Belgradin baarit

15 Belgradin baaria – kulttuurikapakoista kattoterasseille

Hieman kulahtaneita korttelikapakoita, ravintolalauttoja, vinyylilevybaareja, pienpanimoravintoloita, viinibaareja, kattoterasseja, pubeja.
Belgradin baarit tarjoavat jokaiselle jotakin.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Belgradin baarioppaana ja päivitetty uudelleenjulkaisun yhteydessä 11.3.22 by Tanja.

Kantakaupungissa kuppiloita on lähes joka korttelissa, parhaimmissa montakin.
Baarien lukuisuus ei ole sattumaa. Belgradilaiset viettävät paljon aikaa ulkona tapaamassa ystäviään.

Yhden rakijalasillisen tai kahvikupillisen ääressä saattaa aikaa vierähtää pitkäänkin.
Ja vaikka lasillisia menisi useampiakin, hyvin humalaisia serbialaisia harvoin näkee.

Useimmissa Belgradin baareissa on ainakin pieni terassi.
Monissa saa myös ruokaa, eikä elävä musiikkikaan ole harvinaisuus.
Pöytiintarjoilu on lähes itsestäänselvyys, Manner-Euroopassa kun ollaan.

Kahvilan ja baarin ero on Belgradissa veteen piirretty viiva, jos sitä edes on. Leivoskahvilat ovat asia erikseen, mutta muuten ”cafe” merkitsee yleensä baaria, jossa nautitaan myös alkoholittomia virvokkeita, erityisesti sitä kahvia.

Belgardin baarit
Belgradin baarit

Baareja tulee ja menee turhankin nopeaa tahtia. Mainioksi todettu paikka saattaa seuraavalla käyntikerralla olla laittanut ovensa säppiin tai vähintään vaihtanut nimeä. Elinkaari voi olla vain muutaman kuukauden mittainen.

Olemme koonneet listallemme paikkoja, jotka ovat olleet täällä vähintään yhtä kauan kuin mekin.

Beogradski Market
Žorža Klemensoa 19

Beogradski Market on hieman ydinkeskustan ulkopuolella Dorćolissa sijaitseva urbaani tapahtumakeskus ja ravintolatori.
Saman katon alla on ruoka-ja baaritiskejä, rakijatislaamo ja viikoittain erilaisia tapahtumia, kuten etnisen ruuan teemailtoja. Viime joulukuussa paikallinen Suomen ystävien seura järjesti myös suomalaisen ruuan ja kulttuurin illan!
Täältä löytyy muun muassa aivan erinomainen viskibaari.

Esteettömyys:
Porrasluiska, leveät käytävät ja tilavat wc:t yhdessä tasossa (mutta ei erillistä inva-wc:tä).

Belradin baarit
Thai food in Belgrade
Café Amelie
Toplićin venac 6

Jo ensimmäisellä Belgradin-visiitillämme vuonna 2016 löysimme tämän baarin, joka sijaitsee pari korttelia pääkävelykatu Knez Mihailovasta.
Terassin pöydistä osa on vanhoja ompelukoneita.
Amelie on toistakymmentä vuotta vanha, mikä Belgradin baarimaailmassa on paljon.
Vessan ovi toimii hauskasti punnuksella.

Esteettömyys:
Terassi esteetön, mutta sisätilat ahtaat ja wc-tiloihin muutama kapea porras.

Belgradin baarit
Ompelukonebaari, kuten me sitä kutsumme. Viralliselta nimeltään Café Amelie.
Jazz Bašta
Male Stepenice 1

Hyvin usein ravintoloiden ja baarien taustamusiikkina soi Belgradissa jazz.
Myös varsinaisia jazz-baareja riittää.
Yksi tunnetuimmista on Brankovin sillan vanhankaupungin puoleisen pään tuntumassa, pienten portaiden (siitä osoite male stepenice) vieressä sijaitseva Jazz Bašta (Jazz-puutarha).
Nimi velvoittaa, joten kaksikerroksinen suojaisa terassi löytyy.

Esteettömyys:
Pääsy ainoastaan portaita pitkin ja ahdas wc.

Kvart
Hilandarska 8

Kvart eli Kvartica (kirjaimellisesti kortteli) on kantabaarimme, minuutin kävelymatkan päässä kotioveltamme, ja alle kymmenen minuuttia Trg Republikalta.

