Vidovdan on tärkeä päivä Serbiassa

Vidovdan, Pyhän Vituksen päivä on merkittävä päivä Serbian historiassa, mutta ei pelkästään Serbian. Kesäkuun 28. vietettävänä juhlana on syntynyt niin Jugoslavian valtio, kuin Versaillesin rauhansopimus, toisaalta myös ensimmäinen maailmansota sai sillon lähtölaukauksensa.
Pyhä Vitus taas on katolisten ja ortodoksien suojelupyhimys, Serbiassa Sveti Vid. Slaavilaisissa maissa Sveti Vidistä tuli suosittu palvonnan kohde ja oletettavasti tämä pyhimys korvasi Serbiassa aiemmin palvotun auringonjumala Svetovidin.

Tunnettuja Vidovdanin tapahtumia

• 1389 Kosovo Poljen taistelu
• 1914 Sarajevon laukaukset
• 1918 Versaillesin rauhansopimus
• 1921 Jugoslavian valtion perustaminen
• 1948 Neuvostoliitto tuomitsi Jugoslavian johdon
• 1989 Slobodan Milosevićin puhe Kosovo Poljen muistomerkillä käynnisti Jugoslavian hajoamisen
• 2001 Milosevićin toimitus Haagin sotarikostuomioistuimen eteen

Serbian sotaisa maine on pitkälti myytti

Serbejä pidetään usein sotaisina ja jopa julmina ja Serbiaa rettelöitsijävaltiona. Maine lienee pitkälti peräisin Jugoslavian hajoamissodista, mutta muuten serbit tuskin ovat sotineet sen enempää, kuin muutkaan eurooppalaiset.

Kun viisi vuotta sitten suunnittelimme Balkanin-kiertuettamme, olimme vähällä jättää Serbian tyystin väliin. Maalla oli huono maine Jugoslavian hajoamissotien seurauksena ja sieltä tuli muutenkin lähinnä uutisia mafiamurhista ja rikollisjengeistä. Mietimme, onko Belgradiin ylipäätään turvallista matkustaa.

Päätimme kuitenkin tulla ja yllätyimme: Sydämellisempiä ihmisiä saa hakea, eikä silti helposti löydä. Huomasimme nopeasti myös, että kaupunki on Euroopan pääkaupungeista turvallisimpia. Omaisuutensa, saati henkensä ja terveytensä takia ei tarvinnut olla erityisen huolissaan, päin vastoin.

Mielikuvat istuvat silti sitkeässä ja meiltä kysyttiin vielä Belgradiin muutettuamme, miten te uskallatte olla siellä ja eikö teitä pelota siellä serbien keskellä.

Onko Serbiassa turvallista?

Balkanilla asuessa asiat selkeytyvät

Ymmärsimme kysyjiä kuitenkin omien vanhojen ennakkoluulojemme kautta. Srebrenican kansanmurha, Sarajevon piiritys, kuvat keskitysleireistä ja serbien sotatoimiin Bosniassa vahvasti liitetty etninen puhdistus olivat syöpyneet mieleen. Kosovossa oli tehty joukkomurhia. Kai tuollaisten tekojen tekijöiden ja suunnittelijoiden pitää olla jotenkin geneettisesti vialla?

Paikan päällä kuva Balkanin historiasta ja myös hajoamissodista on selkiintynyt. Vaikka serbien tekemät sotarikokset ja julmuudet ovat tosiasia, ei kovin puhtaita jauhoja ole pusseissaan muillakaan. Alueen historian kipukohdat ja ristiriidat heijastuvat vahvasti nykypäivään ja muistuttavat vanhasta sanonnasta, että jos historiasta ei oteta oppia, se toistuu.
Huomattava on toki sekin, että Bosniassa sotivat lähinnä paikalliset serbit, serbialaiset vähemmän, vaikka sotatoimia Belgradissa suunniteltiinkin.

Kuohuva keskiaika

Mutta eivätkö serbit sitten olleet väijymässä naapureitaan jo ennenkin, puukko hampaissa, joihin asti he olivat aseistautuneita, historian alkuhämäristä lähtien? Balkanhan tunnetaan Euroopan ruutitynnyrinä.

Kyllä ja ei. Kun vilkaisee karttaa huomaa, että Balkan yleensä ja nykyinen Serbian alue erityisesti on idän ja lännen kohtauspisteessä. Se oli sitä jo antiikin aikoina, jolloin alue kuului Roomaan, sen raja-alueisiin. Sellaiset seudut kiinnostavat valloittajia, kuten Suomen historiasta hyvin tiedämme.
Erot Suomeen on lähinnä se, että Euroopan sydämessä sijaitsevana alueena potentiaalisia valloittajia oli enemmän ja varsinkin keskiajalla lähes kaikki tuon ajan eurooppalaiset kuohut koskettivat myös Balkania, ristiretkistä, Venetsian kauppasodista ja ottomaanivaltakunnan laajentumisesta alkaen.

