Fine diningia, natural-viinejä, pikaruokaa ja paikallisia panimotuotteita, niitä kaikkia löytyy Suboticasta.
Tosin ei välttämättä kovin helposti. Me kävimme maistelemassa Subotican viiniä ja ruokaa – ääripäästä toiseen.
Lue tästä vinkkimme, missä Suboticassa kannattaa syödä ja juoda!
Viiniä ja ruokaa ääripäästä toiseen, sellainen on Subotica
Gunnar kysyy lähtisimmekö perjantai-iltana hampurilaisille suosittuun Fabrikaan.
Palačinkamme ovat olleet sen verran täyttäviä, että mättöruoka ei enää houkuta. Skippaamme lopulta illallisen kokonaan.
Ehdotamme kuitenkin lasillista jossakin baarissa.
Gunnar toteaa, ettei sateisen harmaa keli oikeastaan houkuttele lähtemään kylille. Tavataan siis vasta seuraavana iltana, lauantaina.
Funtsimme, että onhan sekin vähän tylsää, jos heitämme ensimmäisen Subotican päivämme kokonaan hukkaan. Lähdemme Ismon kanssa kylille ottamaan lasilliset.
Olimme ohittaneet aiemmin päivällä kävelykatu Korzon varrella sijaitsevan Kafa Barin ja päätämme piipahtaa siellä.
Päivällä rauhallinen paikka on muuttunut auringon laskettua mökäbaariksi, joka ei enää houkuttele rauhaa rakastavia.
Arvomme hetken ovella ja jatkamme matkaa.
Katsotaan nyt vielä pari korttelia, ja jos mikään ei kiinnosta, palataan vain kämpille.
Hiljaiselta sivukadulta löytyy Beer & Caffe (kekseliäitä nämä paikalliset baariensa nimeämisessä).
Laskeudumme katutason alapuolelle kellaribaariin.
Paikka on yhtä meluisa ja savuinen, kuten baarit yleensäkin täällä päin maailmaa.
Tunnelma on muuten mainio ja hanasta löytyy erittäin paikallista olutta.
Ismo testaa talon oman Matthias IPAn.
Oma valintani on vähemmän yllättäen Zivanovicin Probus, ainoa punaviini perus-Vranacin lisäksi.
Lähellä Unkaria kun suositaan valkoviinejä. Niitä olisikin ollut tarjolla useampiakin lajeja. Mukaan lukien Sila, jota ei eteläisemmästä Serbiasta saa, ei edes keskeltä maata pääkaupunki Belgradista.
Ilta on nuori, mutta me lähdemme lasillisten jälkeen kämpille lepäilemään.
Lauantaina on tiedossa viininmaistelu jo aamupäivällä.
Illalla meluisaan Kafa Bariiinkin palaamme lauantaina iltapäivällä. Juomavalikoima ei ole kummoinen, ainakaan viinien ja oluiden suhteen, mutta ikkunapöydästä on mukava tiirailla kävelykadulla flaneeraavia ihmisiä.
Kyllä tässäkin kylässä voi pienimuotoisen baarikierroksen tehdä, niin halutessaan.
Fine diningia, natuviinejä ja uusia ystäviä
Gunnar lähettää viestin ja kertoo tilanneensa tutun taksikuskinsa noukkimaan meidät kyytiinsä asunnoltamme kello 17.45.
Djordje saapuu täsmällisesti.
Koukkaamme noutamaan Gunnarin ja jatkamme matkaamme Maurerin viinitilalle.
Olemme paikalla hyvissä ajoin, mutta muu porukka on jo viety tutustumaan tilan kellariin.
Liitymme seuraan maistelemaan tuotteita.
Maurerin kaikki viinit ovat natural- eli alkuviinejä, joiden suuri ystävä en ole.
Natuviinit trendaavat Serbiassakin, mutta en oikein ymmärrä mitä hienoa on sattumanvaraisesti käytetyissä viineissä. Suodattamattomina ne muistuttavat mielestäni enemmän sahtia tai siideriä, kuin viiniä.
Maurerinkin viineistä maistan päällimmäisenä niin voimakkaasti hiivaisuuden, etten edes erota eri rypäleitä.
Mutta nyt ollaan uusien ja vanhojen ystävien seurassa. Hyvässä seurassa kelpaa heikompikin viini.
10 natural-viiniä, ehkä?
Maistelu jatkuu siirtyessämme tupaan illalliselle.
