Bilbaon maurilaispintxot maistuvat Guggiksen kävijälle

Syyskuu alkaa olla lopuillaan, kun Pamplonasta lähtenyt bussimme kaartaa baskialueen viimeisimmän kohteemme Bilbaon linja-autoasemalle. Kohta syödään lisää pintxoja!

Bilbaon erikoisuuksiin kuuluvat maurilaiset lihavartaat tuovat eksoottisia makuja Baskialueen pintxokulttuuriin.
Pohjoisafrikkalaiseen tyyliin maustetut lammasvartaat, pintxos morunos, ravitsevat Guggiksen kävijän.
Muitakin herkkuja on toki tarjolla riittämiin.

Hostelli ei vakuuta, kanaravintola kyllä

Otamme jälleen pikku reppumme ja käymme. Suuntana on hostelli lähes Zabalburun rautatieaseman vieressä.
Se on halpa, näytti kuvissa siistiltä, oli saanut kohtuulliset arviot ja sijaitsee keskustassa, kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista.

Listaan voisi lisätä sen, että hostelli on myös pirullisen vaikea löytää. Pyörimme oletetun sijaintipaikan ympärillä puoli tuntia, ennen kuin lopulta löydämme sisäänkäynnin kapean kujan varrelta, liikekeskuksen vierestä.

Ensivaikutelma ei ole lupaava. Paikka on juuri niin siisti kuin oli kehuttu, – mitä nyt kylppärin lattiat lainehtivat – modernikin, mutta respa alkaa äkäisenä väittää, ettemme ole maksaneet ennakkovarausta, vaikka olemme. Melkoisen vänkäämisen jälkeen jäärä lopulta löytää paperipinosta tulosteen, joka, kas kummaa, todistaa meidän olevan oikeassa.

Odotettuamme turhaan jonkinlaista pahoittelua pyydämme maksulliset pyyhkeet ja menemme makuusaliin etsimään omia petipaikkojamme.
Emme nälkäisinä jää punkkaan makaamaan, vaan lähdemme illalliselle.

Olemme matkalla bonganneet läheisen ravintolakeskittymän ja syöksymme lupaavalta näyttävän Rallye-kanaravintolan lähes täydelle terassille.
Bilbaossakin pitää toki syödä pintxoja, mutta eihän ihminen pelkillä pintxoilla elä…. ei kun eläähän se!
Nyt haluamme kuitenkin jotain aivan muuta. Grillattua kanaa tarjoava paikka osoittautuu oikein mainioksi valinnaksi.

Palaamme hyvän aterian jälkeen hostellimme liepeille. Alue on hieman epämääräinen, kuten asemien seudut usein, vaikkei suorastaan levoton. Kadunkulmassa on poliisiasema ja toisessa kulmassa erittäin satamaravintolahenkinen baari, jonne piipahdamme jälkiruokajuomille.

Viereisessä pöydässä ruokailevaa baarimikkoa vastapäätä istahtaa 50-60 -vuotias, korvantaustoja myöten tatuoitu kaveri, joka alkaa vilkuilla meitä hieman turhan tiuhaan. Mietimme, olemmeko me muukalaiset hänen mielestään väärässä baarissa.
Hetken päästä hän kumartuu yllättäen puoleemme ja heittäytyy juttusille – säästä.

Illan lopuksi baarimikko kättelee ja käskee tulla uudestaan. Tulemmehan me, heti seuraavana iltana.

Guggenheim tarjoaa ravintoa hengelle ja sielulle

Seuraavana päivänä lähdemme katsomaan Bilbaon kuuluisinta nähtävyyttä, Guggenheimin taidemuseota.
Baskimaan suurin kaupunki oli alennustilaan vajonnut köyhä provinssikeskus, ennen kuin maineikkaan taidemuseon ensimmäinen sivupiste nosti sen vetovoimallaan uuteen kukoistukseen vuodesta 1997 alkaen.

Museo on toisella puolella keskustaa kuin hostellimme, mutta silti hyvinkin kävelymatkan päässä. Päivät ovat edelleen helteisiä, joten mikäpä on tallustaessa ja kaupungin arkkitehtuuria ihaillessa. Selvitämme samalla lentokenttäbussin lähtöpysäkin.

Vaikka molemmat olemme erittäin kiinnostuneita historiasta ja taiteista, emme käy matkoillamme juurikaan museoissa. Keskitymme enemmän kiertelemään ympäriinsä ja katselemaan ihmisiä ja elämää, sekä tutkimaan arkkitehtuuria, jos se on vähänkin kiinnostavaa. Guggenheimia emme kuitenkaan kiertäneet kaukaa vaan ympäri, tosin vain ulkopuolelta.
Sielläkin on kosolti nähtävää. Rakennus itsessään on Guggis-tyyliin suunniteltu taideteokseksi ja myös sen ympäristö on niitä täynnä.

