Sähkökatkoja ja naapuriapua

Asioita joista pidän: Belgrad ja naapuriapu. 
Asioita, joista en pidä: vesi- ja sähkökatkot.

Niitäkin Belgradissa toisinaan sattuu. Siis katkoksia tuon naapuriavun lisäksi.
Yleensä juuri silloin kun osaat niitä vähiten odottaa.
Useampikin tilaisuus on jäänyt käymättä ja tapaamisia tullut siirrettyä, kun en ole kehdannut lähteä kylille käymättä suihkussa.

Silloin kun asiat luistavat kuukausia putkeen, ehtii autuaasti unohtaa sellaisenkin mahdollisuuden kuin jopa päivittäiset vesikatkot.
Tai sähkökatkot. Tai netin katoaminen.

Toisaalta, onpa meidät myöhästyttänyt tapaamisesta myös kesäkuiset rankkasateet. Touko-kesäkuu on Serbian sadekausi.
Silloinkin lopulta lähdimme tapaamiseen todettuamme, ettei sade laannu hetkessä, toisin kuin paikalliset ukkoskuurot yleensä tekevät.
Ystävämme antoi välittömästi anteeksi myöhästymisemme ja oli kovin pahoillaan ja lähes kauhuissaan nähtyään meidät uitettuina koirina.
Hän kun oli ehtinyt kahvilaan kuivin jaloin ja oli autuaan tietämätön tulvivista kaduista.

Belgradin kirkas taivas voi muuttua rajuilmaksi vain vartissa, ja yhtä nopeasti takaisin kauniiksi kesäsääksi. Tämä varoituksena kesällä kaupunkiin matkaaville kerrottakoon.
Henkilökohtaisesti pidän tästä tyylistä huomattavasti enemmän kuin jatkuvasta viileästä tihkusateesta.

Retrobloggaamista

Alkuun vähän taustaa tälle postaukselle.
Alempana olevat lainaukset ovat Facebook-muistoja henkilökohtaiselta tililtäni.
– Alkuperäisinä, puhekielisinä ja muutenkin editoimattomina, sen hetken mielentilassa spontaanisti kirjoitettuina.

Nämä kavereilleni kirjoittamani päivitykset toimivat nykyään myös (matka)päiväkirjanani, kun en ole enää kirjoitellut sellaista paperille vuosikausiin.
Osittain kai kyllästyinkin, vaikka tai koska kirjoitin päiväkirjoja pitkälle aikuisikään, siitä asti kun kirjoittamaan.
Nomadielämässä en myöskään viitsinyt täyttää reppuani kasalla vihkoja.
Kun niitä vaatteita ja työvälineitäkin tarvitsee edes muutamia kipaleita.

Sivuhuomio pakkaamisesta

Meillä nomadiaikojen repun painoraja on ollut 7 kg. Johtuen ihan vain lentoyhtiöiden säännöksistä, eikä niinkään extreme-minimalismistani.
Facebook-muistoni tosin juuri muistuttivat minun kuvitelleen nomadielämämme startatessamme voivani pakata mukaani jopa 10 kg maallista omaisuutta.
Huomattuani Singapore-Denpasar -välin lentomme operoivan Jetstarin seitsemän kilon rajoituksen, olin heivannut kirjat pois repustani. Työvälineitäni, kuten läppäriä ja kuvauskalustoa kun ei voi kauheasti kutistaa. Vaikka grammoja niidenkin kanssa on viilattu aika hartaasti.

Paluu ensimmäisen blogini askelille

Ensimmäinen blogini joskus 2005-2007 paikkeilla oli perinteinen matkablogi: Kirjoitin sinne kuulumisia reissuistani lähinnä perheeni ja ystävieni luettavaksi.
Syntyi sitten tällainen idea, että miksipäs en kokeilisi samaa lajia uudelleen.
En kuitenkaan ehdi kirjoittaa kovin tiheästi laajasti taustoitettuja juttuja, niin miksipä en välillä jakaisi teille näitä irrallisia muistoja ja sattumuksia maailmalta.

Julkaisinkin jo yhden englanninkielisen Japani-aiheisen postauksen ja pohdiskelin siinä, josko tekisin kuvagallerioita lyhyillä tekstinpätkillä.
Työreissuiltani, jo ennen tätä nomadiutta, on kertynyt kymmeniä tuhansia kuvia, eikä niistä 99% ole koskaan nähnyt päivänvaloa.

Mutta toteutin nopeammin kuin ajattelin.
Iso osa kuva-arkistoistani on Suomessa, vaikka niistä osan kävinkin noutamassa syyskuussa.
Ei niiden läpikäyminen ole muutenkaan mikään ihan hetkessä toteutettu juttu.
Mietiskelin sitten, että niiden kuvagallerioiden sijaan – tai niitä odotellessa -voisin kuitenkin jakaa näitä tekstinpätkiä hassuista sattumuksista ja mukavista muistoista, elämästä siellä sun täällä.

