Please Be Seated without Takeoff – 2020 luetuimmat

Patikointi, kuumissa lähteissä kylpeminen ja etenkin paikallinen ruoka ovat itselleni reissujen kulmakiviä. 
Huomaan ilokseni teidänkin innostuvan samoista asioista!

Havaitsin tuossa lempimaideni Italian ja Japanin jääneen blogiteksteissäni hämmästyttävän pieneen osaan suhteessa maissa vietettyyn aikaan. 
Samoin olen kirjoittanut erittäin vähän lempiharrastuksestani patikoinnista.

Kun kirjoittaminen ja kuvaaminen on työ, keskityn näemmä Japanissa ja Italiassa, sekä patikoidessani fiilistelyyn, enkä tule aina kirjoittaneeksi kokemuksiani blogiin. 
Teen nyt sitten uudenvuoden lupauksen ryhdistäytyä asian suhteen. 

Olen jo kalenteroinutkin aiheita ensi vuodelle.

Top 12 -tarinat ja reissuvuosi 2020

Näin vuoden vaihtuessa on aika kerrata kulunutta vuotta. 
Reissuvuodeksi vuotta 2020 ei totisesti voi kutsua. 

Kuukausilistan tekeminen tämän vuoden matkoista olisi lähinnä vitsi: tammikuu ei mittään, helmikuu ei mittään, maalis-, huhti-, toukokuu ei mittään…

Näin paljon en ole ollut paikoillani koko tämän vuosituhannen aikana. 

Teimme vain yhden matkan Serbian ulkopuolelle, naapurimaa Montenegroon.
Viittä vaille, että tästä olisi tullut myös lennoton vuosi, mutta lopulta palasimme Montenegrosta lentäen. 

Blogin kannalta tämä pysähdys on ollut oikeastaan positiivinen asia, vaikka se matkablogin kohdalla vähän oudolta äkkiseltään kuulostaakin.

Kun maisemat eivät vaihdu jatkuvasti, eikä aika kulu erinäköisissä kulkuneuvoissa istuen ja seuraavan yön majapaikkaa etsien, olen saanut lisää aikaa kirjoittaa.
Vihdoin olen voinut (toivottavasti) ilahduttaa teitä lukijoita monilla tarinoillani viime vuosien nomadielämästämme. 

Koska useimmat muutkaan eivät ole voineet matkustaa, onkin mielenkiintoista katsastaa, mistä aiheista olette olleet tänä vuonna kiinnostuneita.

Please Be Seated at home

Työmatka Pohjois-Italiaan oli meidän viimeinen reissumme ennen pandemiaa.
Palasimme Italiasta Serbiaan vuoden 2019 kolmanneksi viimeisenä päivänä. 

Jo vuoden alussa, täällä kotona Belgradissa, jouduin ensiapuun Milanossa alkaneen taudin äityessä todella pahaksi. 
Testejä ei vielä ollut, ei edes tietoa siitä, että se virus oli jo saapunut Eurooppaan. 
Oliko tauti ‘rona, siitä ei ole tietoa. 
Silloinen diagnoosi oli ”vain” influenssa. 
Karmea se joka tapauksessa oli, joten alkuvuosi meni kotona lepäillen. 

Olon helpottaessa aloin jo uskoa, että pääsisimme tekemään keväälle suunnitellut reissut: Paluu Italiaan Venetsian karnevaaleille, kylpemään Roomaan, tapaamaan perhettä Espanjaan, työ- ja hupimatkoille Skotlantiin, Kyprokselle, Georgiaan, Saksaan, Kreikkaan, jatkamaan kirjaprojektiani Japaniin…

Keväällä kuntoni olisi jo kestänyt töiden tekemisen, mutta rajat menivät kiinni. 
Totaalinen lockdown alkoi 18. maaliskuuta ja kotoilu jatkui.

Olin odottanut kirsikka- ja omenapuiden kukkimista, mutta pakkokaranteeni kesti 53 päivää ja kevään puhkeaminen jäi näkemättä. 
Maalikuulla kävin kyllä kurkkimassa pihaportin takaa kotikatumme puita. 
Siellä maailma, me täällä, hei!