Pieni baari on nimensä mukaisesti ehta korttelikapakka, jonka vakioasiakkaat ovat naapurustosta. Muitakaan ei katsota pitkään, päin vastoin, palvelu on ylen ystävällistä ja tunnelma lämmin.
Mukava pieni katuterassi, iso olut 200 dinaaria (noin 1,70 €) ja kahvikin on hyvää.

Esteettömyys:
Yhdessä tasossa, mutta paikka on erittäin pieni. Ystävällinen henkilökunta kyllä varmasti siirtää kalusteita tehdäkseen tilaa pyörätuolille, mutta wc on auttamattoman ahdas.

Le Petit Bar/Mali Bar
Njegoševa

Belgradin pääkadun Kralja Milanan ja siitä erkanevan viistokadun väliin jäävällä aukiolla Vraćarin kaupunginosassa sijaitsee muutaman ravintolan rypäs.
Le Petit Bar on kahvila-baari, jonka puiden varjossa lepäävä terassi on kesäisin hyvin suosittu.
Sisällä on kahdessa kerroksessa perinteistä belgradilaista baaritunnelmaa.

Esteettömyys:
Terassi esteetön, wc:t ahtaat ja naisten wc kierreportaiden yläpäässä.

Panimoalueella ei enää panna olutta, mutta juodaan sitä

Cetinjska 15

Skadarskan naapurikadulla, saman suuntaisella Cetinjskalla, sijaitsee vanha panimoalue.
Vielä vuosituhannen alussa siellä valmistettiin juomia maanalaisten lähteiden vedestä.
Nyt alue paitsi näyttää parkkipaikalta, myös on parkkipaikka, mutta sen laidoilla on lukuisia omaperäisiä baareja.

Polet

Pihan perällä sijaitseva Polet on kulttuurikapakka, jonka lavalla ja terassilla esiintyy kirjailijoita ja runoilijoita.

Belgradin baarit
Serbian suuri poika Nikola Tesla vartioi kulttuurikapakka Poletin terassia. ©TM
Bluz i pivo

Oikealla reunalla Bluz i pivo tarjoaa blues- ja jazzhenkisiä livebändejä ja värikkään terassin.

Esteettömyys:
Poletin terassi on esteetön ja wc tilava, mutta sisätilaan on pari porrasta.
Bluz i Pivossa terassille pääseminenkin vaatii muutaman portaan kapuamisen. Sisätiloihin on hankalat ja kapeat ovet ja ahdas wc. (Sisälle mennään vanhojen kaapinovien lävitse, mikä on tervejalkaisille hauska yksityiskohta).

Kattoterassit

Mama Shelter
Knez Mihailova 54

Muutaman vuoden ikäisen Rajićeva-ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevan Mama Shelter -ketjuhotellin baari-ravintola on lähes Suomen hinnoissa, mutta sen terassilta on hienot näköalat kauas yli Sava-joen Novi Beogradin puolelle.
Maisemien katselun lomassa voi vaikka pelata erän pingistä.

Tämän uusissa tiloissa sijaitsevan baarin sekä sisätilat että terassi ovat niitä harvoja esteettömiä koko kaupungissa.
Tänne pääsee suoraan katutasolta hissillä. Tilat ovat avarat ja ostoskeskuksesta löytyy tilavia wc:itä.
Kellarikerroksessa on myös parkkihalli ja Kalemegdanin linnoitukselle on vain kivenheiton verran matkaa suoraa kävelytietä pitkin. Tämä lienee paras paikka yöpyä pyörätuolilla liikkuvalle.

Sinnerman Club
Trg Nikole Pašića 5

Sinnerman jazz clubia ei ole ihan helppo löytää. Sinne pääsee nousemalla Nikole Pašićan aukion perällä sijaitsevan vanhan ammattijärjestöjen talon (Dom Sindikata) aulasta hissillä ylimpään, seitsemänteen kerrokseen.
Sen kattoterassilta on näkymät parlamenttitalolle ja jopa vuorille asti, toiseen suuntaan kurkittuna näkyy Tonava.
Sisällä on tarjolla livemusiikkia useana iltana viikossa. Täällä voi myös ruokailla.

Esteettömyys:
Kapeahkot hissit, ahtaat wc-tilat.

