Trappistiluostareissa pantavat oluet mielletään usein belgialaisiksi. Maa onkin niiden suurin tuottaja, mutta pannaan niitä muuallakin. Hollannissa trappistioluita tuottaa kaksi luostaria, joista Etelä-Hollannin Tilburgissa toimiva on vanhempi ja suurempi.
Kun Tanjan pikkusisko lähti jatkamaan opintojaan Tilburgiin, ilmoitimme tulevamme kylään.
Sisko on opiskellut useissa maissa ympäri Eurooppaa ja olemme käyttäneet tilaisuudet hyväksemme vieraillaksemme jokaisessa opiskelukaupungissa.
Keväällä 2015, olisi vuorossa käynti minulle ennen tuntemattomassa Etelä-Hollannissa, Pohjois-Brabantissa.
Matkaa Belgian rajalle on kaupungista noin kymmenen kilometriä.
Hollanti on pieni maa, mutta sielläkin on alueellisia kulttuurieroja, alueiden omia keittiöitä ja – tietysti – oluita.
Tilburgin erikoisuus ovat 1884 perustetun Brouwerij de Koningshoevenin panimon La Trappe -trappistioluset, viisi erilaista kaikkiaan.
Niitä nauttiakseen ei tarvitse vaeltaa itse luostariin kaupungin ulkopuolelle.
Me olimme kyllä ajatelleet tehdä niin, mutta aikataulu ei lopulta antanut myöten.
Maistelemme siis Tilburgin trappistioluet kaupungin oluttuvissa ja baareissa.
Hinta ei ole esteenä, puolen litran pullo miedointa versiota Blondea (6,5%) irtoaa neljällä eurolla. Kaupasta 0,33 litran pullon Dubbelia saa alle eurolla, 0,75 litran pullo maksaa reilun vitosen.
Trappistioluiden pitkät perinteet
Trappistioluita, tarkemmin sanottuna belgialaista Chimayta, alkoi saada Suomesta 1990-luvun puolivälissä olutravintoloista. Maistoin ensimmäisen Chimayni turkulaisessa Hunter’s Innissä, jonka henkilökunnasta osa perusti pian panimoravintola Uuden Apteekin. Tuolloin minä ja monet muutkin oluenkuluttajat mielsivät trappistioluet ja varmaan trappistimunkitkin nimenomaan belgialaisiksi.
Ensimmäinen trappistiluostari oli kuitenkin La Trappen sistersiläisluostari Ranskassa.
Sen apotti tuli vuonna 1664 siihen tulokseen, että sistersiläiset olivat tulleet liian liberaaleiksi ja päätti noudattaa omassa luostarissaan tiukempaa linjaa.
Siihen kuului ajatus luostareiden omavaraisuudesta ja tämä koski myös munkkien perusjuomaa ja tärkeää ravinnonlähdettä, olutta.
Olutta oli luostareissa pantu jo keskiajalta lähtien, mutta trappistiluostareihin se kuului aivan olennaisesti.
Kun trappistit levittäytyivät niin Ranskaan kuin sen ulkopuolelle, luostareihin perustettiin aina myös panimo.
Sittemmin trappistitkin ovat löystäneet linjaansa, paitsi oluen suhteen.
Vuonna 1967 kahdeksan luostaria perusti kansainvälisen trappistijärjestön ITA:n, jonka tehtävä on valvoa trappistioluiden valmistusta.
Sääntöihin kuuluu, että olut pannaan luostarissa ja munkit joko tekevät sen, tai vähintään valvovat valmistusta.
Oluenpano ei saa olla luostarin päätyö ja siitä saatavat tulot käytetään luostarin ylläpitoon ja hyväntekeväisyyteen.
Koningshoeven oli yksi perustajajäsenistä.
Trappistioluet ovat pintahiivaoluita, joiden loppukäyminen tapahtuu pullossa. Niinpä ne myös myydään pulloissa, hanaoluina niitä ei saa.
Kuohuviiniä ja Dubbelia
Vaan suutahan tässä alkaa kuivata kuivan asian äärellä. Aletaan jo maistella niitä oluita!
Olemme junailleet suoraan Amsterdamin lentokentältä Tilburgiin ja majoittuneet Tanjan siskon opiskelija-asunnon sohvalle ja lattialle. Jano ja nälkä jo on, joten emme jää tuhlaamaan aikaa sinne, vaan suuntaamme kylille.