Toki tuolloiset serbialaiset kuningaskunnat yrittivät itsekin napsia naapurimaista palasia aina tilaisuuden tullen, mutta touhu kaikkiaan ei ollut sen sotaisempaa kuin muuallakaan. Tuolta ajalta maassa on muun Euroopan tapaan runsaasti vaikuttavia linnoja, kuten esimerkiksi Smederevo, Golubac ja tietenkin Belgradin Kalemegdan.

Itse asiassa Serbia ei sotinut muiden kanssa neljäänsataan vuoteen, ottomaanit kun valloittivat alueen 1500-luvulla. Kovakourainen ottomaanivalta ei ollut serbeille lainkaan mieluisa ja sen vaikutukset ikävä kyllä näkyivät niin Balkanin sodissa 1900-luvun alussa kuin aina hajoamissodissa asti, ainakin propagandatasolla.

Serbian juutalaisväestö muuten on perua jo 1500-luvulta. Silloin inkvisitiota Espanjasta paenneet juutalaiset asettuivat ottomaanivaltakunnan alueelle ja monet löysivät tiensä Balkanillekin. Täällä heidän kohtalonsa oli kuitenkin toisen maailmansodan melskeissä yhtä karu kuin muuallakin Euroopassa.

Vidovdan ja Kosovo Polje

Serbiassa juhlitaan gregoriaanisen kalenterin mukaan laskettuna 28. kesäkuuta Vidovdania eli Pyhän Vituksen päivää. Se on merkittävä uskonnollinen juhla, mutta kyseisen päivän merkitys on serbialaisille muutenkin todella suuri.

Tuona päivänä vuonna 1389 käytiin Kosovo Poljen taistelu, jossa Serbian joukot kohtasivat valloitusretkellä olleet sulttaani Muradin ottomaanit. Verinen taistelu päättyi tasan ja sekä serbialaisten johtaja ruhtinas Lazar että Murad saivat surmansa.

Serbien kannalta tasapeli oli kohtalokkaampi, sillä heillä ei riittänyt enää miesvoimaa torjumaan ottomaanien etenemistä. Nämä joutuivat pysähtymään joksikin aikaa, mutta jatkoivat saatuaan täydennyksiä. Serbeillä ei ollut enää, mistä täydentää.

Suomessa talvisotamyytti ja talvisodan henki ovat edelleen asioita, joihin vedotaan milloin missäkin yhteydessä. Talvisotaa voidaan yhtä hyvin pitää häviönä kuin torjuntavoittona.
Sama pätee Kosovo Poljeen ja serbien kansallisessa ajattelussa sillä on valtava merkitys. Täällä se kuitenkin nähdään ennen kaikkea tappiona, joka lopulta syöksi maan vieraan vallan alle. Jostain syystä kansakunta on päättänyt ottaa kansallisen identiteettinsä merkkipaaluksi hävityn taistelun.

Kosovo Poljen taistelun muistomerkillä, noin viisi kilometriä Kosovon pääkaupungista Pristinasta, piti Slobodan Milosevic vuoden 1989 Vidovdanina surullisenkuuluisan puheensa, jonka katsotaan olleen lähtölaukaus väkivallalle niin Kosovossa, kuin myöhemmin muuallakin hajoavassa Jugoslaviassa.

Vidovdan on kuitenkin myös muiden historiallisten tapahtumien päivä. 1914 Gavrilo Princip ampui Sarajevossa Itävalta-Unkarin kruununprinssin, arkkiherttua Franz Ferdinandin. Tapaus oli tunnetusti lähtölaukaus ensimmäiselle maailmansodalle. Princip oli Bosnian serbi ja murhan takana oli Serbian tiedustelupalvelun sisällä toiminut salaseura Musta Käsi, jonka johtajat Serbia teloitti sodan lopussa.

Ensimmäisen maailmansodan päättänyt Versaillesin rauhansopimus solmittiin Vidovdanina 1918.
Jugoslavian valtio, alunperin serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta, julistettiin samana päivänä 1921.

Vuonna 1948 Neuvostoliiton johtama Kominform tuomitsi Jugoslavian johdon yrittäen kaataa Titon ja saattaa maan tiukemmin Neuvostoliiton valvontaan. Yritys epäonnistui ja johti Jugoslavian julistautumiseen sitoutumattomaksi ja lähenemiseen länteen. Tuomitsemisen päivämäärä oli luonnollisesti Neuvostoliiton puolelta tarkoin mietitty.

Slobodan Milosević, Serbian hajoamissotiin saattanut johtaja kiidätettiin kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen Vidovdanina 2001.

1900-luku oli sotaisa koko Euroopassa

1900-luku oli Serbian kannalta sotaisa, niin kuin se tietysti oli muullekin Euroopalle. 1912-13 käytiin kaksi Balkanin sotaa, joista ensimmäisessä Serbia, Kreikka, Bulgaria ja Montenegro ajoivat ottomaanivaltakunnan pois sen viimeisiltä alueilta Balkanilla ja toisessa muut maat torjuivat Bulgarian yritykset laajentaa aluettaan.

Ensimmäisessä Balkanin-sodassa Serbia valloitti Makedonian pohjoisosat ja aloitti siellä muslimiväestöön kohdistuvan terrorin.

Näiden sotien jälkeen Serbia oli puhki, mutta joutui lähes saman tien ensimmäiseen maailmansotaan. Sehän alkoi Itävalta-Unkarin hyökkäyksellä Serbiaan, mikä tosin olisi ollut itävaltalaisten kannalta katastrofi ilman Saksan saapumista itävaltalaisten avuksi.
Itävalta toteutti valtaamillaan serbialaisalueilla käytännössä kansanmurhan ja Serbian autioittaminen oli julki lausuttu tavoite. Merkittävä osa itävaltalaisten joukoista oli bosnialaisia.

Apuun Serbialle tulivat Ranska ja Englanti, ja lopulta sota tunnetusti loppui Saksan ja Itävalta-Unkarin tappioon. Samalla Serbian alue laajeni, kun entinen itävaltalaisalue Vojvodina liitettiin uuteen valtioon, Jugoslaviaan. Ennen raja oli mennyt Tonavassa ja Sava-joessa, joten Belgrad oli rajakaupunki.

Toisessa maailmansodassa kaikki jahtasivat ja lahtasivat toisiaan

Toinen maailmansota viimeistään synnytti katkeruuden, joka oli voimissaan vielä viisikymmentä vuotta myöhemmin. Saksan hyökättyä Jugoslaviaan partisaanitoiminta käynnistyi välittömästi. Aluksi kuningasmieliset tshetnikit ja Titon johtamat kommunistipartisaanit taistelivat yhdessä miehittäjää vastaan, mutta hyvin pian tshetnikit katsoivat sotimisen partisaaneja vastaan tärkeämmäksi, kuin natsien vastaisen toiminnan.

Kroatian alueella taas nousi valtaan saksalaisten tuella fasistinen Ustasha-järjestö, joka vainosi serbejä, romaneja, juutalaisia ja tietysti poliittisia vastustajiaan. Serbeihin kohdistettiin suoranainen kansanmurha.

Tshetnikit vainosivat partisaaneja, tai sellaisiksi oletettuja, kroaatteja, muslimeja ja romaneja, saksalaisten ja italialaisten avustuksella. Bosnian muslimeja liittyi jonkin verran SS-joukkoihin.

Ustashan keskitysleirit serbeille, romaneille ja juutalaisille vetivät julmuuksissaan vertoja saksalaisten vastaaville. Erityisen kammottava leiri oli Jasenovac, jota käytetään lyömäaseena vielä tämänkin päivän poliittisessa keskustelussa, samoin kuin ustasha-nimitystä.
Myös saksalaisilla oli Serbiassa omat keskitysleirinsä, joista esimerkiksi Nišin leirissä tapettiin 10 000 serbiä, juutalaista ja romania. Pahoinpitelyihin ja kidutukseen osallistuivat myös bulgarialaiset miehitysjoukot.

Partisaanit ampuivat poliittiset vastustajansa (myös sodan jälkeen), mutta voittivat sodan paljolti juuri siksi, että eivät syrjineet, saati vainonneet ketään etnisesti. Tito itse oli kroaatti, joka oli nuorena asunut pitkään Sloveniassa. Mukana partisaaniliikkeessä olivat ehkä Vojvodinan saksalaisia lukuunottamatta tasaveroisina kaikki Jugoslavian etniset ja uskonnolliset ryhmät. Tämä nationalismia kaihtanut eetos oli myös sodan jälkeen muodostuneen sosialistisen Jugoslavian koossa pitävä voima, jonka erilaiset äärinationalistiset suuntaukset pikku hiljaa repivät palasiksi, karmein seurauksin.

Pyhän Vituksen päivänä 28.6.2021 ruutitynnyrissä on rauhallista

Serbit ja serbialaiset ovat ottaneet ja saaneet oman osansa sotaisuuksista, julmuuksista ja kauheuksista, joita Euroopassa on tehty.
Balkanilla on edelleen paljon jännitteitä, mutta ruutitynnyri tuskin on räjähtämässä jalkojen alla.

Serbia on ollut ja on edelleen idän ja lännen risteyskohta, kohtaamispaikka, jossa on aina vaihdettu laajalti myös kulttuurisia vaikutteita.
Nykypäivän matkailija voi huoletta mutustella turkkilaisperäistä ćevapia serbialaisen kafanan terassilla ja nauttia turvallisesta ilmapiiristä.
Myös Vidovdanina, – tämä kirkollinen juhlapäivä ei ole pyhä, joten ravintolatkin pysyvät auki.

Lankalauantaina virvotaan ja hankitaan naimalupa