Novi Sad on monen kokin keitto

*Sisältää affiliatelinkkejä

Pistelen rezancia poskeeni ja ähky meinaa tulla jo ennen puoltaväliä. Annos on yhtä suuri kuin serbialaiset tarjoilut yleensäkin. Onpahan ravintolan nimikin Veliki, iso.
Nyt emme ole kotona Belgradissa, vaan vuoden 2022 Euroopan kulttuuripääkaupungissa Novi Sadissa.

Euroopan kulttuuripääkaupunki 2021, ei kun 2022

Novi Sad valittiin jo vuoden 2021 kulttuuripääkaupungiksi ja suunnitelmat olivat suuret.
Kaupunki suunnitteli lukuisia tapahtumia yhdessä saman tittelin saaneen Romanian Timisoaran kanssa. Koronapandemia kuitenkin muutti aikatauluja ja lopulta Novi Sadin kulttuuripääkaupunkinimitys siirtyi vuodelle 2022.
Suuret suunnitelmat ehkä hieman lässähtivät, eikä nimitystä ole enää kauheasti hehkutettu.

Matkatessamme Novi Sadiin viime viikolla emme edes tutkineet olisiko kaupungissa ollut tarjolla kiinnostavia tapahtumia, mikä oli kyllä virhe.
Palatessamme kotiin viime viikon torstaina huomasimme, että perjantaina kaupungissa olisivat alkaneet paikalliset viinimessut.
Ne eivät tosin liittyneet tuohon kulttuuripääkaupungin titteliin millään tavoin.

Viis siitä, kävimme edellisenä viikonloppuna viinimessuilla Belgradissa ja sielläkin esiintyvät viinitilat olivat meille pääosin tuttuja entuudestaan.
Mutta se on eri tarinan paikka, nyt käydään Novi Sadissa, jonne lähdimme tietenkin syömään.
Siinä sivussa sai maistella mainioita viinejäkin.

Novi Sad saa mausteita monesta maasta

Novi Sad tunnetaan kauppiaiden kaupunkina. Serbikauppiaat perustivat siirtokunnan Habsburgien hallitseman Petrovaradinin linnoituksen lähettyville, Tonavan vastarannalle, 1600-luvun lopulla. Asutusta alueella on tosin ollut jo kivikaudella.
Eivät serbikauppiaat sattumoisin ja aivan omasta tahdostaan jokea ylittäneet: Katoliset Habsburgit eivät halunneet katsella ortodokseja lääneillään, joten serbien oli aika pakata kimpsunsa ja muuttaa muualle.
Näin syntyi uusi plantaasi, Novi Sad.

Novi Sad on autonomisen Vojvodinan alueen pääkaupunki.
Vojvodinaa voisi kutsua kansojen sulatusuuniksi, mutta tässä yhteydessä se ei tunnu oikein korrektilta ilmaisulta, kun tänne on paettu sellaisia kirjaimellisesti.

Vojvodinan historia on yhtä vaiherikas kuin täällä päin maailmaa yleensäkin: Valtaajia on riittänyt suunnasta jos toisesta.
Valloittajien lisäksi aluetta ovat asuttaneet muualta pakenevat ja työn perässä muuttaneet siirtolaiset.
Tänne on vaellettu sotia, sekä etnisiä ja uskonnollisia vainoja pakoon – tai muista syistä.
Osa tuli yksinkertaisesti maan sisäisen muuttoliikkeen mukana.
Siirtolaisia on tullut koko Balkanin alueelta, sekä muualta Euroopasta Kataloniasta Ukrainaan ja Ranskasta Italiaan.

Tältä pohjalta on helppo arvata, että vojvodinalainen keittiö on rikas ja joka soppaan on pistänyt kauhansa useampikin kokki.
Ruokamatkailu antaa mahdollisuuden tutustua Novi Sadin historiaan herkullisella tavalla.

Kyllä, täällä syödään pastaa, mutta ei se ole samanlaista kuin Italiassa.
Unkarilaiset nimet ja maut vilahtelevat monissa ruuissa, mutta paprikatahna ajvarin toivat makedonialaiset.

Novi Sadin kehutuimmat ravintolat

Novi Sadissa on muutama ravintola, jota kaikki suosittelevat. Kulttuuripääkaupunki Novi Sadin ruokakulttuuri on rikas, mutta suitsutusta saa vain muutama ravintola.

