Kenen joukoissa Serbia seisoo?

Stereotypioiden luominen on aina väärin, mutta jos jossain, niin Serbiaa kohtaan sen harrastaminen on täysin mielipuolista.
Tutustu Balkaniin ja ymmärrät, että asiat eivät totisesti ole yksiselitteisiä.

Olen seurannut Ukrainan sotaan liittyvää argumentointia somessa ja huomannut yllätyksekseni Venäjän propagandan uppoavan jopa joihinkin suomalaisiin.
Se taas ei tule ollenkaan yllätyksenä, että haiseva sisältö menee läpi silloin kun Venäjän trolliarmeija julistaa, kuinka Serbia tukee heitä ”ainoina veljinä”.
Serbialla on lännessä huono maine ja sitä Venäjä hyödyntää täysillä.

Propagandaa on toki puolin ja toisin, mutta silti jaksan yllättyä kuinka kohtuullisen medialukutaitoisiin suomalaisiin uppoaa Venäjän trollaus, silloin kun retoriikassa hyödynnetään valmiiksi olemassa olevia ennakkoluuloja.

Useammassakin suomalaisessa artikkelissa on kirjoitettu venäläisistä serbien “slaavilaisina ortodoksiveljinä”.
Näissä on unohdettu täysin se, että sitä ovat ukrainalaisetkin serbeille.
Tietoisesti vai ymmärtämättömyyttä? Siihen minulla ei ole vastausta. Luultavasti sekä että.

Miten Serbiassa sitten suhtaudutaan Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa? Kenen joukoissa Serbia seisoo?

Kenen joukoissa Serbia seisoo? – Serbian virallinen politiikka Ukrainan sodassa

Euroopan unionin jäsenyyttä havitteleva Serbia on hankalassa tilanteessa.
EU pitäisi vakuuttaa siitä, että Serbia on demokraattinen länsimainen oikeusvaltio.
Samalla Venäjää pidetään historiallisista syistä tukijana, eikä välejä maahan haluta katkaista.

Ihan näin yksioikoisia asiat eivät kuitenkaan ole.
Toisin kuin Suomessa usein ajatellaan, eivät serbit ole erityisen Venäjä-myönteisiä.
Eivät edes historiallisesti.

Jugoslavian johtaja Titon välit eivät olleet erityisen lämpimät Neuvostoliiton Staliniin.
Maineikasta “ystävällismielisyyttä” kuvannee se, että Tito rakennutti melkoisen määrän bunkkereita pelätessään Stalinin murhauttavan hänet.

Tutustu tästä yhteen Titon bunkkereista maanalaisessa Belgradissa.

Belgrade Underground – tutustu 44 kertaa tuhottuun kaupunkiin

Serbia tasapainottelee idän ja lännen rajalla, aivan kuten Suomikin.
Serbialla ei kuitenkaan ole lännen vahvaa tukea, kuten Suomella, eikä maan hallinnolla riitä rohkeutta tehdä selkeää pesäeroa Venäjään. Jos haluakaan.
Presidentti Vučić myöntää suoraan Serbian olevan erittäin vaikeassa välikädessä.

Mikä on hallituksen näkökanta ja todelliset tavoitteet?
Se riippuu siitä, mitä mediaa seuraa. Lehdistönvapaus ei ole järin korkealla tasolla Serbiassa ja uutisointi sen mukaista.
Realistisemman kuvan maan poliittisesta tilanteesta saa haastattelemalla muita kuin hallintoa edustavia ihmisiä taviksista eri maita edustaviin diplomaatteihin.

Fakta on se, että virallinen Serbia tuomitsi YK:n linjan mukaisesti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, vaikkei pakotteisiin mukaan lähtenytkään. (Edit. 22.03.22 Sittemmin tosin lopetti Air Serbian lennot Venäjälle.)

Mutta jos Serbia katkaisisi suhteensa Venäjään, kuka sitä auttaisi, jos katkeroitunut Venäjä päättäisi hyökätä myös tänne?
Suomelle luvataan NATOn ovien avautuvan jopa yhdessä yössä.
Serbialla tätä mahdollisuutta ei ole. Maa tuskin saisi apua edes naapureiltaan.