Vinyylin rakastajille

Leila Records
Gospodar Jevremova 6

Dorćolissa majaansa vuodesta 2012 pitänyt Leila on Belgradille tyypillinen levykaupan ja baarin yhdistelmä, jossa dj soittaa levyjä kaupan valikoimista.
Myös taidegalleria, livekeikkoja ja erilaisia tapahtumia. Pieni terassi.

Esteettömyys:
Terassi esteetön, sisätiloihin kapeahkot ovet ja wc portaiden päässä toisessa kerroksessa.

Yugovinyl
Cetinjska 15

Cetinjskan panimoalueen oikeassa laidassa, Bluz i pivon vieressä sijaitsevassa Yugovinylissa kuunnellaan myös dj:n valitsemia musiikkiesityksiä myynnissä olevilta vinyyleiltä.
Terassi täälläkin, kuten lähes kaikilla baareilla ja ravintoloilla Belgradissa kesäaikaan.

Esteettömyys:
Muutama porrasaskel sekä terassille että sisätiloihin.

vinyylilevykauppa ja baari Belgrad
Muzička kuća Metropolis
Makedonska 21

Jos ostoslistallasi ovat mieluummin CD-levyt kuin vinyylit, kokeile tätä levybaaria. Muzička kuća Metropolisissa panostetaan enemmän musiikkiin kuin juomiin, mutta janonsa saa sammutettua varsin hyvin.
DJ on stagella harva se ilta ja myyntilevyjen kokoelma varsin laaja.

Belgradin baarit
Belgradin baarit

Lautat

Splav TAG
Savski Kej

Sava-joen varrella on kuuluja ravintolalauttoja, sekä keskustan että eritoten Novi Beogradin puolella.
Päivisin ne ovat baareja ja lounaspaikkoja, iltaisin yökerhoja.


Liikeideoihin on panostettu: yhdellä lautalla on jopa uima-allas maksavien asiakkaiden vapaassa käytössä.
Lähellä Tonavan yhtymäkohtaa kelluvassa Shake’n Shakessa voi juomansa siemailla riippumatossa Savan yllä.
Siellä tuli myös kippistettyä Tanjan synttärikuoharit ensimmäisenä Belgradin kesänämme 2016.

Korona vei Shake’n’Shaken, mutta myös TAGilla on rivi riippumattoja roikkumassa joen yllä.

TAG mainostaa olevansa ainoa yökerho, joka on auki läpi kesän, jokaisena iltana.
Me olemme käyneet chillailemassa lautoilla ainoastaan helteisinä iltapäivinä, joten Belgradin kuuluisasta yökerhomeiningistä ei ole kokemusta.
Pienenä vinkkinä voisi sanoa, että vaikka Belgrad on yksi Euroopan turvallisimmista pääkaupungeista, niin yökerhot ovat täällä se todennäköisin paikka joutua rikoksen uhriksi.

Esteettömyys:
Lautoille pääsee yleisesti laituria/laskusiltaa pitkin ja kaksikerroksisissakin on sisääntulokerroksessa oleva baaritila ja/tai terassi.
Wc-tilat ovat kuitenkin usein ahtaita, joten kannattaa tarkistaa sisään mennessä, minkä vieri vieressä olevista lautoista valitsee.
Emme ole käyneet itse lautoilla pariin vuoteen, joten emme valitettavasti muista onko yhdenkään wc riittävän leveä pyörätuolille.
Teemme seuraavilla käynneillä tupatarkastusta ja päivitämme tilannetta.

Splav - ravintolalaiva
Ravintolalautta sieltä perinteisemmästä päästä – Vanhat olivat rautaa, uudemmat puuta! ©TM

Myöhään auki olevat

Izlog
Dvadeset sedmog marta 40

Keskustan baarit sulkeutuvat yleensä viikonloppuisinkin jo yhdeltä, mutta Tazmajdanin puiston takaa löytyy ympäri vuorokauden auki oleva trendikäs Izlog (Näyteikkuna).
Izlogin edustalla on iso terassi ja sieltä saa myös ruokaa.

Esteettömyys:
Avara tila yhdessä tasossa, wc ahdas.

Klub Optimist
Despota Stefana 22

Klub Optimist sijaitsee vain viiden minuutin kävelymatkan päässä Trg Republikelta ja lähellä Skadarskaa.
Nimestään huolimatta se on ennemminkin viihtyisä pubi kuin klubi.
Täälläkin on usein tarjolla livemusiikkia.
Kesäisin terassi ja istumapaikkoja ulkopuolen ikkunalaudoilla.