Olimme kaupungissa kolme yötä, joten olisimme ehtineet testata niistä jokaisen.
Kahdesta syystä emme silti tehneet niin.
Nämä ravintolat ovat Suomesta tulevalle matkailijalle varsin edullisia, mutta meille serbialaisella budjetilla eläville kaikissa käyminen olisi aiheuttanut liian suuren loven lompakkoon.

Toisekseen yksi näistä ravintoloista on välimerellistä kalaruokaa tarjoava. Sisämaassa asuvina saamme varsin harvoin mereneläviä, joten mielelläni niitä maistelisin, mutta ajattelin tässäkin teitä lukijoita: Ei tänne kannata matkustaa merellisten ruokien perässä.
Jos mielesi tekee rannikkoruokia, lue vaikka postaukseni Adrianmeren antimista ja matkusta syömään sinne meren äärelle.

Koska nämä kolme ravintolaa ovat helposti löydettävissä vaikkapa TripAdvisoria selaten, päätimme kokeilla kolmesta suosituimmasta vain yhtä ja löytää teille lukijoille muitakin käymisen arvoisia paikkoja.
Listaan kuitenkin ne kehutuimmat, jottei sinne TripAdvisoriin ole pakko mennä, ellet sitten halua lukea kävijöiden arvioita.
Tässä olkaa hyvä:

• Project72
• Veliki
• Fish i zeleniš

Gault & Millau teki tänä vuonna ensimmäisen ravintolaoppaansa Serbiasta ja jokainen näistä ravintoloista löytyy listalta.

Ravintola Veliki vaalii isosti vojvodinalaista

Serbialaisen keittiön kuuluisimmat ruuat, kuten pljeskavica, ćevapčićit ja Karađorđeva šnicla ovat monille tuttuja (ainakin jos olet lukenut aiempia ruokapostauksiamme Serbiasta), mutta vojvodinalaisen keittiön antimet ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Serbiassakin on omat alueelliset keittiönsä, vaikka tämä pieni maa onkin.
Vojvodinan keittiö on saanut vaikutteita monesta suunnasta ja on siksi erityisen rikas.
Usean kokin keitto on kehittynyt monia vivahteita yhdistäväksi sinfoniaksi.

Valitsimme kehutuimpien ravintoloiden listalta Velikin ja suuntasimme sinne heti ensimmäisenä iltana. Ravintola vaalii vojvodinalaista keittotaitoa ja halusimme tutustua sen erikoisuuksiin.

Veliki sijaitsee Novi Sadin vanhimmassa rakennuksessa, jonka peruskivi on muurattu 1801. Sisustuksessa on yhdistetty uutta ja paljon vanhaa. Käännä katseesi upeisiin kattohirsiin ruokaa odotellessasi!
Ravintola saa erityisesti mainintoja ystävällisestä palvelustaan ja sellaista se olikin. Jos mahdollista, jopa vieläkin ystävällisempää kuin Serbiassa yleensä.

Tutkimme listaa pitkään ja hartaasti. Olisi tehnyt mieli syödä pitkän kaavan mukaan ja maistella useampiakin ruokia, mutta serbialaiset annoskoot tuntien päätimme tilata vain yhdet annokset.

Ismo valitsi perkeltin, kaikkialla Keski-Euroopassa tunnetun unkarilaisperäisen lihamuhennoksen (unkariksi pörkölt).
Koska Vojvodinan keittiö on monen kokin soppa, annos tarjoiltiin slovakialaistyyliin (tai saksalais-, puolalais- jne tyyliin) kahden ison knöödelin kanssa (serbiaksi knedla).

Minä puolestani päätin valita ruokani pastalistalta (serbiaksi testenine).
Kuulostaako tylsältä? Ehkä, mutta vojvodinalainen pasta ei ole mitään perus carbonaraa. Eikä rezanci oikeastaan edes ole pastaa, vaan nuudeleita.
Valitsen pekoni- ja juustotäytteen. Siansivu, eli slanina, on tyypillistä ruokaa ympäri Serbiaa, kuten possu muutenkin.

