25.1. liftausta, sandaalikauppoja ja hotellikuolemaa. Semmoista se on elämä ollut tammikuun loppupuolella jo vuodesta 2011. Ehkäpä pidempäänkin, mutta sitä ei Facebook-muistot valaise.
Silloin aikoinaan, jo ennen nomadielämää, työreissasin 100-300 päivää vuodessa, joten asunnot olivat hotellia parempi majoitusvaihtoehto.
Hotellikuolema tulee kalliiksi
Mikä hotellikuolema? Jos olet matkustanut syystä tai toisesta paljon, tunnistat mistä puhun.
Jatkuvasti työmatkaavalle hotellissa asuminen ei ole mikään nautinto. Pahimmillaan et muista aamulla herätessäsi missä maassa tai kaupungissa olet.
Hotellit ja ravintolaruoka alkavat kyllästyttää varsin nopeasti. Sekä tulevat tietysti tolkuttoman kalliiksi isoilla reissumäärillä.
Tämä on se todellinen vinkki, jonka haluan antaa kaikille niille, jotka haaveilevat matkustavansa enemmän, hitaammin ja pidempään: Vuokraa asunto.
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta niin kauan kuin yksikin kysyy olenko voittanut lotossa (koska reissaan näin paljon), jatkan aiheesta kirjoittamista.
Vai mitä sanot, pärjäisitkö Suomessa 700 euron kuukausibudjetilla?
Se on ollut oma keskikulutukseni jo vuosia. Ja ei, en asu haisevissa rotanloukoissa tai näe nälkää. Elän ihan tavallista elämää, olen toki minimalisti, enkä kaipaa luksusta.
Viikon all-inclusive lomaan saa helposti upotettua muutaman kuukauden reissun rahat.
On täysin okei loikoilla viikko loistohotellissa, jos se on sinun unelmasi, toteuta se.
Mutta jos haaveenasi on nimenomaan reissata enemmän ja kokea paikallista elämää, vuokraa asunto ja osta ruokasi sieltä mistä paikallisetkin.
Toreilla ja ruokakaupoissa käyminen on ihan yhtä suuri elämys kuin ravintolassa syöminen, ja ehdottomasti parempi kokemus kuin keskitasoisessa turistiravintolassa einehtiminen.
Omat Facebook-muistoni kertovat minun nauttineen tällä päivämäärällä sekä ulkona syömisestä että päästessäni kokkailemaan Sri Lankan Colombossa “omaan” asuntoon parin viikon jatkuvan ravintolaruokailun jälkeen. Molempi parempi, sopivasti vuorotellen.
Liftaus
Liftausko? Ei, tämä ei ole säästövinkki, vaan johtui siitä tosiasiasta, että Tasmaniassa on umpisurkea joukkoliikenne.
Otimme tuon MYRiksi kutsumamme, puoleksi vuodeksi suunnitellun reissumme ideaksi matkustaa vain julkisilla.
Siinä missä Ismo oli vuorotteluvapaalla, toteutin omaa yrittäjän vapauttani vähentämällä työssä kuormittavia asioita. Yksi niistä oli ajaminen.
Odotin lapsesta asti ajokortin saamista kuin kuuta nousevaa, mutta kun mittariin alkoi kertyä 100 000 kilometriä vuodessa pelkkää työajoa, meni hommasta maku.
Tapa olla ajamatta reissuissa jäi päälle, emmekä vuokraa autoja missään.
Olen tosin miettinyt, että nykyään voisi olla jo kivaakin ajella, mutta toistaiseksi näin.
Tästä on tullut paljon kiitosta ajokortittomilta lukijoiltamme, joten mielellämme testaamme silläkin miten eri paikkoihin pääsee julkisilla.
Se vaatii usein aikaa ja vaivaa, mutta on toisaalta osa seikkailua.
Matkailu on antoisaa, kun se ei ole liian helppoa. Ajattelen, että näistä reissuista kirjoittaminen myös kannustaa muitakin kokeilemaan ja matkustamaan omatoimisesti joukkoliikenteen varassa.