Sijainti on hieno kaupunkia halkovan Bilbaon jokisuiston varrella. Bilbaohan on satamakaupunki, vaikka sitä ei täällä museon edustalla, 16 kilometrin päässä merestä huomaakaan. Jätämme lyhyellä vierailullamme meren äären katsastamatta, vaikka satama-alue kuulemma onkin käymisen arvoinen.

Olemme Guggiksesta vaikuttuneita, mutta koska aamiainen on jäänyt väliin, myös nälkäisiä. Pohdimme ruokailuvaihtoehtoja. Taiteen ihailun jälkeen on jo alkuilta, joten houkutteleva vaihtoehto on jäädä varhaisillalliselle museon Michelin-ravintolan bistroon eli edullisemmalle karvalakkipuolelle. Sitä on kehuttu kovasti, myös jotkut ystävämme.
Menu maksaisi vain kolmekymppiä, joka olisi käytännössä Michelin-tasoisesta ruuasta todella edullinen hinta. Emme kuitenkaan löydä pääruuista oikein mitään, mikä todella houkuttelisi.

Hieman pettyneinä muutamme strategiaa. Emme suinkaan jätä Guggenheimin ruumiinravintoakaan kokeilematta, vaan nautimme museon baarin terassilla yhdet pintxot ja lähdemme sen jälkeen illalliselle ennalta katsomaamme ravintolaan.
Olemme tehneet taustatöitä ja erilaisilta Bilbaon parhaita pintxopaikkoja esitteleviltä listoilta olemme valinneet kokeiltaviksi kaksi.

Hyvää ruokaa ja surullista laulua

Vuonna 1927 perustettua La Viña del Ensanchea pyörittää perustajan lapsenlapsi. Vaikka ravintola on tunnettu nimenomaan pintxoistaan, myös sen isommat annokset ovat suosittuja. Ja vaikka jätimme Guggenheimin ravintolan väliin, saamme silti Michelin-kokemuksen. La Viña del Ensanchella on nimittäin Michelin-suositus.

Popsiessamme kaksitoista tuntia kypsytettyä possunniskaa terassilla ymmärrämme hyvin miksi. Paikan hinta-laatusuhdekin on enemmän kuin kohdallaan.

Terassin vieressä kadulla vanha mies laulaa haikeita lauluja, edessään hattu rahankeruuta varten. Minulle tulee vähän paha mieli. Mitäköhän tuo mies ajattelee siitä, että terassilla ja ravintolassa aterioi hänen ikäisiään saman maan ja kaupungin asukkaita mukavasti viinilasin ääressä samalla, kun hän yrittää raapia kasaan edes vähän lisää ruokarahaa niukan eläkkeen jatkoksi laulamalla heille ravintolan edessä?

Koska olemme lunastaneet lupauksemme vierailla uudestaan satamaravintolahenkisessä lähibaarissa, emme seuraavana aamuna jaksa lähteä kovin aikaisin liikkeelle hostellistamme. Siitäkään huolimatta, että paikkaa on nähtävästi päätetty sisustaa uudelleen ja asukkaiden keskuudesta värvätyt remonttireiskat pyörivät ympäriinsä.

Maurilaiset pintxot perinnepaikassa

Aamiainen jää siis jälleen väliin, joten lähdemme lopulta liikkeelle pintxon kuvat silmissä. Kauas ei tarvitsekaan mennä. Lähiaukio Plaza Zabálburun laidalla silmiin osuu kyltti, joka mainostaa maurilaisia lihavartaita. Niitähän pitää tietysti kokeilla!
Pintxos Morunos ovat bilbaolainen erikoisuus, mutta alkuperä on nimensä mukaisesti Pohjois-Afrikassa.

Bar Mosela on sisustukseltaan todella yksinkertainen ja tärkein löytyy baarin perältä: Hiiligrilli, jossa valmistuvat lampaanlihavartaat.
Hiilten hehkua pidetään yllä tavallisella pöytätuulettimella.

Pikku baaria ei löydy Bilbaon parhaita pintxopaikkoja esitteleviltä listoilta, mutta pitäisi löytyä: Sen verran suussa sulavia ovat vartaat. Muuta ruokaa täällä ei tarjotakaan. Hintaa pikkuvartailla on 2,50 €/kpl.

Hakeudumme seuraavaksi Cafe Iruñaan eli kahvila Pamplonaan (kuten ehkä aikaisemmasta postauksesta muistatte, Pamplona on baskiksi Iruña). Tämä on toinen niistä baareista, jotka mainitaan kaikissa Bilbaon parhaiden pintxobaarien listoilla.