• Perkelt 1190 rsd (n. 10 €)
• Rezanci 670 rsd (n. 5,70 €)

Punaista ja makeaa

Vojvodinassa paikallisin valinta olisi ollut rezanci sa makom, nuudelit unikonsiemenillä, mutta se on yleensä makea jälkiruoka.
Samoin kuin knedla viittaa täällä yleisesti makeaan taikinapalleroon, jonka sisällä on kokonainen aprikoosi (kajsija) tai muu hedelmä. Novi Sadissa ja myös Belgradissa on kahviloitakin, jotka ovat erikoistuneet juurikin näihin jälkiruokina nautittaviin pallukoihin.

Jos et ole varma, voit kysyä ”Da li je ovo slano ili slatko?”, onko tämä suolaista vai makeaa? Tai jos haluat päästä helpommalla, – vaikkei tässä viittä konsonanttia peräkkäin ollutkaan – , niin ihan vain ”slano ili slatko?”, suolainen vai makea? Lausutaan ihan kuten suomeksi.

Tyypillinen jälkiruoka on myös bosnialaisten mukanaan tuoma baklava. Me jätimme jälkiruuat väliin, en ole makean ystävä ja rezanci aiheutti ähkyn jo kesken syömisen.

Palanpainikkeena meillä oli alueen oma punaviini, Deurićin tilan Probus 276.
Nimensä viini saa Sirmiumissa, eli nykyisessä Sremski Mitrovicassa syntyneen ja vuonna 276 Rooman keisariksi nousseen Marcus Aurelius Probuksen mukaan.
Käväisimmekin tällä fruškagoralaisella Deurićin tilalla elokuussa ja todettuamme viinit mainioiksi, ostimme tuliaisia kotiinkin.
Velikissä tämän viinin pullohinta oli 2750 rsd (n. 23,50 €).

Muihin suosittuihin vojvodinalaisruokiin voit tutustua vaikkapa Taste Atlaksen artikkelissa.

Toster paistaa jenkkiburgereita ja pljeskavicaa

Serbia on hampurilaisenpurijan luvattu maa. Amerikkalaistyyliset burgerit eivät silti ole täällä kovin suosittuja, onhan serbialaisilla oma hampurilaisensa pljeskavica.
Hampurilaisia saa tässä maassa lähes joka nurkalta, kioskeilta ja paremmistakin ravintoloista.

Novisadilaista Tosteria on kehuttu jopa Serbian parhaaksi hampurilaisravintolaksi.
Lupaus on kova, joten pakkohan se on testata!

Täällä ei myydä noutoruokaa, kotiinkuljetus kyllä järjestyy.
Toster ei muutenkaan ole mikään mäkkäri. Sisustus on aika karu, mutta ruoka tarjoillaan pöytiin ja limujen lisäksi ruokajuomana voi nauttia olutta tai viiniä. Täälläkin on tarjolla Deurićin tilan Probusta, hinta 2300 rsd (n. 19,60 €)
Ravintolalla on myös A-oikeudet, mutta tänne tullaan syömään, eikä istumaan baari-iltaa.
Serbeille rakija on alkujuoma, jota juodaan ruuan ohessa, joten se selittänee väkevät juomat.

Tosteriin kannattaa suunnata viikonloppuna, jolloin listalta löytyy erikoispurilaisia.
Me olimme Novi Sadissa maanantaista torstaihin, joten emme päässeet maistelemaan esimerkiksi vihreän sämpylän väliin paistettua pihviä.
Ei se mitään, lista on niin kattava, että valinnanvaikeus iski muutenkin.
Tarjoilija ehdotti, että valitsisimme kaksi erilaista burgeria ja ne jaettaisiin kahtia.
Lisukkeet tilataan erikseen.

Päädyimme tuliseen Hot burgeriin, sekä brieä ja tryffelimajoneesia sisältäneeseen Fancy burgeriin.
Valitsimme molempiin dry aged -premiumpihvit ja hot burgerin tulisuusasteeksi mediumin.
Otimme lisäksi cheddar-ranskikset ja tarjoilija vakuutti, että pärjäisimme yhdellä annoksella.

