Uluru eli Ayer’s Rock on Ison Valliriutan ohella Australian tunnetuin luonnonnähtävyys. Valtava punainen kallio keskellä mannerta onkin totisesti näkemisen arvoinen.
Sen tuntumasta löytyy hotelleja, mutta pienellä budjetilla liikkuvan kannattaa harkita majoitusta lähimmästä kaupungista, Alice Springsistä. Sitä ei ole kukaan rynnännyt estetiikalla pilaamaan.
Lentokone kaartaa vasempaan lähestyessään lentokenttää. Sen puolen matkustajat huokailevat ihastuneina.
Me muut kurkotamme kaulojamme ja onnistumme kuin onnistummekin näkemään sen, mitä tänne on tultu katsomaankin – Ulurun eli Ayer’s Rockin. Valtava punainen kallio kohoaa keskellä huikaisevan punavihreää aavikkoa.
Hetken päästä näemme sen myös maan pinnalta.
Reitti Ayer’s Rockin lentokentältä hotelleille on helppo
Laskeudumme kentälle ja suurin osa matkustajista hyppää suoraan heidät läheisille erämaaresorteille kuljettaviin busseihin.
Meillä ei ole varausta, joten alamme laittaa vaelluskenkää toisen eteen.
Resortit sijaitsevat samalla alueella lähellä toisiaan ja kaikkien hintataso menee reippaasti yli budjettimme.
Joulukuussa 2022 varaten halvimman huoneen alueelta saisi aikaisintaan maaliskuulle eli alkusyksylle noin 190 eurolla. Kesäsesonkina, eli suomalaisittain joulu-helmikuussa, hinta on huomattavasti korkeampi.
Olemme ratkaisseet asian ostamalla liput illalla Alice Springsiin lähtevään bussiin ja varaamalla sieltä edullisen hostellin.
Kartalla Uluru ja Pohjoisterritorion eteläosan suurin kaupunki näyttäisivät olevan lähes vierekkäin, todellisuudessa niillä on välimatkaa maantietä pitkin 450 kilometriä.
Resortteihin voivat kuitenkin myös huonetta varaamattomat mennä viettämään aikaa ja käyttämään niiden palveluja, kuten ravintoloita ja saniteettitiloja. Niiltä lähtevät myös retket Uluruun ja sitä ympäröivään Uluru-Kata Tjutan kansallispuistoon.
Eksymisen vaaraa ei resortteihin kävellessäkään ole. Tie lentokentältä vie suoraan hotellialueelle ja matkaa on reilut viisi kilometriä.
Kengännauhabudjetilla kenkää toisen eteen
Tukikohdaksemme päivän ajaksi valitsemme Outback Pioneer Hotel & Lodgen ja sen olemme ilmoittaneet bussiyhtiölle noutopaikaksemme.
Perille päästyämme toteamme, että myös retket Ulurulle ovat meille liian kalliita.
Vaikka tämä onkin todennäköisesti elämämme ainoa visiitti tänne, emme voi uhrata viiden päivän majoitusbudjettiamme yhteen bussiretkeen.
Julkista liikennettä Ulurulle ei luonnollisestikaan ole, eikä täällä ole takseja.
Kävelymatkaa tietä pitkin tulisi toistakymmentä kilometriä suuntaansa. Ihan kelpo päiväpatikka, mutta lämpötila kohoaa jo puoliltapäivin 42 asteeseen varjossa.
Varjo on tässä tapauksessa vitsi, sellaista ei aavikolta löydy.
Eipä hätää. Jos emme pääse katsomaan kelpo kalliota bussikyydillä lähietäisyydeltä, menemme katsomaan sitä kauempaa jalan.
Katsomme karttataulusta suuntaa ja lähdemme tarpomaan läheiselle kukkulalle. Punainen hiekka värjää varpaat ja sandaalit, mutta ne voi pestä hotellilla suihkussa.
Aurinko paahtaa lähes suoraan pään päältä ilman turhia armonosoituksia.
Maata pitkin kiemurtelevien kasvien keskellä kulkee hädin tuskin erottuva polku – täällä on käynyt sentään muitakin.
Uluru mykistää, samoin sen isosisko
Päästessämme kumpareen laelle hengitys salpautuu. Tiilenpunaista, syvänvihreiden kasvien täplittämää aavikkoa riittää silmänkantamattomiin ja kilometrien päässä edessä kohoaa majesteettinen Uluru.
348 metriä aavikon yläpuolelle nouseva punainen hiekkakivimonoliitti hohtaa iltapäivän auringossa kuin toisesta maailmasta pudonneena. Ei ihme, että se on aboriginaaleille pyhä paikka, kuten itse asiassa koko sitä ympäröivä kansallispuistokin.
Tanja etenkin on halunnut päästä tänne koko ikänsä ja kun tilaisuus tuli, tartuimme siihen oitis.
Eikä tässä vielä kaikki. Kun käännämme katseemme oikealle, näemme taivaanrannassa toisen, vieläkin mahtavamman kalliomuodostelman.
Kata Tjuta eli Olgas on korkeimmillaan peräti 546 metriä ympäröivää maastoa ylempänä, merenpinnasta yli kilometrin.
Jos kukkaro kestää, kannattaa järjestetyillekin retkille varmasti lähteä jo siksikin, että niillä opastusta antavat paikan alkuperäisasukkaat.
Ulurussa riittää yllättävästi eläin- ja kasvikuntaa
Voisimme tuijottaa näkymää tuntikausia, mutta lopulta on pakko tehdä lähtöä.
Paahde kuivattaa silmät päähän ja auringonpistoksen vaara on ilmeinen.
Vaikka reitti takaisin hotellille ei ole mutkikas, joudumme hieman suunnistamaan, näköyhteyttä kun ei enää ole.
Perillä huuhdomme pölyt pois jaloistamme ja alamme miettiä, miten kuluttaa loppupäivä. Bussin tuloon on vielä tunteja.
Uluru ja Kata Tjuta ovat tiettävästi upeita auringonlaskun aikaan, mutta siihenkin on aikaa.
Haluamme sitä paitsi ehtiä varmasti bussiimme. Emmekä ole erityisen innokkaita marssimaan ensin näköalakukkulallemme ja sitten patikoimaan takaisin pilkkopimeässä maata pitkin mataavien ja kampittavien kasvien, skorpionien, myrkyllisten tuhatjalkaisten ja pytonien seassa. Fauna ja floora ovat täällä yllättävän runsaita, kiitos vesilähteiden ja talvisateiden.
Ihmisen pitää syömän ja juoman
Yksi varma tapa käyttää aikaa mukavasti on tietysti ruokailu. Emme ole nauttineet apetta sitten aamiaisen, vaikka näissä lämpötiloissa nälkä ei ihan heti iskekään. Nyt se sen kuitenkin tekee.
Outback Pioneer tarjoaa illallisravintolan lisäksi grillipaikkoja grillaamista rakastaville ausseille, sekä rennon Outback Kitchenin. Rento tarkoittaa aussikontekstissa sitä, että ruoka – tässä tapauksessa pizzat, hampurilaiset tai salaatti – sekä juomat noudetaan tiskiltä ja syödään ruokalatyyliin.
Outback Kitchenissä se tapahtuu ravintolakatoksen alla, joko tynnyripöydissä, tai sosiaalisemmin isoissa puupöydissä.
Otamme hintavat hampurilaiset ja vähän edullisemmat ranskikset, sekä kyytipojaksi olutta ja viiniä.
Kalleuden toki ymmärtää sitä vasten, että olemme keskellä ei mitään, jonne kaikki rahdataan satojen, jopa tuhansien kilometrien päästä.
Hitaasti syödenkin aikaa jää vielä, joten tuhlaamme rahaa toisiinkin juomiin.
Uluru – Alice Springs – mutta missä on bussi?
Bussin pitäisi saapua puoli kahdeksan maissa ja olemme hotellin parkkipaikalla hyvissä ajoin.
Bussi jättää kyydistä ja poimii kyytiin kaikkien Ulurun resorttien matkustajat.
Mitään ei näy määräaikana, mutta emme ole erityisen huolissamme, pitkillä välimatkoilla voi tulla viivästyksiä.
Aika alkaa kuitenkin kulua, eikä bussia kuulua. Pikku hiljaa huoli alkaa iskeä puseroon.
Entä jos huono nettiyhteys onkin estänyt varauksemme läpimenon? Ehkä meidän olemassa olostamme täällä ei edes tiedetä?
Hotellin netistä asiaa ei asiaa voi tarkistaa.