Alkukesästä olimme taas villejä ja vapaita. Saimme luvan liikkua kotoa kaduille ja teimme jopa muutaman päiväretken Serbiassa. 

Syksyllä rajat olivat auki ja pääsimme toteuttamaan yhden matkan Serbian rajojen ulkopuolellekin. Olimme suunnitelleet jo alkuvuodesta osallistuvamme joogastudiomme retriitille Montenegroon lokakuussa, mutta jo aikoja sitten aloimme luopua toivosta, että edes tuo reissu toteutuisi. 

Toteutuipa sittenkin!
Puikko nenään ja nieluun, maskit naamalle ja junaan!

Maailma ei kuitenkaan auennut senkään jälkeen. 
Joogasalimme meni taas kiinni, ravintoloiden sisätiloihin ei ollut asiaa, puhumattakaan maailmalle lähtemisestä.
Haaveet tavata perhettä Suomessa hiipuivat.

Keväällä ajattelimme, että ehkä jo kesällä voisi reissata, mutta pettymyksien välttämiseksi laskin toivoni syyskuun varaan. 
Vaikka oltaisiin siihen asti lockdownissa kotiseiniä tuijottamassa, niin eiköhän silloin oltaisi jo takaisin normaalissa.

Viimeistään talvella päästäisiin Japaniin. 
Minä voisin olla edes kuukauden jatkamassa kirjaprojektiani siellä ja Ismo tulisi käymään, kuten joskus aiemminkin. 
Saisimme taas viettää joulua Japanissa. 
Mitä vielä. 

Näin vuoden viimeisenä päivänä lasken edelleen syksyn varaan, tällä kerralla syksyn 2021. 

Korona vei työt jo keväällä, mutta käytin hiljaisen ajan hyödykseni paitsi kirjoittelemalla niitä aiempien reissujen tarinoita, niin myös opiskelemalla uutta. 
Ilmailualan opinnot tosin jouduin harmikseni keskeyttämäänkin, koska ennakkoilmoituksesta poiketen koulutusta ei voinutkaan suorittaa täysin etänä.
Monia muita opintopisteitä ja taitoja tuli kuitenkin kartutettua.
Syksyllä saimmekin sitten muutaman mukavan asiakkaan, joille voimme työskennellä etänä täältä Belgradistakin.

Vuoden 2021 ensimmäinen puolisko mennee edelleen paikoillaan, töitä tehden ja blogilistaa purkaen.
Rauhallista kotielämää siis. 

Ellei uusia rajoituksia tule, voimme myös tutustua moniin sellaisiin paikkoihin, joissa emme ole vielä ehtineet täällä Belgradissa vierailla. 
Jospa moni tänne reissua suunnitteleva pääsisi tänne vaikka jo ensi kesänä ja saisi postauksistamme uusia vinkkejä. 

Mutta palataanpa hetkeksi aiheisiin, joita olette lukeneet eniten kuluneena vuonna. 

TOP 12 – vuoden 2020 suosituimmat postaukset

1. Kannattaako lentolippuja ostaa?
2. How to Get a PCR Test in Serbia?
3. Pikaopas Belgradiin
4. Serbiassa nautitaan pljeskavicaa ja olutta
5. Onko Serbiassa turvallista?
6. Granada on muutakin kuin Alhambra
7. Ruokamatkailijan pelkokerroin: Se antaa mulle öögaa!
8. Jouluja Japanissa
9. Karnevaalimeininkiä, favelamajoitusta ja yö poliisien seurassa Rio de Janeirossa
10. Viinimatkalla Valjevossa
11. Onko Rion faveloissa turvallista?
12. Patikointivinkkejä pahimmille vihamiehille

Yllättävintä tämän vuoden Top 12 -listalla on se, että myös teidän lukijoiden kestosuosikki Italia ei nouse ollenkaan vuoden 2020 suosituimpien postausten joukkoon, vaikka juuri sieltä kirjoitinkin viimeiset tuoreet reissupostaukset vuoden vaihtuessa.

Tai onko se lopultakaan niin yllättävää. 
Ne vähät matkat, joita reissaajat ovat tänä vuonna päässeet tekemään, ovat takuulla suuntautuneet suurimmaksi osaksi muualle, kuin pahasti pandemiasta kärsineeseen Italiaan.

