Subotican viinitarhat: Vinarija Tonković
Kello kilistää yhdeksää aamulla kun kipitämme kohti taksitolppaa.
Siellä on onneksi yksi auto, jonka kuljettaja pakkaa pikaisesti aamiaissämpylänsä takaisin muovikääreeseen, vaikka yritän sanoa, että syö vain rauhassa loppuun, ei meillä kiire ole.
Kuski ei ole kuullutkaan Tonkovićin viinitilasta. Vakuutamme tietävämme missä se sijaitsee, paina vain kaasua.
Ja niin kuski painaa. Ei mene kuin reilu vartti kun olemme jo Baćki Vinogradissa Subotican viinialueella, ja pian jo Tonkovićin viinitilan pihassa.
Olemme suunnitelleet lempiviinitilallamme Tonkovićilla käymistä jo pitkään.
Meille kotiin tilan viiniä kantava Mladen on samaa mieltä, että kyllä vain, meidän pitäisi ehdottomasti vierailla heillä.
Mutta visiitti Pohjois-Serbiaan siirtyy aina vain eteenpäin, lähinnä meistä itsestämme johtuvista syistä.
Juuri ennen Suboticaan lähtöä olen oivaltanut Tonkovićin tilan sijaitsevan vain noin viidentoista kilometrin päässä tästä Unkarin rajalla sijaitsevasta kaupungista.
Viesti Mladenille ja pian tapaaminen on järjestetty.
Mladen tosin on Belgradin juustomessuilla.
Niiden järjestämistä olen odotellut kuin kuuta nousevaa koko pandemian ajan. Pitikin lähteä reissuun juuri tänä viikonloppuna.
Unelma viinitilasta ei valunut Subotican hiekkaan
Kaimani Tanja ottaa meidät vastaan tilan pihamaalla. Hän on hiukan hämmentynyt, etten olekaan serbi. Tanja kun on erittäin yleinen nimi Serbiassa. Hän vaihtaa lennosta sujuvaan englantiin.
Tanja on ammatiltaan farmaseutti ja oppi arvostamaan viininviljelyä tajutessaan, kuinka paljon mutkikkaampaa työ on verrattuna hänen omaan ammattiinsa. Lääkkeiden kanssa työskennellessä mikrogrammat ovat tarkasti hallussa, laatu on tasaista ja yksi pilleri sisältää aina tismalleen saman määrän eri ainesosia.
Viinien kanssa toimiessa ihminen ei voi päättää lopputulosta.
Maaperä, sääolosuhteet… niin moni asia vaikuttaa siihen millaisia rypäleitä viini kunakin vuonna tuottaa. Innokkaasti asiaa selittävä kaimani tuntuu tykkäävän nykyisen työnsä antamista haasteista.
Tilan perustaja vanha herra Tonković taas teki elämäntyönsä paikallisen eläintarhan johtajana ja oli tiettävästi melkoisen tunnettu hahmo alueen seurapiireissä.
Hänellä oli ollut unelma viinitilasta, eikä vain mistä tahansa viinitilasta, vaan juurikin Kadarka-rypäleestä valmistettujen laatuviinien tuottamisesta.
Vuonna 2006 Eläkkeelle jäätyään hän osti kymmenen hehtaaria maata ja toteutti unelmansa.
Nykyään Tonković-Reljanovićin perheen omistamalla tilalla työskentelee kolme vakinaista työntekijää, sekä kausiväkeä, kuten poimijoita.
Kysyn onko poimijoita vaikea löytää. Kyllä, todellakin on, kaimani myöntää. Siitäkin huolimatta, että Tonkovićilla maksetaan keskivertoa parempia palkkoja.
Rypäleiden poimiminen on raskasta kausityötä, joka ei suuresti houkuttele. Samat ongelmat siis täälläkin, kuin muillakin maailman viinitiloilla.
Haasteita on muitakin. Subotican viinialueen maaperä on erittäin hiekkainen. Se ei suojaa viinejä äärimmäisltä sääolosuhteilta, joten koviin pakkasiin varautuessa juurakot joudutaan kaivamaan ylös maasta.
Täällä juuret eivät siis saa kasvaa syvälle maaperään vuosikymmenien ajan, kuten monilla muilla eurooppalaisilla viintarhoilla. Tämä altistaa ne myös taudeille.
Kadarka ei ole ainoastaan fantasiaa
Aluksi kierrämme kellarin. Se ei ole suuren suuri, mutta eipä tämä laatutila mitään massiivisia määriä viiniä tuotakaan.
