4 pysähdyksen päivämatka Belgradista

*Sisältää affiliatelinkkejä

Viiletämme jälleen Toman kyydissä uutta A2-moottoritietä Belgradista etelään.
Päivämatkamme Šumadijaan, Länsi-Serbiaan on alkanut. 

Ohjelmassamme on taas muutama kirkkovisiitti, vähän patikointia (ja vahingossa hiukan pulikointia), hyvää ruokaa, sekä kiinnostavaa kaupunkiarkkitehtuuria.

Päivämatka Belgradista onkin helpoin toteuttaa läntiseen Serbiaan hyväkuntoisten tieyhteyksien vuoksi.

Kelttiläiseltä vaikuttava kalmisto ja Kastajan kirkko

Toisin kuin edellisellä päivämatkallamme, tällä kerralla emme käännä vilkkua oikealle vielä Valjevon risteyksen kohdalla, vaan jatkamme hiukan pidemmälle ja poistumme moottoritieltä Ljigissä. 

Kurvailemme tietä nro 22 kohti Dićin pikkukylää. Tämä vuoristoseudulle johtava tie oli aiemmin aivan liian kapea alueen päävaltatie, jolla sattui paljon onnettomuuksia.
Mekin olemme matkalla kalmistoon, mutta emme onneksi negatiivisissa merkeissä. 
Uuden moottoritien myötä valtatiestä on tullut rauhallinen ja samalla turvallinen maisemareitti.

Ensimmäinen kohteemme on 1200-luvun lopun hautakalmisto ja (Pyhän) Johannes Kastajan temppeli. (Älä kysy minulta miksi tätä kutsutaan temppeliksi, pylväikköjä tässä kirkossa ei ole.)
Kokemus on kaikkea muuta kuin kalmaisen karmea.

Kirkkomaalla lepää hautakiviä, jotka tuovat mieleen riimukivet. Monet kuviot vaikuttavat hämmentävän tutuilta muutenkin. Ne muistuttavat kelttiläisistä kuvioista ja symboleista. Joissakin kivissä on kasvoja, kirjaimellisesti kiviin hakattuina.
Kyläläiset haudataan edelleenkin tälle samalle kirkkomaalle.

Pieni, ulkoa kivinen, sisältä valkoiseksi kalkittu kirkko muistuttaa sekin Irlannista tai Gotlannista. Se on tyhjillään, mutta avoin vierailijoille. Halutessaan voisi sytyttää tuohuksen ja jättää pienen rahan kynttilöiden vieressä olevaan koriin. 

Olisin voinut jäädä kuvaamaan erikoisia hautakiviä koko päiväksi. 
Toma joutuukin komentamaan minua jo reissun alkuvaiheessa takaisin autoon, jotta ehtisimme nähdä päivän aikana muutkin suunnittelemamme kohteet. 

Hei hei sitten muinaisjumalat ja muut kivikasvot, me palaamme vielä ottamaan teistä selvää.
Kiireiset postmodernin ajan ihmiset kaahaavat nyt eteenpäin peltilaatikossaan. 

Palaamme moottoritielle samaa reittiä kuin tulimme, Dićin kohdalla kun ei ole liittymää, vaikka se motarin varrella onkin.
Sukellamme pitkään, lähes kilometrin mittaiseen tunneliin. Sieltä ulos putkahtaessamme olemme jo vuoristomaisemissa ja vuoria kohti olemme suuntaamassakin. 

Vuorille on istutettu kauriita, jotka hävisivät täältä kokonaan toisen maailmansodan aikana. Nyt alueella on metsästyskielto, jotta kanta saa vahvistua.

Johannes Kastajan temppeli vilahtaa vielä kerran oikealla puolellamme kun viiletämme kohti seuraavaa kirkkoa. 