Tuolla Tasmaniassa tulimme muuten usein kävelleeksi ennen patikointireitin alkuun pääsyä pidemmän matkan kuin se itse polku oli. Samaa olen harrastanut muuallakin. Ei patikointi ole hauskaa ainoastaan kuuluisilla reiteillä ja tunnetuissa näköalakohteissa.
Kävelemisestä puheen ollen, otsikon sandaalikaupat löytyvät vuoden 2018 muistoista ja Ubudista.
*
Tässä jutussa on muutama paikka, jotka eivät kenties soita kelloja kaikille, joten laitoin maiden nimet perään. Kaikki varmaan tietää missä on joku Tampere, mutta yhtenäisyyden vuoksi pistin maat kaikkiin. Kun näyttää kivemmalta niin.
Joo, olen vähän outo välillä. Usein.
25.1. liftausta, sandaalikauppoja ja hotellikuolemaa
2011 Helsinki (Suomi)
missä Helsingissä voi käydä vesijuoksemassa, sekahallissa että pääsee miehen kans yhtäaikaa. Keskustassa ei taida olla mitään? Ja Itikseen ei oikein halua jos tuorein uutinen pitää paikkansa…
*
on raivannut kämppää koko päivän työn ohessa, eikä se silti näytä vieläkään tarpeeksi ihmisasumukselta. No, hiljaa hyvä tulee… ainakin sitten kun saa uuden kirjahyllyn…
2012 Helsinki (Suomi)
pese kiltti pesukone kun mun ois vähän kiire
*
kokous venyi niin ettei ehtinyt ostamaan uutta jääkaappia. mikä ihana tekosyy mennä ulos syömään 🙂
2013 Kandy (Sri Lanka)
Temppeli visiteerattu Kandyssa, kuski on matkalla Colombosta hakemaan meitä. Seuraavat 6 yötä sama kämppä, ihanaa! Ei tarvi pakata joka päivä. Ja vielä oikea kämppä, saa pestyä pyykit ja kokattua ite, hotellisafka tulee korvista ulos. Ja riisi.
2014 Tampere (Suomi)
Maha täynnä äitin ja Tarzun sapuskoita kierittiin pysäkille ja mennään varaäitin ja siskon (tai siskojen) kanssa jälkiruokajuomille.
2016 Helsinki (Suomi)
Ruokahaastepäivä 3/3. Meinasi unohtua kuvata kun oli suden nälkä. Bratwurstia ja lohkoperunoita sipulilla oli siinä. Bratwurstit oli ihan Lidlin valmistuttamia, ei itse tehtyjä.
2017 Coles Bay & Hobart (Tasmania, OZ)
Plans changed. Thought of getting accommodation for free by couchsurfing and traveling by bus, but it turned out the opposite: staying in hostels (quite expensive in Australia) but traveling for free.
Got a straight lift from Coles Bay to Hobart today.
And yes, again a driver with a Dutch background. Well, I’ve always fancied Dutch people anyway 🙂
2018 Ubud (Bali, Indonesia)
Ayurveda-workshopin jälkeen käytiin kahvilla aiemmilta reissuilta tutussa kahvilassa.
Kun lähdin valitsemaan vitriinistä leivosta, napsahti varvastossun nauha poikki.
– Sitä saa mitä tilaa, olin jo muutaman vuoden toivonut aikoinaan Portosta ostamieni muovitossujen hajoavan, että saisin uudet, koska edellisillä oli niin paha kävellä.
Nilkutin kaatosateessa toivoen kohdalle osuvan kenkäkaupan.
Ismolla ei ollut edes sadetakkia ja mun viime vuonna Uudesta-Seelannista ostamani kertistakki vuotaa kuin seula.
Yhden putiikin ikkunalla oli kivat sandaalit. Onneksi jalkani on näytekokoa: menin sisään, pistin kyseiset sandaalit jalkaani, vingutin visaa tuosta vain yli puolella miljoonalla ja jatkettiin matkaa hierojalle.
Myyjä kyllä ihmetteli miksi haluan kahlata uusilla kengillä, mutta ei niillä vanhoillakaan enää kävellä voinut.
Totesin vain, että joka päivä sataa kuitenkin. Käyttöönhän ne ostin.
