Belgradin Michelin ravintolat

Belgradin ensimmäiset Michelin-mestat

Belgrad on odottanut pitkään ensimmäistä Michelin-tähteään. – Ja saa odottaa sitä edelleenkin.
Pandemia lykkäsi arvostelijoiden käyntiä kaupungissa, joten huhut ja arvuuttelut jatkuivat pitkään.
Kuka sen ensimmäisen tähden saisi?

If you prefer to read in English, continue here: Michelin Stars of Belgrade

Joulukuussa 2021 lista viimein julkistettiin.
Yhtäkään varsinaista tähteä ei vielä herunut, mutta maininnan saaneita ravintoloitsijoita voi hehkuttaa paikallisina staroina.
Suosituksia sai peräti kaksitoista ravintolaa ja sen lisäksi kaksi muuta nappasi vielä erityismaininnan.

Valinnat eivät olleet Belgradin ravintolaskeneä tunteville erityisen hämmästyttäviä.
Listalle arvuutellut nimet pääsivät mukaan, mutta mahtui joukkoon silti yllättyksiäkin.

Mietimme ennen valintojen julkaisemista, pitäisikö näissä oletettavasti listalle päätyvissä käydä syömässä hyvissä ajoin, ennen kuin hinnat nousevat ja jonot oven takana kasvavat.
No eipä tullut käytyä, kun tartuntatilanne oli aika heikko. Mutta eiköhän me mahduta sekaan vielä myöhemminkin.

Tismalleen puolet listan ravintoloista ovat sellaisia, joihin olemme haikaileet menevämme jo pitkään.
Mutta maininnan saaneista olemme käyneet ainoastaan kahdessa!

Koska emme ole muita vieläkään testanneet, en lähde arvioimaan ravintoloita yksitellen.
En tosin muulloinkaan erityisesti pisteytä vinkkaamiani paikkoja, nämä ovat aina niin makuasioita.

Näiden nyt maininnan saaneiden ravintoloiden nimet ovat pyörineet kuitenkin jo pitkään belgradilaisten kulinaristien huulilla, ja kun ne kävi arvoisa Michelin-raatikin herkullisiksi toteamassa, uskallan jakaa tämän listauksen ilman omakohtaisia kokemuksiakin.

Jos siis haluat takuuvarman fine dining -elämyksen Belgradissa, valitse jokin näistä.

Belgradin Michelin ravintolat

Belgradin Michelin-starat – 12 fine dining -ravintolasuositusta

Tässä Michelin-raadin ihka ensimmäinen suosituslista Belgradin ravintoloille.

Comunale Cafè e Cucina

Karađorđeva 2-4, Beton Hala

Italiaistyylisen ruoan lisäksi Comunale Cafè e Cucina tarjoilee myös varsin laajan kansainvälisen juomavalikoiman.

Ravintola sijaitsee Sava-joen rannalla Beton halassa eli betonihallissa.
Tämä entinen tullivarasto toimii nykyään useiden ravintoloiden kotina, ja tunnetaan vähän varakkaampien pintaliitäjien viikonlopunviettopaikkana.

Jos et saa varattua pöytää Comunale Cafè e Cucinasta, kokeile vaikkapa naapurin Toroa, jossa sielläkin on tyylikäs teollisuustyylinen sisustus.
Maustaminen ei yllä ihan meksikolaiselle asteelle (serbit eivät pidä tulisesta ruoasta), mutta lihaisat annokset ovat muuten maittavia.

Ebisu
The Square

Studentski trg 9hh

Tässä on listan kenties suurin yllätys: Sekä Ebisu että The Square ovat molemmat The Square Nine -hotellin ravintoloita!

Ebisua pidetään yleisesti Belgradin parhaana sushipaikkana, mutta me suosimme kaupungin vanhinta sushiravintolaa The Moonia, joka on hintatasoltaan huomattavasti Ebisua edullisempi.
Sushin-purijana tämäkin täytyy päästä silti testaamaan jossakin vaiheessa.
The Square taas tarjoilee välimerellistä ravintoa.

Enso

Mitropolita Petra 8

Modernisti sisustettu Enso on ollut pari vuotta kaikkien huulilla.
Perinteisempää – eli pientä ja kaunista – fine diningia tarjoileva ravintola on yksi tämän hetken kuumimmista paikoista Belgradin kulinaristien keskuudessa.
Tänne mennään luovien ja kauniiden annosten vuoksi.
Enso olikin yksi niistä ravintoloista, joille povattiin jopa Michelin-tähteä.