Vraćevšnican luostari – keskiaikaisia freskoja, kunkkuperheen sohvakalusto ja suvun kantaäidin leposija

Saavumme Vraćevšnican luostarin pihamaalle. Parkkipaikalla on paljon autoja, vaikka on arkipäivä. Koronavuonna serbialaisetkin ovat löytäneet kotimaansa matkakohteet. 

Keskellä luostarialuetta nököttää kivikirkko. Serbiassa on kirkkoja tiheässä, joten ne ovat usein pieniä. Kuten edellinenkin käyntikohteemme, myös tämä on pieni ja kaunis. 
1400-luvun alkupuolella valmistuneessa kirkossa on upeita freskoja. 

Kaikissa kirkoissa kuvaamista ei sallita, täällä saan siihen luvan. Ei sitä välttämättä olisi tarvinut erikseen edes pyytää, mutta parempi varmistaa etukäteen. 

Kirkossa on alkamassa kahden vauvan ristiäiset. Korona-aikana paikalla on vain aivan lähimmät perheenjäsenet. 
Me hiippailemme ulos ja käymme kirkon takana sytyttämässä tuohuksen. Paloturvallisuuden vuoksi kynttilöille on varattu paikka pihamaan kivimuurista, eikä niitä polteta kirkon sisällä ikonien edessä. 

Tutustumme vielä viereisessä rakennuksessa sijaitsevaan museoon. 
Yhden huoneen kokoisessa museossa voi tutustua muun muassa kuninkaallisen perheen 1800-luvun huonekaluihin. 

Obrenovićin kuningassuvun kantaäiti, prinssi Miloš Obrenovićin äiti, Baba Višnja on haudattu luostarin pihamaalle. 

Rudnik-vuoren alueelta löytyy kaiken maailman maisemat

Toma on kirjannut päiväohjelmamme, sekä reitin ylös huolellisesti, mutta navigaattori johtaa meidät harhaan. Ajamme yhä ylöspäin ja pikkuhiljaa tie alkaa muuttua kinttupoluksi. 

Ystävällämme on tapana tehdä musiikkikoosteita reissujamme varten ja aivan kuin tilauksesta vuorta ylös kavutessamme musiikki muuttuu dramaattiseksi. 

Olen lähes varma, että Toma on suunnitellut tämän ennalta!
Tilanne on niin hupaisa, että kuvaan Tomasta ja repsikan paikalla istuvasta Ivanasta lyhyen kännyvideon naurua pidätellen. 
Jaoin sen myös blogin Facebook-sivulle katsottavaksenne (17.4.2021), vaikka se vähän pöljä inside-joke onkin. 

Mutta mikä sopisikaan tilanteeseen paremmin, kuin dramaattinen klassinen. 
Varsinkin kun olemme ajaneet harhaan. 
Aivan selvästi tie on suuntaamassa ylös kohti vuorta, mutta ei tämä mitenkään voisi olla tavoittelevamme reitti.

Eikä olekaan. Palaamme himpun verran takaisin päin ja tutkailemme tilannetta. 
Oikea tie löytyy. 
Ja lopulta se vuori, jolle aiomme kavuta. 
Aah, koronavuoden liikkumattomuuden jälkeen vuoripatikointi!
Paitsi ettei tämä kuulemma edes ole vuori, vaan jonkin sortin laavakivimuodostelma. 

Mikä ero niill..?
– Jurakaudella maa halkesi ja laava syöksyi ja muodosti tuon, noh, muodostelman. 
Jurakaudella? Edellisen kohteen 1200-luku oli hiukan paremmin käsitettävissä. 

Jaa, no niin sitten. Kaikkea kanssa. Tässä vaiheessa päivää emme edes tiedä vielä kokevamme monia ennestään reissaamiamme maita uudelleen.
Kun huokailemme, että täällähän on kuin Uudessa-Seelannissa ja tämähän on kuin Japani, Ivana ja Toma alkavat lopulta kysyä Ismolta ja minulta maisemien vaihtuessa, että missäs maassa nyt ollaan?

Onneksi tuli jämähdettyä kesken nomadielämän juurikin Serbiaan, josta löytyy maisemallisesti puoli maailmaa ja aika paljon eri kulttuureita, puhumattakaan pitkästä historiasta.
Huomattavasti helpompaa pysytellä paikoillaan päivämatkoja tehden, kun koko maailma on päivämatkan päässä.

Mutta kavutaanpa nyt sinne vuorelle, ei kun sori, laavakivimuodostelmalle. 

Patikoi ja pulahtele Borački Kršilla

Auto jää jälleen yhden luostarin kirkon eteen, aika lähelle pääporttia, mutta me pakenemme vuorille.

Maasto on loivaa, kävelemme hiekkatietä, eikä edes korona-lockdown-pullukoille tuota tuskaa taaplata tietä eteenpäin. 
Koska matka on hauska niin, pysähtelemme välillä napsimaan puista luumuntapaisia hedelmiä. Kulinaristimatkaajia kuitenkin.
Jokamiehenoikeus? Ei kai, mutta ei meitä kukaan aseellakaan uhannut (kuten kerran lapsena Suomessa omenavarkaissa käydessäni) ja serbikaverimme esimerkkiä noudatimme. 

Autotietä kävelemme, mutta autoja ei näy. Jos nyt tälle edes mahtuisi tai kykenisi ajamaan jäämättä pohjasta kiinni. Harvapa haluaisi muutenkaan kurastaa kaaraansa tällä kinttupolulla. 
Ei kai edes kenkiään, mutta aina ei voi välttää. 

Vastassa on isoja kuralammikoita. Hiihtelemme niiden ohi varovaisesti astellen. 
Ivana päättää loikata yhden yli ja ennen kuin ehdimme varoittaa, hän makaa jo pitkin pituuttaan mutakossa. Siinä kurastui muutakin kuin valkoisuuttaan hohtaneet lenkkarit. 
Sitkeä sissi ei lannistu, vaikka meitä muita naurattaa. Kyllä häntäkin. 
Blogini patikoi & pulahtele -kategoria ei alunperin tarkoittanut ihan tätä, mutta näemmä tätäkin. 
Mutakylpy kuin mutakylpy. 

Reitti on oikeasti tosi helppo. Koko matkaan alhaalta ylös – sinne ja takaisin – tarvitsee varata vain puolisentoista tuntia aikaa relallakin tahdilla. Maisemien ihastelu ja pakollisten selfieiden kuvaaminen mukaan lukien. 
Ei Borački Krš kuitenkaan vajaata kilometriä korkeammalla ole. 

Aluksi siis kävellään tietä pikin, sitten peltoa. Seuraavaksi siirrytään metsäiselle polulle ja lähdetään kiipeämään ylöspäin. 
Ei järin kauheaa edes korkeanpaikankammoiselle, paitsi ne huipulla olevat maisemapaikat.
– Joo, menkää vaan te muut sinne reunalle, niin mä voin ottaa meistä ryhmäkuvan täältä muutaman askelen kauempaa!

On oikeasti hieno paikka, on on!
Ehkä seuraavalla kerralla uskallan kavuta myös jyrkille, pylväsmäisille karstikiville, joilla näyttää kirmailevan useampiakin huimapäisiä. Talvella tänne patikoimista ei kuitenkaan kannata suunnitella. Liukasta on ilman luntakin.

Luistelemme takaisin alas, läpi metsän ja pellon, kuralammikoita väistellen – onnekkaasti tai vähemmän onnekkaasti. Syömme lisää luumuja tai jotain sen tapaisia ja kummallisen harhareitin jälkeen pääsemme takaisin parkkipaikalle. 

Emme hyppää ihan vielä autoon, vaan katsastamme vielä keskiaikaisen arkkienkeli Gabrielin kirkon, Boračka crvkvan, jonka eteen olemme pysäköineet auton. 

