Istumme syyskuun lopun maanantai-iltana baarin terassilla Pamplonan kaupungin lähiössä, Espanjan Baskialueella.
Tanja etsii kuumeisesti meille majapaikkaa Booking.comista. Pöytäämme lähestyy hymyilevä nelikymppinen mies, mutta pöydän luokse päästyään hän alkaa perääntyä.
-Anteeksi, luulin, että tekin olette baskeja. Ei ollut tarkoitus häiritä.
Sanomme kiireesti, että hän ei toki häiritse, – Istu vain alas seuraamme. Meidän pitää varata majoitus täältä ensi yöksi, mutta ei kestä kauan, Tanjan tarvitsee enää painaa varaa-nappia.
-Ai te tarvitsette majoitusta? Tehän voitte muuttaa asuntooni vanhassa kaupungissa, se on viikot tyhjillään, sanoo muukalainen.
Pamplona – baskien ja navarralaisten kaupunki
Olemme saapuneet Pamplonaan – baskiksi Iruñaan – San Sebastianista, eli Donostiasta.
Sinne olimme saapuneet junalla ja bussilla Montpellierista.
Viivyimme Donostiassa ainoastaan yön yli, sillä San Sebastianin filmijuhlien takia kaupungista ei löytynyt enää majapaikkaa.
Pintxoilla eli baskien tapaksilla ehdimme kuitenkin herkutella ruoastaan kuuluisassa kaupungissa illan ja vielä lounaankin.
Vinkki: Baskialueella kannattaa linja-autoasemilla etsiä lähtevien vuorojen aikatauluja paikkakuntien baskinkielisillä nimillä. Niinpä Donostiassa tähystelimme taululta, milloin bussit lähtevät Iruñaan.
Emme ole tulleet Baskialueelle kuitenkaan pelkästään pintxoja syömään. Olemme tekemässä lehtijuttua espanjalaisesta koulujärjestelmästä ja meidän pitää löytää haastateltava.
Olimme päättäneet käydä Donostian lisäksi Baskialueen ja Navarran itsehallintoalueen pääkaupungissa Pamplonassa, sekä alueen suurimmassa kaupungissa Bilbaossa. Pamplonassa oli tarkoitus käydä vain pikaisesti, mutta suunnitelmamme muuttuivat, kuten ne usein tapaavat tehdä.
Pamplonan perustivat muinaiset roomalaiset, tarkemmin sanottuna Rooman mahtimies Pompeius sotaretkellään ajanlaskun alun tienoilla. Pian sen asuttivat baskit, mutta vuosisatojen aikana vallanpitäjä vaihtui tuon tuosta. Pyreneitten vuoriston juurella sijaitseva Pamplona kun on aina ollut rajakaupunki nykyisten Espanjan ja Ranskan alueiden välissä.
Strateginen sijainti on toisaalta tuonut sille myös vaurautta ja jo varhain siitä tuli Santiago de Compostelaan suuntautuvan Pyhän Jaakon pyhiinvaellusreitin tärkeä etappikaupunki, jollainen se on tänäkin päivänä. Olipa Pamplona myös Navarran kuningaskunnan pääkaupunki keskiajalla.
Kaupungin nykyiset muurit ovat 1500-luvulta ja viime vuosisadan alkuun asti sotilaallisesti tärkeä linnoituskaupunki pystyi kasvamaan vain muurien sisäpuolella, sen minkä pystyi. Vehreitä puutarhoja on vanhasta kaupungista turha etsiä, sellaisten paikalle rakennettiin korkeat kerrostalot jo vuosisatoja sitten.
Me emme kaupunkiin saavuttuamme majoittuneet vanhaan kaupunkiin, kustannussyistä, vaan vanhan rouvan pitämään oikein mukavaan pensionaatti Maria Asuniin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päähän keskustasta Yamaguchi-puiston viereen. Käytössämme oli siisti huone ja jaettu kylpyhuone vieressä käytävällä.
Lähistöllä oli runsaasti ravintoloita, joten ensimmäisenä iltana emme lähteneet vanhaan kaupunkiin, vaan tyydyimme illastamaan kotinurkilla. Löysimme ilmakuivattuun kinkkuun erikoistuneen pikku kansankuppilan ja sehän sopi meille paremmin kuin hyvin. Lasillinen varsin kohtuullista punaviiniä maksoi 1,60 euroa.