Tilburg on yli 200 000 asukkaan kaupunki, joka on mainittu ensimmäisen kerran jo 709. Kaupunkioikeuksien saamiseen meni vielä 1100 vuotta. Tilburg tuli tunnetuksi tekstiiliteollisuudestaan, mutta nykyään se on erityisesti opiskelijakaupunki: Yliopistossa ja muissa oppilaitoksissa opiskelee 25 000 ihmistä.
Huhtikuun alussa Tilburgissa alkaa olla jo terassikelit, joten ensimmäisen lasillisen saa nauttia lämpimässä auringonpaisteessa. Totta puhuen Mikkolan siskokset nauttivat tapaamisen kunniaksi kuohuviinit ja jättävät tässä vaiheessa Tilburgin trappistioluet minun kontolleni.
Otan taakan nöyrästi kantaakseni ja aloitan ronskisti Dubbelilla (7 %). Taakan kannossa pitää näillä prosenteilla olla aika tarkkana, ettei nöyrry peräti pöydän alle.
Siitä ei kuitenkaan ole pelkoa, sillä tänään emme aio riekkua ulkona emmekä sisällä myöhään. Seuraavana aamuna on nimittäin tiedossa matka Hollannin eteläisimpään kolkkaan, sopimuksestaan kuuluun Maastrichtiin.
Pikapiipahdus etelään
Otamme jälleen junan alle, tällä kertaa kolmisin. Maas-joen varrella sijaitseva Maastricht sijaitsee kapealla kaistaleella aivan Belgian rajalla, kuten Tanja aikaisemmin oli katkerasti huomannut. Saksan ikivanhaan kruunajaiskaupunkiin Aacheniin on vajaa parikymmentä kilometriä.
Päivä Maastrichtin keskaikaisilla kujilla vierähtää rattoisasti. Paluumatkalla piipahdamme Eindhovenissa.
Tanjan sisko on saanut ensimmäisen tuntumansa Hollantiin ja hollannin kieleen asuessaan täällä teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Josjen ja Jolandan luona. Näitä naisia tapaamaan siis pääkävelykadun terassille!
Ilta se vasta rattoisasti vierähtääkin. Juttua riittää niin menneistä kuin nykyisyydestäkin, onneksi englanniksi, eikä hollanniksi.
Eindhoven pelaa samaan aikaan jalkapallo-ottelua, minkä todetakseen ei tarvitse edes vilkaista minkään terassin tv-screeniä. Eindhovenin maalin synnynkin voi todeta korvakuulolta.
Illan viimeinen juna tuo meidät takaisin Tilburgiin ja uni kutsuu matkalaisia.
Prosentit ja humalapitoisuus nousevat illan myötä
Seuraavana päivänä lähdemme myöhäisen aamiaisen jälkeen katselemaan kaupunkia ja maistelemaan lisää Tilburgin trappistoluita ja vähän muitakin.
Kaupunkia halkovan kanavan varrelta löytyy pubin terassi, johon tarjoilija kiidättää pyynnöstä luostarin muurien sisällä hartaudella pantua Blondea ja illan viiletessä myös kahdeksanprosenttista Trippeliä.
Näillä prosenteilla ollaan vaarallisilla vesillä. Niinpä lähdemme pois veden ääreltä, lähinnä kyllä kevätillan kylmyyden takia ja siirrymme viihtyisän pubin sisätiloihin.
Jos olet koskaan miettinyt, millainen on tunnelmallinen holtsupubi, niin voisi olla tällainen: Tummat puukalusteet, puulattia, ystävällinen palvelu, kanta-asiakkaita ja keskellä lattiaa päivystävä ystävällinen koira.
Täällä rohkenen kokeilla jo 10-prosenttista Quadrupelia. Prosentit alkavat olla jo oluelle aika hurjat, mutta tasapainoisuuden ja täyteläisyyden vuoksi alkoholi ei puske läpi, kuten ei tietenkään panimon miedommissakaan oluissa.
Toivottavasti se ei puske läpi seuraavanakaan päivänä hikirauhasista.
Siskokset ovat juoneet viiniä, mutta ottaneet pieniä maistiaisia olutlasin reunasta.
Molemmat pitävät kyllä oluista, mutta vatsansa eivät.
Siirrymme kanavan rannalta keskustaan.
Seuraavan pubin valikoimasta löytyy Tanjan makuun sopiva, vahvasti humaloitu IPA, joten hän päättää kovettaa mahansa ja tilaa bissen.