Sitä ennen hyödynnämme hautausmaan kukkien kasteluun tarkoitettua vesihanaa ja jynssäämme pahimmat kurat vaatteistamme. Sitten jatkamme matkaa kohti Kragujevacin kaupunkia, jonne on vain muutama kymmenen kilometriä. 

Kragujevać – Serbian ensimmäinen pääkaupunki

Alueen ihmisasutuksen historia ulottuu jonnekin 40 000 vuoden päähän, kuinkas muuten.
Serbian menneisyyden käsitteleminen ja käsittäminen veisi ihmisiän, joten yritetään pysytellä nykypäivässä. 
Serbiaa on tosin aika vaikea selittää liittämättä asioita historiaan. 

Eräs nimeltä mainitsematon näyttelijä kyllä yritti hiljattain parhaansa kertoessaan yhdessä Yhdysvaltain suosituimmista aamu-TV -ohjelmista Serbian olevan ”noin kolmetoista vuotta vanha maa”.
Mutta sellaista se on kun on lusikalla annettu, joten jatketaan Serbian kauhojen äärellä ja yritetään ottaa tästä sopasta selvää liikaa sekoittamatta. 

Nälkähän tässä alkaa jo tulla, joten käväistäänpä välissä lounaalla. 

Laukkaradan Mustang

Parkkeeraamme laukkaradan viereen. Metwurstia tiedossa? 

Ivana entisine valkoisine lenkkareineen on alkanut saada jo tarpeekseen kävelykierroksistamme. 
Kun ravintola Mustangin tarjoilija kertoo, ettei seurueellemme olisi tilaa, Ivana linnoittautuu terassille ja ilmoittaa jäävänsä sinne nautiskelemaan kahvia ja samalla vapautuvaa pöytää. 
– Menkää te vain kaupunkikävelykierroksellenne!

Mahat kurnivat jo koko porukan masuissa ja iloksemme saammekin pienellä odotuksella pöydän. Olemme onnekkaita. 
Toma on saanut suosituksen ravintolasta asiantuntevalta ystävältään. Kaupungin parhaaksi kehuttuun harvemmin mahtuu ilman pöytävarausta. 
Mekin saavumme tänne lounas- ja illallisajan välissä ja paikka on silti tupaten täynnä.
Myöhemmin pariksi yöksi Kragujevaćiin matkaavat ystävämme eivät mahdu ravintolaan koko viikonlopun aikana. 

Hevosta emme nyt syö, mutta taivaallisen hyvää lihaa kuitenkin. 
Alueelta kotoisin oleva sommelier-ystävämme valitsee itseoikeutetusti viinin. 

Kragujevać haltuun arkkitehtuuria ihmetellen

150 000 asukkaan Kragujevać on maan neljänneksi suurin kaupunki. – Serbia on asukasluvultaan lähes yhtä pieni maa kuin Suomi. 
Nykyään auto- ja aseteollisuudestaan tunnettu Kragujevać on paitsi modernin Serbian ensimmäinen pääkaupunki, siellä myös julistettiin Balkanin alueen ensimmäisen perustuslaki vuonna 1838. 

Jätämme taas parkkiin auton (joka ei ole Zastava) ja lähdemme pienelle kävelykierrokselle. Tutustumme Kragujevaćin historiaan arkkitehtuurin kautta. Yksi lempipuuhiani sekin. 
Käymme katsastamassa ulkoa päin rautatieaseman vieressä sijaitsevan rakennuksen, joka on Serbian parlamentin ensimmäinen kokouspaikka. 

Kaupungista löytyy muitakin 1800-luvulta peräisin olevia historiallisesti merkittäviä rakennuksia. Kragujevaćin kauppahalli on yksi Euroopan vanhimmista, teatterirakennus taas Serbian vanhin. 

Prinssi Miloš Obrenovićin rakennuttama vanha kirkko oli itsenäisen Serbian ensimmäinen piispan katedraali ja hovin kirkko. 
Prinssi Mihailon palatsi on tyyliltään eurooppalaisvaikutteinen, kun taas viereinen Amidža konak, hovin seurueen asuinrakennus, edustaa alueen itämaistyylisempää arkkitehtuuria. 