Asuinmaamme Serbia ei ole ollut matkaajien ykköskohde, mutta vähemmän turistisia paikkoja etsiessä maa on alkanut kiinnostaa. Turismi on lisääntynyt viime vuosina selvästi ja innosti myös teitä lukijoita.

Serbian pääkaupunki Belgrad ei ole journalistina helpoin kohde. Ei sillä, että työskentely täällä vaikeaa olisi, mutta toisin kuin matkailijoita, Serbia kiinnostaa suomalaista mediaa todella huonosti.
Samaan aikaan saan valtavasti kyselyitä teiltä lukijoilta Serbian politiikasta, historiasta, nyky-yhteiskunnasta, turvallisuustilanteesta ja tietysti ihan matkailemiseen liittyvissä käytännön asioissa.

Yritän parhaani mukaan vastata kysymyksiin myös blogissa, jotta mahdollisimman moni saisi vastauksen kerralla. 
Pahoittelen, jos toivomasi aihe ei ole vielä päätynyt blogiin asti. 
En ole unohtanut toiveitanne: olen koonnut kysymyksiänne ylös ja kirjoitan mahdollisimman monesta heti ajan salliessa. 
Laittakaa ihmeessä lisääkin kysymyksiä ja toiveita, mistä tahansa kohteesta tai askarruttavasta aiheesta.
Kysymyksesi saattaa säkällä osua jopa johonkin jo työn alla olevaan aiheeseen!

Hämmentyneen kiitollisena olen myös seurannut tämän vuoden kävijämääriä.
Tänä matkablogeille erittäin kurjana vuonna teitä lukijoita on käynyt Please Be Seated for Takoffissa entiseen tahtiin, itseasiassa huomattavasti aiempaa enemmän. 
Lämmin kiitos siitä sinulle!

Negatiiviset pandemiauutisetkin ovat näkyneet. Apatia on iskenyt myös blogiin silloin, kun lentokoneiden on uutisoitu pysyvän edelleen maassa. 
Joinakin kuukausina blogivierailijoita taas on ollut huikeasti tavallista enemmän.

Moni varmastikin haluaa suunnitella reissuja tulevaisuutta ajatellen. 
Ehkäpä joillekin nojatuolimatkailu tarinoiden parissa on myös tuonut lohtua keskelle sitä ”ei mittään”.

Voiko nyt matkustaa, miten matkustaa?

Ohjeita matkustamiseen, kuten kansainvälisten junalippujen ostamiseen tai parhaiden majapaikkojen löytämiseen kysytään aina. Täsmävinkit tiettyihin kohteisiin kiinnostavat myös.

Tämänkin vuoden kaksi suosituinta postausta ovat informatiivisia. 
Ei liene yllätys, että molemmat liittyvät pandemian aikana matkustamiseen. 

Alkuvuonna monia pohditutti miten saada rahat takaisin jo maksetuista, mutta perutuista lennoista ja kannattaako roiseista alennusmyynneistä ostaa lentolippuja myöhempiä matkoja varten.

Niinpä vuoden kärkeen nousi postaukseni Kannattaako lentolippuja ostaa?

Loppuvuodesta matkailu näytti olevan jälleen tietyin ehdoin mahdollista. 
Ehtoihin kuuluvat esimerkiksi PCR-testit.

How to Get a PCR Test in Serbia -artikkelin kirjoitin englanniksi ihan vain täällä Belgradissa asuvia expateja varten. 
Kun kysymykset testeistä Fb-ryhmässämme alkoivat toistua päivittäin, päätin kirjoittaa aiheesta kattavan ohjeistuksen. 
Postauksesta tulikin yllättäen vuoden toiseksi suosituin, vaikka yleisö ja aihe ovatkin todella niche.

Serbia

Vielä pari vuotta sitten Serbia-aiheisia juttujani luettiin hyvin vähän. Tänä vuonna Please Be Seated for Takeoffin kahdentoista luetuimman postauksen joukkoon ylsi jopa viisi Serbia-artikkelia!

Olen iloinen, että Serbiasta kiinnostuneet ovat löytäneet blogini. 
Yritän vastata kysyntään parhaani mukaan!