Gušti mora

Ulica Radnička 27

Hieman keskustan ulkopuolella sijaitsevaa Gušti moraa meille suositteli taannoin Suomen suurlähetystön serbialainen kokki, jonka mukaan tämä on ehdottomasti Belgradin paras kalaravintola.
Michelin-raati oli hänen kanssaan samaa mieltä.

Homa

Žorža Klemansoa 19

Homan omistaja-kokki Filip Ćirić on ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen saavuttaa Michelin-tähti, ja belgradilaiset olisivat sen hänelle mielellään suoneet.

Ravintolan annokset näyttävät kuvissa valtavan kauniilta ja olenkin haaveillut syöväni syntymäpäiväateriani Homassa.
Toistaiseksi emme ole raaskineet, koska hintatasokin noudattelee Michelin-tasoa.
Niin kuin sen toki tällä laadulla pitääkin.

Suomalaisella palkkapussilla ja sikäläiseen hintatasoon tottuneelle Michelin-mainittu Homa ei tosin ole mitenkään erityisen kallis. Ihan satasella täältä ei kaksi henkeä selviä, alle kahdella kuitenkin.

Sisustus on trendikkään skandityylinen, joten eksotiikannälkäisiä pohjoismaalaisia ravintola ei tyydytä, paitsi toki makujen puolesta.
Homassa ruokailleet myös todistavat maut erinomaisiksi.

Sisarravintola Bistrot Homa (Nevesinjska 11) on hieman edullisempi vaihtoehto.

JaM

Knez Miletina 25

Välimerellistä ruokaa tarjoilevaa JaM:ia eli Just a Maestroa meille ehdotti ystäväpariskuntamme, joka kertoi paikasta tulleen heidän uusi lempiravintolansa.
Tänne vaelsimme yhteiselle illalliselle viime syksynä ja nautimme kovasti talon antimista.
Samoin teki sittemmin näemmä myös Michelinin arvioija.

Belgradin Michelin ravintolat

Langouste

Kosančićev Venac 29

Ranskalais-italialainen Langouste on klassikko. Tarjolla on perinteisiä liharuokia, hanhenmaksaa ja hummeria. Myös sisustustyyli noudattaa perinteitä.
Tämä 30-vuotias ravintola edellyttää myös asiakkailtaan klassista pukeutumista, pukukoodina on smart casual.

Legat 1903

Jasenička 7

Myös Legat 1903 vannoo perinteiden nimeen ja tarjoilee ranskalaisia ja italialaisia klassikoita. Hummeri on taatusti tuoretta – se pyydetään ravintolan omasta tankista.
Viinikellarista löytyy jopa 160 eri vaihtoehtoa.

Magellan

Jurija Gagarina 14ž

Novi Beogradissa sijaitseva Magellan on myös yksi viime aikojen puhutuimmista ravintoloista. Sinne lähtevät varta vasten myös vanhankaupungin runsaan ravintolatarjonnan äärellä asuvat.
Annoksia kuvaillaan yleisesti luovan kauniiksi.

Mezestoran Dvorište

Svetogorska 46

Mezestoran Dvoriste (”Mezeravintola Piha”) on välimerellistä ruokaa – erityisesti nimensä mukaisesti mezejä – tarjoileva rento ja viihtyisä ravintola.
Tänne me viemme usein kaupunkiin kyläilemään saapuvia ystäviämmekin.

Meitä hämmästytti koko listalta ehkä eniten tämän oman suosikkiravintolamme saama Michelin-suositus.
Me kun harrastamme enemmän kansankuppilatyylisiä mutkattomia paikkoja, kuin fine diningia.
Ravintola on oikeinkin mainio, – emme me täällä muuten kävisi – , mutta myös varsin edullinen, eikä ruoka ole erityisen tyypillistä fine diningia. Ennemminkin ronskia ja riittoisaa, mutta ehdottoman herkullista.

Kasviksia hyödynnetään paljon, mutta kasvisravintola tämäkään ei ole. Kuitenkin yksi niitä paikkoja, joissa kasvissyöjä ei joudu tyytymään pelkkään salaattiin.

