*Sisältää affiliatelinkkejä hotelleihin
Acqua alta nostaa veden Venetsian kaduille. Tuuli ujeltaa kujaa pitkin. Se lyö vasten kasvoja ja saa haukkomaan henkeä.
Pimeä meri läikkyy edessä. Olemme kävelleet aivan väärään suuntaan. Taas.
Venetsia on kiemurainen kuin spagetti. Ja se siinä parasta onkin.
Ei tarvitse poiketa paljonkaan sivuun Rialtolta San Marcolle johtavilta kujilta, kun olet täysin yksin.
Ja usein eksyksissä.
Risteävän kujan yli vilahtaa ihminen ja katoaa. Kun pääset kulmaan, et kuule enää edes askelia.
Oliko siellä ketään sittenkään?
Kerran sivukujia vaellellessamme törmäämme amerikkalaisperheeseen.
Ihastun ajatuksesta, että hekin ovat uskaltautuneet haahuilemaan ympäriinsä, pois vakireiteiltä.
No ei, he pyytävätkin apua, koska ovat eksyneet San Marcolle menevältä reitiltä. Neuvomme tietysti tien.
Vinkki ensimmäistä kertaa Venetsiaan meneville: Rautatieasemalle (ferrovia), Pyhän Markuksen (San Marco) aukiolle ja Rialton sillalle opastavia kylttejä on vähän joka puolella talojen seinissä.
Venetsia – ensisilmäyksellä ikirakkaudeksi
Emme olleet päässeet käymään tässä yhdessä lempikaupungeistani vuosiin, kun se yllättäen jäikin viimeiseksi matkakohteeksemme ennen koronaa.
Matkustimme työmatkalle Pohjois-Italiaan joulukuussa 2019.
Yksi haastateltavistamme sattui löytymään Venetsian yliopistosta. Niinpä junailimme itsemme toisten työkohteidemme Milanon ja Padovan, sekä pikaisen Abano Termen kylpyläpulahduksen kautta Venetsiaan.
Junalla saavuin tähän kaupunkiin ensimmäiselläkin kerralla.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Olin vältellyt Venetsiaa sen turistisuuden takia, mutta aiemmin kaupungissa käynyt Ismo sai minut houkuteltua sinne silloisella Pohjois-Italian reissullamme.
Nähdessäni Venetsian Santa Lucian rautatieaseman portailta avautuvan kanaalinäkymän, olin myyty.
Vaporettot porhalsivat Canal Grandea kuin leffalavasteessa, kapeat kujat muistuttivat menneestä maailmasta.
Päätin samantien, että tänne on palattava pidemmäksikin aikaa.
Sittemmin tuli käytyä yhä uudelleen, kunnes tuli pitkä tauko teiden viedessä toisaalle.
Olen haaveillut syksystä Venetsiassa. Parin kuukauden mittaisesta kirjoitusretriitistä kaiken hiljaisuuden keskellä.
Millaista siellä olisi kesäturistien lähdettyä, veden noustessa kanaaleista ja sokkeloisten kujien muuttuessa entistäkin autioimmiksi?
Kujia pitkin hiipiminen on lempiharrastukseni Venetsiassa.
Mihin tämä kuja mahtaa johtaa?
Päästä löytyy pieni kivisilta, joka vie seuraavalle kujalle, pihalle, jonkun kotiin.
Tai loppuu vain seinään.
Acqua alta tekee kujistakin kanaaleja
Venetsian äänimaisemaa ovat Canal Grandea pitkin pyyhältävät veneet ja laitureihin kolahtelevat vesibussit, vaporettot. Autoja Venetsiassa ei ole.
Huvittelenkin usein katselemalla mitä mielikuvituksellisimpia rahdinkuljetusmuotoja.
Kanaalissa ohi viilettää pieni vene, joka on kasattu täyteen huonekaluja ja päällimmäisenä kiikkuu valtava maalaus tai muranolasinen kattokruunu.
Venetsiassa kadut ovat vettä, välillä kivikujatkin muuttuvat kanaaleiksi.
Acqua alta on venetsialaisten painajainen, vaikka he sen joka syksyiseen saapumiseen ovatkin tottuneet.
Miljardeja euroja maksaneiden tulvaporttien valmistuminen viivästyi lähes vuosikymmenen erinäisten korruptiokiemuroiden ja ties minkä syiden takia.
Olin halunnut kokea acqua altan, vaikka tuo Venetsiaa hukuttava ilmiö onkin lähinnä surumielinen näky.
Enpä olisi arvannut viime reissulle joulukuussa 2019 lähtiessämme, että pääsisin kahlaamaan pitkin Venetsian katuja.
Tulvien jatkuminen jouluun asti oli ennenkuulumatonta.
Vesi myös nousi korkeammelle kuin vuosikymmeniin.
Edellinen korkeusennätys oli marraskuulta 1966, jolloin vesi nousi peräti 194 cm. Kauas siitä ei jääty nytkään veden noustessa 187 cm yli merenpinnan.
Tulvamuurit otettiin lopulta käyttöön vuonna 2020. Iloitsin jo hetkisen, että ehdin nähdä kaikkien aikojen viimeisen acqua altan ja venetsialaiset pääsisivät ilmiöstä vihdoin eroon.
Eipä sittenkään.
Joulukuussa 2020 vanha tuttu palasi kaupunkiin.
Sääennusteiden mukaan vedenpinta ei olisi nousemassa yli 130 senttimetrin raja-arvon. Mose-järjestelmä jätettiin kytkemättä ja Venetsian kadut lainehtivat jälleen vedenpinnan noustessa 137 cm yli merenpinnan.
Venetsian vähitellen vajotessa sen matalimmat osat jo metrin verran merenpinnan alapuolella. Tämä yhdistettynä koveneviin tuuliin pahentaa tulvariskiä entisestään.
Acqua alta on vaaraton matkailijalle
Venetsia on acqua altan aikaan sumuinen ja jännä.
Arvorakennuksia vahingoittava merivesi ei ole vaarallinen matkustajille.
Hotellimme respa kertoi murheellisena kuinka varauksia oli peruttu jopa helmikuisten karnevaalien ajalta.
Tulijoita ei ollut edes puoleen hintaan.
Uutisista 187 senttimetrin vedenpaisumuksesta lukeneet matkaavaiset uskoivat hukkuvansa kaupungissa.
Todellisuudessa vesi nousee kanaaleista kaduille vasta yli metrin korkeudessa.
Korkeimmalle se yltää San Marcon aukion luona, mutta saarten keskiosissa ja sisämaan puolen kujille ei vesi normaalisti nouse.
Silloinkin kun nousee, kumisaappailla pärjää.
Eikä vesi laineile kaduilla jatkuvasti, vaan tiettyinä kellonaikoina.
Meidän hotellin luokse, Campo Santa Maria Formosalle vesi nousee aamuisin.
Meillä ei ole kumppareita matkassa, emmekä viitsi ostaa kertakäyttöisiä.
Suunnittelemme kulkemisemme niin, että aamiaisen jälkeen pysyttelemme sisällä tai valitsemme reittimme huolella.
Minua se vähän harmittaa, hinkuan kahlaamaan ja kuvaamaan paikkoja, joissa vesi on korkeimmillaan.
Mietin menisinkö kahlaamaan lenkkareissani, mutta Ismo jarruttelee hullua.
Ei nyt ainoita kenkiä kastella kannattaisi.
Aamiaisesta puheen ollen.
Istumme aamiaissalin kulmapöydässä nautiskelemassa hidasta aamiaista, kun ei uloskaan vielä ole menemistä.
Pian selviää miksi juuri tuossa pöydässä on tilaa. Siitä kulmasta vesi nousee ensimmäisenä, joten saan toimia vesimittarina.
Kun tunnen kylmän veden virtaavan vasempaan lenkkariini ja ponnahdan ylös, on muilla vielä aikaa paeta.
Salin seinäpaneeleissa on jo muistona jälkiä aiemmista vedenpaisumuksista, mutta yleensä vesi ei yllä saaren sisäosissa sijaitsevalle Santa Maria Formosan aukiolle asti.
Venetsialaisten paikallistuntemus on metrintarkkaa
Paikalliset osaavat kertoa nousuveden ajankohdat ja turvalliset reitit. Esimerkiksi hotellien henkilökunta tiedottaa asiasta.
Nyt ennusteita ei tarvi pysähtyä lukemaan respan pöydälle sijoitetusta kyltistä, riittää kun vilkaisee koska aulan komea villamatto on rullattu pois.
Venetsialaiset tietävät veden liikkeet hämmästyttävän tarkasti, metrien ja minuuttien tarkkuudella.
Eräänä päivänä seisomme Mauron baarin lähellä sijaitsevan kujan päässä arpomassa reittiä.
Vesi valuu jo takaisin kohti kanaaleja, mutta olemme aavistuksen liian aikaisin liikkeellä.
Onnistuisinko hyppäämään parimetrisen lammikon yli portaille ja kiertämään sieltä kuivemmille kujille?
Paikallinen nainen tulee hätiin opastamaan; menkää seuraavaa kujaa pitkin.
Kiitän neuvosta, enkä kehtaa enää kokeilla yliloikkaa päätyäkseni makaamaan keskelle lammikkoa.
Onneksi en.
Noudatamme ohjetta ja kierrämme seuraavan kujan kautta.
Sen päässä olevalta sillalta näemme kahluusaappaisia paikallisia mittatikkuna käyttäen, että lätäkön jälkeisen sillan takana vettä olevan nivusiin asti.
Palatsihotellit – parasta yöpymistä Venetsiassa
Venetsiassa on toinen toistaan veikeämpiä majapaikkoja. Parhaimmistoon kuuluvat vanhoihin palatseihin tehdyt hotellit.
Niitä on mahdollista löytää suhteellisen edullisestikin, – parhaiten tietysti sesongin ulkopuolella – vaikkei Venetsia ihan halvin matkakohde olekaan.
Usein olemme etsineet edullisen hotellin, joskus vuokranneet asunnon ja viimeksi majoituimme palatsissa.
*Hotel Canada
Kesäsesongin aikana olemme yöpyneet lukuisia kertoja vaatimattomassa, mutta siistissä ja kohtuuhintaisessa Hotel Canadassa.
Castellossa sijaitseva hotelli on vain parinsadan metrin päässä Rialtolta ja edullisin, jossa olemme Venetsiassa yöpyneet.
Valitettavasti pelkään, ettei sympaattinen omistajaherra ole enää itse ottamassa vieraita vastaan. En tiedä, mutta ikää hänellä on kuitenkin jo yli yhdeksänkympin, jos hän on vielä tämänpuoleisessa.
*Hotel Da Bruno
Läheltä löytyy myös mainio Hotel Da Bruno, jossa olemme myös yöpyneet alle satasella, sisältäen aamiaisen. (Joka olisi muuten tuotu minulle aikoinaan huoneeseen, kun en kyennyt Ahvenanmaalta hankkimani borrelioosin kourissa aamiaissaliin. Valitettavasti en kyennyt syömään sitä, enkä juuri muutakaan. Mahtavan kulinaristinen Italian-matka siis, mutta se on toisen tarinan paikka.)
*Hotel Scandinavia
Viime matkan yösijamme Hotel Scandinavian nimi on aika harhaanjohtava. Valkoista skandiminimalismia odottavalle hotelli voi olla pettymys, perinteistä Venetsiaa fiilistelevälle unelma.
Entiseen palatsiin rakennetussa hotellissa on edelleen entisaikojen tunnelma tallessa.
Hotel Scandinavia kuuluu Relais-ketjuun, jonka persoonallisista hotelleista meillä on hyviä kokemuksia muualtakin.
Yksi Rooman suosikkihotelleistammekin on saman ketjun omistama.
Scandinaviassa hinta nousee jo reilusti yli sataseen, mutta on tasoonsa nähden maltillinen.
Plussaa italialaisittain erittäin runsaasta ja monipuolisesta, hintaan kuuluvasta aamiaisesta.
Joululepoa Castellossa
Työkeikkamme Venetsiaan osuu jouluaaton aattoon. Päätämme jäädä jouluksi kaupunkiin.
Majoitumme Hotel Scandinaviaan ja nautimme meille jo lähes perinteeksi muodostuneet joulutapakset vuoteessa punaviinin kera.
Välillä käymme makoilemassa ja lueskelemassa aulan divaanilla, fiilistellen vanhan rakennuksen tunnelmaa.
Harvemmin sitä viitsii hotellin yleisissä tiloissa loikoilla, mutta täällä se tuntuu asiaan kuuluvalta.
Oikeastaan ihan pakolliselta.
Sijainti Campo Santa Maria Formosalla on keskeinen, mutta rauhallinen.
Astelemme aukiolla sijaitsevaan samannimiseen kirkkoon kuuntelemaan jouluyön messua.
Seurakuntakirkon väki tekee tilaa muukalaisille.
Tunnelma on lämminhenkinen, mutta tunnen oloni huteraksi ja palaamme huoneeseemme lepäämään.
Lähtiessämme lupaan hotellimme respalle palaavamme karnevaalien aikaan.
Otamme junan Triesteen ja vaihdamme *Flixbusiin, joka vie meidät takaisin kotiin Belgradiin parinkympillä.
Serbian rajalla sataa talven ensilumi ja minä oireilen jo kummallista flunssankaltaista tautia.
Paluuviite: Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta - Please be seated for Takeoff
Acqua alta oli minulle uusi tuttavuus, vaikka olenkin pari kertaa Venetsiassa käynyt. Ehkä syynä on ollut eri aika vuodesta ja matka neljän lapsen kanssa. Pariskunnan kaksistaan tekemät matkat saavat uutta ulottuvuutta, vaikka kohde olisikin sama. Täytyypä miettiä uudestaan tuo Venetsia. (Kaksi nuorinta hävisi vartiksi vessareissun jälkeen Venetsian kaduille käännyttyään päinvastaiseen suuntaan. Ennen kännykkäaikaa.)
Juha
Acqua alta tosiaan on yleensä syksyisin. Toivon mukaan ei enää ikinä tulvamuurien valmistuttua. Jännä kokemus, mutta surkeaa Venetsian upeille rakennuksille.
Voin kuvitella kuinka kuumottavaa on ollut etsiä lapsia sieltä kujilta! En tiedä onko Venetsia muutenkaan ihan lapsiystävällisin kohde, mutta tällain keski-ikäisille pariskunnille mainio kohde kujilla haahuiluun ja ruuasta nautiskeluun. Kunhan välttelee niitä turistisimpia kulmia ja myös vaporettoja kesälomakaudella. Onneksi Venetsia on niin pieni, että kävellen pääsee kaikkialle. Paitsi tietysti Muranoon ja Buranoon, joissa kannattaa myös käydä.
Olimme aikoinaan Venetsiassa lokakuun lopulla, muistelisin, ja matkamme viimeisinä päivinä pääsimme mekin yllättäen ja pyytämättä nauttimaan tuosta acqua altasta! Olihan se kokemus kävellä San Marcon aukion reunoille asetettujen pöytien päällä. Konkretisoi hyvin, että ongelmahan tällä kaupungilla tämän kanssa on!
Me päädyimme pienen mutkan kautta pieneen boutique hotelliin nimeltä Novocento (https://www.novecento.biz/) ja ihastuimme kyllä siihen siinä määrin, että jos kaupunkiin päättäisimme palaamaan, niin varmaan yrittäisimme siihen uudelleenkin.
Onhan se tosiaan kokemus. Vähän hävettääkin kuinka innoissani olin, kun pääsin vielä kokemaan tuon, mutta myös surullinen Venetsian ja venetsialaisten puolesta. Onneksi noiden tulvamuurien pitäisi nyt jatkossa toimia.
Kiitos hotellivinkistä, täytyypä tsekata tuokin!
Venetsiassa on kyllä toinen toistaan kiehtovampia, persoonallisia majapaikkoja.
Uteliaisuuttani piti heti kurkata tuo hotelli ja olipa se todella ihanan ja kodikkaan näköinen. Joskin myös tuplasti kalliimpi kuin kallein siellä majoittamamme, että täytynee säästää tuo siihen aikaan kun matkustetaan harvakseltaan tai asiakkaamme suostuvat osallistumaan matkakuluihin…
Olipa mielenkiintoinen postaus! En tiennyt, että tuo tulvatilanne on ajoittain noin paha, tuli vähän surullinen olo ajatellessa veden valtaamaa kaupunkia ja niitä upeita rakennuksia, missä vesi tekee tuhojaan, siis vielä enemmän kuin normaalisti. Venetsiassa pitäisi päästä käymään joskus, kaikesta huolimatta. Kai sitä on vähän tiedostamattaankin vältellyt, mutta onhan se niin ainutlaatuinen kaupunki, että pitäisi edes kertaalleen päästä sen kujille vaeltelemaan. Tai kahlaamaan 😀
Kiitos Anne! Niin se on, Venetsia-parka. Onneksi nyt on ne tulvavallit, kun vaan oppivat vielä ajastamaankin ne oikein.
On se kyllä niin uniikki, että kannattaa ehdottomasti käydä. Järjestäen kaikki me kaupunkia vältelleet ollaan kuitenkin ihastuttu.
Veden valtaamassa kaupungissa on varmasti aivan oma tunnelmansa. Voi vain ihmetellä, kuinka paikalliset oppivat selviytymään tulvaveden kanssa. Olen aina hieman vierastanut Venetsiaa sen turistisuuden vuoksi, mutta toki tilaisuuden koittaessa antaisin kaupungille mahdollisuuden.
Tuo taito selviytyä lienee äidinmaidosta imettyä. On hämmästyttävää kuinka hyvin venetsialaiset tuntevat veden liikkeet, siis ihan tarkasti mihin kellonaikaan mitäkin kujaa pääsee kulkemaan kastelematta jalkojaan.
Mullahan oli tosiaan sama, että välttelin Venetsiaa pitkään, mutta onneksi tuli mentyä. Tosi helposti siellä pystyy välttämään ruuhkia. Turistit liikkuu ihan tietyillä reiteillä ja syö tietyissä ravintoloissa. Ei tarvi mennä kuin kulman taakse ja onkin paikallisten suosimassa kuppilassa.
Melkein saatoin tuntea kylmän veden virtaavan lenkkareihin! Hyvin kuvattu, mutta ei varmaan olisi minun suosikkiajankohtani käydä Venetsiassa. Toivottavasti Italian tilanne paranee niin, että pääsee matkustamaan Italian sisälläkin. Voisi lähteä vaikka junalla Venetsiaan.
Kiitos Heli! Roomasta pääsee kyllä nopeasti Venetsiaan – sitten kun taas pääsee. Meidän Roomassa asuva kaveri kävikin moikkaamassa meitä Venetsiassa tuolloin ja tuli just junalla. Yllättävän leppeät oli kelit tuolloinkin, jopa syötiin ulkona terassilla päiväaikaan.
Tarkoitus oli palata pian Venetsiaan ja vastaavasti junailla itse sieltä Roomaan, mutta ens kerralla sitten!
Viimeisin käynti mellä on toukokuun puolivälissä 2018. Piti oikein ihmetellä, jotta siitäkin on jo tuon verran aikaa. Mentiin autolla. Vähän mietin, jotta miten sen pysäköinnin kanssa käy. Silloinkin oli paljon liikennettä, mutta kyllä sieltä parkkihallista tilaa löytyi. Autoille on isot parkkialueet ja sieltä pääsee helposti kujille ja toreille. Meidän käynti oli vain lounas ja vähän käpsyttelyä.
Kauemman aikaa sitten olin Venetsiassa työreissulla ja se oli jotain syksyn tai talven aikaa. Silloin paikka oli melko tyhjä. Olin kanaalin reunalla veteen viettävien portaiden yläpäässä ensimmäisillä askelmilla. Yksi seurueestamme tuli innokkaasti portailla katsomaan kanaalia. Astuessaan portailla hän jatkoi matkaa lennokkaasti. Sain takin kauluksesta kiinni, jotta ei koko mies mennyt kanaaliin. Taisi kengät hieman kastua. Takki olikin sitten selkämyksestä vihreässä mönjässä. Sitä mentiin sitten suihkulähteelle pesemään pois. Oli uusi takki. Eihän se kaikki vihreys lähtenyt.
Olkaa varovaisia, jotta ette luiskahda uimaan 🙂
Siinä rautatieaseman vieressä Piazzale Romalla on tosiaan isot parkkihallit.
Sitten pääseekin käppäilemään hiljaisia kujia. Välimatkat on kuitenkin tosi lyhyitä. Tosin sopii vain hyväjalkaisille kun silloista on portaita. Ja tietty voi ottaa vaporetton, jos ei halua kävellä.
Että mä repeilen tuolle vihreälimatakkiselle, vaikkei sais nauraa toisen vahingolle.
Mutta ne meriveden huuhtomat kivet on kyllä usein aika niljakkaita. Paras ottaa varovaisia askelia!
Venetsia kiinnostaisi, mutta olen tosiaan pitänyt sitä turhan turistisena kohteena, mutta ehkäpä sille kannattaisi antaa mahdollisuus. Ajoittamalla ajankohdan oikein kokemus voisi olla mitä hienoin.
No tämähän se just mullekin ongelma oli. Sanoin aina Ismolle, etten mä sinne turistirysään lähde. Vaikka Italia on siis itelleni Japanin lisäksi se rakkain kohde.
Ylipuhutuksi tulin ja sitten on vain ollut pakko palata yhä uudelleen.
Hämmästyttävää kyllä, jopa kesäsesonkina Venetsiasta löytää hiljaisia paikkoja.
Porukka velloo pääasiassa siinä Rialto – San Marco -akselilla ja jo pari korttelia sivuun löytää tyhjiä kujia ja paikallista elämää.
Tosin veneton kieltä kuulin eniten vasta tällä joulukuisella reissulla niin, että sen osasi erottaa italiasta. Oliko kyse siitä La Serenissiman rauhasta ilman turisteja vai mistä, paha sanoa, mutta nautin kyllä kovasti tuosta hiljaisemmasta Venetsiasta.
Mikä on tavallaan typerää kun on itsekin yksi niistä ruuhkauttajista. Toisaalta kun on vähemmän ruuhkaa, on enemmän aikaa keskittyä sinne tuleviin ja ehkä erottaa ne, jotka kiertää äkkiä must-kohteet ja paikkoja pidempään fiilistelevät.
Joka tapauksessa, suosittelen lämpimästi visiittiä Venetsiaan, mihin tahansa vuodenaikaan. Oleellisinta on eksyä sinne mystisille kujille, joille harva turisti menee, ja löytää sieltä sattumanvaraisesti paikalliselämää.
Paluuviite: Kohtaamisia Venetsiassa | Please Be Seated for Takeoff