Kun viime syyskuussa palasimme tuttuun paikkaan, Montenegron Petrovaciin, maailma oli jo alkanut vähän avautua.
Vuoden takaisesta Montenegron joogaretriitistämme oli jäänyt niin hyvä fiilis, että halusimme palata tuttuun paikkaan, tuttuun taloon, tuttujen ihmisten kanssa.
Jälleen joogaamaan ja patikoimaan, tällä kerralla myös veneajelulle.
Paluu Montenegroon
Kun syksyllä 2020 matkasimme joogaleirille Montenegroon, oli se vuoden ainoa ulkomaanreissumme.
Tuntui mahtavalta päästä matkaan, ihan mihin tahansa, vaikka vain naapurimaahamme Montenegroon.
Tällä kerralla olimme ehtineet matkustaa elo-syyskuussa jo paitsi Kyprokselle ja Maltalle, niin myös sukuloimaan Suomeen (ja herkuttelemaan Tamperradaan).
Halusimme silti kokoontua samalla porukalla, samaan paikkaan, harrastamaan samoja asioita. Lepäämään ja rauhoittumaan.
Avani Yogan Aleksandra järjesti siis jälleen joogaleirin Montenegrossa. Osallistujalistalla etusijalla olimme me ”konkarit”. Meille myös luvattiin pieni alennus.
Edellisvuoden osallistujista mukaan lupautuivat oitis kaikki kynnelle kykenevät.
Vaikka matka oli järjestetty joogaretriitti, tuntui se silti enemmänkin kaveriporukan yhteiseltä kesämökkireissulta.
Uusia ja vanhoja ystäviä
Belgrad-Bar -junareitti oli jo koettu ja kissamme Nero kovin läheisriippuvainen, joten päätimme tällä kerralla lentää aikaa säästääksemme molempiin suuntiin.
Istuisin kyllä tuon upean junareitin erittäin mielelläni uudelleenkin, varsinkin kesäsesonkina, jolloin juna kulkee päiväaikaan.
Ivanan tilaama kuski odottaa meitä Podgorican lentokentällä ja ajaa meidät Montenegron kesäkotiimme, Petrovacin rantakaupunkiin, Ivanan ihanaan oliivilehdon keskellä sijaitsevaan loma-asuntoon.
Montenegron joogaretriitti on jälleen alkamassa!
Perillä halaillaan, kiljutaan jälleennäkemisen riemusta ja istahdetaan oliivipuun alle yhteisen ruokapöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia. Tunnelma on juuri sellainen kuin joogaretriittien mainoskuvissa. Tällaista siis on oikeasti olemassa!
Toisaalta nauramme, että olemme kuin Agatha Christien dekkarista. Onneksi ketään ei tapeta.
Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, nyt kaikki halukkaat ovat päässeet ongelmitta perille.
Aivan kaikki edellisvuodelta tutut ystävämme eivät olleet päässeet muista syistä mukaan matkaan, mutta tutustuimme nopeasti uusiin.
Ukrainalainen ystävämme Olena oli tuonut mukanaan Lilian, seuraan liittyi myös Balkanin kierroksella oleva kanadalaispariskunta, unkarilainen ja muutama meille uusi belgradilainen.
Joukosta oli poissa Hanan, sekä Ali, joka meinasi jäädä pois joukosta jo edellisvuonna.
Silloin tosin vahingossa.
Lepoon laskeutumisen harjoittelua
Kokoonnumme alkuorientaatioon yhdelle talon terasseista. Meiltä kysytään millaisia toiveita meillä on alkavalle viikolle.
Lähes kaikki huokaisevat syvään ja kertovat toivovansa lepoa.
Vuosi on ollut stressaava.
Emme ole päässeet matkustamaan ja se on vienyt samalla työt. Monilla muillakin on sama tilanne.
Koko maailman muuttuminen on ottanut voimille.