Niin että saa laittaa kommentteihin mielipidettä, mitä tykkäät tällaisesta retrotyylisestä matkabloggaamisesta.
Ideanani ei tokikaan ole lopettaa muunlaisia postauksia, vaan nämä ovat vain lisänä.
Suurimpana syynä se, etten muuten ehdi koko loppuelämäni aikana kertoa teille tarinoita edes kaikista maista, joissa olen matkannut.

Mutta palataanpa hetkeksi niiden muistojen pariin.

Naapuriapu

Sähkökatkot ja sen sellaiset pienet sattumukset ovat oiva tapa tutustua naapureihin, jos heitä ei ennestään tunne.
Paitsi että Belgradissa yleensä tuntee.
Vaikka miljoonakaupungissa elelläänkin, meininki on usein kuin pienessä kylässä.
Tämän kylän hienoimpia piirteitä on se, että naapuriapua on aina tarjolla.

Mekin hoidamme pientä puutarhaamme yhdessä naapureiden kanssa. Kukaan meistä ei omista sitä.
Kun netti katkeaa, on apukin lähellä: naapuri antaa salasanan omaan wifiinsä.
Meidän reissatessa naapurit huolehtivat Nero-katista. Yksi on kiivennyt katollekin noutamaan ihmisäitiinsä tullutta seikkailuhenkistä marakattiamme.
Kun naapurilla on vedet poikki, me menemme vuorostamme apuun vesikannuinemme.
Kun yksi sairastuu, toinen tarjoutuu käymään kaupassa hänen puolestaan.
Luonnollisesti naapurit saavat kutsun myös perhejuhliin. Mekin olemme olleet mukana viettämässä naapuripariskuntamme häitä jo kahdesti.
Jep, saman pariskunnan. Serbialaiseen tapaan häitä vietetään jopa kolmesti, mutta vähintään nyt kahdesti kuitenkin.

Välillä tarvitaan ammattimaisempaakin tukea. Siis ei niihin pieniin ja moniin häihin, vaan näihin teknisiin ongelmiin.
Kunhan keksii mistä sellaista löytää, mieluiten per heti eikä viidestoista päivä.

Sähkökatkoja

22. lokakuuta 2019

“Eilen kerroin naapurille eteisen sähköviasta. Tunti sitten se tuli käymään ja kertoi soittavansa sähkärikaverilleen.

Äsken saman rapun naapuri jäi jumiin sisälle ja yritin auttaa sitä ulos. 
Sen avain katkesi lukkoon ja nyt se joutuu kapuamaan ikkunasta.

Sähkäriä kysellyt on hänen vuokraemäntänsä, joka asuu yläkerrassa, eikä siis pääse ulos edes ikkunasta, ellei sitten mene vuokralaisensa asunnon kautta.

Mun porttikongin avain taas on ollut rikki jo alusta asti, melkein katkipoikki ja olen odotellut innolla koska se katkeaa lukkoon.
Yleensä kuljetaankin Ismon avaimilla.

Belgradissa otetaan iisisti ja luotetaan naapuriapuun.“

29. lokakuta 2019

“Illallinen oli uunissa vielä puoli kymmeneltä ja kas, kun tänään vettä tuli koko päivän, siis taivaan lisäksi hanoista, niin katkesi sähköt. 
Ongelma on nyt meidän piuhoissa (eteisen sähköt ovat renanneet jo viikkoja), mutta pakkosyötöllä sai pääkatkaisijan päälle.
Vararasulakkeita ei kuitenkaan ollut, eikä niitä löytynyt 24/7-kaupastakaan. 

Lieden sulake on tietysti muita järeämpi 16-ampeerinen, joten ei voi vaihtaa valojen tai pistorasioiden sulakkeista.
Meni sitten noutopizzoiksi. 

Kaikkein pettynein oli Nero, joka oli tuntenut uunista leijailevan kanantuoksun sieraimissaan. 
Selitä nyt pienelle miksi sitä kanaa ei saakaan. 

Nykyään se on jo oppinut odottamaan kärsivällisesti ja pettymys oli hirmuinen kun kana siirtyikin uunista pakastimeen.
Pieni pala kinkkua pizzan päältä ja pois leijaillut kanantuoksu sai piipin unohtamaan himonsa ja se nukahti sohvalle väliimme.“

30. lokakuuta 2019

“Hella ei toimi sulakkeen vaihtamisesta huolimatta. Mahtaakohan siinä olla jossain oma sulake vai meneekö uuden hankkimiseksi..?
Ensin pohditaan mitäs sitä tänään syötäisiin…”

Ei muuten mennyt kuin kuusi viikkoa, kun lietemme taas toimi. Tulipa testattua ravintolasapuskoita monenkin tarinan verran.
Lue vaikka postauksestamme Belgradin ravintolat.