Zagreb – Balkanin kierroksemme lähtöpiste

Zagreb oli (ensimmäisen) vajaan kuukauden mittaisen Balkanin kierroksemme lähtöpiste.
Kiersimme lähes kaikki Balkanin maat ja Zagrebissa ehdimme viettää ainoastaan yhden päivän.
Tuntuma pitkän historian omaavaan kaupunkiin jäi siis vain pintaraapaisuksi.

Kroatian pääkaupunki Zagreb on yleisestikin jäänyt maan supersuositun rannikon varjoon, vaikka siellä riittää erityisesti historiasta kiinnostuneelle nähtävää.

Maata pitkin matkamme alkoi kuitenkin lentämällä, koska saavuimme Zagrebiin Bahrainista.

Helsingin kokoisen asutuskeskuksen syntyajat sijoittuvat roomalaiskaudelle, mutta Zagrebin nimellä kaupunki on tunnettu vuodesta 1134 ja vapaakaupunki siitä tuli unkarilaisten alaisuudessa 1242.
Historia näkyy erityisesti vanhassakaupungissa, Gornji gradissa eli yläkaupungissa, joka linnoitettiin 1200-luvulla heti kaupunkioikeuksien saavuttua.

Gornji grad muodostuu kahdesta kukkulasta, Gradacista ja Kaptolista ja on nykyään koko Kroatian hallinnollinen keskus.
Sieltä on myös ammuttu vuodesta 1877 kanuunanlaukaus aina keskipäivän merkiksi.

Kaupunginmuurin neljästä alkuperäisestä portista ainoastaan itäinen Kamenita vrata eli Kiviportti on jäljellä.

Kaptolilla seisoo vuonna 1217 rakennettu komea Pyhälle Markukselle pyhitetty katedraali, jonka sanotaan olevan mahtavin goottilainen kirkko Alppien eteläpuolella.
Muun vanhankaupungin ohella kirkkokin kärsi vahinkoja maaliskuun 2020 maanjäristyksessä.
Viereisissä rakennuksissa Pyhän Markuksen aukion laidalla kokoontuvat Kroatian parlamentti ja hallitus.

Kravatti on kroatialainen keksintö

Kaupungilla vaellellessamme näimme liikkeen, jonka päämyyntiartikkeli muistutti erikoisesta yksityiskohdasta kroaattien historiassa.
Kroatialaiset ratsumiehet käyttivät 30-vuotisessa sodassa 1600-luvulla kaulassaan koristeellisia liinoja, joista sittemmin kehittyi meidän tuntemamme solmio.
Usein solmio mielletään alkuperältään ranskalaiseksi, mutta sanan ranskalainen muoto ”la croate” viittaa tietenkin vaatekappaleestaan tunnettuihin kroaatteihin.
Zagrebilaisen solmioliikkeen näyteikkunassakin luki ison kissan kokoisin kirjaimin kravata, joka siis on edelleen solmio kroatiaksi.

Tanja jäi pantiksi juomaveloista

Gornji grad on ehdottomasti Zagrebin kiinnostavin alue, mutta toki kaupunki on viehättävä muutenkin.
Arkkitehtuuri on keskieurooppalaista ja pitkä historia Unkarin ja Itävallan alaisuudessa näkyy selvästi.

Lähdimme pyörimään keskustaan eli alakaupunkiin, Donji gradiin, johon asemalta johti mukavasti kolmen peräkkäisen puiston vyöhyke.
Koko yön matkanneilla väsymys alkoi painaa silmää ja otimme vuorotellen torkut yhden puiston penkillä.
Kukaan ei tullut hätistämään, eivätkä satunnaiset ohikulkijat kiinnittäneet meihin juuri huomiota.

Puistojen pohjoispään tuntumasta alkaa sähkötekniikan serbialaisen isän mukaan nimetty kävelykatu Nikole Tesle.
Kadulla oli paljon ravintoloiden terasseja, joten poikkesimme aamiaiselle.

Kävimme päivällä myös juomilla vanhankaupungin ravintolakadun Tkačićevan varrella ja törmäsimme ilmiöön, jota Balkanilla edelleen tapaa varsinkin maaseutupaikoissa: kahvilassa kävi vain käteinen.

Olimme nostaneet Kroatian kunia melko niukasti, joten rahamme eivät riittäneet laskuun.
Tanja jäi istumaan pantiksi, kun kipitin alakaupunkiin etsimään pankkiautomaattia ja sitten taas ylämäkeä takaisin.
Patikointiahan me olimme tällä matkalla aikoneet harrastaakin.

Eurolla muuten saa reilut seitsemän kunaa.

Jatkoimme Zagrebista yöjunalla ihastumaan nykyiseen kotikaupunkiimme Belgradiin.
Olimme ostaneet liput heti lentokentältä kaupunkiin saapuessamme.
Ne kirjoitettiin viehättävän vanhanaikaisesti käsin ja paperi oli samanlaista, kuin VR:n vanhoissa lipuissa.
Istumahyttipaikka yöjunaan maksoi noin 12 euroa per nuppi.

Ennen junan lähtöä palasimme vielä Nikole Tesle -kadulle illalliselle ravintola Vinodoliin, jossa varmistimme ennen alas istumista luottokortin kelpaavuuden.
Ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista ja palvelu altista.

Hintatasoltaan Zagreb on kyllä kalliimpi kuin useimmat Balkanin pääkaupungit.

Matkustaisimme mieluiten junilla, mutta Balkanin rautatieyhteydet ovat varsin heikot.
Niinpä seuraavina viikkoina tulikin istuttua busseissa kymmeniä tunteja.