Pamplonalaisilla on oma varjofestivaali
Olemme saapuneet Pamplonaan lauantaina, joten haastateltavan löytäminen pitää aloittaa vasta arkena. Sunnuntain pidämme siis vapaata ja lähdemme myöhään iltapäivällä tutustumaan vanhaan kaupunkiin. Jo porteilla väkimäärä yllättää ja mitä lähemmäs keskustaa etenemme, sitä suurempi on väentungos, kunnes eteneminen alkaa olla jo tuskaisaa.
Tilannetta ei helpota se, että espanjalaiset eivät tunnetusti ole maailman hiljaisin kansa, joten kun heitä on viisi neliömetrillä, hälinä on huomattava.
Olemme matkalla nähneet juhlakulkueita, joten päättelemme, että kyseessä ei ole tavallinen viikonlopputungos. Oikeassa olemme.
Pamplona on maailmankuulu kaupungin ensimmäiseksi piispaksi väitetyn suojeluspyhimyksensä San Ferminin fiestasta heinäkuussa. Fiestan kohokohta on härkäjuoksu, jossa halukkaat saavat juosta irti päästettyjä härkiä pakoon tiettyä reittiä kaupungin kaduilla, enimmän osan kapealla Calle de San Agustinilla. Juoksu alkaa kaupungintalolta ja päättyy härkätaisteluareenalle. Siellä tapahtuma huipentuu härkätaisteluun, jossa juoksuun osallistuneet härät kohtaavat verisen loppunsa. Aivan viattomasta huvista ei siis ole kyse.
San Fermin on kuitenkin jo niin tunnettu ja turistisoitunut, että kaupunkilaiset eivät siellä enää viihdy, vaan he pitävät oman fiestansa syyskuussa. Ja nyt on juuri se fiestaviikonloppu.
Varjo-Ferminissä ei sentään juosta oikeiden härkien kanssa kilpaa, vaan kaduilla liikkuu miehiä rattaiden kanssa, joiden päällä on eräänlainen pellistä tehty häränpää.
Härän ”sarvet” syöksevät kipinöitä ja miehet ajavat rattailla takaa jännityksestä ja ihastuksesta kirkuvia lapsia. Kipinäsuihkut lentelevät matkalla myös kadunvarren terasseilla istuvien ihmisten päälle, joten kovin paloherkkää vaatetta ei kannata päälle laittaa. Tanjan kesämekosta tuli reikäinen.
San Fermin ja härät näkyvät kaupungilla kaikkialla, niin t-paidoissa ja matkamuistoissa kuin siideribaarin hanassa, joka on häränpään muotoinen.
Heittäydymme parhaamme mukaan juhlatunnelmaan ja onnistumme löytämään vapaan pöydän eräästä pintxopaikasta läheltä härkätaisteluareenaa.
Onni potkaisee hädän hetkellä
Maanantaina yritämme turhaan löytää sopivaa haastateltavaa. Saamme lisäksi huonon uutisen: mainiossa pensionaatissamme ei enää olisi tilaa seuraavaksi yöksi. Lähdemme illalliselle läheiselle ravintolakadun pätkälle ja aterian jälkeen siirrymme viereisen baarin terassille ottamaan yhdet juomat ja etsimään netistä uutta majapaikkaa. Ja silloin pöytäämme pamahtaa tuntematon baskimies tarjoten omaa asuntoaan.
Olemme tarjouksesta luonnollisesti ällistyneitä ja kysymme lisätietoja, kuten paljonko hän haluaa vuokraa.
– Ei teidän mitään tarvitse maksaa. Olen liikunnanopettajana San Sebastianissa ja viikot siellä, joten asunto on joka tapauksessa tyhjillään.
Uusi ystävämme Alberto tarjoaa kaiken kukkuraksi vielä yhdet juomat ja mainitsee, että hän on ensimmäistä kertaa tässä baarissa ja itse asiassa koko kaupunginosassa, vanhasta kaupungista kun on kotoisin!
Hyppäämme pakettiautoon, jonka Alberto ajaa parkkihalliin keskusaukion, Plaza de Castillon alle. Asunto on siitä minuutin kävelymatkan päässä, juurikin härkäjuoksukatu Calle de San Agustinin varrella. Kapeat puiset rappuset nousevat vanhan talon ylimpään kerrokseen.