Tilan lippulaivatuotetta, palkittua Rapsodijaa valmistuu vain muutama tuhat pulloa vuodessa.
Rypäleet kerätään käsin, viineihin päätyvät vain parhaat.
Rapsodijaa kypsytetään unkarilaisessa tammessa 12-14 kuukautta ja sen jälkeen kolme vuotta pulloissa.
Nyt markkinoilla olevaa 2016 vuosikertaa kuvataan tähänastisista parhaaksi.
Tällä hetkellä Tonkovićin kaikki viinit valkoisesta roseen kautta punaiseen valmistetaan punaisesta kadarka-rypäleestä. Tanja kuitenkin tähyilee kohti tyhjää maaplänttiä ja kertoo tilan omistajan pohtivan valkoisen Kevedinkan istuttamista.
Henkilökohtaisesti suosittelisin Kadarkaan panostamista. Kuten lukuisat viimeaikaiset palkinnot osoittavat, en ole mielipiteeni kanssa yksin. Ymmärrän silti ajatuskuvion täysin.
Serbiassa viininkulutus on edelleen erittäin vähäistä ja täyteläinen punaviini ei yleensä ole se, mistä tutustuminen aloitetaan.
Tanja huokaiseekin, että valkkaria ja roseeta menisi enemmän kuin ehtii tuottaa.
– Miksi täällä edelleen ajatellaan, että naiset juovat kevyitä valkoisia ja tuhdit punkut ovat miesten juoma. Minä tykkään eniten näistä meidän punkuista! Hän huudahtaa.
Olen tismalleen samaa mieltä kaimani kanssa.
Ja juuri niiden erinomaisten punkkujen vuoksi me olemme nyt täällä paikan päällä.
Joskin on mainittava, että tilan valkkari ja rose ovat erinomaisia nekin.
Toivon, ettei Tonkovićilla luovuta alkuperäisestä unelmasta, vaan pidetään kiinni laadukkaiden Kadarka-viinien valmistuksesta.
Tällä hetkellä Kadarkaa kasvaa niin paljon, ettei tuotantokapasiteetti riitä ja rypäleitä joudutaan hävittämään. Seuraava askel onkin uuden kellarin rakentaminen.
Tonković on paikallisten makujen sinfoniaa
Kellarivisiitin jälkeen istahdamme sisätiloihin maistelemaan viinejä. Eiväthän ne meille vieraita ole, mutta toki viinit pitää testata kasvupaikallakin.
Istumme tilan päärakennuksen saliin. Talo vaikuttaa perinteiseltä serbialaiselta maalaistalolta isoine saleineen ja valtavine takkoineen. Todellisuudessa talo on uusi.
Toisin kuin monilla muilla tiloilla Serbiassa, täällä ei uskota wow-arkkitehtuuriin, vaan halutaan kunnioittaa perinteitä.
Palanpainikkeeksikin meille on tuotu alueelle tyypillisiä juustoja ja lihatuotteita.
Viini on aina parhaimmillaan samassa maaperässä kasvaneiden ruokien kanssa.
Tonkovićille voi varata maistelun lisäksi myös illalliskattauksen viineineen.
Meidän aamuisen maistelumme hinta neljällä viinillä ja pikkupurtavilla maksoi 900 dinaaria nuppia kohden, 7,65 euroa.
Syyskuisin tilalla voi vierailla myös osallistumalla viinimaratoniin.
Pöydän päässä seisovat valmiina Vinarija Tonkovićin neljä viiniä: Valkoinen Allegro, rosé, sekä punaiset Fantazija ja Rapsodija ovat kaikki samasta punaisesta Kadarkasta valmistettuja.
Pullojen etiketeissä komeilee unkarilainen säveltäjä Franz Liszt.
Tonkovićin perustaja oli Lisztin suuri fani ja jatkaa erästä säveltäjän ja pianovirtuoosin aloittamaa perinnettä. Tila lähettää joka toinen vuosi kaksitoista pulloa kadarkaa itselleen paaville Vatikaaniin.
Tonkovićin Kadarka oli myös ensimmäinen serbialainen viini, joka pääsi Bordeaux’n La Cité du Vin‘n kokoelmiin.
Tanja ja hänen poikansa Aleksandar istahtavat mutkattomasti kanssamme saman pöydän ääreen ja maistelemme viinejä yhdessä.