On etsitty uusia töitä, on opeteltu sosiaalista eristäytymistä ja uusia etätyökäytäntöjä. On istuttu Zoom- ja Teams-palavereissa, istuttu niskat kipeinä aivan liikaa läppäreiden äärellä.
Jooga tulee enemmän kuin tarpeeseen, mutta myös lepo.
Etukäteen meitä on pyydetty esittämään toiveita vapaasta ohjelmasta. Kaikki ovat toivoneet jälleen patikointia. Ulkonaliikkumiskieltojen aiheuttama liikkumattomuus ei ole tehnyt kenenkään kropalle hyvää.
Itse olin haaveillut intialaisen maustamisen workshopista, mutta veneretki veti pidemmän korren. Ei ihme. Kaikki ovat syöneet lockdownien aikana enemmän kuin tarpeeksi, mutta raittiista ilmasta on ollut pulaa. Erityisesti meillä miljoonakaupungin asukkailla.
Venäläiseksi isoäidiksemme ristimämme Katja pitää meidät onneksi jälleen kylläisinä vegesapuskoillaan.
Mindfulness-harjoituksia
Alkuun keskittyminen on vaikeaa. Mielen rauhoittaminen ei ole helppoa.
Kahdesti päivässä pidettävien joogatuntien ensimmäinen puolikas kuluu mielen tyhjentämiseen, ettei joogasta tulisi pakkoliikuntaa.
Välillä jätän joogatunnin väliin ja jään lepäämään. Avaan ikkunat ja oven ja makaan sängyllä hengitellen raikasta merituulta tai istun huoneemme isolla terassilla viinikäynnöksen alla hitaasti kahvitellen.
Töihinkin on palattava välillä. Pidän netin välityksellä livekoulutuksen bloggaajakollegoille.
Emme jaksa lähteä edes rannalle tai katselemaan kaupunkia. Välillä käymme lähiruokakaupassa ja ihmettelemme muuttunutta maailmaa.
Siinä missä vuotta aiemmin kaupunki oli lähes autio, nyt elämä on palannut Petrovaciin. Kaupassa on edelleen maskipakko, mutta väkeä on paljon.
Varaamme omalla porukalla veneretken Kotorinlahdelle ja käymme patikoimassa sitä ympäröivillä vuorilla tutun oppaamme Vukin kanssa.
Ennen kotiin ja arkeen palaamista mieli alkaa rauhoittua.
Erään joogatunnin loppurentoutuksessa pidän silmäni auki ja tuijottelen ylläni havisevaa ikivanhaa oliivipuuta.
Montenegron joogaretriitti on jo lopuillaan.
Jään pitkäksi aikaa maahan makaamaan ja ajattelen, että lopulta kaikki on oikein hyvin.
Missä Montenegrossa kannattaa käydä ja majoittua
Suomalaisille Montenegron kohteista tutuin taitaa olla pakettimatkakohde Budva. Venäläisten kansoittama ja täyteen rakentama turistirysä ei kuitenkaan anna parasta kuvaa tästä maasta.
Suosittelemme tutustumaan rohkeasti pienen maan muihin kohteisiin, kuten vaikkapa tähän Petrovaciin.
Myös Petrovacissa on turisteja, mutta enimmäkseen esimerkiksi siellä vanhastaan, Jugoslavian ajoilta asti loma-asunnon omistavia serbialaisia, kuten ystävämme Ivana.
Ympäri Montenegroa voi vuokrata huoneita pienistä, yksityisistä apartmaneista.
Ivanakin vuokraa huoneita talostaan ihan virallisesti matkalaiset rekisteröiden. Välitän mielelläni hänen yhteystietonsa kiinnostuneille.
Patikoinnistainnostuville ja opastusta kaipaaville annan kysyttäessä myös Vukin tiedot.
Hänen yrityksensä Nomad & Outdoors löydät myös Instagramista. Kerro terkkuja jos olet yhteyksissä!
Muita balkanilaisten suosimia rantakohteita ovat esimerkiksi Ulcinj ja Herceg Novi.