Käy ilmi, että tämä on ystävämme lapsuudenkoti, jossa kuitenkin on nyt vuokralainen. Alberto itse asuu vielä kapeampien ja huterampien rappujen päässä kerrosta ylempänä, ullakkohuoneistossa, joka on rakennettu hänelle teini-iässä omaksi kotiluolaksi.
Alberton pienessä, mutta viihtyisässä asunnossa on olohuone, kylpyhuone ja makuuhuone, jonka kattoikkunasta voi jakkaralle nousemalla tähyillä Pyreneitä ja Pamplonan keskiaikaista katedraalia. Sängyssä loikoillen voi ikkunasta puolestaan tähytä tähtitaivasta. Keittiötä sen sijaan ei ole. Alakerrassa on iso terassi, josta kelpaa katsella härkäjuoksua lintuperspektiivistä.
Ystävämme mainitsee itsekin osallistuneensa juoksuun muutaman kerran nuorempana. Saamme avaimet ja vielä kyydin takaisin pensionaattiimme. Alberto pahoittelee, ettei hän ehdi olla enää seuranamme seuraavana päivänä, työt toisessa kaupungissa kun kutsuvat.
Olemme pyörällä päästämme tästä onnenpotkusta, mutta lisää on tulossa. Alberton esitellessä huoneistoa tapaamme myös alakerran vuokralaisen, keski-ikäisen naisen, joka ohimennen mainitsee olevansa – opettaja. Siinä siis meille myös etsimämme haastateltava!
Espanjalainen lounas yllättää
Seuraavana päivänä teemme muuttoa uuteen kotiin. Ongelma vain on, että emme enää valoisalla tunnista, mikä lukuisista vierekkäisistä ovista on omamme. Kokeilemme saamiamme avaimia kaikkiin ja olemme lähes varmoja siitä, mikä on se oikea ovi, mutta avain ei tunnu sopivan sen lukkoon.
Otamme yhteyttä isäntäämme, joka sanoo, että voi työpäivän jälkeen tulla käymään ja päästämään meidät sisään, ei ongelmaa. Odottaessamme tutustumme lähimaastoon.
Koko katu on täynnä ravintoloita, baareja ja pieniä kauppoja. Eräällä sivukadulla on baskinkielisiä kirjoja myyvä kauppa, toisella vanhan ajan tupakkakauppa. Päätämme nauttia lounaan oikeaksi olettamamme talon viereisessä ravintolassa.
Kolmen ruokalajin menu del dia eli päivän lounas maksaa kaksitoista euroa, sisältäen viinin, sangrian tai veden, sekä kahvin. Otamme lounaat ja viinin. Oletamme saavamme lasilliset, mutta unohdamme olevamme Espanjassa: Pöytään tuodaan 75 senttilitran karahvi… Onneksi aikaa on.
Isäntämmekin saapuu ja sovittaa avaimen juuri siihen avaimenreikään, johon ajattelimmekin sen kuuluvan. Hän vain saa sen myös toimimaan ja ja pääsemme sisälle asettumaan taloksi.
Koska Alberto nyt on ajanut Donostiasta tänne, hän haluaa rupatella terassillaan kanssamme, eikä meillä tietenkään ole mitään sitä vastaan. Itselleen hän on ostanut pari rupatteluolutta ja meille pullon punaviiniä – siis kyllä, asuntonsa lainaamisen lisäksi hän juottaa meitä ilmaiseksi joka käänteessä.
Hieman pahoitellen hän vielä toteaa, että koska hän itse ei juo viiniä, hän ei ole varma, pidämmekö siitä, mitä on ostanut. Valinta on osunut nappiin, samaa laatua olemme kaupassa katselleet itsekin. Emmekä nyt muutenkaan olisi lahjaviiniä suistamme sylkäisseet. Saamme Albertolta hyvin tietoa kaupungista ja baskikulttuurista.
Ja sitten niitä pintxoja!
Seuraavana päivänä haastattelemme opettajan, samalla baskilippujen koristelemalla kuumalla terassilla. Haastateltava osoittautuu näkemykselliseksi ja teräväksi, sanalla sanoen täysosumaksi.
Olemme siis työmme tehneet ja voisimme siirtyä kohti Bilbaoa, mutta päätämme jäädä. Meillä on lupa jäädä ilmaiseen asuntoon perjantaihin asti, emmekä ole ehtineet vielä kunnolla tutustua Pamplonaan, joten miksi kiirehtiä?