Vapaapäivän päälle 11 päivän loppurutistus töiden kanssa.
Sitten nokka kohti Uutta-Seelantia, missä varpaisiin ei ole varaa, mutta ainakin yhdelle tulivuorelle on ihan pakko päästä kiipeämään kun Japanin patikoinnit jäi haaveeksi.
Kommenttina: Siis vapaisiin ei ole varaa, varpaat on kyllä tallella 😂autocorrect, I kill ya!
*
Tiettäkste sitä tunnetta, kun pistätte muutaman satkun haiseen?
Ei noin niin kuin merkkiveskaan, vaan lääkäriin.
Tauti ei talttunut, joten pitäis käydä uudelleen, mutta vakuutusyhtiö panttaa edelleen korvauksia viime käynnistä.
Uuteen käyntiin ei ole varaa ennen edellisten maksua.
Story of my life.
2019 Belgrad (Serbia)
Mitä yrittäjä joskus tarvitsee: luottoa omaan osaamiseensa.
Varsinkin jos on vain ns. ”kokemusasiantuntija”.
Suomi on edelleen hämmästyttävässä määrin paperi- eli tutkintomaa.
Kokemusta ei arvosteta.
Töitä ei saa ilman muodollista koulutusta.
Voihan niitä tutkintoja olla useampikin, mutta jos ne kaikki on ”vääriltä” aloilta, niin aika turhaa on yrittää hakea palkkatöitä.
Jos siis ylipäänsä yrittää hakea palkkatöitä.
Ihan kakarana sain kyllä leikata lihaa muutaman päivän koulutuksella (kokeilkaapa muuten itse erottaa sisä- ja ulkofile tiskistä kahden päivän kokemuksella jos olette alaa harkinneet).
Sitten vastaan tulee firma, mikä olisi valmis palkkaamaan tällaisen elämänkoululaisen ihan puhtaasti kokemuspohjalta.
Ja siis ilman että olisi halunnut vaihtaa palkkaduuniin.
(No joo, muutamakin lappu on tullut hankittua töiden ohella, mutta ei sitä maisterintutkintoa).
Ja taas se iski.
Ei yrittäjä voi palata palkkaduuniin.
Eli kieltäydyin.
Hullua?
Ei vaan pysty.
Oman itsensä herruus, rouvuus tai neitiys on tärkeämpää.
Universumi kuitenkin toi vastaan uuden mahdollisuuden.
Jälleen kerran.
Katsotaan mihin tämä Serbian kuvio johtaa.
Kieltäydyin siis tarjotusta PR- ja markkinointijohtajan pestistä ja otan luonteelleni sopivamman pioneeriroolin Serbian matkailumarkkinoinnin parissa.
Silläkin uhalla, ettei tämäkään duuni tuo latiakaan ansioita.
Yrittäjänä, tietenkin.
EDIT. Oon siis ihan oikeasti iloinen päätöksestäni ja siitä että olisin saanut hyvän duunin.
(2024: Arvatkaapa miten kävi: Tuli eräs pandemia ja matkailu loppui siihen. Serbian ja Suomen välille ei ole vieläkään palautettu suoria lentoja.
Mutta yrittäjävuosia on nyt takana 24 ja matka jatkuu, jälleen uusia kuvioita miettien. Että saa tarjota keikkaa matkailuviestintään liittyen, mutta palkkalistoille en tule.)
*
2020 Belgrad (Serbia)
Kun lämmitys ei toimi kunnolla, on apukin lähellä.
Kiitos varamami Sari ihanista kissasukista ja Tiina kuriiripalvelusta! ❤️
(2024: Mitä? Näemmä neljä vuotta sitten on ollut sama pulma kuin mitä päivittelin eilen vuonna 2024.)
2021 Belgrad (Serbia)
Edit. Valitettavasti ei tarvitse enää etsiä, henkilö on löytynyt menehtyneenä.
Tampere! Jos liikutte yöllä, niin pitäkää silmät auki. Nainen on edelleen kateissa.
(2024: Laitan tämän kun on ainoa 25.1.2021 päivitys, mutta en liitä enää varsinaista ilmoitusta ja etsityn nimeä, sattuneesta surullisesta syystä.)