Jouluja Japanissa

*Sisältää affiliatelinkkejä majoituksiin

Juna Nagoyasta saapuu Takayaman asemalle me muassaan. 
Lopultakin.
Ei sillä, että junat Japanissa myöhästelisivät, eivät todellakaan, mutta eräät länsimaalaiset matkalaiset kyllä. 

Oltuamme yhdeksän yötä Nagoyassa lähdemme pikkuhiljaa joulun viettoon Takayaman vuoristoon.
Nimenomaan pikkuhiljaa: Myöhästymme junasta, jolla olemme suunnitelleet matkustavamme.

Nagoyasta Takayamaan pienellä viipeellä

Koska Takayama ei varsinaisesti lukeudu suurkaupunkeihin, joihin on tiheät joukkoliikenneyhteydet, ihan hetkeen ei ole seuraavaa junaa lähdössä. 

Mietimme mitä tekisimme muutaman tunnin odotusajan.
Kiertelemme jonkin aikaa reput selässämme lähikortteleita, mutta hyytävä viima ajaa meidät takaisin asemalle. 
Päätämme istahtaa yhteen asemaravintoloista lounaalle. 

Kun aika on tullut, tilaamme laskun ja kipaisemme toiletin kautta takaisin laiturialueelle. 
Vain nähdäksemme junan takavalot. 

Paluu lähtöpisteeseen Nagoyan asemalla

Syöttäessämme matkakorttimme porttiin, ne hälyttävät. Koska emme olleet vielä liikkuneet kilometriäkään, korteilla ei luonnollisesti ollut dataa matkan pituudesta ja sitä myöten veloitettavasta summasta.
Avuksi tullut virkailija onneksi ymmärtää yskämme ja pääsemme takaisin asemalle ongelmitta.

Paluu asemaravintolaan siis. Nyt on jo viinin (minulle) ja oluen (Ismolle) paikka. 
Seuraavaan junaan sitten jo ehdimmekin. 
Josko jo pääsisi rentoutumaan ja laskeutumaan joulunviettoon. 

Joulu 2013 – ensimmäinen joulumme Japanissa

Lensimme Helsingistä Nagoyaan ja jatkoimme bussilla Takayamaan viettämään joulua ennen kuin jatkoimme tapaniksi Taiwanille. 

Matkan varren lumiset vuoret ja niiden kontrastina karun kauniit, lehdettömät puut ihastuttivat. 
Japanin metsät ja vuoret ovat mielestäni suunnilleen kauneinta mahdollista maisemaa. 
Olimme lentäneet Japaniin lumettomasta Etelä-Suomesta ja valkeat vuoret toivat jouluisen fiiliksen.
Japanin Alpeilla sijaitseva Takayama onkin melko takuuvarma paikka saada valkea joulu: lunta saattaa tulla kepeästi parikin metriä. 

Oli joulu vuonna 2013. Ensimmäinen joulumme Takayamassa. 
Minulle kerta ei ollut ensimmäinen Japanissa, mutta joulua emme olleet koskaan aiemmin maassa viettäneet.

Olimme varanneet majoituksen aseman lähellä sijaitsevasta *Takayama Ouan -hotellissa.

Onsen korvaa joulusaunan

Kohteen ja hotellivalintamme ykköskriteerinä oli onsenit.
Tänä vuonna joulusaunan korvaisi jouluonsen.
Takayama on tunnettu juurikin kuumista mineraalivesistään ja tässä Ouenin altaissa sitä oli tarjolla.

Hotellissamme oli paitsi tyypilliset sukupuolittain jaetut kylpyosastot, niin myös muutama pieni priva-onsen, joihin pääsi jonottamalla. 

Suuri, hotellin katolla sijaitseva kylpyläosasto sisä- ja ulkoaltaineen oli mainio. 
Erityisesti ulkoaltaassa lilluminen vuorimaisemia katsellen oli mieleenpainuva kokemus. 
Vaikka kyse ei ollutkaan luonnonaltaasta, oli vesi kuitenkin luonnon kuumista lähteistä ja ympärillä leijuvat lumihiutaleet loivat jouluista tunnelmaa. 

Miinuspuolena oli se, ettemme voineet fiilistellä yhdessä. Lopulta jonotimmekin pääasiassa priva-altaisiin, joita sai käyttää puoli tuntia kerrallaan. – Mikä on varsin riittävä aika viettää noin 40-asteisessa vedessä. 

