Emme lähteneet kiertämään kirkkoa keskiyöllä, vaikka Mikaelin kirkon kellot meitä pitkään kutsuivatkin. Kellot raikasivat kotipihallemme asti, mutta pysyimme lujina. Jos seisoisimme koko yön kirkossa, ei meistä olisi aamulla mihinkään lähtijöiksi.
Meillä kun oli kyläilykutsu Valjevoon.
Serbialainen pääsiäislounas odotti herkuttelijoita.
Meillehän ruoka on tärkein osa juhlapyhiä, vaikkemme edes paastoa.
Serbialaiselle pääsiäislounaalle osallistuvalle voi kyllä lämpimästi suositella parin viikon paastoa ennen tai jälkeen aterian.
Yömessu sopii yökukkujille ja niille, joiden ei tarvitse herätä kukkumaan varhain
Serbian ortodoksien paasto päättyy pääsiäisenä ja tärkeän juhlapyhän vietto alkaa pääsiäismessulla.
Messuja järjestetään lukuisia pitkin päivää, ja yötä.
Yömessu saattaa kestää viisikin tuntia, aamumessuun osallistuva voi selvitä parinkin tunnin seisoskelulla.
Ortodoksikirkoissahan ei ole penkkejä, vaan niissä todellakin seistään koko palveluksen ajan.
Tapoihin kuuluu myös kirkon kiertäminen. Sisään kirkkoon palaa usein vähemmän väkeä kuin sieltä lähti.
Hiukan vähemmän aikaa messussa viihtyvät kuulemma liukenevat tässä vaiheessa.
Ei kirkkoa kiertäviä sentään lasketa.
Serbian ortodoksikirkko elää omilla ehdoillaan
Serbian ortodoksikirkko on autokefalinen eli täysin itsenäinen. Paikallinen kirkko elää juliaanisen kalenterin rytmissä.
Tänä vuonna pääsiäistä vietettiin viikkoa myöhemmin kuin Suomessa ja muissa gregoriaanista kalenteria seuraavissa maissa.
Maallinen yhteiskunta elää gregoriaanisen kalenterin tahdissa eli ainoastaan kirkollisten pyhien ajankohta eroaa meille tutusta.
Pääsiäistä vietetään toisinaan samaan aikaan kuin meillä, suurimmillaan eroa on viisi viikkoa.
Ensi vuonnakin aikaero on yksi viikko, vuonna 2024 viisi viikkoa, kun taas vuonna 2025 pääsiäinen osuu molemmissa kalentereissa samaan aikaan.
Serbiassa ortodoksiset pääsiäisen viettotavat sekoittuvat ikivanhoihin pakanallisiin.
Jälkimmäisistä kirjoitimme Ortodoksiviestin kolumnissamme (s.8).
Tästä artikkelistamme (s.22-23) taas voit lukea lisää Serbian ortodoksikirkon historiasta, sekä poimia vinkkejä ortodoksimatkailijoille.
Maaseudulle sukuloimaan
Me aloitamme pääsiäisenviettomme vasta pääsiäispäivän aamuna.
Ystävämme poimivat meidät kyytiinsä kotiportiltamme ja lähdemme ajamaan kohti Valjevoa.
Belgradilaiset yleensäkin lähtevät juhlapyhiksi maalle sukuloimaan, mutta meidän pieni suomalaisyhteisömme on niin tiivis, että koemme olevamme lähes samaa perhettä.
Niinpä tämä koronaeristyksien jälkeinen kyläilykutsu tuntuu melkein perhetapaamiselta.
Tadićin perhe ottaa meidät vastaan pihamaallaan. Talon ”nuori emäntä” Mia on Serbiaan lammasfarmariksi päätynyt suomalainen kollegamme.
Olemme jättäneet aamiaisen väliin, koska tiedämme mitä kyläilykutsulta Balkanilla voi odottaa.
Meille kiikutetaankin heti alkuun kahvit, jotta aivan varmasti jaksaisimme odottaa hetkisen lounasta.
Olemme sentään ehtineet kavuta pihalta talon toiseen kerrokseen ruokapöydän ääreen.
Kylkeen maistamme tietenkin myös sormustimelliset talon omaa pähkinärakijaa.
Kahvittelun jälkeen ehdimme jaloitella jopa vartin verran, ennen kuin meidät kutsutaan takaisin pöydän luokse.
Suomalainen emäntämme varoittaa, että ruokaa on todellakin tulossa balkanilaisittain.
Notkuva pöytä on vasta alkupala. Serbialainen pääsiäislounas on alkamassa.
Serbialainen pääsiäislounas
Paikallisiin tapoihin tottuneena yritän pitää tiukasti kiinni siitä, että ottaisin jokaista lajia ainoastaan lusikallisen.