• Hot Burger premium 760 rsd (6,50 €)
• Fancy burger premium 930 rsd (7,95 €)
• Cheddar-ranskikset 380 rsd (3,25 €)

Pöytään kannettiin valmiiksi halkaistut hampurilaiset ja puolikkaat erilleen siirrettyämme havaitsimme, että molempien tarjottimilla oli jo valmiiksi kumpaakin lajia. Ei siis tarvinut itse siirrellä purilaisen puolikkaita pöydän yli.
Ranskiksia oli totisesti riittävästi kahdelle ihmiselle.

Ennakko-odotuksemme olivat kovat, mutta Toster lunasti ne.
Hampurilaisten laatua ja makua ei katteetta kehuta. Hot oli mediuminakin tarpeeksi hot ja fancy hienostunut, sekä liha laadukasta.

Jälkikäteen totesimme, että vaikka menimme tänne “vain hampurilaisille”, niin loppujen lopuksi Toster oli kokonaisuutena arvioiden paras kokemus tämän reissun ruokailuista.

https://youtu.be/jPPMkFV9d9A

Harkitsimme vakavasti palata Tosteriin jo samalla reissulla, mutta pidättäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme ruokailla kolmessa eri illallispaikassa.
Eräs toinen suunnitelmamme ei sitten pitänyt.

Puolessa tunnissa kylpemään kaukomaille – tai sitten ei

Alkuperäisenä ideanamme oli matkustaa puolessa tunnissa Pohjois-Afrikan, Turkin ja Lähi-Idän tunnelmiin. – Tässä ajassa pääsee Belgradista Novi Sadiin ja sieltä löytyy pieni eksoottinen helmi.

Olin pitkään ihaillut netissä ja somessa Atrium hamamin kuvia.
Atrium on sisustettu muistuttamaan aitoa hamamia ja siellä voi kylpemisen lisäksi ottaa myös erilaisia hierontoja ja muita spa-hoitoja.
Yläkerrassa on pohjoisafrikkalaisia ruokia tarjoileva ravintola.

Jätimme kylpemisen viimeiselle kokonaiselle päivälle. Virhe.
Keskiviikkoaamuna havahduimme siihen, että koko päivä on nykyään varattu vain naisille. Tuo tieto ilmestyi Atriumin nettisivuille samana päivänä.

Rentouttava koko päivän kylpyläkokemus jäi väliin, mutta kapusimme silti rakennuksen ullakolle illalliselle. Alkuperäiseen suunnitelmaamme kuului syödä alkupalaksi mezejä ja pääruuaksi taginea tai jordanialaista mansafia.

Onnistuimme tekemään samana päivänä toisenkin virheen.
Jätimme aamiaisen väliin ja menimme viiden vuoden takaa tutun ravintolan terassille syömään lounaaksi palačinkat, täytetyt lätyt. Taisimme jopa istua samassa pöydässä kuin edellisellä kerralla. Ainakin söimme tismalleen samat annokset.
Ne olivat niin valtavat, että ähky kesti pitkälle iltaan.

Asiaa ei varsinaisesti helpottanut se, että sain päähäni testata talon kaakaota, vaikka mietityttikin olisikohan se makuuni liian makeaa. Lopulta sokerin määrä ei ollut suurin ongelma, vaan se, että juoma oli suklaamoussea vastaavaa paksua tököttiä.
Nyt ymmärrän miksi sitä kutsutaan Serbiassa nimellä topla cokolada, kuuma suklaa.

Sulattalimme lounasta kävelemällä ympäri kylää, mutta jouduimme lopulta luovuttamaan ja toteamaan, ettemme jaksaisi useampaa ruokalajia tänäänkään.

Huumaava tuoksu unettaa muitakin kuin meitä

Heti pääovesta astuttuamme vastaan leijailevat huumaavan eksoottiset tuoksut. Sisällä on hiirenhiljaista.
Tänne olisi pitänyt tulla heti ensimmäisenä iltana karistamaan kiireisen syksyn stressi harteilta.

Huokailen ihastuksesta, enkä uskalla puhua kuin kuiskaten, ettei harras tunnelma haihdu.
Kiipeämme portaat ylös ja span työntekijä viittoo meitä jatkamaan vielä ylemmäksi.
Seuraavan puuoven salpaa avatessani pidätän jo melkein hengitystäni.
Aivan kuin olisimme sujahtaneet hetkessä Marokkoon.