Yksityiset onsen-altaat ovat pieniä, mutta nekin on sijoitettu tavallaan ulkotilaan. Päätyseinä on avoin ulkoilmaan. Kokemus on vastaava kuin luonnon-onseneissa. 

Odotusaikakaan ei yleensä ollut kovin pitkä ja yukata (jukata) päällä hotellin ylimmän kerroksen ikkunasta vuorten katseleminen oli sekin rentouttavaa.

Ensimmäisenä Takayaman jouluna rakensimme suomalais-japanilaista juhlaa myös syömällä suklaata hotellihuoneemme sängyllä lojuen. Olin ostanut Finskin lennolta salaa Ismon nukkuessa paketin geisha-konvehteja.

Kauppiaiden kaupunki Takayama

Välillä käppäilimme kaupungilla. Vanhakaupunki on pieni, mutta viehättävä. 
Takayama on tunnettu paitsi kuumista kylvyistään, niin myös saketislaamoistaan. 

Kuten usein Japanin suosituissa turistikohteissa, Takayamankin vanhan keskustan kävelyalueet on valjastettu shoppailijoiden tarpeisiin. Saken lisäksi ostaa voi vaikkapa peurannahkaisia lompakoita tai alkuperäisellä menetelmällä valmistettuja suitsukkeita.

Toisaalta Takayama oli nimenomaan vauras kauppiaiden kaupunki, joten tänne kauppatalot kuuluvatkin. 

Vaikka itse harrastamme harvoin tuliaisten ostelua tai shoppailua muutenkaan, on Japani yksi niistä paikoista, jossa tulee tehtyä ostoksia. 
Niinpä meilläkin on peurannahkaiset silmälasikotelot, jotka ovat kestäneet hyvin maailman kiertämistä ja tätäkin juttua kirjoitan Takayamasta ostetun suitsukkeen tuoksussa. 

Vieraile Takayaman kotimuseoissa

Käymisen arvoisiin kohteisiin kuuluu myös vaikkapa nykyään kotimuseona toimiva Yoshijiman vanha kauppiastalo. Asuinrakennuksena ja saketislaamona toimineessa talossa näkee miten vauraissa japanilaisperheissä aikoinaan elettiin.

Meille tarjottiin vierailun päätteeksi perinteisellä tavalla rautapadassa keitettyä siitakesoppaa. 
Kyllä muuten maittoi sukkasillaan, varpaat kohmeisina tehdyn kierroksen jälkeen.

Museon modernin wc:n lämmitetylle pytynrenkaalle teki mieli jäädä istumaan pidemmäksikin aikaa.
Onneksi hotellilla odotti kuuma kylpy.

Takayaman museoista ja saketislaamoista voit lukea lisää vaikkapa Japan Guiden artikkelista. 

Sisäistä pukeutumiskulttuuria

Aamuisin laskeuduimme huoneestamme aamiaiselle jukatiin pukeutuneina, kuten tapoihin kuuluu.
Jouluaamuna aamiaissalin ovella oli vastassa ihka elävä joulupukki, jonka kanssa kuului tietysti ottaa valokuvat muistoksi.
Niinpä meidät on ikuistettu suomalais-japanilaisen tyylikkäästi hotellin aulassa ”aamutakeissa” joulupukin kainalossa. 

En ole aamuihminen muutenkaan, joten mahdollisuus hengailla aamiaissalissa pyjamabiletyyliin on yksi asioista, joista jaksan viehättyä Japanissa vuosi toisensa jälkeen. 
Jouluillallisella taisimme kuitenkin näyttäytyä ihan oikeasti pukeutuneina. 

Jos japanilainen tapakulttuuri ei ole tuttua, niin tuo jukataan pukeutuminen kuuluu siis asiaan.
Aikoinaan ensimmäisellä Japanin-reissullani en kehdannut viipottaa kiotolaisen hotellin aamiaissaliin omasta mielestäni puolialastomana. 
Niinpä sitten tunsin itseni alipukeutuneeksi huutomerkiksi beigeihin yukatoihin pukeutuneiden japanilaisten keskellä farkut jalassani. 

Kengätkin jätetään usein hotellin aulaan ja sisätiloissa hiippaillaan tossuissa. 
Ouenissa kengille oli ihan erillinen puukaapisto, jonne omat kengät jätettiin säilöön ja vaihdettiin hotellin tohveleihin. 

Joulu 2017 – toinen joulumme Takayamassa

Takayaman taakse jättäessämme lupasimme itsellemme palaavamme.
Neljä vuotta myöhemmin se toteutui. 
Toisena Takayaman joulunamme saavuimme siis kaupunkiin junalla. 