Oli kuinka herkullista tahansa, on paras himmailla, jos aikoo kyetä maistamaan joka lajia ruokailun loppuun saakka.
Alkupalapöytä notkuu salaatteja, tuorejuustoja ja monenmoisia leivonnaisia.
Sämpylätkin näyttävät herkullisilta. Ne ovat myös niin valtavia, että jos sellaiseen koskisin, en kykenisi syömään enää mitään muuta.
Suomalaispoppoomme ihastuu erityisesti piparjuuritahnaan upotettuihin kananmuniin.
Talon oma lammasmakkara ja ilmakuivattu kinkku vievät melkein kielen mennessään.
Serbialainen alkupalatarjoilu on yleensäkin meze-tyylinen; pikkupurtavaa usein italialaiseen tyyliin eli enimmäkseen lihaa ja juustoja.
Ei sinänsä yllätys, entisen Itä-Rooman alueella noudatetaan pitkälti välimerellistä ruokavaliota.
Seuraavaksi pöytään saapuu keittokulho. Terveelliseksi mielletty soppa kuuluu jopa arkipäivän lounaisiin alkupalojen ja pääruuan väliin.
Ilmeisesti tämä on taikaliemi, joka pitää serbit käsittämättömän hoikkina suhteessa heidän ruokavalioonsa ja syömänsä sapuskan määrään. Me muut lihomme täällä kuin jouluporsaat.
Onneksi on vasta pääsiäinen.
Lampurin tilalla pääruuan kruunaa tietenkin lammas. Olemme siitä erityisen kiitollisia.
Jostakin käsittämättömästä syystä Belgradin lihakaupoista tuntuu olevan äärimmäisen vaikea löytää lampaanlihaa. Me söisimme sitä mieluusti muulloinkin kuin pääsiäisenä, mutta erityisesti silloin.
Olemme jo varsin kylläisiä, mutta tokihan ateriaan kuuluu vielä makeat jäkiruuatkin.
Eteemme kannetaan vielä pashaa ja paria laatua kakkua.
Mia kertoo tehneensä pashan perinteiseen puumuottiin. Sen taas on tuonut mukanaan amerikansuomalainen Fred, joka muutti hiljattain Serbiaan eläkepäiviään viettämään.
Mian anoppi on leiponut kakun, ikään kuin peläten jonkun vielä kuolevan nälkään tämän pikkulounaan jälkeen.
Puoliso Ivan vakuuttelee kakun olevan kevyttä. Kaikki on suhteellista.
Niin Balkania.
Pöytään tuodaan vielä Suomen edustuston uuden kokin loihtimaa, ystäviemme mukanaan tuomaa suklaakakkua.
Nyt Ivankin jo myöntää, että tähän väliin saatettaisiin jo tarvita kupilliset kahvia taittamaan makean makua.
Aito serbialainen perinneruoka kruunaa juhlapäivän. Parhaimmat serbialaisruuat saakin maaseudulla, mieluiten kotitekoisina.
Belgradista löytyy loistavia ravintoloita, mutta autenttisista paikallissapuskoista kiinnostuneille ruokamatkailijoille suosittelen aina pienempien paikkakuntien kafanoita.
Parhautta on päästä syömään kotitekoisia herkkuja.
Sama pätee kaikkialla Balkanilla. Toki usein muutenkin pitkin maailmaa.
Ruualla saa leikkiä
Kun olemme viimeistelemässä ateriaamme, ovesta paukahtaa sisään Ivanin sisko perheineen. Isäntäväki ryhtyy paukuttelemaan vieraiden kanssa muniaan yhteen.
Munasota kuuluu olennaisena osana serbialaiseen pääsiäiseen.
Juhlaa edeltävänä päivänä kananmunia värjätään ja koristellaan esimerkiksi keitinveteen laitetuilla kukilla.
Mia kertoo perheensä keittäneen jopa 95 kaunista kananmunaa!
Tapoihin kuuluu iskeä munia yhteen. Voittaja on se, jonka muna säilyy ehjänä.
Tadićin perheen lapset ovat iskeneet niitä koko päivän kavereidensa kanssa, mutta on munia vielä jäljelläkin. Pääsemme osallistumaan munasotaan.
Pari kananmunaa ovat erityisen kauniita. Toinen niistä näyttää ihan karttapallolta!
Pelastan ne korista, enkä suostu käyttämään niitä sotavarusteluun.
Kopauttelemme siis muilla munilla.
Voittajamuna asetetaan perinteisesti kodin alttarinurkkaukseen, muualle kotiin, tai joskus myös peltoon tuottamaan sato-onnea. Kotialttarille asetettu vaihdetaan uuteen vasta seuraavana pääsiäisenä.
Pääsiäistä kotiin toivottamaan tulleille annetaan yleensä muna matkaan.
Niinpä mekin saimme pitää ne kaksi turvaan poimimaani kaunokaista.
