Viikonloppumatka pääkallopaikalle ja illallinen uusien ystävien kanssa Etelä-Serbiassa

*Sisältää affiliatelinkkejä kappaleessa “Majoitus”

Maaliskuisena lauantai-iltapäivänä hyppäsimme Belgradissa bussiin, joka kiidätti meidät Dobrilan illalliskutsua noudattaen Nišiin.
Olimme tutustuneet tähän Suomessa asuvaan serbiin somen kautta.
Kun hän sitten tuli lomalle vanhaan kotimaahansa, niin pitihän meidän maita päittäin vaihtaneiden tavata toisemme livenäkin!

Emme olleet käyneet Nišissä aiemmin, vaikka tämä Etelä-Serbiassa sijaitseva kaupunki on merkittävä paikka maan historian kannalta.
Ei kuitenkaan pelkästään Serbian: Se on myös Rooman keisari Konstantinus Suuren syntymäpaikka, silloinen Naissus.

Nišissä sijaitsee myös Konstantinuksen ajalta oleva merkittävä arkeologinen alue, Villa Mediana.
Tähän kaikkiaan kuuden Rooman keisarin asuttamaan palatsialueeseen emme kuitenkaan päässeet tällä reissulla tutustumaan, koska kohde on kunnostuksen alla ja avattaneen uudelleen yleisölle myöhemmin tänä vuonna.

Vaikka Rooma onkin lempikaupunkejamme, Länsi-Rooman valtakunnan pääkaupungin sijaan päädyimme asumaan Itä-Roomaan, mihin olemme yhtälailla ihastuneet. Sen vuoksi Nišiin tutustuminen tuntui kiehtovalta ajatukselta ja nyt meillä oli hyvä syy toteuttaa kauan puhuttu visiitti.

Serbialaista illanviettoa

Kirjaudumme vuokraamaamme huoneistoon ja selviää, että asunnon omistaja tuntee Suomessa asuvan ystävämme. Kun hän kuulee, että olemme menossa illalliselle juurikin samaisen ihmisen kanssa, niin pikainen laukkujen asuntoon jättäminen muuttuu innokkaaksi keskusteluksi ja myöhästymme jo ensimmäisestä tapaamisestamme Dobrilan kanssa.

Liukenemme kuitenkin pian takaisin ulkoilmaan ja tapaamme uuden ystävämme majapaikkamme edustalla. Siirrymme vaihtamaan tarinoitamme aperitiivien äärelle.
Pian on kuitenkin aika lähteä kohti illallispaikkaa, missä muutama Dobrilan ystävä jo odottaa meitä.

Illastamme Nišlijska mehanassa. Serbien oma perinneravintola on nimeltään kafana, eli oikeastaan kahvila, vaikkakin ne ovat nimenomaan ruokaravintoloita. Mehana on kafanan turkkilainen versio.
Mitä etelämmäksi Serbiassa, tai ylipäänsä Balkanilla, siirrytään, sitä enemmän turkkilaisvaikutteita näkyy.

Serbit rakastavat hyvää ruokaa ja musiikkia ja kavereita tavataan usein ravintoloissa.
Pöydät notkuvat taivaallisia ruokia ja aluksi yksin soittanut livebändi saa pian kuoron ravintolan asiakkaista.
Välillä syödään lisää lihaa, kasviksia, leipää ja paljon muuta. Sitten noustaan taas laulamaan ja taputtamaan tahdissa.
Viini, olut ja rakijakin virtaa, mutta serbit eivät juo itseään humalaan.

Olimme menneet ravintolaan kahdeksan aikoihin ja kuvitelleet väsyneinä viipyvämme vain pari tuntia. Mitä vielä: lopulta kello kävi jo reippaasti aamuyön puolta kun palasimme vuokra-asunnollemme.

Nišiin ei tulla katsomaan kellotornia, vaan kallotornia

Sunnuntain olimme varanneet tehokkaalle tutustumiskierrokselle kaupunkiin ja sen historiaan.
Ystävämme Dobrila tarjoutui oppaaksi. Hän on Kroatian serbi, mutta tuntee hyvin Nišin asuttuaan siellä sotaa paossa 90-luvulla, kunnes sai vasta pommitusten jälkeen vuonna 2000 turvapaikan Suomesta kiintiöpakolaisena yhdessä poikansa kanssa.
Sota-aika jätti naiselle paljon muistoja ja kiinteitä ystävyyssuhteita, jotka tuovat hänet edelleen säännöllisille vierailuille vanhaan kotipaikkaan.

Nišin historia on siis pitkä, mutta se on myös valitettavan verinen.

Yksi kaupungin nähtävyyksiä on ottomaanivalloittajien 1700-luvulla rakentama linnoitus.
Serbien kansallisidentiteetin kannalta se ei kuitenkaan ole merkittävin vierailukohde.