Tällöinkin yövyimme pari yötä keskustassa, mutta nyt olimme jatkamassa matkaamme vuoristohotelliin.
Takayaman keskustassa sijaitseva *K´s House toimi eräänlaisena base campinamme. 
K’s House on hostelliketju, jonka palveluja olemme käyttäneet muuallakin Japanissa.
Ketjun hostellit ovat tunnettuja siisteydestään ja hotellitason laadustaan.
Pitkällä reissulla olevalle tai meidän kaltaisillemme nomadeille suurin bonus on siistit ja hyvinvarustellut keittiöt.

Perillä vuoristossa ei ollut tiedossa minkäänlaisia palveluita; ei kauppoja, eikä ravintoloita, hotellin omaa ravintolaa lukuunottamatta. 
Kaikki tarvittava oli siis hankittava ennalta Takayaman keskustasta.

Niinpä kolmantena päivänä linja-auton kyydistä laskeutui keskelle hiljaista vuoristokylää kaikkea muuta kuin minimalisteilta vaikuttava suomalainen pariskunta, joka kantoi kahden pienen repun lisäksi ostoskasseja täynnä viiniä ja suklaata, paaaljon suklaata, sekä naralaisen päiväkodin lasten meille tekemiä origameja. 

Pienin kätösin tehdyistä origameista emme hennoneet luopua pitkään aikaan. 
Joulun ajaksi asettelimme ne koristamaan hotellihuonettamme. 
Kiersivät nuo origamit kanssamme vähän pidemmänkin aikaa Japanissa, mutta jatkaessamme matkaa Balille, oli meidän luovuttava noista kauniista taideteoksista. 

Kuumia kylpyjä ja hot potteja

*Nakao Kogen hotel Kazaguruma -hotellissa oli toki täysihoito, mutta pieni pala omien perinteiden mukaista joulunviettoakin on kiva olemassa.
Varsinkin pidemmässä reissuelämässä. 

Eipä sillä, uusiakin perinteitä voi omaksua: onsen on itselleni rakkaampi kuin suomalainen sauna, vaikka kovin oli rakas oma kotisaunammekin aikoinaan Helsingissä. 
Tämän joulun kruunasikin itselleni tärkeät asiat, näkymät japanilaisille vuorille kuumassa mineraalivedessä kylpien. 

Ennen kuin joku kauhistuu, niin tarkennettakoon meitä tuntemattomille, että kyllä tuo elämänmatkakumppaninikin ihan vapaaehtoisesti vaihtaa joulusaunan jouluonseniin ja nauttii suuresti kylpemisestä.
Minä taas nautin ehkä vähän vähemmän saunasta kuin hän, vaikka sellaisen kohdalle osuessa onkin päästävä testaamaan löylyt. Tai ”löylyt”.

Niinpä siis nautiskelimme puupaljussamme lilluen japanilaisista vuoristomaisemista. 

Meillä todellakin oli huoneessamme oma onsen: puinen amme, jonne virtasi tauotta uutta, kuumaa mineraalivettä. Kylpyhuoneessa oli ikkuna paitsi isoon hotellihuoneeseemme, niin myös kohti vuorimaisemaa. 
Ikkuna oli avattavaa mallia. 

Mitä luksusta! 
Ihan oikeasti, ilman pätkääkään sarkasmia. 
Jos et ole koskaan kokeillut, miltä tuntuu kylpeä kuumassa vedessä pakkasilmassa, suosittelen lämpimästi!
Zen. 

Välillä kapusimme kerroksen ylemmäksi nautiskelemaan hotellin tarjoamista appeista ja söimme välissä kaiken mukana kantamamme suklaan. 
Ei sitä suklaata oikeasti niin paljon ollut, Japanissa pakkauskoot ovat pieniä. 
Eikä kyllä oltaisi jaksettukaan syödä, sen verran kattavat olivat hotellin seisovan pöydän antimet.

Ensimmäisenä iltana kävi jopa pieni kämmi kupujemme vetoisuuden suhteen.
Keräilimme noutopöydästä sen seitsemää sorttia ja sitten, siis sen jälkeen, tarjoilija tuli kysymään kumman pääruoista valitsisimme. 
Siis mmmistä? 
No niin, pöytään saapui valtaisa kulhollinen shabu-shabua, lihakeiton tapaista pääruokaa.

Siinähän sitten syöt tai itket ja syöt, kun olet ensin syönyt (tietämättäsi vain) alkupalaksi muun muassa pastaa, perunaa, lohta, leipää, salaattia, lihakastiketta…

Työsuoni tykyttää

Rentoutus olisi ollut täydellinen, ellei japanilainen yhteyshenkilömme olisi pommittanut jatkuvasti viesteillään. 
Siinä kylpemisten lomassa huokaisten hyväksyin sen, että seuraavan työkeikan haastattelukysymykset pitää lähettää juuri nyt, eikä tämän huikean pitkän kolmen päivän vapaamme jälkeen. 

Kun loma oli kontaktillemme mahdoton ajatus, vetosin (oikeastikin) heikkoon wifiin ja siihen, että olen hoitanut yhteydet suoraan tehtaalle, jonne olisimme seuraavaksi menossa. 
Sitten pulahdin takaisin ammeeseen tuijottelemaan vuoria. 

Ajatuksenamme oli myös käydä patikoimassa ja hilata itsemme köysiradalla maisemapaikalle. Lumimyrsky muutti suunnitelmamme. 
Köysirata suljettiin, eikä Japanin Alpeilla todellakaan lähdetä taapertamaan maastoon lumen tullessa. 
Täällä ei tosiaan puhuta senteistä, vaan metreistä.

Yksi syy tulla tänne vuoristoon oli kirjaprojektini jatkaminen. 
Saisin kuvattua lisää tarvitsemiani minimalistisia maisemakuvia. 

Kun alkoi käydä selväksi, ettei aiemmalla reissulla aloittamani projekti etenisi tätä menoa täälläkään, sisuunnuin ja kiipesin hotellin katolle. 
Lumimyrsky riepotteli, mutta sormet kohmeessa jatkoin kuvaamista ja hihkuin Ismolle kuinka upealta ylhäällä näyttää!

Ja sitten taas pulahdus oman huoneen onseniin. 

Sähköposti ja viestit lauloivat tälläkin välin: vastaa heti, lähetä välittömästi haastattelukysymykset, haastateltava tarvitsee ne heti. 
Lähetän jälleen vastauksena kainon pyynnön, että saisin vastata parin päivä kuluttua. Että meille tämä on tärkeä pyhä. 

Olipa se myös ainoa vapaamme ties kuinka pitkään aikaan. 
Sama ajatusharha toteutuu tietysti kaikkialla maailmassa nomadielämän suhteen. 
Facebook-muistoni juuri muistuttivat, kuinka joku eurooppalainen nuorimies oli innoissaan kysynyt meiltä Kiotossa teemmekö me nomadit tyyliin tunnin töitä päivässä. You wish. 

Mutta näin. Laskeudumme osa-aikaiselta kolmen päivän rentouttavalta vapaaltamme kohti Takayaman keskustaa. 

Paluu Takayaman keskustaan myrskyn merkeissä

Myrsky alkaa nousta toden teolla. 
Ja me huolestua ehdimmekö sovitulle työkeikalle ajoissa. 

Lähdemme varmuuden vuoksi matkaan hyvissä ajoin. Hotellin omistaja ei halua meidän kävelevän ainoastaan noin kilometrin mittaista matkaa myrskyssä ja tarjoaa meille kyydin bussipysäkille.

Seisomme pysäkillä, mutta kyytiä ei kuulu. 

Vihdoin näemme sankan lumisateen keskeltä saapuvan bussin. 
Huidomme ja auto jarruttaa. 
Kuski kertoo, että hän on menossa vasta kieppaamaan päätepysäkin kautta ja pahoittelee, ettei hänellä ole tilaa ottaa meitä kyytiin.
Auto on tupaten täynnä, koska yksi vuoro on jäänyt välistä. 
Mies pahoittelee kovasti, sulkee oven ja jatkaa matkaansa. 

Piiloudumme tuiskua vastaan suomalaista maitolaituria vastaavaan pysäkkikatokseen.
Tuuli viheltää jaloissamme. 
Nilkkoja vihloo. 
Kiipeän penkille. 
Anteeksi huonot tapani, mutta kenkäni ovat aika puhtaat. 
Ovat nämä vaelluskengät läpäisseet Aussien tiukat maahantulosäännöksetkin ja yhtä puhtaina ne olen yrittänyt pitää vast’edeskin. 

Käytöstapoja japanilaisessa bussissa

Myrsky, eikä mikä tahansa myrsky, vaan japanilainen lumimyrsky, alkaa hyökätä kimppuumme. 
Lunta tulee vaakana, mutta onneksi sakean sateen sisältä saapuu myös bussi. 