Täällä myös varaudutaan energiapulaan ja huoltovarmuutta vahvistetaan.
Edelleen maatalousvaltaisessa Serbiassa ruoasta ei tule pulaa, päin vastoin, apua on mahdollista tarjota naapureillekin.
Hintojen nousu kuitenkin rasittaa kansalaisten kukkaroita ja hallitus joutuu suitsimaan inflaatiota esimerkiksi ruoan hintoja jäädyttämällä.
Tuottajille toki sekin on ongelma kustannusten samalla noustessa.
Mutta tilanne oli tämä jo ennen Ukrainan kriisin eskaloitumista.

Istuva hallitus saa tasapainoilla huhtikuussa pidettävien vaalien alla kieli keskellä suuta, ettei kansa pillastu.
Ulkopolitiikka on aina myös sisäpolitiikkaa.

Serbien auttamishalu on korkealla

Uusi, lähellä kotimaata käytävä sota nostaa serbien tunteet pintaan. Hyvässä ja pahassa.
Vanhat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset kuohuttavat.
Vastaavasti muistot ahdistavista sota-ajoista saavat auttamaan Ukrainan sodan uhreja.

Kun tieto pakenevista ukrainalaisista levisi, täällä pohdittiin, että useimmat pakolaiset pyrkinevät EU-alueelle, mutta ehkäpä joku voisi haluta turvapaikan Serbiastakin.

Some täyttyi majoitustarjouksista.
Yksi tarjosi huonetta, toinen kahta, kolmas jopa kahtakymmentäviittä petipaikkaa talostaan. Balkanilaiset maaseututalot ovat yleensä suuria, mutta tuon kokoisen porukan ruokkiminen ei ole mikään vähäpätöinen juttu pienituloisille serbeille.

Eräs kokosi kavereistaan porukan, joka lupasi ostaa tulijoille maksimissaan 15 000 euroa maksavan talon.
Summa ei ole ihan pieni; Serbian maaseudulta taloja saa alle kymppitonnilla ja serbialaisten keskipalkka on reilut viisisataa euroa kuukaudessa, maaseudulla yleisemmin parinsadan euron luokkaa.

Ja onpa kuulkaa otettu vastaan erikoisempiakin porukoita jo näin sodan ensipäivinä.
Paikallisessa Facebook-ryhmässä muuan henkilö ilmoitti ottavansa kotiinsa ukrainalaisia majoitusta tarvitsevia.
Pari päivää myöhemmin hän jakoi oman avunpyyntöilmoituksensa kirjoittaen ”asioiden menneen vakaviksi”.
Ukrainalainen perhe oli jo matkalla hänen luokseen.
Vanhempien ja kolmen lapsen lisäksi perheeseen kuuluu viisitoista dobermannia. Neljä täysikasvuista, yksitoista pentua.
Niiden ruokkiminen taitaa tulla kalliiksi, huolehti aloittaja.

Hän kyseli löytyisikö muita avustamaan koirien ruokkimisessa, ja lupasi itse ruokkia ihmiset, sekä hankkia perheen vauvalle vaippoja ja muita tarvikkeita. Mitä ikinä tuon ikäinen mahtaa tarvitakaan. Itse lapseton ei ollut varma mitä vastasyntynyt tarvitsee, varmaankin jonkin vauvansängyn, pohti hän.
Vartissa koirien ruoille on jo löytynyt maksaja.

Muut pyynnöt ovat olleet maltillisempia: Löytyisikö kolmen lapsen kanssa yksin saapuneen äidin perheelle omankielistä seuraa, kenties harrastustarvikkeita lapsille. Majoittaja lupaa huolehtia perustarpeista.

Monenlaisia miekkareita

Tämän, nyt viikon kestäneen sodan yksi ilahduttavimpia uutisia on ollut se, että Belgradissa asuvat venäläiset ja ukrainalaiset järjestivät kaupungin pääaukiolla, Trg Republikalla, sodanvastaisen mielenosoituksen jo taisteluiden ensimmäisenä päivänä, torstaina 24.2.
Sittemmin niitä on järjestetty jo useampia ja järjestäjinä on ollut eri tahoja.
Ensi sunnuntaina, 6.3., sodanvastaisen mielenosoituksen järjestävät yhdessä venäläiset, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja serbit.

Jaa että saako täällä järjestää miekkareita?
– Totta kai!
Niitä on Belgradissa yleensä ainakin kerran viikossa. Valtaosa niistä istuvaa hallitusta vastaan.
Miten poliisit niihin suhtautuvat?
– Luonnollisesti turvaavat miekkareita erilaisilla liikennejärjestelyillä.
Ei Serbia mikään Venäjä ole.