Ihan turha kuvitella, että australialaisella majapaikalla keskellä erämaata olisi vieraille tarjolla ilmainen netti, tai netti ylipäätään edes asukkaille.
Aina auton valojen näkyessä sisääntulotiellä toivomme herää, mutta turhaan.
Alamme miettiä suunnitelmaa B, jossa ei juuri ole kyllä miettimistä. Pakko vain ottaa halvin mahdollinen huone jostakin alueen resortista, jos mitään on ylipäätään enää tarjolla.
Näinkin myöhään tulijoita tuntuu riittävän, pois lähtijöitä ei juurikaan.
Kukapa haluaisi lähteä ajamaan yön selkään Australian erämaahan.
Aluksemme saapuu viimein
Olemme viidenkymmenen minuutin kuluttua valmiita kävelemään hotellin respaan kokeilemaan epäonneamme, kun ison ajoneuvon valot ilmestyvät näköpiiriin ja bussimme kaartaa tyylikkäästi parkkipaikalle.
Bussin ovi aukeaa ja sen rappusten askelmiin syttyvät valot. Moderni linjuri vaikuttaa avaruusalukselta, joka on tullut noutamaan alienit pitkän odotuksen jälkeen maapallolta takaisin kotiin.
Jonkinlaisia alieneita me täällä aboriginaalien mailla keskellä Australiaa olemmekin.
Ja kuten avaruusaluksista yleensä, täältäkin laskeutuu portaita ulos matkustajia valon hohtaessa heidän takanaan, tässä tapauksessa resortista huoneen varanneita turisteja.
Astumme sisään, mutta kaukaisen planeetan asukkaan sijasta meidät ottaa vastaan ystävällinen ja hymyilevä australialainen bussikuski, joka vain tarkistaa matkalippumme ja kysyy määränpäätämme – siis Alice Springsissä!
Tämä vuoro ei totisesti jätä kyytiläisiään bussiasemalle keskellä yötä miettimään, missä päin on oma majapaikka ja miten sinne pääsee, vaan vie ovelta ovelle!
Alice Springsiin on yllättävänkin paljon menijöitä. Muutkin kuin me ovat säästölinjalla, tai sitten he ovat siirtymässä keskelle jonkinlaista sivistystä aavikkohotellissa vietettyjen öiden jälkeen.
Kaikille on kuitenkin varatut paikat ja istumme mukavasti omillemme.
Lukko toimii käyttöohjeet lukemalla
Öinen valtatie Alice Springsiin on kaunis. Tanja huonosti kulkuneuvoissa nukkuvana joutuu ihailemaan sitä koko kuuden tunnin matkan, itse onnistun ottamaan torkut.
Joviaali bussikuski laittaa näyttöruutuihin pyörimään tunnelmaan hyvin sopivan leffan Kangaroo Jack. Me emme jaksa sitä katsoa (ja huono se totta puhuen onkin).
Perillä kuski jättää matkustajia hotelleihin ja hostelleihin. Meidänkin vuoromme tulee lopulta ja hyppäämme pikku reppuinemme ulos.
Aamuyöllä respassa ei tietenkään ole ketään töissä avaamassa paikan porttia ja ottamassa meitä vastaan, mutta olemme saaneet sähkölukon koodin. Näppäilemme sen ja – ei mitään.
Kokeilemme uudestaan. Ei tulosta. Epätoivo iskee jälleen.
Bussista eivät näy enää edes takavalot, eikä meillä ole aavistustakaan, onko jossain lähellä mitään sivilisaatioon viittavaa, kuten huoltoasema. Eikä sellainen varmaan tähän aikaan olisi auki.
Hypotermiaan emme totisesti kuole, mutta väsymykseen ehkä, eikä tienposken hiekassa nukkuminen kovin houkuttelevalta tunnu.
Luemme koodin vielä kerran ja kas kummaa, numerosarjan perään tulee risuaita, kuten ovikoodeissa yleensäkin.
Uusi yritys ja naks, portti aukeaa. Jutun opetus: kun mikään ei toimi, lue käyttöohjeet.
Meille jo tutuksi käyneeseen australialaiseen tapaan respan eteen on teipillä kiinnitetty nimellämme varustettu kirjekuori, jossa on huoneen avain, wifi-koodi ja yleisiä ohjeita.