Selviää, että Aleksandar opiskelee panimoalaa ja on tullut poikkeamaan tilalla auttaakseen äitiään viinilaatikoiden kuljettamisessa.
Olemme kuvitelleet vierailevamme Tonkovićilla kenties puolisen tuntia, mutta intoudumme keskustelemaan viineistä, Serbiasta ja myös Suomesta niin, että havahdumme vasta parin tunnin kuluttua ajankuluun. Tässähän pitäisi jo jatkaa matkaa!
Allegro! Allegro!
Tanja ja Aleksandar ovat lähdössä viemään viinilaatikoita uudelle asiakkaalleen. Heillä on jo vähän kiirekin.
Vakuutamme, että voimme aivan hyvin jäädä odottamaan taksia, lähtekää te vain jo ajamaan.
Mutta eiväthän he siihen suostu.
Päinvastoin, he soittelevat lukuisia kertoja hukassa olevan taksikuskin perään.
Ehdotan, että soittaisimme samalle kuskille, joka meidät tilalle toi, hän ainakin tuntisi reitin.
Mutta auto on jo tilattu.
Kun sitä ei kuulu pitkänkään odotuksen jälkeen, Tanja ja Aleksandar tekevät meille tilaa autostaan. Lähdemme ajelemaan takaisin kohti Subotican keskustaa tuttujen mustien viinilaatikoiden keskellä istuen.
Kuoppaisella hiekkatiellä viljelysten välillä meitä vastaan ajaa taksi. Jarrutamme kohdalla, tehden tilaa kapealla tiellä, mutta emme pysähdy.
Eikö meidän pitäisi kertoa, ettemme enää tarvitse kyytiä..?
Ajamme pysähtymättä eteenpäin.
Paluuviite: Ostoskorin hintavertailu Belgrad - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Maalla, merellä ja ilmassa – 2021 kilometreinä - Please Be Seated for Takeoff
Tonkovic has also a lovely rose sparkling wine also made of Kadarka. It’s not for sale in shops but can only bought at the vineyard or at some wine fair, we bought ours at the wine fair in Novi Sad in 2019.
Thanks for your comment Emil!
Yes, we heard they are doing some testings with sparkling rosé and thinking of starting the production. I should actually ask Mladen if they have any so he could bring us a bottle next time we order other wines from them.
Kiehtova postaus! Viinitilat kuuluvat täällä olennaisena osana reissuihin (mikäli vaan mahdollista). Hauskan aktiviteetin lisäksi myös mallikas tapa saada insightia paikallisesta kulttuurista maistelun äärellä.
Vähän harmittaa, että Serbia jäi syksyn Balkan-kierrokselta välistä. Aivan ehdottomasti listalla ens kerralla kun sinne päin suuntaan! 🙂
Kiitos, Otto! Se on just näin. Viini ja ruoka ovat paras tapa tutustua kulttuuriin ja historiaan. Suosittelen kyllä viinitilakierrosta Serbiassa. Ihan vaikka erillistä Serbian reissua.
Meidänkin piti tulla tänne Balkanin kierroksemme jälkeen oikein asumaan, että ehditään nähdä kaikki mahdollinen, eikä olla silti ehditty. 😄
Minulle koko prosessi, viinien valmistuksesta maisteluihin, tuntuu hyvin mystiseltä prosessilta. Kaikista erikoisin asia on se, että viinin sekä ruoan maku ikään kuin muuttuu toistensa vaikutuksesta.
Viininviljely ja valmistus on tosi kiehtova prosessi. Arvostan kovasti sitä taitoa. Ja itse olen kiinnostunut eniten juuri tuosta ruuan ja viinin parittamisesta. On huikeaa kuinka paljon maku voi muuttua ruokien vaikutuksesta. Meillä on täällä Belgradissa eräs ravintola, jossa käymme syömässä vuohta ja lammasta, kumpaa kulloinkin sattuu olemaan saatavilla. Talon viini on edullinen karahviviini ja se maistuu pelkältään juotuna aivan kaamealta, mutta lampaan rasva muuttaa sen täydelliseksi pariksi ruualle. Ero on tosi iso ja se jaksaa aina vain innostaa mua. Pitäiskin käydä pitkästä aikaa syömässä siellä!
Melkein kirjoitin minäkin, että en ole koskaan käynyt millään viinitilalla, mutta olenpa sittenkin, kerran Espanjan Alorassa Olé-lehden järjestämällä matkalla. Mutta Balkanilla en. Siksi tämä kirjoitus olikin tosi mielenkiintoinen ja tuo perustelusi sille, että balkanilaisia viinejä ei Suomessa tunneta kuulosti loogiselta myös. Olipa kiva lukea tästä.