Serbia-aiheiden ykkösenä oli siis tuo artikkeli täällä tehtävistä PCR-testeistä.
Muutkin kärkipostaukset näyttävät olleen nimenomaan niitä, joista etsitään perustietoa tästä ehkä Euroopan heikoimmin tunnetusta maasta.

Ennen kuin Serbiaan edes lähdetään, monia askarruttaa uskaltaako tänne tulla. 
Jugoslavian hajoamissodat ovat vielä tuoreessa muistissa, vaikka niistä on aikaa jo parisenkymmentä vuotta.
Toisaalta maan vaiheita enemmänkin seuranneita mietityttää viime vuosien mielenosoitukset, sekä tietysti nykyinen pandemiatilanne. 
Turvallisuustilanteesta kokoamani postaus Onko Serbiassa turvallista? onkin kuulunut vuoden kärkilukemistoon.

Pikaoppaamme Belgradiin antaa vastauksia matkailijan peruskysymyksiin alkaen siitä miten lentokentältä pääsee keskustaan. Sillä on ollut hyvä aloittaa matka Serbian pääkaupunkiin.

Perille asti uskaltautuneita on luonnollisesti kiinnostanut mitä täällä syödään ja juodaan. Siihen vastauksen antoi artikkelimme Serbiassa nautitaan pljeskavicaa ja olutta.

Belgradissa jo käyneet ovat innostuneet koluamaan maata laajemminkin. Vinkit retkistä Belgradin ulkopuolelle tuntuvat kiinnostavan. Erityisesti luitte viinimatkastamme Valjevoon.
Valjevossa onkin mahdollista käydä päivämatkallakin Belgradista, jos aikaa on vähän.

Päivä- ja viikonloppuretkitarinoita on työlistalla lisääkin, joten ota blogi seurantaan, jos olet suunnittelemassa reissua Serbiaan!

Granada

Espanjakin on meille tärkeä kohde. Itseasiassa meidän oli tarkoitus muuttaa Espanjaan. 
Kun palasimme jonkinlaisen puolivuotisen maailmanympärimatkamme jälkeen Eurooppaan ja tiesimme jo Ismon menettäneen työpaikkansa, päätimme asettua Espanjaan pysyvämminkin. 

Kipaisisimme vain Suomeen hoitamaan muutamat paperiasiat kuntoon ja sitten muuttaisimme jonnekin Malagan seudulle. Lopulta kenties jonnekin Baskimaan kulmille. 
Käväisimme siis byrokratian vuoksi Suomessa, poikkesimme matkalla Belgradiin ja… 
Heippa Espanja, ainakin toistaiseksi!

Joku muu selvästikin vielä haaveilee talvista Espanjan auringon alla tai ainakin reissuista sinne. 
Vuoden suosituimpien joukkoon nousi myös postaus Granada on muutakin kuin Alhambra.

Rio de Janeiro

Yllätyksekseni kärkeen nousi myös pari taannoisesta Brasilian työmatkastani kertovaa postausta. 
– Maa kun ei kuulu omiin suosikkeihini. 
Se on pitkälti ammattitaudin aiheuttama ongelma. 
En pysty kovin helposti nauttimaan upeista kohteista, jos taustalla on paljon epäkohtia. 

En ehtinyt rakastua Rioon viidessä viikossa, joten postauksenikaan eivät olleet erityisen mairittelevia Brasiliaa kohtaan. 

Älä ymmärrä väärin, maassa on paljon hyvää ja tutustuin moniin upeisiin ihmisiin. 
Problemaattista on se, millainen yhteiskunta on ja miten hallinto kohtelee kansaansa.
Journalistille maan kehitys on kiinnostavaa seurattavaa, mutta matkailun näkökulmasta olen varauksellinen, niin kauan kun turistien maahan kantamat realit eivät luo todellista hyvinvointia. 

Copacabanan rannoilla päivää paistatteleville Rio de Janeiro näyttäytyy kovin erilaisena kuin poliisien kanssa keikalla olevalle, vankilavisiitillä käyvälle tai faveloiden arkea seuraavalle. 

Maa on monien suomalaisten suosikkikohde, muttei välttämättä varauksetta. 
Suomalainen reissaaja on valveutunut.
Biitsillä ansaittua lomaansakin viettävä tietää kyllä olevansa etuoikeutettu. 