Seisahdamme ravintolan aulaan. Annamme katseen kiertää ympäri salia ja nuuskuttelemme mausteista tuoksua. Keittiöparven reunalla näkyy läpinäkyviä laatikoita täynnä yrttejä, mausteita ja hedelmiä.
Ehdimme katsella ympärillemme vähän liiankin pitkään. Jotakin puuttuu.
Onko täällä ketään töissä?
Taika alkaa särkyä.

Kahdesti meidät ohittanut keittiön työntekijä säntää kolmannella kerralla etsimään tarjoilijaa. Paikan tyyliin sopivaan siniseen mekkoon sonnustautunut tarjoilija liihottelee paikalle ja kysyy pöytävarausta. Kerromme, ettei meillä ole sellaista ja hän pudistelee päätään, mutta lupaa katsoa koneelta olisiko tilaa.
Iso ravintolasali on lähes autio ja ilta on jo pitkällä.
Tarjoilija löytää armeliaasti kaksi vapaata pöytää, joista voimme valita.
Katsomme kysymysmerkkeinä toisiamme, mitä tämä teatteri oikein on?
Luonnollisestikaan jälkeemme ei saapunut yhtäkään seuruetta koko loppuiltana.

Levantin mezejä hamamin ullakolla

Tiesimme jo ennalta mitä tilaisimme, mutta meille jäi reilusti harkinta-aikaa. Emme muuttaneet mieltämme.
Atriumin kymmenen mezen alkupalasetti riitti meille oikein mainiosti.
Näitä syödessämme totesimme onnen käyneen onnettomuudessa.

Mezet olivat mukavaa vaihtelua ruokavalioomme, mutta eivät niin laadukkaita kuin odotimme.
Jos tänne sisämaahan ei kannata tulla syömään mereneläviä, niin ei myöskään Lähi-Idän ruokaa.
Toisaalta meillä on kotikulmilla Belgradissakin erinomainen, Michelin-maininnankin vuosi sitten saanut mezeravintola, vieläpä kohtuuhintainen sellainen.

Atriumissa jäimme kaipaamaan paitsi voimakkaampaa maustamista, myös parempaa makujen balanssia.
Palvelu oli sinänsä ystävällistä, mutta erittäin hidasta ja hapuilevaa. TripAdvisorin arvosteluja myöhemmin lukiessani totesin muilla olleen samansuuntaisia kokemuksia.
Arvioissa mezejä oli kyllä kehuttukin, vastaavasti pääruoka oli aiheuttanut enemmän pettymyksiä. Onneksi emme sellaista tilanneet.

…ja serbialaista viiniä kellarista

Ruokajuoman olin päättänyt jo ennalta nähtyäni listalla olevan yhtä lempiviineistämme: Belo Brdon Alma Mons cuvee rouge.
Kuten viinin nimestä voi päätellä, tämäkin tila sijaitsee Fruška Gorassa eli roomalaisittain Alma Monsissa, hedelmällisellä vuorella.

Viiniä onneksi myös löytyi tarjoilijan etsittyä sitä pitkään ja hartaasti.
Pullo saapui pöytään valmiiksi avattuna, tarjoilijan sitä esittelemättä ja maistattamatta.
Etiketti itseensä päin hän kaatoi viinin laseihin ja poistui paikalta.
Ei tuolla tunnelmaamme pilata, mutta sommelierina ja viiniasiantuntijana on mainittava, että nuo ovat sen luokan kardinaalivirheitä, ettei niitä saisi ikinä tapahtua vähänkään paremmassa ravintolassa.
Valmiiksi avatun viinin saisi palauttaa suoraan keittiöön, ja oikeastaan niin pitäisikin tehdä. Ohitimme nyt kuitenkin asian olankohautuksella. Kenties tarjoilija oli kokematon, eikä hän ollut saanut perehdytystä. Ravintola-alan ammattilaisista on pulaa täälläkin.

Sekä ruokien että juomien hinnat olivat lisäksi korkeammat kuin netissä. Viinin osalta korotus oli 17%.
Inflaatio on nostanut hintoja kaikkialla, mutta olisihan se mukavaa jos ravintola muistaisi päivittää ajantasaiset hinnat myös nettiin.
Mainittakoon, että tuo päivitys tehtiin sivuille tänään tätä juttua kirjoittaessani, mutta maksoimme korotetun hinnan jo viikko sitten.

Paikan sisustus ja rentouttava tunnelma ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa, ehdottoman positiivisella tavalla.
Jos tarjoilijaan ei olisi tarttunut sama uneliaisuus ja ruoka olisi ollut parempaa, menisimme ehdottomasti uudelleen.
Pelkkä tunnelma ei kuitenkaan riitä houkuttelemaan meitä takaisin. Jos joskus palaamme testaamaan sen span, voisin jäädä sen jälkeen fiilistelemään vaikkapa teekannullisen ääreen.

Novi Sad on panimoiden koti

Novi Sad on yliopistokaupunki ja se näkyy myös trendikkäiden olutbaarien määrässä.
Vaikka Fruška Gora on viininviljelyaluetta, Novi Sad on käsityöläispanimoiden luvattu kaupunki.

Keskustan kävelykaduilla on pienpanimobaareja vieri vieressä, jotkut niistä mainostavat jopa take away -olutta mukaan, ei pulloissa, vaan hanasta!

Paikallisia viinejä sen sijaan on yllättävän huonosti tarjolla.
Toisaalta Serbia on viininkulutuksellaan Euroopan hännänhuippua.
Viini kuuluu juhliin ja ruoankin kanssa nautitaan edelleen usein mieluummin lasillinen rakijaa kuin viiniä.

Kahviloissa juoma on kahvi ja rakija, baareissa olut. Novi Sadissa suurin viinikellari taitaa sijaita siellä suosituimmassa ravintolassa eli Project72:ssa. Sinne mennään kuitenkin ruokailemaan ja nauttimaan viinejä vain ruoan ohessa.

Viinin ystävän kannattaa matkata maistelemaan viinitiloille. Lähimmät sijaitsevat Sremski Karlovcissa, jonne pääsee Novi Sadista vartissa vaikka kimppataksilla, nykyään myös paikallisjunalla.

Hupaisaa sisänsä, viitaten aiempaan mainintaani aiheesta, Sremski Karlovci on juurikin se paikka, jossa olen itse suorittanut kansainvälisen WSET2-viinitutkintoni. Vieläpä Novi Sadin yliopiston maataloustieteiden laitoksen tiluksilla.
Jos olisin muistanut tämän viime viikolla, olisin kippistänyt asialle. En muistanut, mutta kävimme sentään yhdessä baarissa.

Bulkkiviinin pakoilua

Toisen illan hampurilaisnautinnon jälkeen päätimme käydä jälkiruokajuomilla jossakin baarissa. Tällä kerralla olimme ruokamatkalla, emmekä tutustumassa paikallisiin juomiin.

Emme olleet ottaneet ennalta selvää mikä baari olisi erikoisin, laadukkain, trendikkäin, kiinnostavin tai jostakin muusta syystä paras paikka kumota lasillinen tai pari.
Otimme lomalaisten asenteen ja päätimme heittäytyä sisään ensimmäiseen kivalta vaikuttavaan baariin.
Kriteerinä oli edes yksi paikallinen viini ja mukava tunnelma.
Viinin kohdalla tämä tarkoitti lähinnä paikkaa, josta saa mitä tahansa serbialaista viiniä.
Jostakin syystä serbialaiset perusbaarit tarjoilevat edelleen lähinnä montenegrolaisen jättitilan, Plantazen bulkkiviiniä. No, se ”jostain syystä” on luonnollisesti hinta.

Seuraava ei nyt liity tähän Novi Sad -tarinaan millään tavoin, mutta en malta olla kertomatta, vaikka postaus on jo pitkä kuin, ööh… ei ainakaan nälkävuosi, noh, älkää saako ähkyä.

Samainen bulkkiviini kauhistutti minua ensimmäisellä Balkanin kierroksellamme v. 2016 niin paljon, että varoitin siitä erikseen somessa.
Onneksi tarjonta on sittemmin parantunut ja etenkin Belgradissa laadukkaiden serbiviinien valikoima on jo varsin kattava.

Oma korttelibaarimme Kvart heivasi koko viinin, siis tuon halpisbulkin, valikoimistaan niihin aikoihin kun valmistuin.
Viimeisen kerran “sain” sitä juurikin Sremski Karlovcista kotiin palattuani.
Ystävämme nauroi kovaan ääneen, että tyyppi on viiniasiantuntija ja tänne se sitten tulee juomaan halpaa Vranacia.
Vastasin, että tulenkin tänne ystävien, enkä viinin vuoksi.
Seuraavalla kerralla viini oli vaihtunut.
En tiedä onko tapahtumilla yhteyttä.