Optimist on harvoja keskusta-alueen baareja, joka on auki yli puolenyön.
Perjantaisin ja lauantaisin se on avoinna jopa kello kolmeen.
Klub Optimist perustettiin 1999 eli samana vuonna kuin NATO pommitti Belgradia 78 päivän ajan.
Mistäköhän mahtoi nimensä saada…

Esteettömyys:
Terassi kadun varrella, baaritilaan pari porrasaskelmaa ja ahtaat wc:t kapeiden portaiden päässä alakerrassa.

Muutama huomio esteettömyydestä

Kuten jutusta huomaa, Belgradin baarit on usein rakennettu ahtaisiin tiloihin. Erityisesti wc:t ovat pieniä ja sijaitsevat tyypillisesti portaiden päässä.
Pyörätuolilla liikkuvan kannattaakin majoittua tasaisesti laatoitetulla keskustan kävelyalueella, jonka baareista voi kipaista oman hotellin saniteettitiloihin.

Savuttomuutta ei juurikaan tunneta

Belgradin baarit ovat harvoin savuttomia. Sama pätee ruokaravintoloihin.
Niissä saa yleensä tupakoida sekä terassilla että sisällä.
Terassikausi on pitkä, mutta jos saavut kaupunkiin talvella löydät tästä kartasta apua savuttomien paikkojen löytämiseen.
Karttaan on merkitty sekä täysin savuttomat baarit ja ruokaravintolat että ne, joissa on erikseen savuton ja savullinen puoli.

Lue tästä vinkit Belgradin ruokaravintoloihin:

19 ravintolavinkkiä Belgradiin

8 ajatusta aiheesta “15 Belgradin baaria – kulttuurikapakoista kattoterasseille”

  1. Belgradissa on tullut vietettyä yksi erittäin legendaarinen baari-ilta jonkinlaisella baarilautalla. Tästä postauksesta löytyi monia ihania paikkoja ja tekisi mieli lähteä uudestaan reissuun vähän paremmalla ajalla, niin että ehtisi nähdä kaupunkia. Erityisesti tuo vinyyli-paikka vaikuttaa ihan minun tyyliseltä!

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Kiva kuulla, että löytyi uutta mielenkiintoista koluttavaa! Nuo vinyylilevypaikat ovat meidänkin suosikkeja. Huomasin juuri, että meidän lähelle (kuuluisalle Skadarskalle) on taas avattu yksi uusi. Pitää käydä testaamassa sekin, niin voin lisätä listoille, jos on kiva!

  2. Olen pitkään haaveillut Belgradista ja tässä olisi oikeastaan sinne sopiva matkaopas, josta vain laittaisi paikat kartalle ja lähtisi kävelemään kaupungissa tämän mukaan 😀 Erinomainen postaus ja oli mukava kurkistaa myös kuvien kera kaupungin baaritarjontaan. Serbialainen oluttarjonta ei ole itselle kovin tuttua, mielenkiintoista on nähdä se, miten niiden saatavuus muuttuu muutenkin maailman tilanne huomioiden.

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Kiitos Rami! Täällä on varsin persoonallisia baareja ja ravintoloita. Pitäisikin tehdä ihan erikseen listaus baareista, joista saa pienpanimo-oluita, tosi monessa kun on vain yleisimmät isot brändit. Mutta kyllä kunnon oluttupiakin riittää vaikka vähän pidemmällekin reissulle.
      Belgrad olisi ihan nappi kohde sinulle/teidän poppoolle!

  3. Tuo on kyllä harmillinen asia, että baareissa saa polttaa sisällä. En itse asiassa edes muista, koska itse olen siihen missään törmännyt. Nykyään tuntuu olevan päinvastoin niin, että ulkotiloissakin jotkut kaupungit ovat saattaneet rajata tupakoinnin hyvin rajatuille alueille. Mutta eiköhän tuo tule tulevaisuudessa Belgradissakin muuttumaan.

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Usko tai älä, joidenkin paikallishuhujen mukaan EU:iin liittymistä vastustetaan ihan sillä, ettei tulisi tupakointikieltoa.
      Balkanilla kaikki on mahdollista 😉

Leave a reply

Scroll to Top