Lienevätkö lukijani jo käyneet Rio de Janeirossa tai Brasiliassa, vai ovatko kenties vasta suunnittelemassa matkaansa sinne? 
Teitä kuitenkin kiinnosti tietää onko Brasilian faveloissa turvallista, kuin myös kokemuksistani Riossa yleisemmin ja työni näkökulmasta.

Japani

Se kestorakkauteni.
Huomasin, etten tosiaan ole kirjoittanut tästä ihanasta maasta lähimainkaan samassa suhteessa, mitä olen siellä aikaa viettänyt. 
Muualle kyllä, mutta en blogiin. 

Vuoden viimemetreillä päätin raapustaa vihdoin edes muutaman Japanipostauksen.  
Yksi niistä huitaisi parissa päivässä kahdentoista luetuimman joukkoon. 
Oho.

Sumimasen, lupaan kirjoittaa pian lisää.

Ruoka

Tässä lajissa en varsinaisesti ole pitänyt vakkaa kannen alla. Jos et ole ensimmäistä kertaa blogissani, et voi olla välttynyt huomaamasta, että ruoka kuuluu intohimoihini. Vieläpä aivan erityisesti paikalliset perinneruoat ja niiden kautta alueen historiaan ja kulttuuriin tutustuminen.

Inspiroipa ruoka myös monia teistä. Maista ruokia ja juomia eri maista -kategorian serbialaisista ruuista ja juomista kertovien Viinimatkalla Valjevossa ja Serbiassa nautitaan pljeskavicaa ja olutta lisäksi top 12 -listalle mahtui vielä kolmaskin ruokapostaus.
Ruokamatkailijan pelkokerroin: Se antaa mulle öögaa! ei ole ihan se herkullisin ruokajuttu.
Ilmeisesti moni haluaa tietää mitä maailmalla ei kannata suuhunsa laittaa?

Lopulta, omia polkuja pitkin pääsee pisimmälle

Niistä omista reissuistani olen kirjoittanut ehkä kaikkein vähiten. 
Vaikken ole avannut työkuvioitanikaan erityisen paljon, yksin tekemistäni reissuista olen kertonut kaikkein vähiten. 

Aloitin ensimmäisen matkablogini muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 tyydyttääkseni ystävieni uteliaisuuden. 
Se kuitenkin lopahti jo alkuunsa. 
En ollut kovin innokas kertomaan reissuistani julkisesti. 

Siihen aikaan ei ollut Facebookia, ei älypuhelimia.
Olin luvannut laittaa silloin tällöin isälleni tekstarin tyylillä ”Hei isä olen täällä maailman toisella puolen”, että hän tietäisi minun olevan hengissä esim. silloin kun etsin kyytiä Syyriasta takaisin Libanoniin vähän ennen sotaa. 
Turvallisuussyistä on järkevää, että joku tietää missä maassa matkaaja liikkuu.

Tuohon aikaan muut kuin isäni eivät yleensä tienneet edes missä maassa olen.
Kuljin omia polkujani, enkä ajatellut reissujeni edes kiinnostavan ketään. 
Vielä vähemmän olin itse kiinnostunut jakamaan henkilökohtaisia tarinoitani koko maailmalle. 
En olisi edes kehdannut kertoa kaikista älyvapaista tempauksistani.

Silloin aikoinaan blogeja luki suunnilleen oma äiti ja kaverit.
Blogi oli julkinen päiväkirja.
Itse en tosin olisi halunnut oman äitinikään lukevan silloin kaikkia tarinoitani.
Nykyään hän taitaa joskus lueskellakin. (Heippa äiti!)

Kun laiva Ukrainan ja Romanian välillä oli ”kaputt”, otin Ukrainasta bussin Moldovaan ja kävelin sieltä Romaniaan.
Ei tuollaisia tarinoita kerrottu aiemmin blogeissa. Hullunahan kaikki olisivat pitäneet.
Pitävät kenties vieläkin, mutta ei tässä enää mitään menetettävää ole.

En kyllä tiedä vieläkään montaakaan blogia, jossa matkustettaisiin samalla tyylillä.
Ja mekin matkustetaan nykyään paljon keski-ikäisemmin.
Ainakin yritetään löytää katto pään päälle seuraavaksi yöksi viimeistään kaupunkiin saapuessa.
Taksilla viiden tähden hotelliin -tyyli ei ole iskostunut vieläkään.
Eikä kyllä tule näiden reissupäivien ja tulojen suhteella ihan äkkiä tapahtumaankaan.
Eipä sillä, jos joku haluaa piffata, niin kyllä kiitos mielelläni yövyn pitkästä aikaa jossakin Shangri-La:ssa.

Tänä vuonna aloin tosissani funtsia, että enhän mä ole kertonut itsestäni teille oikeastaan yhtään mitään esittelytekstiäni kummempaa.
Journalistina olen saanut olla “piilossa” työni takana, tarkkailijana, en tekijänä.
Blogissa joudun epämukavuusalueelleni, mutta opettelen pikkuhiljaa olemaan esillä, jotta opitte tuntemaan minut paremmin.

Minimalismiblogissani olen kyllä kirjoittanut avoimesti ajatuksistani, mutta siellä ei tarvi sentään esitellä pärstäänsä kuten matkablogissa.
Tai eihän täälläkään tarvi, mutta hirmuisesti te haluatte aina nähdä miltä näytän.
Ihan sama kuinka upeista kohteista julkaisen kuvan Instagramissa, niin kyllä se kuulkaa niin on, että sitten te tykkäätte kun laitan kuvan naamastani.
Pitänee kohta ostaa joku selfiekeppi.

Niin että mä nyt sitten yritän kertoilla jatkossa lisää itsestäni.
Jos ei ole vielä tullut ilmi, niin olen kävellyt aina paljon ja rakastan patikoimista.
Onneksi. Kun se ruokakin maistuu hyvin.
Kävelin Suomessakin asuessa sellaiset matkat, jotka muut kulkivat bussilla tai omalla autolla.
Muutaman vuoden ikäisenä taapersin kaverin kanssa ruokkimaan sorsia ei niin kovin läheiselle lammelle.
Reissuni aiheutti jo silloin äidilleni sydämentykytyksiä.
Nykyään tuo ottaa jo rauhallisemmin kun olen tähän ikään selvinnyt hengissä.

Mutta niin, kun kävelen, miksi en kirjoita siitä, pohdin.
Kirjoitin Patikointivinkkejä pahimmille vihamiehille.
Se sitten ylsi tähän Top 12 -listalle. 

Että kyllä te vissiin tykkäätte monista samoista asioista kuin minä.
Kirjoitanpa sitten niistä aiheista lisää jatkossa.

Please Be Seated or Not?

Miten suhtaudun tähän aikaan?
Hyvin ja huonosti.

Matkustaminen on tärkeä henkireikä, maa poltti jalkojen alla jo lapsena.

Työni ovat olleet riippuvaisia matkustamisesta jo toistakymmentä vuotta. 
Zero travels, zero income.
Toisaalta minimalistinen asenne on auttanut hyväksymään asiat, joille en itse mitään voi.

Tässä, juuri nyt, on hyvä olla. 
En kaipaa mitään enempää. 
Reissut jatkuvat, ennemmin tai myöhemmin.

Kiitos, että olet pysynyt matkassamme vaikeasta vuodesta huolimatta. 
Yhä uudelleen postausten pariin palaavat lukijat motivoivat jatkamaan kirjoittamista.

Ihanat palautteenne lämmittävät kovasti.
Kissa kiitoksella elää, mutta minä olenkin kissaihminen.
En minä tätä blogia itselleni kirjoita, vaan auttaakseni teitä lukijoita reissaamaan tai nautiskelemaan nojatuolimatkailusta.
Yleisimmin blogista antamassanne palautteessa luki “kirjoitat kaunista suomen kieltä”.
Se on iso kiitos ulkosuomalaiselle bloggaajalle. – Kun käytössä on päivittäin useampi kieli, sanat menevät sekaisin tai katoavat kokonaan.

Sydämelliset kiitokset teistä jokaiselle!
Onnekasta, menestyksellistä ja ehdottomasti edellistä parempaa uutta vuotta, juuri sinulle!

Tilaa tästä ilmoitukset sähköpostiisi, niin saat tiedon uusimmista artikkeleista heti tuoreena.