Täynnä se on tullessakin, mutta sopu sijaa antaa. 
Jo kyydissä olevat matkaajat viittoilevat, että kyllä täällä paikkoja on. 
Ismo pakittaa käytävää pitkin ja istahtaa alas käytävälle levitetylle penkille.
Japanilaisissa busseissa todellakin on sellainen.

Jonkun jäädessä kyydistä muut nousevat ja nostavat penkkinsä, sekä tekevät luonnollisesti tietä poistuvalle. Sama tietenkin toimii kyytiin astuvan kohdalla. 

Ensimmäinen matkustajille tarkoitettu penkki on peitetty tummansinisellä pressulla, joka kertoo paikan olevan varattu matkalaukuille. 
Tilanne ei ole tyypillinen, mutta lumimyrskyn aiheuttamat vuorojen peruutukset pakottavat poikkeuksiin. Eipä tämä vuoristossa ihan harvinaistakaan ole, siksipä niihin pressuihinkin on osattu varautua. 

Suomalaisella sen sijaan on oppimista. 
Kun muutakaan paikkaa ei ole enää tarjolla, istahdan siihen etupenkin tummansinisen pressun päälle. 
Miksipä en, kun mahdun laukkujen viereen. 
Hetken kuluttua tunnen kylmän kosteuden läpäisevän pöksyni. 
Näemmä siksi. Olen istunut vesilammikkoon. 

Lumisade on niin sakeaa, että välillä on pysähdyttävä. Tuulilasin läpi näkee hädin tuskin pyyhkimet. Kun näkyvyys paranee, alan tapojeni mukaan leikitellä kuvaamalla huurteisen ikkunan läpi maisemia. Voisin istua ihailemassa luonnon näytelmää loputtomiin, varsinkin bussin sisätiloista. Viis märistä housuista. 

Hida-Takayaman puuseppäperinteitä

Perillä odottaa Akiko, joka ottaa meidät vastaan ystävällisesti hymyillen. 
Ei puhettakaan ennakkokysymyksistä, Akiko on avoin kaikille kysymyksille. 

Lumimyrskyn aiheuttama viivästyskään ei ole sotkenut markkinointipäällikön aikatauluja. 
Hän on tullut hakemaan meidät Takayaman matkakeskukselta ja varannut meitä varten koko päivän aikaa. 
Olemme helpottuneita. Työkeikalta ei kertakaikkiaan myöhästytä, missään maassa. 
Kuukausien keikkajärjestelyt olisivat voineet valua hetkessä hukkaan.

Nyt saamme tutustua yhteen paikalliseen perinteeseen: Hida-Takayaman puuseppätaitoihin. 
Jos Takayama onkin tunnettu kuumista lähteistään ja sakentislauksesta, niin kaikkein tunnetuin se on puuseppätaidoistaan.

Tehdaskierroksen päätteeksi tutustumme yrityksen omaan puuseppäkouluun ja lopulta Akiko ajaa meidät vielä valtavaan showroomiin, jossa on näytillä yrityksen nykytuotannon lisäksi myös kalusteita menneiltä vuosikymmeniltä. 

Akiko työskentelee isänsä johtamassa 1920 perustetussa perheyrityksessä. 
HIDA Sangyo on valmistanut kalusteita Tokion keisarilliseen palatsiin ja jatkaa siten pitkiä perinteitä: Hida-Takayaman käsityöperinne on yli tuhatvuotinen ja kaupungin puusepät veistivät Naran palatseja jo 600-luvulla.

Ollapa pysyvä koti, niin ostaisin käsintehdyn japanilaisen puutuolin!

Kirjoitimme HIDA Sangyosta ja japanilaisesta työelämästä myös Telma-lehteen.
Jutussa vilahtaa myös edellisessä postauksessani mainitsemani ”poikamme Stefan”.

Joulu 2020 – ei sittenkään Japanissa

Japani on niitä paikkoja, joihin on päästävä palaamaan säännöllisesti.
Kun maassa on muutaman kuukauden kerrallaan, sen jälkeen pärjää kyllä puolisen vuotta ilman. 

Nyt edellisestä reissusta on kulunut jo kolme vuotta.
Viime talven reissu jäi tekemättä ja keväällä olin vakaassa uskossa, että tänä jouluna olemme taas Takayamassa.

Toisin kävi, mutta onneksi takayamalaisia suitsukkeita on vielä vähän jäljellä. 
Ehkä olen jo matkalla Japaniin, kun viimeinen niistä sammuu.

Tilaa tästä tuoreet postaukset sähköpostiisi: