Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin on kuulemma muuttunut. Paitsi ettei olekaan.
Paluumuuttajaa suomalainen juomakulttuuri hämmentää, vaikka siihen on kasvanut.
Sosiaalinen normisto on kaikkiaan muuttunut vieraaksi.
Joukkoon pitäisi sopeutua, mutta millaisten tapojen hyväksymistä se vaatii?
On vaikeaa tasapainoilla oman identiteetin ja paluumuuttajan identiteetin välillä.
Mikä on minua, mikä ulkosuomalaisuuden mukanaan tuomaa outoutta?
Onneksi paluu ei ole minulle ensimmäinen.
Tarjoan vain viinaa, vain viinaa saa
Yksi paluumuuttajaa hämmentävistä asioista on suomalainen juomakulttuuri, – eikä oikeastaan edes juominen, vaan siihen liittyvät normit ja käyttäytyminen.
Mikähän mahtoi olla lehti, josta luin artikkelin nuorehkosta suomalaisnaisesta, joka harmitteli kuinka Suomessa on niin vaikeaa olla juomatta alkoholia.
Hetken epäilin lukevani 90-luvun julkaisua, mutta kyllä se ihan tuore juttu oli.
Haastateltava kertoi käyvänsä baareissa tanssimassa. Hän koki epämukavaksi joutua selittelemään, ettei hän juo, hän vain tanssii.
(Jos joku muistaa tällaisen jutun viime päiviltä, niin linkkaa kommentteihin ja lisään linkin tähän.)
Lopulta nainen avautui aiheesta lehdelle, kun viimeisimmällä tanssireissulla sietokyvyn rajat olivat tulleet vastaan seuraan liittyneen miehen käytöksen vuoksi.
Mies oli halunnut tarjota juotavaa, mutta alkoholittoman juoman valitsemista hän ei ollut hyväksynyt.
Minä päätän, sinä maksat
Olen itsekin törmännyt (lähinnä joskus kolmekymppisenä) näihin juoman tarjoajiin, jotka haluavat päättää mitä juomaa pitäisi ottaa vastaan.
Aina ei ole ollut kyse edes alkoholista tai sen puutteesta, vaan siitä, että tarjoaja on tietävinään mikä sopii toisen makuun.
Ei näin.
Jos tarjotaan, niin tarjotaan sitä mitä toinen haluaa juoda tai pidetään lompakko ja suu kiinni.
Jutussa haastatellun naisen tapauksessa oli kuitenkin kyse nimenomaan holittomuuden ”ongelmasta”.
Mietin lukiessani, että kaipa sitä edelleen tuollaisiakin riittää, mutta uskoin ettei tuo enää kovin yleistä olisi.
Jutun kommentteja lukiessani totesin olleeni väärässä. ”Mitä sinne baariin sitten menee jos ei juoma kelpaa” -tyylisiä kommentteja oli useita.
Viis siitä, että jutussa oli jo kerrottu syyn olevan tanssiminen ja hauskanpito ystävien kanssa, ikään kuin se edes selityksiä kaipaisi.
Teetä ilman geetä
Muistuipa mieleeni ajat, jolloin menin baariin ja tilasin gin tonicin. Koska suunnilleen kaikkia toki kiinnosti mitä join, se tuli kerrotuksi ensimmäisen tilauksen kohdalla.
Seuraavat lasilliseni olivat pelkkää tonicia, mutta niitä en joutunut selittelemään.
Kaikki otaksuivat minun kiskovan lisää G-voimia.
Kätevä tapa peitellä sitä, ettei halua juoda sammiollista alkoholia.
Kuitenkin aika outoa, se tarve piilotella sitä, että juo vain yhden, koska a) ei huvita b) on menossa töihin aamulla tai mitä nyt milloinkin. Joskus maittaa, toisinaan sitten taas ei.
Siinä missä Serbiassa ns. kahvilaan mennään juomaan kuka mitäkin, Suomessa on baareja, joissa ei todellakaan saa juoda kahvia.
Paitsi jos on raskaana tai kuski.
Ketään ei juoteta, mutta saatetaan
Itsehän en lasiin sylje ja kirjoitankin viineistä ja muista aikuisten juomista, mutten silti ymmärrä suomalaisten loputonta kiinnostusta siihen mitä kaveri juo – tai oikeammin – on juomatta.
Kun istun belgradilaiseen kulmakuppilaamme, voin valita sitruunamehun, kahvin rakijalla tai ilman, voin tilata viinin tai oluen, kenenkään kulmia kohottamatta, vuorokaudenajasta riippumatta.
(Tai no, Kvart sulkee ovensa noin klo 24 ja avaa uudelleen seitsemältä.)
En kiinnitä huomiota siihen, mitä kanssamme jutteleva ystävämme juo, eikä hän tuijota minun lasiani.
Korkeintaan saattaa haluta tarjota meille juomat – ja tilaa ne tarjoilijalta pyytämällä ”sitä mitä nuo nyt juo”.
Tilauksen sisältö jää juojan ja tarjolijan väliseksi asiaksi.
Eipä sillä, kyllä korttelibaarissammekin joku on joskus onnistunut juomaan vähän reippaamminkin.
Sen kerran omistaja talutti väsähtäneen kotiinsa ja pyysi meitä vahtimaan sillä aikaa tiskiä.
Ei oikeastaan vahtimaan, lähinnä kertomaan mahdollisesti sisään tuleville uusille asiakkaille hänen palaavan pian.
En muista tällaista osuneen kohdalleni Suomessa.
Enkä nyt tarkoita tuota liikaa juomista.
Hei me heilutaan taas
Vuosien poissaolon jälkeen kuvittelin asenteiden Suomessa muuttuneen.
Ettei absolutismia, saati satunnaista juomattomuutta tarvitsisi perustella.
Sen sijaan palaan maahan, jossa umpikännissä hoiputaan ja huudetaan kaduilla. Räyhätään ja tapellaan.
Sitä pidetään normaalina hauskanpitona.
Uuden kotimme pihamaan poikki juoksi mies perässään toinen,
nyrkkiä puiva, puolialaston ja sekava.
Keskustan tavaratalon tuulikaapissa ja ruokaosastolla pyöri muutakin vettä väkevämpää kuin alkoholia ottaneita nuoria.
Keskellä kirkasta päivää.
Nämä olivat kokemuksia ensimmäiseltä Suomen viikoltani. Tervetuloa länteen, eiku.
Tällaisessa ympäristössä vesiselvä ja alkoholista kieltäytyvä saattaakin vaikuttaa oudolta.
En osaa selittää ulkkarikavereilleni miksi pääkaupunkimme ydinkeskustassa haisee kusi. En edes yritä, näkeväthän nuo sen portaiden laidassa lerssi kädessä heiluvan tyypin muutenkin.
En oikein tiedä miten käsittelisin näitä asioita englanninkieliselle lukijoilleni Suomesta kirjoittaessani.
Lakaisenko maton alle ja leikin tietämätöntä? Viheltelen vain menemään ja hehkutan luomulannoitettua puhdasta luontoa?
Suomeen tulevat matkailijat eivät kuitenkaan voi välttyä mitenkään näkemästä sitä miltä me suljemme silmämme.
Kakkakepposia, sekä uusien ja vanhojen tapojen opettelua
Kerran lentokenttäbussilta tullessani väistin kadulla ihmisen paskaa.
Keskellä Helsingin keskustaa.
Koiranomistajat sentään kantavat mukanaan muovipusseja lemmikkiensä jätöksiä varten.
Jälkimmäinen taito on opittu Belgradissa vasta aivan viime vuosina.
Ensimmäistä ei onneksi ikinä.
Tappeleviin tai kaduille ulostaviin ihmisiin ei Belgradin keskustassa törmää, vaikka serbit kyllä käyttävät reippaasti alkoholia.
After work -kulttuuri elää vahvana ja moni istahtaa päivittäin töiden jälkeen kulmakapakkaan kahville tai oluelle.
Yhden juoman ääressä vierähtää helposti pari tuntia.
Serbit ihmettelevätkin enemmän harvoja baarikäyntejämme kuin juomavalintojamme.
Alkuaikoina pyrimme pistäytymään Kvarticissa kerran viikossa ja jo parin viikon poissaolo pisti liikkeelle huhut, että olemme joko kuolleet tai muuttaneet pois.
Pandemia teki tehtävänsä ja rajoitusten jälkeen paluu aktiiviseen sosiaaliseen elämään on tapahtunut hitaasti.
Nykyään yritämme käydä tervehtimässä naapurustoa kulmakapakassa edes kuukauden tai parin välein.
Lähdetäänkö yksille?
Suomalaiset puolestaan ovat kuulemani mukaan omaksuneet “eurooppalaiset juomatavat”.
Missähän se mahtaa näkyä?
Eipä sillä, ei viinanjuonti rajoittamalla vähene.
Kyse on enemmän kulttuurista kuin alkoholin saatavuudesta.
Hiukan tässä menee taas aikaa suomalaisiin tapoihin totutellessa.
Onneksi niihin ei tarvitse itse oppia.
Alkoholilasinkin äärellä voi pitää ihan aidosti hauskaa. Lähden mielelläni kavereiden kanssa kaljalle, kuten Tampereella sanotaan.
Aggressiivisesti käyttäytyvät ihmiset luovat silti turvattoman ilmapiirin.
En oikein enää tunnista millainen karjuminen johtuu ilosta ja mikä vihasta.
Aiheesta muualla
Lisäys 18.12.2023
Hesarikin näyttää kirjoittaneen aiheesta 17.12. Artikkeli on maksumuurin takana, enkä päässyt siksi itsekään sitä lukemaan, mutta linkkaan sen nyt kuitenkin tähän aiheesta kiinnostuneille.
Tämä juttuni kun herätti paljon keskustelua somessa, puolesta ja vastaan.
Kerta kaikkiaan hyviä havaintoja alkoholikulttuurista! Suomalaiset juovat paljon ja humaltuakseen. Muualla maailmassa tällaista alkoholikulttuuria näkee harvoin. Itse en käytä lainkaan alkoholia ja olen huomannut, miten vähän tarjontaa alkoholittomissa juomissa monissa paikoissa edelleen on. Toisaalta, on myös niitä paikkoja, joissa “saa mitä tahansa ilman alkoholia”. En valita. 😉
Alkoholi on näin kansanterveystieteilijän näkökulmasta melkein kaiken pahan alku ja juuri: monet/suurin osa onnettomuuksista tapahtuu alkon vaikutuksen alaisena, ja alkoholi onkin merkittävin onnettomuuksien ja tapaturmien aiheuttaja. Mainitsemasi perheriidat ja -väkivalta, riippuvuus sekä erilaiset alakulttuurit saattavat lähteä juurikin alkoholista. Hiukan mutkat suoriksi…
Luin hetki sitten HS:n jutun, jossa nyt aikuiset muistelivat vanhempiensa alkon käyttöä lapsuudessaan. Karua, kammottavaa ja silmiä avaavaa. Lisäksi HS:ssa oli tutkivan journalismin juttu alkoholista yleisesti, mitä se on, mitä se tekee ja miten jo yksi annos on haitaksi aivoille.
Olen puhunut.
Minna
Kiitos Minna kattavasta kommentista!
Vaikka itse juon, tunnistan hyvin nämä ongelmat. – Sekä alkoholin käytöstä johtuvat, että tuon kuinka hankalaa juomattomuus voi olla sosiaalisesti sellaisessa kulttuurissa, jossa juominen liittyy vahvasti ns. hauskanpitoon.
Tämä juttuni herätti paljon keskustelua somessa. Oli mielenkiintoista havaita kuinka mielipiteet jakautuivat.
Joidenkin mielestä puhuin ilmiöstä, jota ei ole ollut olemassa vuosikymmeniin, sitten taas toisessa ääripäässä sanottiin suoraan, ettei juomattomien tarvitse tulla juhlia pilaamaan.