Serbian ensimmäisessä kansannousussa kapinalliset taistelivat valloittajiaan vastaan ja Cegarin taistelussa vuonna 1809 komentaja Stevan Sinđelić joukkoineen huomasi joutuneensa pahasti saarretuksi.
Sinđelić päätti räjäyttää ruutivarastonsa pysäyttääkseen vihollisen.
Räjähdyksessä kuoli sekä koko serbien joukko-osasto että viholliset.

Nišin visiiri määräsi rakennettavaksi tornin, Ćele Kulan, mihin serbitaistelijoiden pääkallot kiinnitettiin. Tämän tarkoitus oli toimia varoittavana esimerkkinä siitä miten käy kun kapinoi valloittajiaan vastaan.
Alunperin torniin kiinnitettyjä kalloja oli noin tuhat, nykyään jäljellä on 59.
Osan ovat sukulaiset irroittaneet hautaamista varten, osa on tullut ryöstetyksi.

Surullinen on tuoreempikin historia.
Kaupungissa sijaitsee Punaisen ristin leiri, Crveni Krst, mikä ei nimestään huolimatta ole mikään avustusleiri, päinvastoin: Gestapo piti täällä 1941-44 keskitysleiriä, minne tuotiin kidutettavaksi yli kolmekymmentätuhatta serbiä, juutalaista ja romania.
Heistä noin kymmenentuhatta ei koskaan palannut.

Tarkkaa tietoa kaikista leirille joutuneista ei ole, sillä natsit polttivat lähtiessään täsmällisen kirjanpitonsa.

Vangittujen tarinoita lukiessani mietin, miltä sotaa paenneesta ystävästämme tuntuu rakennuksen huoneita kierrellessä.
Kivitalon kylmyys menee luihin ja ytimiin ja pohdimme miten sisällä voi olla niin kylmä, vaikka ulkona on melkein kuuma päivä.
Ulos astuessamme aurinko häikäisee ja ajattelen ääneen miltä se on tuntunut niistä, jotka onnistuivat pakenemaan leiriltä.
Dobrila vastaa, ettei pakeneva ihminen kiinnitä huomiota säätilaan, päässä takoo vain hengissä selviäminen.

Ahdistavasta historiastaan huolimatta Niš on nykyään ilomielinen herkullisen ruuan kaupunki

Kierroksen jälkeen istahdamme hetkeksi terassille. Obrenovićeva-kävelykadun päästä alkava pieni Kopitareva-katu on turistien suosima ja hintataso sen mukainen.
Käyskentely kadunpätkällä ja baareissa fiilistely kuitenkin kannattaa; täällä näkee pienen palan sitä miltä pienyrittäjien Niš on joskus näyttänyt.
Vanhoja kauppiastaloja ei ole paljonkaan sotien jäljiltä jäljellä.

Maan kolmanneksi suurimman kaupungin parisen sataatuhatta asukasta tykkäävät flaneerata kävelykatua edestakaisin näyttäytymässä ja toiset katselevat ohikulkevia terasseilta kahvikuppiensa ääreltä. – Aivan kuten Euroopassa on “aina” tehty.

Sitten seuraa meille pakollinen osuus: snägärille syömään pljeskavicat.
Tämä Serbian oma hampurilainen voidaan syödä ravintolassa lautaselta sipulihakkeluksen kera, mutta grilliruokana se yleensä nautiaan leivän, lepinjan, välissä.
Dobrila tietää, että pidämme pljeskavicoista ja hehkuttaa paikallisten burgereiden olevan paljon parempia kuin Belgradissa.

Pakko myöntää, että täkäläinen lepinja oli parempi kuin tähän asti syömämme.
Ne myös maustetaan tulisemmiksi, mikä sopii meille enemmän kuin mainiosti.

Aika on kulunut siivillä.
Tapaamme Dobrilan vielä kerran ennen kuin hänen on aika jatkaa matkaa Belgradin kautta takaisin Helsinkiin ja meidän taas kohti Skopjea.
Jälleen jäämme suistamme kiinni ja istumme terassilla paljon pidempään kuin illan viileys sallisi.

Muita seudun kohteita

Jos historiaan tutustuminen on saa matkalaisen apealle mielelle tai yöelämän iloiset riennot väsyttävät, löytyy Nišin läheltä myös Serbian kolmanneksi suosituin kylpyläkylä Niška banja, jonne voi vetäytyä ottamaan kylpyjä ja rentouttavia hierontoja.

Lähistöllä on vuoristoa, joten kaupunki on hyvä tukikohta myös patikointiretkille ja muille urheiluharrastuksille koskenlaskusta kiipeilyyn.

Majoitus

*Majoituslinkit ovat Booking.comin affiliate-linkkejäni, joten niiden kautta majoituksen varatessasi saatan saada varauksesta pienen provision.