Vilkaisemme paikan houkuttelevan näköistä uima-allasta, mutta sen vuoro tulee vasta huomenna – nyt unta palloon.
Kuluu se aika hostellissakin – varauksia tehdessä
Aamulla käymme keittiörakennuksessa tekemässä itsellemme hintaan kuuluvan aamiaisen.
Hostelli koostuu useasta pihan ja uima-altaan ympärillä olevasta parakista ja jokaiseen huoneeseen on pihalta oma sisäänkäynti.
Meidän huoneemme rappusille on asettunut kissa, tietysti. En muista montaakaan majapaikkaa, jossa huoneistomme luokse ei olisi saapunut kissa. Tämä tyytyy rapsutuksiin, eikä yritä tulla sisään.
Haluaisimme lähteä katsomaan kaupunkia, mutta sitä ennen meidän on varattava majoitus seuraavasta kohteestamme, Adelaidesta. Meillä on sinne kyyti seuraavana aamuna Greyhound-bussilla, joten katto pitää löytää pään päälle.
Olisimme halunneet lähteä Adelaideen vasta ylihuomenna, mutta olemme Sydneyssä olleet liian hitaita ja tuo vieläpä halvempi vuoro varattiin netissä täyteen neniemme edestä. Aikaa tutustua Alice Springsiin on vain tämä päivä, mutta australialaisen hidas netti takaa sen, että majoituksen etsimiseen ja varaamiseen menee muutama tunti. Niinpä pääsemme kirmaamaan kaupungille vasta iltapäivällä.
Alice Springs on aavikon kaupunki
Alice Springs. Maataloutta, turismia, ei merkittävää asutusta. 26 000 asukkaan tuppukylä keskellä ei mitään, joka saa Kouvolan näyttämään modernilta, kauniilta ja arkkitehtonisesti kekseliäältä.
Totta puhuen kuvaus lienee epäreilu, varsinkin Kouvolan osalta. AS:n ympärillä on itse asiassa useita alkuperäisasukkaiden asuinalueita ja kaupungissa olisi myynnissä esimerkiksi heidän käsitöitään. Valitettavasti myös sosiaaliset ongelmat näkyvät vahvasti.
Heti kaupungin ulkopuolella on vieläpä huomattava turistinähtävyys, aavikkopuisto, jossa voi nähdä aiemmin mainittuja eläimiä, kasveja, sekä lukemattomia muitakin autiomaan lajeja mukavasti ja turvallisesti.
Nyt emme kuitenkaan ehdi käydä siellä. Pyörähdämme keskustassa ja tarkistamme, mistä bussimme aamulla lähtee.
Käymme supermarketissa ostamassa illallistarpeet.
Kävelyreitti takaisin hostellille kulkee kauniin, kuivan joenuoman vartta.
Vanhojen eukalyptusten rungoilla kiipeilee värikkäitä papukaijoja ja liskoja ja aavikko tuoksuu. Sen tuoksu on kuiva ja yrttinen.
Kuiva on ilmakin, kosteusprosentti on kahdeksan.
Hostellilla pulahdamme viimein meitä houkutelleeseen uima-altaaseen. Lämpöä on kesäiset 38 astetta, joten vesikään ei ole liian kylmää. Illallisen kokkaamisen jälkeen on vielä aikaa nauttia vähän viiniä ja seurustella muiden asukkaiden, sekä kissan kanssa.
Aamulla on kiskottava itsensä aikaisin ylös ja suunnattava bussille.
Edessä on 1500 kilometrin ja kahdenkymmenen tunnin matka halki Australian Outbackin kohti Adelaidea.
Piditkö lukemastasi? Jaa artikkeli ja tilaa tästä tuoreet postaukset suoraan sähköpostiisi:
Paluuviite: Greyhoundilla halki Australian Outbackin - Please be seated for Takeoff
Australiaan itsellä oli melkoiset suunnitelmat, mutta korona tuli ja pyyhkäisi ne pois. No ei ne suunnitelmat mitenkään kadonneet, mutta hieman haastavammaksi tuli muksujen iän & koulunaloituksen kanssa. Vielä jonakin päivänä näen itseni Ismon tavoin lukemassa isoa pöytäkarttaa ja suunnitellessa päivän tulevia retkiä aamiaisella. Sekä katsellessa, mitä reittejä Australiaa kierretään.
Mitä jos teette joskus oikein radikaalin vedon ja lähdette kiertämään Ausseja vaikka puoleksi vuodeksi ja lapset käy silloin kotikoulua? Tiedän useammankin perheen tehneen niin, joten ihan mahdollista jos vaan itsellä hermot kestää opettaa lapsia.
Onpa virkistävää päästä lukemaan Australian kohteista! Ihan mieletön, tuo punainen aavikko!
Kiitos Eveliina! Vielä lisääkin on tulossa, kun ehditään kirjoittamaan nuo Australian muistelot uudempien lomassa.
Samaa mietin kuin Elina yllä, että nyt en edes muista koska olisin viimeksi lukenut Australiasta! Mukavaa vaihtelua. Yritin vielä uudemman kerran selailla, että oletteko koska siis olleet reissussa, onko nämä ihan tuoreita postauksia? Tuo +/- 40 astetta nimittäin kuullostaa kerrassaan kamalalta, vaikka itse tykkäänkin että kuivassa ilmassa on aavistuksen helpompo hengittää kuumalla kuin kosteassa mutta inhoan kuumuutta silti. Olisin ehkä sulanut tuonne 😀 Muuten Australia kyllä kiehtoisi kovastikin ja tuokin paikka kuulostaa sellaiselta mistä varmasti pitäisin.
Kiva kuulla, kirjoitetaan vielä lisääkin Australian eri kohteista kun ehditään. Tämä on siis jo vanha reissu, jonka kaikkia tarinoita ei vain olla saatu kirjoitettua aiemmin.
Olimme Ausseissa uudesta vuodesta helmikuun lopulle, joka on siis Australian kuuminta kesää. Jos et tosiaan tykkää kuumasta, niin kannattaa valita joku muu ajankohta. Tosin Australia on niin valtava, että ilmastokin vaihtelee alueittain. Pohjoinen on trooppista ja etelässä mannereurooppalaisempi ilmasto.
Karvan verran on jäänyt harmittamaan, että vaikka kahdesti olemme Australiaan päätyneet, niin nuo kohteet eivät kummallakaan kerralla päätyneet reitillemme. Kolmatta kertaa ei ehkä koskaan tulekaan, joten, kuvien ja juttujen varaan taitaa jäädä tämä 🙁
On ne kyllä upeita kohteita, Uluru varsinkin, mutta en tiedä tuleeko meidänkään enää sinne lähdettyä. Kuvista puheen ollen, en edes löytänyt montaa kuvaa arkistoistani, vaikka kuvittelin, että olisin kuvannut siellä paljonkin. Ehkä olen fiilistellyt niin, etten muistanut edes kuvata kun ei tehty töitä tuolla.
Harvemmin tulee eteen postauksia Australiasta! Sitä on melkeen jopa unohtanut koko maan olemassaolon 😀 Australia on kyllä ihan oma lukunsa ja jäisi monesta syystä varmasti ihan omana elämyksenä mieleen 🙂 Vielä en oo ehtinyt haaveilla siitä, ehkä siksi kun on niin kaukana? Mutta aavikot kiehtoo ja on aina mielenkiintoisia 🙂
Se on kyllä niin kaukana, että vaatii aikaa. Mekin päästiin vasta nomadielämän alussa sinne. Tulossa on muuten lisääkin postauksia Ausseista kun ehditään kirjoitella uusien lomassa noita aiemmin kirjoittamatta jääneitä tarinoita.
Kiva reissutarina. Suunnittelemalla tosiaan saa säästettyä hyvin. 😊
Kiitos Sini! Näin se on, kun varaa ajoissa, pääsee edullisemmin. Meillä on vähän huono tapa mennä vain minne nokka näyttää ja nykyään kun ei ole mitään viime hetken alennuksia, niin se tulee usein vähän kalliiksi.
Olipa kiinnostava postaus jälleen! Näin itsekin melko tiukalla budjetilla reissaavina, Australia vähän hirvittää. Toisaalta olisi ihan mahtava matkata sinne pidemmäksi aikaa, mutta hintataso vaikuttaa melko tyrmäävältä. Tottakai olisi mahdollista säästää pitkä penni majoituksissa tekemällä house-sitting -hommia, mutta jos meinaa mitään nähdä, niin matkustamistamistahan se vaatii. Ehkä sitten paras ratkaisu olisi jonkinlaisen camperin vuokraaminen, vaikka kallista puuhaa se sekin taitaa tuolla olla. No mutta, joka tapauksessa mahtavaa, että pääsitte näkemään Ulurun, vaikkakin sitten vain kauempaa.
Kiitos Anne! Mekin tosiaan ajateltiin, ettei ole varaa olla kuin pari viikkoa, mutta kun saatiin se muutaman viikon talonvahtipesti, niin jäi rahaa kierrellä. Hostellit ja bussit ovat ihan kohtuuhintaisia ja kun kokkailee itse, niin ruokakaan ei tule kovin kalliiksi. Ausseissa on tosi paljon punalaputettuja viimeisen käyttöpäivän tuotteita hyvin edullisesti. Ja me saatiin housesittaamassa kasvikset ja kananmunat ilmaiseksi. Jos joskus tuonne päin menette, niin meiltä voi aina kysellä Castlemaineen talonvahtipaikkaa. Shirley varmasti ottaa mielellään apua vastaan kun on meitäkin sinne pyydellyt monesti.
Olipa taas hieno ja mukaansatempaava tarina – kuten teidän jutut yleensäkin. 🤗 Piti ihan heittää villapusero pois, kun eläydyin tarpomiseenne kuumuudessa ja varjottomuudessa. Iski janokin. 😅
Kiitos Kati! Hihi, miten olisi lasillinen kreikkalaista valkoviiniä viilentämään?
Nää Australian etäisyydet ja kuumuudet on oma lukunsa. Mua ei tämä aavikkokivi oikein vedä puoleensa, ehkä jätän välistä?!…
Etäisyydet Ausseissa on kyllä tajuttomat. Ne ymmärtää tosissaan vasta kun istuu 20 tuntia yhtäsoittoa bussissa tuijottamassa aavikkoa. Juu, ei tuonne kyllä kannata lähteä, jos kivi ei kiinnosta, muutahan siellä ei sitten olekaan. Itse koin sen kyllä maagisena, eikä tuon toiveen toteutuminen ollut millään tavalla pettymys, päin vastoin.
Kiinnostava kuvaus reissusta. Enpä ole edes tullut ajatelleeksi montaakaan kokemaanne asiaa tuolta. Pitää ehkä miettiä valmiiksi asioita, jos joskus matka veisi samoihin maisemiin.
Kiitos Mare! Australia on niin valtava, että ainakin jos sinne menee vain lyhyeksi aikaa, kannattaa jonkinlaista ennakkosuunnittelua tehdä. Me mennään vähän tyylillä mennään sinne minne nokka näyttää, eikä aina tiedetä edes mihin maahan päädymme. Australiassakin päädyttiin käymään kaikissa osavaltioissa, vaikka oltiin menossa vain pariksi viikoksi Victoriaan. KIva reissu, mutta aiemmin suunnittelemalla olisi saanut vielä enemmän irti. Just tuolla Ulurussa olisi ollut kiva ehtiä olla pidempään patikoimassa, joten jos sinne menee, kannattaa varata majoitukset ajoissa.
Kiva lukea Australian seikkailustanne. Se maanosa itsellä käymättä. Kiva päästä mukaan.. kuivuus ja kuumuus melkeinpä tuntui täällä asti. Huh 38 astetta!
Kiitos Tiina! Oli kyllä kiinnostavaa päästä kerralla kiertämään koko manner. Oli totisesti kuivaa ja kuumaa, vaikka eipä sillä, meillä oli tänä kesänä Belgradissa pahimmillaan 48 astetta.
Australiassa olisi tosi kiva käydä. Se on kiehtovan erilainen, ainutlaatuinen manner. Itse olisin varmaan käynyt katsomassa eläinpuistoa, sen verran utelias olen.
Aavikoisssa on jotain niin lumoavan kaunista, että henki salpautuu. Vaikka karu se kauneus on usein on.
On se kyllä ihan ainutlaatuinen ja kiinnostava kohde käydä edes kerran elämässä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, mekin oltaisiin käyty aavikkopuistossa katsomassa kasveja ja eläimiä, mutta harmillisesti visiitti jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Aavikot ovat kyllä kiehtovia kaikessa karuudessaan. Niitä tulikin sitten tuijoteltua tarpeekseen esim. täältä lähdettyämme 20 h bussimatkalla.