Löydämme oman pyhämme
Päiväunet olisivat nyt houkuttelevin vaihtoehto, mutta nähtävyydet ovat vielä katselematta. Hyppäämme autoihin ja lähdemme katsastamaan Lelićin luostaria, jonka kirkko on Mian ja Ivanin vihkipaikka.
Sytytämme tuohukset ja ostamme mehiläisvahakynttilän kotiinviemisiksikin.
Toki tälläkin reissulla pitää nauttia edes juomat. Johan ruokapöydän antimien äärestä nousemisesta on vierähtänyt tunti.
Laskeudumme alas Gradać-joelle ja nautimme kalankasvattamona nykyisin toimivan vanhan myllyn äärellä limunadat.
Sitten viime käynnin tähän ravintolaan johtava silta on nyt paremmassa kunnossa.
Pari vuotta sitten joki ylitettiin liukasta tukkia pitkin. Nykyään tukkiin on naulattu laudoitus, joka tekee ylityksestä vakaamman ja korkeanpaikankammoiselle vähemmän pelottavan.
Ennen joen virvoittavien vesien äärelle laskeutumistamme ehdimme tutustua myös nunnaluostariin, joka on jäänyt meiltä edellisellä visiitillä katsastamatta.
Ćelijen nunnaluostarin pieni ja kaunis valkoiseksi kalkittu kirkko on 1200-luvulta.
Olemme päättäneet ostaa kaikista käymistämme serbialaisluostareista ikonin, ihan vain jo tuen vuoksi. Paitsi että olemme unohtaneet noudattaa tapaamme.
Mialta ja Ivanilta olemme saaneet lahjaksi yhden, naapuriltamme Anjalta toisen.
Tadićin perheen ikoni esittää heidän pyhää arkkienkeli Mikaelia, jonka päivää vietetään meidän vuosipäivänämme. Samana päivänä omaa slavaansa, suojeluspyhänsä päivää viettää myös Anja.
Ćelijessä muistan yhtäkkiä päätöksemme. Ostamme täältä parilla eurolla pikkuriikkisen arkkimandriitta Justin Popovićia esittävän ikonin.
Vasta kotona selvittelen kukas tämä heppu oikeastaan olikaan.
Hänen päiväänsä näemmä vietetään 14.6.
Se on sattumoisin sama päivämäärä, jolloin muutimme ensimmäisen kerran Belgradiin.
Lue seuraavaksi muista pääsiäisreissuistamme:
- Armenian antiikkiset aarteet
- Joutilaina Jerevanissa
- Pelottavia mustekaloja, pesusieniä ja Veijalaisen Kosilla
- Pääsiäinen Espanjassa tuo huppupäitä kaduille ja buenelot lautasille
Voisit olla kiinnostunut myös tästä:
Onpa sinulla täällä todella mielenkiintoisia artikkeleja ja matkakohteita! Kuulostaa mielettömän herkulliselta tuo pääsiäispöytä! Pääsiäismessusta minulla on kokemus Kyprokselta (asuu sukua siellä), mutta siellä vaeltelimme lähinnä kirkon ympärillä kehää kynttilät ojossa, ja taisi siellä joku Harley Davidson Club pärisyttää myös moottoreitaan! 😀
Muuten kyllä tuli monissa kirkoissa käytyä ja täytyy aina päästä kirkkoihin matkalla.
Ikonit ovat upeita! Minulta löytyy myös kuusi, joista kolme olen tehnyt itse. Kalliita ne todella ovat, olisi hienoa olla niin rikas että voisi ostaa oikein ison tai ehkä mieluummin antiikkisen arvoikonin.
Kiitos paljon Eve, tosi kiva kuulla! Mäkin olen haaveillut antiikki-ikonista, vaikken edes kuulu (mihinkään) kirkkoon. Ooh, olisi kiva joskus nähdä kuvia sinun itse tekemistäsi ikoneista!
Meilläkin on tapana käydä kirkoissa eri maissa, mutta viime kesänä juurikin Kyproksella meiltä jäi kirkot kokonaan väliin, eikä täälläkään tosiaan lähdetty kirkkoa kiertämään. Ihan kiinnostava kokemus sekin voisi olla.
Paluuviite: Museorautatie Šargan Eight ja Küstendorfin etnokylä - Please Be Seated for Takeoff
Nälkähän tässä tulee… Helppo uskoa, että parhaat kokemukset tulee vastaan nimenomaan maaseudulla. Olimme hiljattain Malediiveilla, ja todella mieleenpainuva kokemus oli, kun pääsimme syömään paikalliseen kotiin.
Oi, mahtavaa! Meillä Malediivit ovat vielä kokonaan kokematta. Mutta todellakin, tutustuminen paikallisiin ja yhteisesti jaetut ateriat ovat parhautta.