viinimatkailu

23.2. Ismon syntymäpäivä

23.2. Ismon syntymäpäivä yhdessä ja erikseen

23.2. Ismon syntymäpäivänä olemme olleet monessakin maassa – yhdessä ja erikseen. Ekan kerran juhlimme yhdessä Bergamossa, Ismon viisikymppisiä vietimme Fremantlessa. Eräänä vuonna olin työreissulla Brasiliassa, kun taas Ismo oli Suomessa. Tänäkin vuonna hän on Suomessa, minä taas Serbiassa. Viime vuonna asia oli päin vastoin.

23.2. Ismon syntymäpäivä yhdessä ja erikseen Read More »

Hawke's Bayn viinit

Hawke’s Bayn viinit – 32 lasillisen kierros

Loivilla rinteillä kasvaa viiniköynnöksiä. Ne paistattelevat kirkkaassa auringonvalossa ja imevät mineraaleja soraisesta maasta. Viinitilan tupaan astuessa kestää hetken ennen kuin silmät tottuvat hämärään. Uuden-Seelannin Pohjoissaaren itärannikolla sijaitseva Hawke’s Bay on ilmastoltaan Bordeauxin kaltainen, – siis täydellinen viininviljelyyn.

Hawke’s Bayn viinit – 32 lasillisen kierros Read More »

portolaista francesinhaa

Portolaista francesinhaa, portviiniä ja suomalaisvitsejä

*Sisältää Booking.comin affiliatelinkin Portviini lienee kaikille tuttu, mutta oletko maistanut portolaista francesinhaa? Entäpä paikallista mustaa hammastahnaa? Porto tunnetaan viineistään, mutta sieltä löytyy myös iso joki, Eiffelin suunnittelema silta joen yli ja paikallisia ruokaerikoisuuksia.

Portolaista francesinhaa, portviiniä ja suomalaisvitsejä Read More »

Aamiaisviiniä, perunankuoria ja gazpachoa Lissabonissa

Lissabon on syystä suosittu lomakohde kiehtovine vanhoine kaupunginosineen ja loppumattomine mäkineen. Ruoka ja juoma ovat hyviä ja edullisia. Siellä voi myös juoda aamiaisviiniä ja syödä perunankuoria illallisella sinfoniaorkesterin säestyksellä. Lähdetäänpä tutustumaan millaisia ruokakokemuksia Lissabonissa voi saada! Istahdan alkuiltapäivästä mukavan näköisen baarin terassille lähellä majapaikkaamme Lissabonin Bairro Altossa. Tanja taas on lähtenyt töihin.

Aamiaisviiniä, perunankuoria ja gazpachoa Lissabonissa Read More »

Cairns lautasella

Cairns lautasella – emua, kengurua ja krokotiilipihvejä

Cairns on luonnollisesti sukellusmatkailijoiden kohde, mutta ei kulinaristikaan joudu pettymään.Ruokamatkailijan ykkösvalinta on luonnollisesti ne kaikkein eksoottisimmat elukat, joita ei kotikulmilla lautaselleen löydä.Mitä on Cairns lautasella? – Ainakin emua, kengurua ja krokotiilia.

View post to subscribe to site newsletter.

Cairns lautasella – emua, kengurua ja krokotiilipihvejä Read More »

Italian aperitivo

Italian aperitivo-kulttuuri

Nälkäisenä Italiassa alkuillasta? Illallispaikat ovat vielä kiinni?Mikä siis avuksi, mistä saa murkinaa? Italian ravintoloissa noudatetaan edelleen lounas- ja illallisaikoja, joskin ne vaihtelevat alueittain. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että etelässä syödään myöhemmin kuin maan pohjoisosissa. Turisteille suunnatuista ravintoloista voi saada ruokaa aamusta iltaan, mutta sitä tuskin haluat. Jos siis kaipaat sapuskaa ennen illallisaikaa, tee kuten italialaiset

Italian aperitivo-kulttuuri Read More »

Scroll to Top