Sosialistiajan arkkitehtuurista kiinnostuneen taas kannattaa katsastaa kaupungintalo, jonka ulkoseinällä on kuulemma Titon ystävän luoma reliefi.

Kaupunki on helppo ottaa haltuun kävellen. Keskustan kävelyalueilta löytyy viehättäviä kahviloita ja ravintoloita, sekä pieniä putikkeja ostosintoisille.

Päivämatka Belgradista – vai sittenkin yöpuulle ja pulahtelemaan

Jos et halua autoilla, Kragujevaćiin pääsee Belgradista myös junalla tai bussilla.
Tämän retken muihin kohteisiin auto on välttämätön.
Jos et saavu Serbiaan omalla autolla, *täällä voit vertailla autovuokraamoiden tarjontaa.

Kun aikaa on enemmän kuin vain pikaiseen päiväpyrähdykseen Belgradista tai kiertelet Serbiaa enemmänkin, on Kragujevać hyvä yöpymispaikka.

Toma kertoo keskustan kävelyalueen laidalla sijaitsevan *Zelen Gora -hotellin olevan paikallinen klassikko.
Meillä on haaveena viettää jossakin vaiheessa pari yötä uudessa *Industrial 1853 -kylpylähotellissa ja käyttää kokonainen päivä vain saunomiseen ja pulikointiin.
Eräät ystävämme kävivätkin *Industrial 1853:a jo testaamassa ja kehuivat erityisesti mukavan allasalueen siisteyttä. 

Šumadijan järvi ja Šumaricen patsaspuisto

Mikäli yöpyminen luonnon helmassa kiinnostaa kaupunkielämää enemmän, löytyy Šumadijan tekojärven ympäriltä, läheltä kaupungin keskustaa monentasoista majoitusta ja ravintolapalveluita. 

*Woodland Resort vaikuttaa jännältä yhdistelmältä Balia ja Balkania.
– Tässä siis vielä yksi uusi maamuisto tälle päiväreissulle. 

Jos Kragujevaćin eläväinen yliopistokaupunki olikin loistokas 1800-luvulla, sen tuoreempi historia on vähemmän viehättävä, eikä kovin elävä. 

Toinen maailmansota ei hevin unohdu täällä. Šumadijan järveä ympäröivällä Šumaricen puistoalueella on noin sata muistomerkkiä kragujevaćilaisille natsien joukkomurhan uhreille. 
Natsien teoista Serbiassa olen kirjoittanut myös Niš-aiheisessa artikkelissani, jossa kerron käynnistämme keskitysleirillä.

Kragujevaćin lähialueilla käydyissä taisteluissa partisaanit tappoivat kymmenen saksalaissotilasta ja haavoittivat kahtakymmentäkuutta. 
Hitlerin kostomatematiikalla yksi tapettu saksalaissotilas oikeutti sadan ja yksi haavoittunut viidenkymmenen siviilin teloittamisen. 
Niinpä natsit tappoivat vähintään 2778 miestä ja -poikaa Kragujevaćissa vain yhden päivän aikana, 21.10.1941.
Tuolla sairaalla matematiikallakin laskettuna bonuksiakin näytetään vähän lisätyn.

Meidänkin on aika lähteä. Onneksi vähän iloisemmissa tunnelmissa. 
Otamme vielä *Woodland Resortin terassilla lasilliset (kuski tyytyy kahviin, vaikka viinimies onkin). 
Ones for the road. 
Auringonlaskun aikaan kävelemme vielä järven rannalla ja suuntaamme sitten vanhasta pääkaupungista takaisin kohti uutta, Belgradia.

Valotaulu uuden moottoritien päällä vilkuttaa tekstiä ”Somebody loves you, please drive carefully”.