Joskin välillä nämä mielenilmaukset turhauttavat muita kansalaisia niin, että poliisin saattaa olla syytä olla turvana muutenkin.
Tavan serbiä ei politiikka kiinnosta, häntä kiinnostaa ainoastaan se, että ehtii ajoissa töihin tai sen jälkeen after works dinnerille.
Kun poliisi pysäyttää pääkadun liikenteen, koska kourallinen sinnikkäitä hallitusta vastustavia on päättänyt istahtaa parlamentin eteen Kralja Aleksandralle (paikallinen Mansku) perjantai-iltapäivän ruuhkassa, torvet soivat ankarasti.
Soivat ne kyllä muulloinkin.

Kun totesin, että asiat eivät ole Balkanilla yksiselitteisiä, niin eivät ne myöskään ole johdonmukaisia.
Suunnilleen ikinä.

Vai miltä kuulostaa se, että ensi perjantaina 4.3. äärioikeistolaiset järjestävät Belgradissa mielenosoituksen fasisteja vastaan.
Jep.
Ja tämä siis tarkoittaa heidän näkemyksensä mukaan ukrainalaisia.

Muuten, toisessa maailmansodassa serbit taistelivat fasisteja vastaan.
Kroatiasta puolestaan on lähdössä joukkoja ukrainalaisten tueksi.
Sieltä taas tuli aikoinaan Ustashan populaa roudaamaan serbejä keskitysleireille.
Mutta mitäs näistä, historiaa voi taivutella mielensä mukaan ja se tuntuu olevan varsin yleinen harrastus.
Siellä sun täällä.

Kuulostaako jännältä?
Tervetuloa Balkanille!

Onko Serbiassa turvallista?

Mitä uskallan kirjoittaa Serbiasta?

Jakaessani blogipostaustani, jossa kerroin keinoja auttaa ukrainalaisia, sain kimppuuni Venäjä-trolleja.
Sain kuulla olevani valejournalisti, väitteitä siitä, että olen varmastikin asunut Ukrainassa, ellen peräti kotoisin sieltä. Tarkoituksenani on auttaa ukrainalaisia tappamaan venäläisiä jne jne.
Kaiken tämän julkisen trollaamisen tarkoituksena on tietenkin aiheuttaa sekasortoa ja epäluuloa, viedä lukijoideni luottamus minuun.

Tämä siitä huolimatta, etten edes ottanut poliittisesti kantaa postauksessani.
Kerroin muistojani vanhalta Ukrainan matkaltani, jaoin väyliä auttaa, sekä välitin kuulumisia ja avunpyyntöjä kiovalaiselta ystävältäni.
Hän on sattumoisin kansainväliseen politiikkaan erikoistunut väitöskirjatutkija, johon olen tutustunut aivan muualla kuin Ukrainassa. En muuten myöskään Venäjällä tai Serbiassa, jos sillä on jotakin merkitystä.
Ei millään olekaan merkitystä, trollien ainoa tarkoitus on hajoittaa.

Yksikään serbituttuni ei ole korvaansa lotkauttanut sen enempää ukrainalaisten auttamishalulleni, kuin myöskään kirjoittaessani Suomen valtion tukevan Ukrainaa aselahjoituksilla.
Eipä heitä järin kiinnosta muukaan kirjoitteluni Serbiasta.
Täällä on parempaakin tekemistä kuin jauhaa iänikuista politiikkaa. Vaikka kyllä siitäkin jauhetaan.
Poliitikot elävät ihan muussa maailmassa kuin tavalliset kansalaiset, ja roistoja kaikki, jos tavan serbiltä kysytään.

Tutuilla tarkoitan tässä yhteydessä serbejä, jotka seuraavat kirjoitteluani.
Osa heistä on ystäviäni, toiset taas eivät.
Suurinta osaa lukijoistani en tunne laisinkaan.
Osan heistä/teistä tiedän olevan täällä asuvia expateja, toisten serbejä tai muita ex-jugoslaaveja.
Jälkimmäinen porukka se vasta värikästä onkin, mutta ei siitä tässä yhteydessä enempää.