Baskimaalaiseen tapaan tiskillä tulvehtii väkeä tilauksiaaan tekemässä ja pintxoja ahmimassa, eli tunnelma on katossa. Häly on myös melkoinen. Istumme paikan ainoaan vapaaseen pöytään ja käymme vuorotellen katsomassa tiskiltä, mitä mielemme tekisi, vatsamme vaatisivat.

Vuonna 1906 perustetun paikan häikäisevä sisustus on ottanut vaikutteita eteläisempää Espanjaa vuosisatoja hallinneilta maureilta värikkäine kaakeleineen. Eikä pelkästään sisustus: myös Cafe Iruña on kuuluisa maurilaistyylisistä pintxoistaan ja Moselan tapaan sitruunalla maustetuista lampaanjauhelihavartaistaan, joita valmistetaan sitä mukaa, kun tilauksia tulee.
Tartumme tähän vaihtoehtoon, emmekä kadu.

Koska tämä on kuitenkin tämän illan pääruokapaikkamme, syömme muutakin. Omalle lautaselleni esimerkiksi ui oikein hyvä anjovis-munaleipä. Sitä mutustaessaan melkein toivon, että olisi krapula, tämä kun olisi siihen olotilaan aivan täydellistä ruokaa.
Cafe Iruñan aamiaisia muuten kehutaan kovasti, miksiköhän…?

Matkalla hostelliin käymme vielä ottamassa juomat Bar Moselan terassilla. On jo myöhä, mutta väkeä on vielä liikkeellä.
Pohjois-Espanja ei ole Madrid, jossa yöelämä jatkuu pikkutunneille, vaan täällä paikat menevät yökerhoja lukuunottamatta kiinni viikonloppunakin suhteellisen aikaisin, yleisesti yhden maissa, arkisin aiemminkin.

Täällä söimme

• Rallye Bilbao
• Bistró Guggenheimin terassi
• La Viña del Ensanche
• Mosela (ei nettisivuja, osoite Plaza Zabálburu)
• Cafe Iruña

Hyvästi Bilbao ja Baskimaa

Seuraavana päivänä alkaa lokakuu ja on meidän aikamme jättää haikeat jäähyväiset baskialueelle ja palata hetkeksi Suomeen. Meillä ei ole enää suuria suunnitelmia Bilbaon suhteen. Teemme hostellin aulassa lähtöselvityksen netissä espanjalaisen ostoskanavan melskatessa taustalla ja juomme ilmaista kahvia. Olemme päättäneet syödä vasta lentokentällä, josta toivottavasti saisi vielä pintxoja.

Matkalla lentokenttäbussille käymme varaamassa ajat parturi-kampaajalle, jonka ohi satumme kulkemaan.
Emme kovin pitkän ajan päähän, vaan odotusaikaa kertyy kolme varttia. Tanja on käynyt edellisen kerran karvaamossa Balilla Sanurissa, minä Italiassa Albassa. 15 euroa/pää tuntuu hieman ylihintaiselta, mutta tulos on ok.
Joskin sekä Alban parturi että Sanurissa ensimmäistä kertaa naisen hiuksia leikannut kollegansa tekivät edullisemmin parempaa jälkeä, jälkimmäinen pelkkää partaveistä käyttäen.

Lentokentällä toiveemme pintxoista toteutuu, jonkun muun ehkä ei. Kentällä on nimittäin auki yksi ainoa ravintola, pikaruokapaikkoja lukuunottamatta, ja saamme sen viimeiset pintxot. Muita ruokia sentään jää.
Jälkeemme tulleet eivät onneksi tiedä, mitä menettivät, pintxot ovat nimittäin erinomaisia.

Joudumme turvautumaan myös lisäruokintaan, lentomme kun on puolitoista tuntia myöhässä.
Syömme parasta, mitä ravintolan tiskillä tapasten loppumisen jälkeen on, eli minipatongit jamon iberico -täytteellä.
Tarjolla olisi myös vegeversiot, täytteinä tonnikala ja liha. Espanja.

Maailmalla liikkuessamme mietimme ajatusleikkinä oikeastaan joka kylässä ja kaupungissa, haluaisimmeko asettua tänne asumaan, edes joksikin aikaa. Bilbaon kohdalla vastaus on ei.
Silti paikallisten ystävällisyys – hostellin respaa lukuunottamatta – hyvä ruoka ja pintxobaarien tunnelma saivat meidät viihtymään. Emme ehkä muuta Bilbaoon, mutta suosittelemme käymään.

Tilaa uudet artikkelit sähköpostiisi jättämällä osoitteesi ylle.