Meille maistatetaan niin montaa eri tuotetta, etten pysy kärryillä määristä.
Siis kappalemääristä.
Ottaen huomioon tämän setin olevan melkoisen hintava, olisin odottanut maisteluannoksen olevan normaalia 5 cl luokkaa.
Mutta täällä ei olla niin kovin tarkkoja, nuukia kyllä.
Ainakin meidän vierailumme aikana muutamakin seurueemme jäsen saattoi saada uudella kierroksella huuhtelemattoman lasinsa pohjalle tilkan, josta oli lähes mahdoton saada hajua tai makua.
Jos on sentin mitalla annettu, ei voi lasillista vaatia, mutta jos on viisikymmentä euroa maksanut, voi jo vähän enemmän vaatia.
Rehellisesti sanottuna olin vain iloinen, etten joutunut juomaan yhtäkään viineistä edes puolta lasillista.
En haluaisi negailla, mutta en myöskään kykene valehtelemaan.
Älä silti anna mielipiteeni vaikuttaa liikaa. Jos olet alkuviinien ystävä, mene ja testaa Maurerin viinit, makuasioistahan tässä lopulta on kyse.
Mutta jos haluat kuulla minun mielipiteeni, niin kaikki tilan viinit olivat aika kauheita. Eikä vain aika.
Mutta jatketaan maistelua.
Seuraavaksi isäntä maistattaa saman viinin kahta versiota.
Yhdessä on sulfiitteja, toisessa ei.
Hän kysyy kumpi on mielestämme parempaa.
Tiedän kyllä kumpaa vastausta hän odottaa, mutta vastaan oman makuni mukaan, että pidän sulfiittipitoisesta enemmän.
Aavistuksen närkästyneen oloinen isäntä opastaa minun vastanneen väärin.
Ikään kuin sulfiitit olisivat viinien makua eniten määrittelevä tekijä.
Joitakin allergisoivia toki.
Tiesitkö tämän viinien sulfiiteista?
Sulfiitteja on käytetty viineissä jo satojen vuosien ajan. Sulfiitit ovat eräänlaisia säilöntäaineita, jotka suojaavat viiniä hapettumiselta, sekä ei-toivotuilta mikrobeilta.
Ne ovat rikkiyhdisteitä, joiden tarkoituksena on taata viinien tasalaatuisuus. – Näin tiedät saavasi aina samanlaisen viinin kun ostat uuden pullon lempijuomaasi.
Kartan itsekin turhia kemikaalikuormia, mutta rajansa kaikella. Sulfiitteja on viineissä jonkin verran myös luonnostaan.
10 lajia ruokaa ja leipäpalanen
Siirrymme ruokien pariin.
Etukäteen kerrottu kymmenen ruokalajin illallinen kuulostaa aika hurjalta, varsinkin kun tunnemme täkäläiset annoskoot.
Mutta nytpä ollaankin kokojen suhteen aivan toisessa ääripäässä.
Ruuat ovat erinomaisia, mutta noin lusikallisen kokoiset annokset jättävät nälkäiseksi.
Kuvat puhukoot puolestaan.
Ruokien laatu ja maku ovat todellakin loistavia, mutta viidenkymmenen euron hinta henkeä kohden on liikaa tästä setistä.
Ateria myös tarjoillaan aivan liian hitaasti. Vietämme tilalla lähes kuusi tuntia.
Haaveemme tavata ystävämme Aleksandra samana iltana kaupungilla valuu hiekkaan.
Onneksi pöydässämme istuu Gunnarin lisäksi myös hänen virolainen, venäläinen ja norjalainen kaverinsa, joiden kanssa käymme pitkät ja hauskat keskustelut illan ratoksi.
Lopulta tilaamme kuskimme noutamaan meidät. Nälkäkin olisi. Ne Fabrikan hampparit maistuisivat nyt enemmän kuin hyvin.
Gunnar jää matkalla kotiinsa, me jatkamme keskustaan ja kipaisemme vielä kylille etsimään mitä tahansa auki olevaa pikaruokapaikkaa.
Sellaista ei löydy.
Subotican viinitilavinkit
Suosituimmat tilat Subotican viinialueella ovat Vinarija Petra ja Vinarija Zvonko Bogdan.
Paikalliset kehuvat Petran viinejä parhaimmiksi, kun taas Bogdanin viinejä luonnehditaan sieluttomiksi, mutta tilan päärakennusta näkemisen arvoiseksi.
Netistä bongaamamme kuvan perusteella emme tunne tarvetta nähdä edes sitä rakennusta.