Serbialainen verkostoni on työnikin puolesta luonnollisesti varsin leveähkö.
Siihen kuuluu ihmisiä laidasta laitaan: Crvena Zvezdan pahamaineisen ”fanikerhon” ex-johtajasta entisiin erikoisjoukkojen sotilaisiin, diplomaateista eri alojen professoreihin ja olympiaurheilijoihin, kuin myös kansalaisaktivisteihin ja monenmoisiin kylähulluihin.
Tähän porukkaan mahtuu melkoinen määrä erilaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä, aivan kuten kaikkialla muuallakin maailmassa.
Kaikki kuitenkin kertovat minulle asioista varsin avoimesti.
Yhteistä heille on, etteivät he pyri rajoittamaan sanomisiani ja kirjoittamisiani.
Jotkut tosin pohtivat hiukan toisia pidempään antavatko lupaa siteerata sanomisiaan mediassa.

Painostus tulee ulkopuolelta – tai Serbia ei vain kiinnosta

Kaikki työhöni liittyvä uhkailu, väheksyntä ja trollaaminen on tullut Serbian ulkopuolelta.
Lähinnä Venäjän hallitusta tukevilta suomalaisilta. Kyllä, tukevilta.
En käytä heistä sanaa Venäjä-myönteinen, koska ei minullakaan mitään Venäjää ja venäläisiä vastaan ole.

Yleisintä on kuitenkin se, ettei media yksinkertaisesti ole kiinnostunut Serbiaa koskevista jutuista niin paljon, että ne ylittäisivät uutiskynnystä.
Harvat Serbiaa koskevat artikkelit ovat kansainvälisten uutistoimistojen referointia, välillä virheineen kaikkineen.
Joskus olen pahimpia virheitä korjaillutkin ja niihin on reagoitu julkaisemalla uusia artikkeleita tai päivittämällä vanhoja. Ilman sen kummempia kreditointeja, useimmiten viestiini vastaamattakin.
Teenkin mieluummin ilmaista työtä omissa kanavissani, kuin isoille mediataloille.

Harmillista tässä on se, etteivät ihmiset Suomessa opi tuntemaan Balkanin tilannetta syvemmin. Ennakkoluulot eivät pääse hälvenemään, kun vuosikymmenistä toisiin toistetaan samoja fraaseja.
Onneksi minulla on myös luottoasiakkaita, jotka tarttuvat eri puolilta maailmaa tarjoamiini aiheisiin.

Ystävistä puheen ollen, minulla on lukumääräisesti enemmän venäläisiä kuin ukrainalaisia kavereita. Serbialaisia eniten, luonnollisesti täällä jo useamman vuoden asuneena.

Venäjän vaikuttaminen

Kun serbien asenteita ukrainalaisten auttamiseen kyseenalaistettiin eräässä suomalaisessa someryhmässä, kerroin, kuinka eräskin nimeltä tuntemani tyyppi on luvannut majoittaa ukrainalaisia naisia ja lapsia.
Sain tähän vastauksen, joka kuului suunnilleen seuraavasti: ”Juu juu, totta kai ottavat naisia ja lapsia vastaan, varmaan joukkoraiskatakseen.”

Mihin unohtui se S(u)omessa pitkään jatkunut huuto ”partalapsista” ja siitä kuinka pitäisi tulla vain naisia ja lapsia?
Kun ukrainalaiset miehet jäävät puolustamaan maataan ja naiset ja lapset pakenevat, käytetäänkin tätä naisten ja lasten auttamista lyömäaseena serbejä kohtaan.
Varsinkin kun täällä oltaisiin valmiita auttamaan myös miehiä, he vain eivät ole jättämässä maataan.

(Tässä kohtaa en myöskään aio avata syitä siihen miksi joistakin maista lähtee vahvoja nuoria, toisista naisia ja lapsia. Käydään tämä keskustelu toisaalla, jos joku vielä kaipaa näihin kysymyksiin perusteita. Pysytään nyt Ukrainan sodassa.)

Toinenkin esimerkki, edelleen suomalaisesta someryhmästä – onneksi tässä tapauksessa lähinnä ihmetellen – on alunperin venäläiseen someryhmään jaettu kuva.
Siinä näytetään kuinka muualla maailmassa julkisia rakennuksia on valaistu Ukrainan lipun sinikeltaisin värein, mutta Serbiassa Venäjän lipun väreillä.
Saate kuuluu ”Спасибо, Сербия” eli ”Kiitos Serbia”.

Eihän tuohon toki mitään suoranaista valheellista väitettä sisälly.
Siinä vain johdetaan ”hiukan” harhaan antaen ymmärtää, että täällä oltaisiin valaistu juuri nyt rakennuksia Venäjän lipun värein, ottaen kantaa Ukrainan sotaan.
Harmillisesti nämä upeat värivalaistukset ovat ehtineet mennä omien silmieni ohi täällä paikan päällä. Mutta eihän sitä kaikkea sellaista ehdi huomata, mitä näkevät tuhansien kilometrien päässä asuvat.