Myös Kotor on ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikka turistien kansoittama onkin. Sinnekin voi kuitenkin piipahtaa ihan vaikka vain päiväseltään, muualla majoittuen.
Mekin kävimme siellä jälleen tällä reissulla patikkaretkemme jälkeen.
Me käytiin Petrovacissa ihailemassa upeaa auringonlaskua. Budvasta ei tykätty, Bar ja Kotor oli ihan ok, Herceg Novissa käytiin vaan kaupassa pikaisesti. Omat suosikit löytyy ehdottomasti Durmitorin alueelta <3
Hauskaa, että olette käyneet Petrovacissa, se kun ei ole mikään yleisesti suomalaisten suosima lomakohde! Montenegro – kuten toki muutkin paikat – ovat ehdottomasti parhaimmillaan paikallisten suosimilla alueilla. Niillä, joissa on ns. aitoa rakennuskantaa ja luontoa.
Budva on kyllä surullinen esimerkki siitä mitä liikaturismi tekee. Jugoslavian hajoamisen jälkeen raha kelpasi ja rantatontteja myytiin venäläisille pilkkahintaan. Lopputulos on käytännössä ympäristökatastrofi. Aiemmassa postauksessani https://pleasebeseatedfortakeoff.com/adrianmeren-antimet/ kerroinkin Petrovaciin hylätystä järkyttävästä hotellikolossista. Jos kävit sillä osalla rantaa, varmasti näitkin sen.
Hienoa lukea tällaista kun on juuri suunnittelemassa matkaa Kroatiaan ja Montenegroon syksylle. Piti mennä jo pari vuotta sitten vaan kuinkas sitten kävikään…
Juuh, tämä ”piti mennä pari vuotta sitten”taitaa olla nykyään yleisin lause reissaajien suusta. Mutta hei onpa hienoa, että tuli sopivaan aikaan nämä. Tuolta Montenegro-kategoriasta löytyy muuten toistakymmentä juttua, myös esim. paikallisista ruuista.
Paluuviite: Patikointi Kotorinlahdella Montenegrossa - Please Be Seated for Takeoff
Hieno juttu, tällaista moni kyllä kaipaisi(tarvitsisi) näiden vuosien jälkeen. Ei ihme, että halusitte jälleen osallistua. Ainakin kirjoituksesta paistoi leirin lämmin ilmapiiri, samanhenkisyys tai toisten hyväksyminen vaikka erilaisia, uteliaisuus ja rauha. Hm, en laittaisi ollenkaan pahaksi kokea tuota itsekin.
Kyllä, juuri sellainen porukka tuo on. Ja sekin on erityisen ihanaa, että ihmiset myös haluavat tehdä asioita yhdessä. Ekana vuonna oli jo hauska kun kerroin porukalle, että aioimme Ismon kanssa käydä yhtenä iltana ulkona syömässä, koska teen ruokajuttua. No, koko poppoo halusi lähteä mukaan, vaikka talolla kokatut ruuat kuuluvat retriitin hintaan.
Olen pitkään miettinyt tuon järjestämistä suomalaiselle porukallekin.
(Mutta just nyt en vielä lähde järkkäilemään kun oli sen verran säätöä korona-ajan matkojen muutosten ja peruutusten kanssa, joskin tänne Belgradiin.)
Tuo on ihan mahtavaa, että samasta porukasta pääsi osallistumaan noinkin moni! Ja varsin onnistuneelta joogaleiri kuulostikin. Harmittaa kun en yhä edelleenkään ole ehtinyt käymään Montenegrossa, Durmitor kiinnostaisi itseäni siellä eniten.
Durmitor olisi kyllä aika must, varsinkin jotkut vähemmän tallatut polut. Siellä riittää huippuja vallattaviksi! Oli kyllä kiva olla tutulla porukalla. Hauskasti törmäsimmekin juuri Ivanaan lähitorillamme Belgradissa.