Kiitos paljon, mukava kuulla, että pidit jutusta! Toivottavasti Suomeenkin saataisiin pian lisää laadukkaita balkanilaisviinejä. Moni harrastaja varmasti arvostaisi uusia tuttavuuksia. Pari serbialaisviiniä Alkon valikoimista sentään löytyy. Esim. Bikickin Pinotte, joka on varsin mainio Pinot Noir.
Täällä myös yksi, joka ei ole koskaan käynyt viinitilalla. En ole mikään viinien suurkuluttaja (tai no, Alkon kyykkyviinit ovat opiskeluvuosina tulleet tutuiksi :D), mutta olen aina ajatellut viinitilat kovin kuvauksellisiksi paikoiksi. Jo sen takia olisi kiva päästä joskus vierailemaan sellaisella!
Kyllähän ne tosiaan usein ovatkin. Pitäiskin tehdä joskus lista mitkä viinitilat ovat viehättävimmän näköisiä! Jos viinit itsessään eivät ole harrastus, mutta haluaisi muuten käydä tilalla, niin silloin varmasti toivoisi näkevänsä jonkin tunnelmallisen tiiliholvikellarin tai muuten arkkitehtonisesti upean paikan. Monet modernit tilat eivät aina ole niin kummoisia visuaalisesti nykyaikaisine terästankkeineen. Toisaalta viinitilalliset jostakin syystä lähes kilpailevat päärakennuksillaan.
Yllätyin tossa meidän Balkanin reissun aikana, et sielläkin on viinitiloja. Ajettiin mm. Trebinjen viiniviljelmien ohi. Harvemmin noita balkanilaisia viinejä tulee esille missään viinijutuissa. En muista viinikouluttajankaan maininneen niitä, kun meille pidettiin koulutus Lapissa (olin Lapland Hotelsilla pari vuotta sitten töissä). Myöskään restonomiopintojen ruoka ja juoma -kurssilla ei viiniosiossa ollu sanaakaan Balkanista.
Täällä on ihan hirveästi viinitiloja, mutta oon kans huomannut, ettei näitä Suomessa tunneta, eikä opeteta. Kävin kans kesällä yhden AMK:n ruokamatkailukurssin ja tein siinä ite lopputyöni Serbian viinimatkailun kehittämisestä ihan jo sillä, että alueen viinit tulisivat tutummiksi.
Jugoslavian aikana tehtiin enemmän määrää kuin laatua ja ehkä sen maineen pohjalta nämä eivät ole nousseet Suomessa. Tosin ristiriitaisesti nykyään tilat tuottavat laatuviinejä ja niiden määrät taas ovat esim. Alkolle liian pieniä. Muutama isompi keskitason tila löytyy. Nyt vissiin vuoden verran Alkon listoilla on ollut pari serbiviiniä.
Sitten taas muualla Euroopassa nämä tunnetaan paremmin ja serbialaisia viinejä saa viinimaa-Espanjaa myöten.
Viljelyhän täällä aloitettiin jo tuhansia vuosia sitten.
Noh, ainakin mulla riittää uutta kirjoitettavaa täältä pitkäksi aikaa. 🙂
Useammankin postauksen olen tehnyt Serbian viineistä, mutten ole harmillisesti päässyt muille Balkanin tiloille. Sofiassa ja Skopjessa järkätyt Balkanin viinikisatkin meni koronarajoitusten takia sivu suun.
Paluuviite: Subotica laidasta laitaan - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Viiniä ja ruokaa ääripäästä toiseen - Please Be Seated for Takeoff
Vieläkään en ole päässyt käymään millään viinitilalla. Aiemmin olen tainnut kirjoittaa, että vaikka en juuri viineistä välitä, viinitilat ja viininvalmistus kyllä kiinnostavat kovasti ja siihen puoleen olisi mukava tutustua. Tuntuu, että monet ovat hankkineet viinitilan vasta myöhemmällä iällä tehdän työuransa ensin eri alalla, joka sekin on kiinnostavaa.
Tämäpä taitaa olla se aika tyypillinen tarina: perustetaan viinitila kun jäädään eläkkeelle.
Valitettavasti monelta unohtuu, että sekin on täyttä työtä, eikä mitään chillailua.