Kuvassa on Belgradin laitamilla sijaitseva Avalanin torni, jota valaistaan useinkin eri värein.
Näitä valaistuksia heitellään muihinkin rakennuksiin harva se päivä, milloin mistäkin syystä.
Ihan vaikka siksi, että syksy pimenee ja ankeuttaa. Vertaa vaikkapa Tampereen valoviikkoihin.

Valtiovierailujen yhteydessä kaupunkiin johtavat sillatkin valaistaan milloin minkäkin maan lipun väreillä.
Olemme päässeet ihailemaan myös Suomen sinivalkoisia värejä Brankovin sillalla.
Taisi olla ulkoministeri Haaviston käydessä Belgradissa muutama vuosi sitten.
Että vink vink, niitä kuvia sitten vain käyttämään, jos Suomessa tulee tarve osoittaa Serbian tukea meikäläisille.
Voipi jakaa vaikka sinne venäläisryhmiin.

Kuvassa on myös niinkin suuri maailmanluokan suurkaupunki kuin Vukovar.
Se tunnetaan surullisen kuuluisasta historiastaan, kyllä, juurikin serbijoukkojen aiheuttamista tuhoista.
Erikoista, että tämä kyläpahanen sattuu olemaan juuri tänään se merkittävä Ukrainan puolesta liputtava paikka, ennen monia maailman suurkaupunkeja. Siis juuri tässä kuvassa.
Kuinkas sattuukaan, kuvakooste on muutenkin suhteellisen Balkan-painotteinen, toki mukaan mahtuu Pariisin ja Rooman kaltaisia kaikkien tuntemia ja rakastamia kaupunkeja.
Tärkein viesti on toki ilmaista Belgradin liputtavan Venäjälle.
Samaan aikaan Belgradissa sijaitseva Avalanin torni on onnistuttu valaisemaan niin onnettomasti, ettei se näkynyt edes meille lähietäisyydellä asuville kaupunkilaisille.

Balkanilla kannetaan edelleen niin paljon traumoja, että tilaisuutta käytetään aina hyväkseen, oli asia mikä hyvänsä.
Tässä tapauksessa Ukraina sai olla Venäjän sotajoukkojen lisäksi uhrina myös Serbian vastaiselle propagandalle.
Upposi paitsi venäläisiin, niin myös länsimielisiin.
Sotaa murehtiva serbinaapurimme teki tikusta asiaa voidakseen tulla kertomaan ihan kotiovellemme, että ukrainan kielikin on serbille paljon helpommin ymmärrettävää kuin venäjä, jota oppii vain koulunpenkillä, jos haluaa.

Serbian lipussa on muuten samat värit kuin Venäjän lipussa, ainoastaan päinvastaisessa järjestyksessä.
(Puna-sini-valkoinen vs. valko-sini-punainen, jos ei ollut jollekin ennestään selvää.)

Isoveli tarjoaa kultaa ja mirhamia, muut vain bitumia

Venäjä loistaa Serbiaan virtaavan rahoituksen muodossa ja etenkin sen uutisoinnissa.
”Ortodoksiystävien” lahjoittama kirkon kultainen kupoli saa paljon palstatilaa mediassa.
Symbolinen arvo on merkittävämpi kuin EU:n rahoittama infran rakentaminen.
Varsinkin kun jälkimmäisestä ei suurin osa serbeistä ole edes tietoisia.

Toki miljardit ruplat kuulostavat miljoonia euroja upeammalta.
Nykyisellä kurssilla miljoonalla ruplalla taitaa tosin saada hädin tuskin yhden maatilan katot kuntoon.
Huomenna ei sitäkään.

Euroopan unionin olisi syytä panostaa viestintäänsä samassa mittakaavassa kuin Venäjän, jotta serbit tulisivat tietoisiksi siitä, että EU on Venäjää suurempi taloudellinen avunantaja.
Upouuden moottoritien laidalla seisova kyltti tien EU-rahoituksesta jää serbiltä huomaamatta, kun hän painaa nasta laudassa sileää ja suoraa tietä kohti onnellista tulevaisuutta.

P.s. Tiesitkö Ukrainan armeijan käyttävän Zastavaa, monille automerkistä tutumpaa serbialaista tarkkuuskivääriä?