Kolmen kuukauden reissuelämäkin alkaa vaikuttaa niin, että jatkuvasti ei tekisi mieli vaihtaa paikkaa.
Asuntomme sijainti on niin keskeinen kuin olla voi, joten illallispaikoistakaan ei ole pulaa. Parinkymmenen metrin päässä on suomalaisen ystävämme suosittelema pintxobaari Bar Gaucho Tabana, josta tulee lyhyen oleskelumme kantapaikka. Illasta iltaan tupaten täynnä olevassa baarissa on myös pöytiintarjoilu, mutta suuri osa asiakkaista tungeksii tiskillä valitsemassa mieleisensä pintxot ja huutamassa tilauksensa metelin yli tarjoilijoille.
Pahvilautaset ja lautaspaperit tiputetaan suoraan laattalattialle, josta ne illan päätteeksi lakaistaan pois. Traditionaalinen tapa voi kuulostaa sotkuiselta, mutta on itse asiassa paljon kätevämpää, kuin tyhjennellä mahdollisesti ylipursuavia roskiksia vähän väliä.
Onnistumme kerran saamaan allemme baarijakkarat suoraan pintxovalikoiman kohdalta, joten meidän oli helppo näyttää, mitä haluamme. Ihastuksemme oli suuri, kun yhtenä vaihtoehtona oli pintxo merisiilin mädillä. Olemme metsästäneet kyseistä herkkua jo Roomasta asti ja viimein tärppäsi.
Paikan päätarjoilija ehtii heittäytyä juttusille kanssamme ja kun mainitsemme hänen poikkeuksellisen hyvästä, suorastaan natiivitason englannin taidostaan, hän naurahtaa ja kertoo olevansa kotoisin Melbournesta. No just. Tuttu paikka kyllä meillekin. Espanjassa miehellä on tosin vierähtänyt jo kaksikymmentä vuotta.
Bar Gaucho sijaitsee aivan Plaza de Castillon kulmalla, mutta vierailimme syömässä ja juomassa myös itse aukion laitamilla.
Hemingwayn Pamplona
Ernest Hemingway saapui 1920-luvulla Pariisista Pamplonaan kavereidensa kanssa bilettämään ja katsomaan härkätaisteluja. Hän ihastui kaupunkiin ja kirjoitti matkan pohjalta vuonna 1926 julkaistun esikoisromaaninsa Ja aurinko nousee, joka teki Hemingwayn lisäksi myös Pamplonasta maailmankuulun.
Hemingway muistetaan Pamplonassa luonnollisesti hyvin ja härkätaisteluareenan vierestä löytyy hänen muistomerkkinsäkin. Macho-imagoa luoneelle Hemingwaylle härkätaistelu oli luonnollinen penkkiurheilulaji ja Pamplonassa sitä kelpasi ainakin puitteiden puolesta katsella – yli 19 000 katsojaa vetävä areena on maailman kolmanneksi suurin Madridin ja Mexico Cityn jälkeen. Hemingwayn aikaan se oli vieläpä lähes tuliterä, rakennettu uudelleen vuonna 1923.
Hemingwayn puolustukseksi täytyy sanoa, että tuohon aikaan härkätaistelussa ei nähty mitään outoa ja se todella oli osa espanjalaista kulttuuria. Maa on nykyäänkin jakaantunut suhtautumisessa härkätaisteluun, mutta kielteinen asenne sitä kohtaan lienee voitolla ja se on useilla Espanjan alueilla kielletty kokonaan.
Hemingwayn Pamplona on myös hyvää ruokaa ja kodikkaita kahviloita. Papa Ernest vietti suurimman osan aikaansa areenan ulkopuolella ja Plaza de Castillon laidalta löytyy kaksi hänen suosikkipaikkaansa: Gauchon vieressä sijaitseva Bar Txoko ja Café Iruña. Txokossa kävimme drinksuilla, vuonna 1888 perustetussa Iruñassa kakkukahveilla.
Jälkimmäisen sisustus ja tunnelma ovat säilyneet hyvin ja suorastaan huokuvat mennyttä maailmaa. Hinnat ovat budjettimatkaajankin kukkarolle sopivat.