Tämä sai miettimään sitä miten moni pystyy myös sulkemaan silmänsä ilmiöltä.
Jotkut pohtivat kokemuksien riippuvan siitä millaisessa seurassa liikkuu. Mutta mähän en kirjoittanut omista kokemuksistani noiden baarikokemusten suhteen.
Se taas mitä näen kadulla, on täysin julkista. Mutta kai siihen voi turtuakin ja olla kiinnittämättä huomiota. Muualta tulevana kontrasti on niin iso, että vie aikaa tottua. Ja vastaavasti joudun pohtimaan mihin edes haluan tottua.
Moni otti kirjoitukseni suomalaisten mollaamisena, vaikka se ei ollut jutun pointti. Mutta onhan se hyvä jos keskustelua herää.
Toivoisin vain ettei keskustelu johtaisi siilipuolustukseen, vaan herättäisi miettimään mikä normaalina pitämämme tapa on oikeasti normaalia. Normi kun ei ole normaalin synonyymi.
Suomessa asiaa seuranneena olen itse kyllä sitä mieltä, että on tuo muuttunut viimeisen 15-vuoden aikana merkittävästikin, vaikka tietysti matkaa vielä onkin. Alkoholittomienkin ja hyvin vähän alkoholia sisältävien juomien tarjontahan (ja kysyntä) on käsittääkseni viimeisten vuosien aikana lisääntynyt huomattavasti.
Et tarkkoittanut tätä juttua, mutta aihepiiri kuitenkin on sama: https://www.iltalehti.fi/mieli/a/ddd7f6dc-c851-4247-950a-a928e58e6d42
Se on aivan totta, että juominen on vähentynyt ja etenkin nuoret juovat vähemmän kuin me keski-ikäiset.
Muutosta siis on tapahtunut, mutta silti juomiseen liittyy vielä negatiivisia lieveilmiöitä, kuten aggressiivinen käytös.
Tuossa Pepin haastattelussa oli paljon samaa pohdintaa kuin mitä itsekin tässä ihmettelen, kiitos linkistä!
Näin pidempään Suomesta pois olleena tajuan kuinka kummallista se on, että olen itsekin peitellyt juomattomuutta alkoholittomilla juomilla. Eihän siinä ole mitään järkeä. Se on yksi niistä tavoista, joihin en halua palata, vaan sanoa ihan suoraan, että nyt ei maistu. Vielä parempi olisi kun kukaan ei kysyisi asiasta ollenkaan. Pelkästään se juuri on outoa, että Suomessa hyvin herkästi ihmetellään juomattomuutta, ikään kuin se kenellekään kuuluisi. Absolutisteilla juomattomuus voi todella jopa johtaa kaveriporukan ulkopuolelle jättämiseen ja se on jo sairasta. Itsehän juon, mutta muiden juominen ei mulle kuulu.
Ja alkoholia käyttävänäkin juomiseen liittyvä käytös on se mikä Suomessa pistää erityisesti silmään. Huutaminen, kiroilu, uhoaminen on asioita jotka tuntuvat kummallisilta ja vähän pelottaviltakin.
Tätä juttuani on kommentoitu somessa ahkerasti ja olen aika hämmästynyt siitä kuinka jotkut kielsivät koko ilmiön olemassaolon. Mä taas ajattelen, että jos emme sulkisi silmiämme, esim. perheväkivaltaa olisi vähemmän. Moni koki jutun myös yleistämisenä ja suomalaisten “mollaamisena”. Sekään ei ollut tarkoitukseni ja kaikissa muissa jutuissani olen puhunut Suomesta positiivisessa valossa. Kunhan pohdiskelen asioita, jotka paluumuuttajana mietityttävät. Samalla vedän rajoja sille millaisiin tapoihin adaptoidun ja mitä en (enää) hyväksy. Maailmallahan kerron aina kuinka suomalaiset eivät enää juo niin paljon ja mieluummin juodaan olutta kuin viinaa. Jollakin tavalla sekin pitäisi silti ratkaista miten selitän Suomessa vieraileville niitä kadulle asti näkyviä juomistapoja…