Hollannin talviurheilun ytimessä
Tapaamme toisen Mikkolan siskon hollantilaisia opiskelukavereita ja Hollannin eri osien kulttuurierot nousevat esille.
Tilburg on Sami Hyypiän, yhden Suomen menestyksekkäimmän jalkapalloilijan ammattilaisuran alkupiste.
Täällä hän johti Willem II seuran puolustusta sadan ottelun verran jämäkkyydellä, joka vei Hyypiän pian kymmeneksi vuodeksi Liverpooliin.
– Kyllähän me tietysti Sami Hyypiän muistamme, kertoo siskon opiskelukaveri.
– Mutta ei jalkapallo ole meidän ykköslajimme. Tilburg on Hollannin jääkiekkopääkaupunki!
Tätä vaihtoehtoa en suoraan sanoen tullut ajatelleeksi. Mutta Tilburg Trappers nähtävästi tosiaan on paikkakunnalla hyvin suosittu. Hollannin jääkiekon keskuksena oleminen tarkoittaa sitä, että 1938 perustettu joukkue on pelannut Saksan kolmannella sarjatasolla Oberligassa vuodesta 2015 ja sen amatöörijoukkue Hollannin ja Belgian yhdistetyllä ylimmällä sarjatasolla.
Hollannin mestaruuden seura on voittanut neljätoista kertaa ja Saksan Oberligan peräti kolmesti.
Sopii hyvin Tapparaa kannattaville tamperelaissiskoksille.
Jos Hollanti ja talviurheilu vaikuttavat oudolta yhdistelmältä, täytyy muistaa, että Hollanti on pikaluistelun suurmaa, jossa takavuosina retkiluistelu pitkin jäätyneitä kanavia oli suuri kansanhuvi.
Viimeiset trappistit löytyvät supermarketista
Kolmantena täytenä Hollanti-päivänä emme joutuneet sentään nousemaan kuolleista, vaikka edellisen illan trappistioluiden alkoholipitoisuudet olivat tehneet vaikutuksen niitä nauttineisiin.
Emme myöskään vaeltaneet varjojen laaksossa, vaan läheiseen supermarkettiin tekemään ostoskorivertailua lehtijuttua varten. Ostoskori on suomalaisittain edullinen ja sen sisällöstä teemme siskon kämpillä maittavan illallisen, jonka pääruokana on hollantilainen perunamuusi, stamppot.
Palanpainikkeeksi tietysti trappistioluet.
Saattaisit pitää myös tästä:
Itse olen suunnitellut hollanti-belgia -akselille neljän päivän reissun trappistpanimoita kiertelemään – kaksi päivässä. Reissuporukka on kasassa eli pitäisi alkaa miettimään päiviä. Olen itse käynyt jo Chimayssa, Rochefortissa ja Westvleterenissä, mutta La Trappen kotikonnuilla vielä en. Se on ohjelmaan otettu mukaan luonnollisesti!
Huippupostaus kaiken kaikkiaan!
Kiitos Rami, Ismon puolesta! Ai että, toi kuulostaa reissulta, jonka haluaisin kokea. Onneksi päästään varmaan taas lukemaan kokemukset Kohteena maailmasta.
Olipa kiva juttu Hollannista ja trappistioluista! Hieman nolosti nämä legendaariset oluet ovat meille, kohtuu raskaan sarjan olutharrastajille, vielä melko tuntemattomia, eikä belgioluet ylipäätään jotenkin tahdo sopia omaan makuun ihan parhaiten (belgihiiva-IPAtkin on jotenkin, noh, erilaisia). Mutta joskus lienee matkustettava näiden luostarioluiden alkulähteille ja käytävä tutustumassa valmistukseen, kyseessä on kuitenkin yksi olutmaailman kulmakivistä!
Kiitos Anne, Ismon puolesta! Ei nämä munkaan lempioluisiin kuulu, mutta ihan totta, kyllähän nämä kuuluvat niin merkittävänä osana olutkulttuuriin, että maistaa pitää. Ja parasta on tietysti tehdä se alkulähteillä.
Olisi joskus mukavaa päästä vierailemaan trappistiluostarissa. Vaikka ns. belgityyliset oluet eivät ihan suosikkeihini kuulu, niin todella pitkät perinteet omaavaan luostariin tutustuminen olisi erittäin kiinnostavaa.
Tykkäisin myös päästä tutustumaan luostarioluen valmistukseen paikan päälle, kuulostaahan se aika eksoottiselta. – Vaikka myös mun lasiin päätyy muuntyyliset oluet silloin kun oluisiin kosken.