Kaljaa ja kalvadosta

Novi Sadissa baarit sulkevat ovensa viimestään kello 23.
Me syömme illallista eteläeurooppalaisittain niin myöhään, ettemme normaalisti edes ehtisi baariin.
Hampurilaisille olimme sännänneet niin ajoissa, että aikaa oli vielä jälkiruokajuomillekin.

Pääkävelykatu Zmaj Jovinalta löytyi sopivan hämärän oloinen sivukuja.
Irkkupub mainosti kujan alussa isosti, mutta me valitsimme vastapäisen.
BeerCuz saa nimensä sen omistavalta sremskikarlovcilaiselta panimolta ja toimii sen show roomina.

Panimon omien tuotteiden, sekä paikallisen viinin lisäksi täältä saa myös serbialaista Calvadosta, vaikkei sitä sellaiseksi tietenkään nimetä saisikaan. Noh, on se sentään Kalvados, mutta…
Maku oli joka tapauksessa maan mainio.
Harmoninen, balanssissa oleva juoma, jonka erotti ranskalaisesta esikuvastaan vain terroir.
Se siinä juuri kiehtovaa olikin!

Hämmästykseksemme baarissa tuli oikein pilkku. Belgradissa tätä tapaa ei tunneta.
Suurin osa asiakkaista otti takkinsa ja lähti. Ei baari silti kiinni mennyt.
Osa asiakkaista jäi istumaan kaikessa rauhassa ja mekin tilasimme vielä juomat, cuz why not!

Minäkin uskaltauduin testaamaan BeerCuzin oman IPAn. Ismo otti APAn.
(Jos et ole lukenut aiempia juttujamme, valaisen tässä kohdassa, että pidän oluesta, mutta mahani ei. Siitä se uskaltaminen.)

Viimeinen kuppi naamaan

Torstaiaamuna pohdimme pitäisikö meidän poiketa hamamissa ja hierojalla ennen kotiinpaluuta. Aamusauna ei kuitenkaan ole lajimme ja hierojan jälkeen mieluummin lepäisi, kuin matkustaisi.
Jääköön hamam hamaan tulevaisuuteen.

Huoneen luovutusaika oli kymmeneltä. Meillä ei ollut enää sen suurempia suunnitelmia Novi Sadin varalle, joten päätimme syödä hitaan aamiaisen ja ottaa nopean junan kotiin.

Suuntasimme vielä kerran kävelykatu Zmaj Jovinalle, pizzeria Adrijanaan, ja tilasimme aamiaismunakkaat.
Tällä kerralla pyysin tuplaespresson.

Miten Novi Sadiin pääsee

Lähimmät isot lentokenttäkaupungit ovat Belgrad ja Budapest.
Molemmista pääsee Novi Sadiin bussilla.
Serbian sisällä paikallisbussiyhteyksiä on tiheästi, Budapestistä Novi Sadiin pääsee edullisesti esimerkiksi *Flixbussilla.

Huomioi, että Unkarin ja Serbian välisellä raja-asemalla saattaa vierähtää tunteja, etenkin lomakausina. Lentäen matkustavan kannattaa siis suunnata Belgradiin, kun taas maata pitkin Suomesta matkaavalle Budapest on kätevämpi paikka jatkaa matkaa Novi Sadiin ja muualle Balkanille.

Budapestiin ei ole toistaiseksi rautatieyhteyttä, mutta radan kunnostustyöt Belgradin ja Novi Sadin välillä saatiin valmiiksi keväällä 2022.
Belgradin uudelta päärautatieasemalta (Prokop) matkan taittaa suurnopeusjunalla 36 minuutissa, paikallisjunalla matka kestää 55 minuuttia.

Nopea juna pysähtyy Prokopista lähdön jälkeen ainoastaan Novi Beogradissa, lähijuna noin kymmenellä asemalla.
Molempia junia menee yksi tunnissa kumpaankin suuntaan, ruuhka-aikoina tiheämminkin.
Matkan hinta on 400 rsd eli 3,40 €.