Belgradin Michelin ravintolat

Salon 1905

Karađorđeva 48

Belgradilaiset tuntuvat rakastavan vuosilukuja ravintoloidensa nimissä.
Tämä Michelin-listan toinen vuosilukuravintola on yksi niistä paikoista, joissa olen halunnut käydä ihan ensimmäisestä Belgradin-kesästämme asti.
Olemme antaneet hulppean tilan odottaa jotakin erityistilaisuutta, joten tämäkin paikka on edelleen kokematta.

Ravintolan omistaja on entiseltä ammatiltaan arkkitehti ja se selittää tilojen upeuden. Täällä vietetäänkin paljon isoja juhlia, kuten häitä.
Suosittelisin siis pukeutumaan klassisen juhlavaan tunnelmaan sopivasti Salon 1905:ssä illallistaessaa.

Myös tällä ravintolalla on rennompi ja edullisempi sisar. Salon 5 sijaitsee Novi Beogradissa.

Kaksi bonusta kaupan päälle

Varsinaisen listan ulkopuolelta kaksi ravintolaa sai erityismaininnan.

Iva New Balkan Cuisine

Kneginje Ljubice 11

Hinta/laatusuhteeltaan mainiolle, laadukkaille, mutta vähemmän fine diningia edustaville ravintoloille annettavan Bib Gourmand Awardin sai Iva New Balkan Cuisine.
Arvosteluissa mainitaan ravintolan tarjoavan laadukasta balkanilaista perinneruokaa ystävällisessä korttelikuppilassa.

Myös Ivalla on sisarravintola; Iris New Balkan Cuisine (Sarajevska 54).
Iva ja Iris ovat olleet pandemian aikana suljettuina, mutta viimeisimmän tiedon mukaan avaavat ovensa jälleen toukokuussa.

Bela Reka

Tošin Bunar 179

Bela Reka sai erityismaininnan panostuksestaan kestävän kehityksen eteen.

Toisin kuin Michelin-opas väittää, Bela Reka ei tarkoita ”joen luona” (”by the river”), vaan valkoista jokea.
Ei joen, vaan Novi Beogradin laitamilla sijaitsevalla ravintolalla on oma tila Homoljen vuoristossa.

Bela Reka haluaa ylläpitää paikallista ruokakulttuuria ja tarjoilla serbialaisista aineksista ”isoäitien resepteillä” kokattua perinneruokaa.
– Varsin suositeltava ruokailupaikka matkailijalle, joka on maistelemassa paikallisia sapuskoita ensimmäistä kertaa.

Viehättääkö rennompi tyyli? Lue tästä 19 vinkkiä muihin belgradilaisravintoloihin.

19 ravintolavinkkiä Belgradiin

3 ajatusta aiheesta “Belgradin ensimmäiset Michelin-mestat”

  1. Paluuviite: Belgradin salaiset kujat, sisäpihat ja salakapakat - Please be seated for Takeoff

  2. Olipa mukava kun olet(te) koonneet nämä yhteen postaukseen, kiitos! Ja tuo teidän omien suosikkien listaus on tietysti myös erinomainen opas, jos niille seuduille matkustaa. 👍

    Maiden ja alueiden perinteisiä herkkuja täytyy tietenkin testailla, mutta minua ja puolisoani kiinnostaa erityisesti modernilla otteella valmistettu paikallinen ruoka. Yritämme bongailla sellaisia, mutta aina ei todellakaan onnista – esim. Kreikassa ei useinkaan. Tykkäävät tehdä sillä perinteisellä tavalla ja mikäs siinä, maistuuhan sekin. 😀

    Vaikka pääosin suosimme reissuilla edullisia/keskihintaisia paikkoja, niin Suomea edullisemmissa maissa reissatessa on myös kiva käydä toisinaan Michelin-paikoissa, jos sellainen sopiva sattuu kohdalle. Ja tarkoitan tällä Michelin-maininnan tai Bib gourmandin saaneita paikkoja, en suinkaan tähtipaikkoja!

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Kiitos Kati! Se on kyllä ihan totta, että modernia paikallista on usein vaikea löytää. Sellainen kiinnostaisi muakin.
      Tämä Balkanin hintataso on kyllä sellainen, että tänne kannattaa lähteä Michelin-suositustenkin perässä. Saattaapi saada huippuruokaa jonkun suomalaisen perussyöttölän hinnalla.
      Omaa suosikkiamme Mezestoran Dvoristea en teille kuitenkaan suosittu: Ruoka on sen verran kreikkalaista, että sitä saatte Kreikan reissuillakin!

Leave a reply

Scroll to Top