Natural-viineistä kiinnostunut voi vierailla vaikkapa tässä jutussa mainitulla Maurerin tilalla.
Oma suosikkimme on Vinarija Tonković, jonka viinejä tilamme kotiimmekin.
Pääsimme poikkeamaan tällä reissulla vihdoin myös tälle lempitilallemme.
Paluuviite: Maalla, merellä ja ilmassa – 2021 kilometreinä - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Subotica laidasta laitaan - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Kyproslainen saa maistaa omaa viiniään – onneksi myös turisti - Please Be Seated for Takeoff
Olipa vaihtelurikas maistelu! Sekin on jonkin sortin kokemus.
Minäkin inhoan niitä mikrokokoisia annoksia, joista jää nälkäiseksi ja vihaiseksi. Olemme kerran syöneet tyttöporukassa yhdessä Tallinnalaisessa ravintolassa hintaan 50€ per nuppi ja lähdettiin sieltä suoraan Mäkkärille.
Just ihan klassikko! Mä oon kyllä pieniruokainen, enkä jaksa ikinä syödä pitkän kaavan mukaan serbialaisilla annosko’illa, mutta rajansa kaikella. Ihan lusikallisella ei sentään pärjää.
Kiva lukea näistä Serbian viineistä, vaikka juuri nämä eivät ehkä sitä parhaimmistoa edustaneetkaan. Tai siis ehkä niille jotka ovat noiden natu-viinien ystäviä, mutta omaan suuhun ne eivät oikein tahdo istua kaikessa kitkeryydessään ja hiivaisessa fiiliksessä. Me muuten piipahdettiin Suboticassa Balkan-kierroksella vuonna 2013, tykättiin kaupungin arkkitehtuurista. Lyhyttä kaupunkikierrosta ja lounasta syvällisemmin ei ehditty kuitenkaan tutustua1 tarjontaan, kun jatkettiin vielä samana päivänä bussilla Novi Sadiin. Ensi vuonna ehkä ajellaan samaa reittiä hitaampaan tahtiin.
Kiva kuulla ja hienoa sekin, etten ole ainoa, joka ei innostu natu-viineistä. Subotica tosiaan on nätti, mutta nopeasti nähty. Jos haluatte käydä uudelleen ja poiketa viinitilalla, niin valitkaa Tonkovic. Se on ihan ykkönen! Tilataan tosiaan sieltä viiniä kotiinkin ja just sen takia haluttiin käydä katsastamassa tilukset. Vinarija Tonkovićin nettisivuilla on puh.nro, jonne soittamalla voi varata visiitin. Hinta on sen 900 rsd eli reilut 7 € per nuppi. Kaimani puhuu myös hyvin englantia ja kotisivut ovat myös englanniksi.
Tästä jutustasi tuli mieleeni Uzbekistanin Bukharassa ollut viininmaistelutilaisuus, jonne lähdimme enemmän ajatuksena nähdä nyt tätäkin puolta maasta kuin suurin odotuksin viinien suhteen. Ja kieltämättä aika monet niistä viineistä olivatkin vähän … outoja ehkä. Mutta pieni ryhmämme suhtautuu asiaan huumorilla ja ilta oli ihan onnistunut. Ruokapuoli piti sitten kyllä hoitaa erikseen, mutta ehkä hyvä niin!
Haha ymmärrän tunteen! Uzbekkiviinejä en muuten muista koskaan maistaneeni ja koko maa on vielä kokematta. Juuri tuosta tänään kommentoinkin http://www.viaperasperaadastra.com Nadinelle, joka lähti työkomennukselle Uzbekistaniin ja lupaili jo ruokapostaustakin sieltä. Kuulemma on erikoisia ruokiakin.
Hahah tuota viiriäistä. Täytyy myöntää, että ehdin ihmettelemään ensimmäisen kuvan jälkeen ja piti oikein palata tekstissä takaisin miettien, että luinkohan oikein! 🙂 Kuvilla pystyy kyllä halutessaan huijaamaan.
Sen verran tietämätön olen muuten viinien suhteen, että tässä tuli paljonkin uutta infoa itselleni.
Haha joo, mietin pitäiskö ne annokset kuvata läheltä, että näkis ruuat paremmin, mutta sit olis ehkä saanut väärän käsityksen paljonko sitä olikaan. Mutta en malttanut olla leikittelemättä tuon verran. 😄
Kiva kuulla, että tuli myös uutta tietoa!