• Serbian rautatiet
• *Flixbus

Novi Sadin päärautatieasema – ja samalla kaupungin ainoa asema – sijaitsee parin kilometrin päässä vanhastakaupungista.
Asemalta vanhankaupungin laitamille pääsee bussilla tai taksilla, mutta kävellenkin matkan taittaa nopeasti, eikä reitti ole mutkikas.

Helpoin reitti on kulkea suoraan Bulevar Oslobođenjaa, mutta sivukatuja kulkien matka on kävelijälle viehättävämpi.
Alkumatkan Jugoslavian aikaiset kerrostalot vaihtuvat vähitellen pieniksi vanhoiksi kaupunkitaloiksi, ensin vähän ränsistyneemmän näköisiksi, perillä viimeisen päälle kunnostetuiksi.

Missä yöpyä Novi Sadissa

Novi Sadin vanhakaupunki on varsin pieni ja siellä sijaitsee kaikki turistin kannalta oleellinen, Petrovaradinin linnoitusta lukuunottamatta. Majapaikka kannattaakin valita sieltä, siis vanhasta kaupungista, ei linnoituksesta.
Oikeastaan mistä tahansa vanhankaupungin alueelta, koska mihinkään siellä ei ole varttia pidempi kävelymatka.
Kaupungin tärkein nähtävyys, se linnoitus, sijaitsee Tonavan toisella puolella, kivenheiton päässä sekin, mutta jos ei tykkää kävelemisestä, sinne voi ottaa taksin muutamalla eurolla.

Novi Sadissa on tietysti hotelleja, mutta sitäkin enemmän persoonallisia asuntoja, joita voi vuokrata yksittäisiksikin öiksi varsin kohtuullista maksua vastaan. Suurin osa on listattu *Booking.comiin, jota me käytämme nykyään AirBnB:tä mieluummin.

Olemme reissanneet viime aikoina niin vähän, että ajattelimme verestää nomadiaikojemme muistoja sosiaalisemmasta elämästä ja varasimme *huoneen hostellista.
Ihan dormiin emme halunneet nyt taipua, vaan varasimme oman huoneen.
Hintaan 27 euroa per yö sai huoneen omalla kylppärillä aivan ytimestä, kävelykatu Modenan poikkikadulta, pari sataa metriä Vapaudenaukiolta (Trg Slobode) ja maamerkkinä toimivalta katoliselta Marian nimen kirkolta (Crkva Imena Marijina).

Kolmen yön majapaikkamme oli siisti ja koko hostelli hiljainen kuin huopatossutehdas.
Ehkäpä jopa liiankin hiljainen – Emme tutustuneet muihin asukkaisiin, kun kaikki hiippailivat omia menojaan ja vain tervehtivät vastaantullessa.
Yhteisessä olohuoneessa saattoi törmätä yksittäiseen läppärityöläiseen tai keittiössä kahvinkeittäjään.
Tiistaiaamuna istuessani parvekkeella aamuauringosta nauttien ja taustatöitä tehden emäntä huikkasi ovenraosta haluaisinko kenties kahvia.
Kyllä kiitos, hvala lepo!

*Varaa oma majoituksesi tästä

P.s.

Jos tulet Serbiaan ensimmäistä kertaa, älä valitse Novi Sadia vain siksi, että se olisi Belgradia merkittävästi edullisempi kaupunki.
Se on edelleen halvempi kaupunki asua, mutta pelkästään ravintoloiden perässä sinne ei kannata matkustaa, ainakaan hintatason vuoksi.
Belgradin tarjonta on luonnollisesti paljon suurempi ja sitä myöten myös kilpailu kovempaa.

Jos sen sijaan olet innokas ruokamatkailija ja haluat tutustua alueellisiin keittiöihin, Novi Sad on hyvä paikka maistella vojvodinalaisia ruokia.
Parhaimmat paikallisruuat löytyvät yleensäkin pienempien paikkakuntien kafanoista ja mehanoista.

Novi Sadista saa hyvää ruokaa, mutta erinomaisia ravintolavaihtoehtoja on lopulta aika vähän.
Jos olet kuitenkin matkustamassa nimenomaan Novi Sadiin, tämän postauksen vinkeillä voit löytää kaupungin laadukkaimmat ja käymisen arvoiset ravintolat.
– Prijatno!