Käymme katsomassa myös Pamplonan katedraalia, tosin vain ulkopuolelta. Sen lähellä olevan ravintola Meson del Caballo Blancon eli Valkoisen hevosen talon terassilta on hienot näkymät ympäröivään maaseutuun ja Pyreneille.
Katedraalin vierestä lähteviltä kapeilta kujilta löytyy muun muassa Santiago de Compostelan pyhiinvaeltajille tarkoitettu apteekki, josta saa alennusta pyhiinvaelluspassilla.
Vastaavia liikkeitä kaupungissa on paljon, samoin pyhiinvaeltajia katukuvassa. Yksi oli niin uupunut, että pelkäsimme hänen uuvahtavan lopullisesti silmiemme edessä, toisella oli niin valtava vaellussauva, että sen olisi luullut olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Meitäkin itse asiassa luultiin pyhiinvaeltajiksi, kun taapersimme linja-autoasemalta pensionaattiimme kantamuksinemme vaelluskengät jaloissa.
Viihdymme Pamplonassa erinomaisesti, mutta koittaa perjantai ja meidän on aika jatkaa matkaa.
Bilbao on vielä käymättä ja sen jälkeen odottaa lento Suomeen, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen.
Tilaa tästä tuoreet artikkelit sähköpostiisi:
Paluuviite: Pääsiäinen Espanjassa tuo huppupäitä kaduille ja bueñelot lautasille - Please be seated for Takeoff
Paluuviite: Maata pitkin Italiasta Espanjaan - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Bilbaon maurilaispintxot maistuvat Guggiksen kävijälle - Please Be Seated for Takeoff
Olipas jälleen kerran mielenkiintoinen postaus! Ja ihanaa, että hyviä ihmisiä löytyy! 🙂 Kroatiassa me päästiin myös paikallisten mummojen hoiviin sekä Splitissä että Dubrovnikissa. Tyhmänä lähdettiin taas matkaan ilman hotelleja. Ei mikään fiksuin veto turistikaudella 😉
Kiitos Eveliina kirjoittajan eli Ismon puolesta! Jos jotakin matkailu opettaa, niin sen, että ihmiset ovat pääsääntöisesti hyviä.
Ihana että pääsitte mummojen luo! Kroatia on aika ruuhkainen ja kallis nykyään, etenkin kesälomien aikaan. Täällä Balkanillahan onkin yleistä, että mummot tarjoavat bussiasemilla huoneita kodeistaan, silloin toki vuokraa vastaan, joka on useimmiten kympin luokkaa.
Niin mukavasti kirjoitettu, ja aika seikkailu teillä. Ihania ihmisiä tullut vastaan. Miltähän Suomi maistuu pitkästä aikaa? Maistamisesta tuli mieleen, että olen merisiilin mätiä syönyt jossain päin Aasiaa, mutta en oikein muista että missä maassa. Kauheeta, kun voikin unohtaa. Ilmeisesti Suomestakin välillä saa ostettua, oletan pääkaupunkiseutua. Savonlinnassa ei ole vielä tullut kuin muikun mäti vastaan.😅
Kiitos Ismon puolesta! (Hän oli nyt kirjoitusvuorossa.) Oli kyllä aivan ihanan vieraanvaraista ja ystävällistä väkeä. Eipä sillä, syksyllä käytiin Suomessa, oltiin lähinnä Tampereella ja aivan ihania ihmisiä oli sielläkin edelleen. 😊
Tuo merisiilin mäti on kyllä tosi hyvää, vaikka noin annosteltuna vähän hurjalta näyttääkin. Ai että, pitäisikin tehdä Suomeen tullessa pitkästä aikaa makumatka Savonlinnaan, kiva kaupunki!
Niinhän se on, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin uusia avautuu. Todellinen onnenpotku teillä niin majoituksen kuin haastateltavankin suhteen, ja kuulosti oikein viihtyisältä viikolta Pamplonassa.
Oli kyllä aivan uskomaton juttu! Odoteltiin alunperin eräältä koululta vastausta, eikä sitä ikinä tullut ja sitten tuli tällainen pelastava enkeli. Ope siis oli vieläpä juuri oikeanlainen juttuun, kun ihan mikä tahansa ope ei olisi käynyt. Kaikkea sitä reissatessa sattuu, mutta aina nämä vaan jaksaa hämmästyttää.