillan toiselta puolen lyhyen kävelymatkan päästä rautatieasemalta ja aivan keskustan liepeiltä.
Palvelu on ystävällistä ja huone vaatimaton, mutta siisti.
Hinta-laatusuhde on oikein mainio. Muutama vuosi sitten hinta oli vain nelisen kymppiä, mutta edes nykyisellä noin kuudenkympin hinnalla huonetta ei helposti Etelä-Ranskan suosituista kohteista löydä.

On jo ilta, mutta lähdemme jännittyneinä saamaan ensivaikutelmamme kaupungista.
Kolme vuotta sitten junassa istuessamme mietimme, voisimmeko vain hypätä pois ja jäädä tänne asumaan.
Onko Sète todella niin idyllinen, kuin se pikaisella näkemisellä vaikutti?

Ensimmäiseksi mekin noteeraamme kanavat.
Olemme ylittäneet siis jo yhden kävellessämme asemalta hotellille ja vaeltaessamme kohti keskustaa vastaan tulee toinen.
Vaikka vertaaminen Venetsiaan on ehkä liioittelua, antaa kanavaverkosto kaupungille kuitenkin sen omintakeisen ilmeen.

Pimeys laskeutuu, emmekä ehdi tutkia kaupunkia enempää. Kanavista heijastuvat valot luovat silkinpehmeässä syyskuun yössä hienoa tunnelmaa. Siirrymme illalliselle ja päätämme yrittää ottaa hotellista toisenkin yön, jotta näkisimme Sèten myös päivänvalossa.

Matkalla takaisin hotellille panemme merkille, että baareja on paljon ja niiden asiakaskunta huomattavan juopunutta eteläranskalaisella mittapuulla.
Pysähdymme itsekin yhdelle terassille.
Tarkemmin sanottuna asiakkaat seisoskelevat pienen baarin ulkopuolella lasit kädessään.

Humalan aste on täälläkin yllättävän korkea, eikä vain laseissa. Paikalliset tulevat silti ystävällisesti ja innokkaasti tekemään tuttavuutta ja juttelemaan muukalaisten kanssa.
Tyydymme kuitenkin pariin lasilliseen ja suuntaamme nokkamme kohti hotellihuoneemme tyynyjä.

Eteläranskalainen kalastajakylä Sète ei ole sitä, mitä kuvittelimme

Aamulla onnistumme uusimaan varauksemme ja pitämään saman huoneen.
Hintaan kuuluvan ranskalaisen aamiaisen jälkeen olemme jälleen oman elämämme matkatoimisto.
Varaamme juna-bussiyhteyden seuraavaksi päiväksi Espanjan Baskimaan San Sebastianiin/Donostiaan.
Yritämme epätoivoisesti löytää sieltä myös majoitusta – San Sebastianin filmifestivaalit alkavat huomenna.
Viimein tärppää, mutta aikaakin on tuhrautunut.

Lopulta alamme pikku hiljaa valua uudelleen kohti Sèten ydintä.

Kaupungin vanha keskusta sijaitsee pääkanavan, Canale Royalen varrella.
Kanavien laidoilla on asukkaiden veneitä ja Canale Royalen pohjoispäässä Thau-järvi, eteläpäässä pienvenesatama sekä Välimeri. Kaupunkilaiset kiinnittävät veneitään rantalaitureihin, parveilevat kaduilla ja kanavien siltojen kupeissa katsomassa auringonlaskua, tapaamassa tuttujaan tai etsimässä illallispaikkaa.

Vanhan kalastajakylän henkeä löytyy edelleen, sillä kalastusveneitäkin näkyy paljon.
Kaikkiaan kaupunki on mielikuviimme nähden silti pettymys.

Ne pienet yksinkertaiset kaupunkitalot, joita junan ikkunasta ihailimme, löytyvät vain tietystä kohdasta yhden kanavan varrelta. Ydinkeskustan rakennuskanta on toki kaunista ja myös melko vanhaa, mutta perin tavanomaista.
Kanavat tekevät kaupunkikuvan ranskalaisittain melko poikkeukselliseksi, mutta muuten voisimme olla melkein missä päin tahansa Etelä-Ranskaa.
Suurin osa Sètestä sijaitsee sitä paitsi hiekkasärkän pullistumalla, jossa kanavia ei risteile, vaan kaupunki jää niiden väliin.

Löydämme pari hyvää ja kohtuuhintaista illallisravintolaa, mutta Ranskassa se ei yleensä olekaan ongelma.
Rähjäisen oloisia baareja sen sijaan on enemmän kuin täällä päin yleensä, emmekä kuitenkaan liikuskele missään hämärissä lähiöissä.

Emme muuta Sèteen, mutta siellä kannatti käydä

Seuraavana aamuna sanomme Sètelle hyvästit ja hyppäämme reppuinemme TGV:n kyytiin kohti Toulousea.
Olemme nyt viimein nähneet sen kaupungin, josta kipinä nykyiseen nomadielämäämme syttyi.

Vakuutuimme lyhyen oleskelumme aikana, että tämä ei ole se unelmiemme kaupunki, johon haluaisimme muuttaa pieneen taloon Välimeren rannalla.
Sen talon etsintä jatkukoon, mutta nyt meidän ei tarvitse enää miettiä Sèteä vaihtoehtona.
Varsinkin, kun ne näkemämme talot eivät edes olleet meren rannalla.

Eipä silti, ei meillä olisi siellä nykytuloillamme varaa asuakaan. Vaikka me emme Sèteen haluaa muuttaakaan, monet muut haluavat ja tilaa on rajallisesti.

Eteläranskalainen kalastajakylä ei ollut lopulta meidän kotimme, mutta Sètellä on kuitenkin aina paikka sydämissämme.
Olisimme varmasti siirtyneet nomadielämään, vaikka emme olisi kyseistä kaupunkia ikinä nähneetkään, mutta silti se käynnisti mielissämme prosessin, jonka hedelmiä parhaillaan nautimme.
Eikä meillä ole pikaisen käyntimme perusteella Sètestä pahaa sanottavaa.

Se ei vain ollut se idyllinen eteläranskalainen kalastajakylä persoonallisine taloineen, jollaiseksi sen kuvittelimme.

Jos käyt Montpellierissa ja aikaa on, piipahda Sètessäkin ja tee vaikka kuten me:
Ihaile auringonlaskua kanavien yllä, kalastajaveneiden keinuessa aalloilla hiljaa odottamassa uutta aamua, lokkien palatessa mereltä ja rantalaiturien katulyhtyjen alkaessa vähitellen heijastua veteen.

Tilaa tästä tuoreimmat juttumme suoraan sähköpostiisi ja hyppää kyytiin seuraamaan nomadielämämme polkuja!

Kuvat © Tanja