Nišava-joen varrelta varaamamme majoituspaikka sijaitsee bussiaseman ja kävelykeskustan välissä. Niš on pieni ja välimatkat lyhyitä. Niinpä asunnolle on vain vajaan kymmenen minuutin kävelymatka bussiasemalta, sekä viitisen minuuttia linnoitukselta ja keskustan kävelyalueelta.

*Asunto osoittautuu täysin uudenveroiseksi ja on niitä harvoja täällä, ellei ainoa, missä ei saa tupakoida sisällä.
Täällä olisi viihtynyt mainiosti paljon pidempäänkin ja hintakin on maltilliset 18 euroa yöltä.
Valitettavasti tilaa on kuitenkin vain kahdeksi yöksi.

Päätämme silti jäädä Nišiin vielä kolmanneksikin yöksi voidaksemme nauttia vielä paikallisen keittiön antimista.
Istahdamme lähi-pubiin aamiaiselle ja tutkimme netistä majoitustarjontaa.
Tarkoituksenamme on varata mahdollisimman edullinen majapaikka, mutta kun Booking.comin viime hetken tarjous kertoo Kopitarevan päässä olevalla Trg Republikan aukiolla sijaitsevan *kolmen tähden hotellin tarjoavan viime hetken tarjouksena huonetta alle kolmellakympillä veroineen, päätämme tarttua tarjoukseen.
Tuntuupa muutenkin kotoisalta: Kotimme Belgradin vanhassakaupungissa sijaitsee Kopitareva Gradinan kaupunginosassa.

Sateisena ja viileänä päivänä olemme hotellin ainoat asiakkaat. Täällä päin kun on tapana lähteä kotimaanmatkailemaan hetken mielijohteesta kauniin kelin sattuessa kohdalle.
Huone on todella siisti ja ystävällinen respa antaa meidän valita minkä huoneen haluamme.

Kolmen tähden taso on kuitenkin vähän mysteeri, koska hotellissa ei ole mitään erityisiä palveluita, ellei huoneen minibaaria sellaiseksi laske.
Ei sillä, että sellaisia kaipaisimmekaan.

Aamiaisenkin syömme mieluiten valitsemassamme kahvilassa, koska Serbiassa ravintola-aamiaisia tarjotaan yleisesti perinteisistä tuhdeista annoksista hipsterisempiin smoothie- ja hedelmäsalaattityyppisiin versioihin.

Miten Nišiin pääsee

Belgradista

Kahden ja puolen sadan kilometrin matka Belgradista Nišiin kestää bussilla kolmisen tuntia.
Me valitsimme ainoastaan lyhyen vessatauon verran pysähtyvän pikavuoron, minkä hinta on noin 1300 dinaaria per nuppi, suunnilleen 11 euroa.
Busseja kulkee noin tunnin välein, hiukan kellonajasta riippuen.
Aikataulut ovat samat arkena ja viikonloppuna.

Junalla matkustaminen on mielestäni paljon mukavampaa kuin bussissa tönöttäminen, mutta täällä Balkanilla junailu on myös huomattavasti hitaampaa kuin busseilla ja yhteyksiä on vähemmän.
Ainakin vielä vuonna 2019 ratatöiden ja Belgradin uuden aseman rakentamisen vuoksi junien aikataulut myös vaihtelevat, samoin lähtöasema.

Belgradin linja-autoasema on kävelymatkan päässä keskustasta, samoin kuin oli sen vieressä sijaitseva vanha rautatieasema.
Uusi asema taas sijaitsee etäämmällä.
Osa junista lähtee tilapäisesti Topciderin asemalta. – Kas kun vanhat raiteet ehdittiin purkaa ennen uuden asemarakennuksen valmistumista.

Muualta

Nišiin on bussiyhteydet muutaman kerran päivässä myös esimerkiksi Sofiasta ja Skopjesta.
Thessalonikiin tai sieltä Nišiin on yhteys kahdesti viikossa. (Thessaloniki tai Saloniki muuten on serbiaksi Solun, lipunostajille tiedoksi, asemien lipunmyyjät kun eivät useinkaan puhu englantia).

Junalla pääsee nämäkin välit, mutta vertailun vuoksi: kun matka Thessalonikiin kestää bussilla kuutisen tuntia, vie junamatka toistakymmentä tuntia.
Ainoa vuoro kulkee yöllä ja junaa tarvitsee myös vaihtaa aamuyöllä Skopjessa.

Luonnollisesti nopein tapa liikkua kaupunkien välillä on auton vuokraaminen, mutta me käytämme mieluummin julkisia kulkuneuvoja. Matkalla voi keskittyä ihailemaan maisemia tai voi tehdä vaikkapa töitä. Tästäkin tekstistä kirjoitin osan bussimatkalla.

Muita Serbia-aiheisia juttujamme löydät Serbia-kategoriasta.

Tilaa tästä tuoreet postaukset sähköpostiisi: