Lähdetään nyt liikkeelle vaikka siitä, että Hollanti eli Alankomaat kuuluu lempimaihini.
Jopa siinä määrin, että aikoinaan punnitsin sitä asuinmaaksenikin vaihtoehtona Italialle.
Silti (ainakin tähän asti) noloin matkamokani tapahtui juurikin Hollannissa.
Tämä juttu kuuluu niihin tarinoihin, joista julkisesti avautuminen on ehkä vieläkin nolompaa, kuin itse moka.
Mutta menköön.
Johan täällä on tullut kerrottua kaikkea muutakin hassua kaikelle kansalle.
Nauti siis matkasta ja naura vapaasti ääliöydelleni.
Kölnin Photokina-messut
Taidettiin elää syksyä 2006, kun päätin lähteä ammatilaismessuille Kölniin.
Syyskuun loppua se joka tapauksessa oli.
Valitsin halvimman mahdollisen reitityksen eli otin Ryanarin lennon Tampereelta Frankfurtiin (sille kuusessa olevalle sivukentälle Hahniin) ja yövyin hostellissa Frankfurtin keskustassa.
Tutustuin muutamaan huonekaveriini, joiden kanssa illastin. Heidän jatkaessaan kaupungille bilettämään, minä painuin pehkuihin ja yritin saada unta hostellin aulan railakkaasta meiningistä huolimatta.
Matka jatkui aikaisin aamulla rautateitse Frankfurtista Kölniin.
Asemalla oli melkoinen ruuhka.
Sellaista sattuu.
Pääsin silti ajoissa perille.
Junalippu maksoikin sitten enemmän kuin lento, koska en ollut tajunnut reitin olevan niin ruuhkainen kuin se oli.
Ehdin messuilla, tavata kollegoita, tutustua Kölnin kuuluisaan tuomiokirkkoon ja ruokailla kaupungilla olemattomiksi hiipuneita saksan kielen taitojani verestäen.
Yöpymispaikkaa Kölnistä ei ollut saatavilla, ainakaan viime tipassa:
Photokina vetää jokseenkin paljon valokuvausalan populaa kaupunkiin.
Paremmin reissujaan suunnittelevat kollegani olivat varanneet Kölnin majapaikat täyteen.
(Suunilleen puolta vuotta etukäteen. Itsehän herään siinä viikkoa ennen reissua.)
Asia oli tiedossa etukäteen ja viis siitä, Euroopassa etäisyydet ovat lyhyitä.
Voisin mainiosti yöpyä jossakin muualla, näin ajattelin.
Kun kerran reissuun ehdin ja pääsin, päätin pyörähtää samalla myös Ranskassa ja Belgiassa.
Kölnin messuhallin ovien sulkeutuessa jalkani olivat lyijynpainavat päivän kävelystä.
Rautatieasema ei ollut onneksi kaukana.
Pian pääsisin istumaan junaan.
Junailua Saksassa ja eteenpäin
Herra lipunmyyntiherra katsoo minua hiukan nokanvarttaan pitkin.
Puhuttelee kohteliaasti, kuten saksalaiset aina, käskiessäänkin:
– Hyvä neiti, eivät ulkomaanjunat sentään yöllä kulje!
Kello on seitsemän illalla.
Neiti yökukkuja neiti miettii nopeasti, eli kysyn saisiko lippua Aacheniin, se on sentään rajakaupunki.
Tämä onnistuu.
Hienoa, jään siis Saksan puolelle, mutta rajalle.
Sieltä on hyvä jatkaa matkaa aamulla kohti Ranskaa.
Aachenin aseman läheltä löytyy kohtuuhintainen majapaikkakin.
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu.
Asemalla voi pohtia mihin.
Keski-Euroopan rautatieasemien lähtötauluja on aina kiehtova katsella.
Junia lähtee sinne ja tänne ja vaikka mihin!
Yksi kohde on Maastricht.
Siellä en olekaan käynyt aiemmin.
Maastrichtin sopimus… hmm…tuohan kuulostaa historialliselta ja käymisen arvoiselta paikalta. Jospa piipahtaisinkin siellä ennen Ranskaan jatkamista.
Tulipalokiireellä kaupungille
Asemalla on valtava polkupyörien säilytyskompleksi. Työmatkalaiset eivät suinkaan autoile, vaan fillaroivat asemalle, sepä hienoa.
(Tämä tapahan on tunnettu, niin mistä maasta..?)
Vähintään parit lyhyehköt yöunet painavat silmiä.
Astun sisään ensimmäisenä vastaan tulevan hotellin ovesta ja kysyn huoneen hintaa.
Se on budjettiini sopiva, joten asetun taloksi.
Pienet päiväunet olisivat nyt poikaa, tuumin, ja otan sellaiset.
Ainakin yritän.
Juuri kun olen saanut unenpäästä kiinni, huoneeni oveen hakataan rajusti.
– Oletko tupakoinut huoneessa?
– Öh, en. Vastaan pöllämistyneenä.
Saan soperrettua jotakin päiväunista.
Horroksesta herättyäni tuijotan nyt jo huoneeni sisäpuolella seisovaa miestä, ja kysyn jo hieman ärsyyntyneesti: Mitä sinä täällä teet?
Vieras mies, tuntematon herra henkilökunnan edustaja nuuhkii ilmaa, ja toteaa etten puhu palturia.
Jostakin tuntemattomasta syystä huoneeni palovaroitusjärjestelmä on hälyttänyt respassa.
Se niistä unista.
Väsyttää ja veetuttaa.
Mikseipä tässä nyt sitten lähtisi kaupunkia katselemaan.
Sitten tulee se noloin matkamokani.
Liputan kunnolla Belgialle
Suora katu johtaa kohti keskustaa,
kävelykatua.
Talot sen varrella ovat pittoreskeja.
Ihailen pieniä putiikkeja, kadun varren kahviloita ja baareja.
Maastricht vaikuttaa varsin viehättävältä.
Flaneeraan ja fiilistelen,
nuuskin ilmaa.
Syyskuun lopun sää on varsin kelvollinen.
Ei satele.
Lämpötilakin on hellelukemissa.
Istahdan jokirannan kuppilaan kahville.
Käppäilen kylillä hitaasti nautiskellen.
Erään putiikin ikkunalla on pientä sisustustavaraa.
Sellaista, jota joskus myytiin kirjakaupoissa: Säilytysrasioita, nättejä vihkoja…
Niiden joukossa seisoo kaunis ebenpuinen (no ei, mutta mustaksi petsattu) purkki, joka toimisi erinomaisesti kynien säilyttämiseen.
Juuri sellaiselle minulla on tarve.
Kirjoituspöytäni laatikossa vierivät laatukynät sattuvat kirjoittajan ja piirtäjän sieluun.
Tuossa se ratkaisu on silmieni edessä. Tuon purkin ostan, totean, ja astun sisälle putiikkiin.
Katsastan pikaisesti muunkin valikoiman.
Poimin sen täydellisen purkin.
Menen fiiliksissäni kassalle.
Ja avaudun kauppiaalle itselleen:
– Putiikkisi on aivan ihana, kaikki on niin kaunista. Belgia on kaunis, ihana olla täällä!
Hän katsoo takaisin tyhjin katsein.
Eikö se tajunnut? Ei ehkä osaa englantia?
Ranska toimisi paremmin?
Yritän uudelleen:
– Täällä on tosi kaunista, kaikki täällä on niin kaunista!
Belgia on upea, mahtava! Ihana maa!
Ilme säilyy neutraalina. Nainen kiittää kohteliaasti käynnistä.
Silti vähän outoa.
15,5 vuoden häpeä
Pientä mustaa puupurkkiani paperikassissa heilutellen astun ulos, kohauttaen olkiani oudosti käyttäytyneelle myyjälle.
Mitäpä pikkujutusta.
Käännyn ovesta oikealle, jatkan matkaani suoraan kohti joen ylittävää siltaa.
Vain muutaman kymmentä metriä,
joen ylittävälle sillalle.
Nousu ei ole korkea, sillan kaari on loiva.
Keskellä siltaa pysähdyn.
Laskusilta tulee nopeasti.
Nyt hävettää. Paljon.
Sillan korkeimmalla kohdalla seisoo lipputanko.
Jään tuijottamaan tuulessa lepattavaa lippua.
Alankomaiden lippu liehuu uljaasti.
Siis hetkin..?
– “Belgia on upea, ihana!”… ei hemmetti.
En ole vielä Belgiassa.
Olen Maastrichtissa.
- Maastricht on 122 000 asukkaan kaupunki Alankomaissa.
- Maas-joen varrella sijaitseva kaupunki on Limburgin maakunnan pääkaupunki.
- Toisessa maailmansodassa saksalaiset hyökkäsivät Maastrichtiin Alankomaiden valtauksen ensimmäisenä päivänä. Se myös vapautettiin ensimmäisenä, vuonna 1944.
- Vuonna 1992 kaupungissa allekirjoitettiin Maastrichtin sopimus.
- Belgian ja Saksan välisellä kapealla vyöhykkeellä lepäävästä kaupungista on vain parin kilometrin matka Belgiaan.
Blogihaaste
Kehtaatko kertoa noloimman matkamokasi?
Tietysti kehtaat, eli anna palaa!
Kerro vastaava tarina ja linkkaa tämä postaus siihen, niin pääsen hihittelemään muidenkin jutuille.
En kai mä nyt yksin viitsi noloilla!
Tästä alta voit tilata uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
Arvostan!
P.s. Tästä voi lukea vähän asiantuntevamman artikkelini Hollannista.
P.p.s. Jatkoin matkaani sinne Belgiaankin. Sitten Ranskan kautta Luxemburgiin ja takaisin Saksaan.
Lukuisista maista huolimatta muistin alun jälkeen varsin hyvin missä maassa kulloinkin sijaitsin.
Maastrichtiinkin olen kehdannut sittemmin palata. Hieno paikka.
Paluuviite: Blogin puolivuotiskatsaus - mikä vetää 2022 Top 6 - Please Be Seated for Takeoff
Onhan sitä kaikenlaista sattunut. Mieleen tulee nyt kuitenkin vaan yksi kommellus kotimaasta kun varasin ajan kampaajalle väärään kaupunkiin. Seisoin sitten eräänä lauantaina kiinni olevan kampaamon oven edessä ja soitin numeroon mistä olin ajan varannut. Minulle vastattiin Tampereelta ja itse olin Etelä-Savossa. Oh no! 🙂 Saatiin molemmat hyvät naurut.
Haha, aika hauska tämäkin! Oliko kampaamot saman nimisiä?
Sattuuhan sitä ja nuo maat ovat kyllä niin samassa läjässä, jotta eihän niitä edes erota toisistaan:D Hauska tarina ja varmaan myyjä ihmetellyt, jotta mitähän tuo asiakas nyt koittaa vitsailla.
Tuli mieleen vanha suomalainen elokuva Loma, jossa Antti Litja taisi näytellä. Miehen piti mennä Itävaltaan Alpeille hiihtolomalle, mutta meni väärään koneesen ja joutui rantalomalle Kreikkaan. Siinä oli sitten kommelluksia piposta tehdyn uikkareiden kanssa ja aina jostakin takaisin ilmestyvien suksien kanssa.
Yritin löytää leffan Youtubesta, olisi ollut kiva taas katsoa. Löytyi tosin paljon muita suomalaisia vanhoja elokuvia. Taitaa tulla elokuvailta:)
Koko Eurooppa on niin pieni, että täällähän päätyy vaikka mihin vahingossa. 😄
Toi on loistava leffa! Mulle on jäänyt kans mieleen just noi villapipouikkarit. 😂
Noooh, tuon voi laittaa vaikka väsymyksen piikkiin. Itselle ei tule mieleen mitään kovin noloa matkamokaa, ehkä ainoastaan se, että olen katsonut lennon lähtöajan väärin (ei ollut 6 AM vaan 6 PM). Olin sitten liian aikaisin lentokentällä ja paljon myöhemmin kohteessa kuin olisi ollut tarkoitus.
Juuh, naurattaa vain vieläkin sen myyjän ilme. 😅
Huh, siinä saikin odotella, mutta onneksi sekaannus ei ollut toisin päin!
Näitä reissukommelluksia on kyllä niin hauskaa lukea vaikka ei ne aina siinä hetkessä nauratakkaan. Aloin nyt itse oikein miettimään, että mitä noloa meille olisi sattunut. Sattuuhan niitä mutta sitten ei tule mieleen kun pitäisi kirjoittaa. Tuosta Cillan kommentista tuli mieleen yksi kuninkuusravinreissu Lahteen nuoruudestani. Silloin istuttiin iltaa ravijuhlien jälkeen jonkun hotellihuoneessa ja päätin siitä sitten lähteä omaan hotelliini. Tulinkin ulos eri ovesta mistä olimme menneet sisään ja jotenkin kesäisessä aamuyössä kaikki näytti ihan erilaisella. Hotellin edessä oli kuitenkin taksi ja päätin hypätä siihen. Taksi vei minut sitten omalle hotellille joka olikin noin 100 metrin päässä tien toisella puolella. Nolotti kyllä kunnolla mutta jälkikäteen mietin, että reilu kuski olisi tietysti voinut mainita, että hotelli on tuossa tien toisella puolella ihan vieressä. Oh well, kaikkea sattuu!
Aahhahhahhaa! Tuo on kyllä aika paha! Mutta joo, olis kyllä ollut ihan asiallista varmistaa, haluatko ihan oikeasti mennä noin lyhyen matkan.
Voi ihanan hyväntuulinen moka! Sähän siellä oikein innoissaan ja hyväntuulisesti hehkutat, ihana tilanne. Enpä ookaan koskaan tullut ajatelleeksi nolointa mokaani, ehkä pitää miettiä. Tämä tilanne tosin oli vähän hömelön huvittava: https://www.elinanmatkalaukussa.fi/2018/10/kun-kaikki-meinasi-menna-pieleen/.html
Hehkutus olis voinut toimia oikein hyvin ja ilahduttaa kauppiasta, – jos vaan maa olisi ollut oikea. 😂
Hyi, aika kuumottava tilanne teillä. Noi USAn rajaviranomaiset on aika tiukkoja. Jopa jo silloin kun nuorena menin vaihtoon sinne, seisoin LAX:lla neljä tuntia passintarkastuksessa.
Tämä ei itse asiassa ollut oma moka vaan silloisen poikaystävän. Oltiin liftaamassa ja tämä poikaystävä unohti laukkunsa missä oli passi ja matkakassa liftauspaikalle. Kyyditsijä joutui ajamaan 10 kilometriä takaisin hakemaan laukkua. Onneksi löytyi. Hävetti kyllä meidän molempien puolesta.
Voi apua, voin kuvitella, että ”hiukan” nolotti. Mutta olipa ainakin tosi avulias ja ystävällinen kyydin antaja, että viitsi lähteä ajamaan takaisin!
Missä maassa tämä tapahtui?
Tapahtui Tukholman eteläpuolella kun oltiin lähdössä liftaamaan Eurooppaan.
Olenkin kertonut noloimpani, joten kohden uutta noloutta? Hollannin lipun olisi voinut sekoittaa vaikka Venäjän lippuun ja Puolan lipun Indonesian lippuun. Kierrän maanolouden sillä, että minulla maat ovat jotakuinkin yhdentekeviä. Poliittinen karttahan muuttuu jatkuvasti. Jos ajattelee vaikka Vilnaa, niin kuinka monessa maassa se on ollut. Onko näkymä puolalainen, liettualainen ellei peräti venäläinen, tai sittenkin juutalainen.
No, hauskaa on ollut muuallakin. Olinpa kerran Nurmoilassa ja kylän raitilla tuli vastaan metsästäjä, ohotniekku. Raitti oli kapea, toisessa reunassa oli metsästäjän koira, keskellä sitä erittäin humalainen metsästäjä ja toisella reunalla oli metsästäjän vintovka, johon hän nojaili. Yritin pujahtaa siitä sitten ohi, mutta metsästäjä nappasikin minua kiinni kauluksesta ja kysyi “Missä lapset?” Reagoin nopeasti sanoen ainoan tietämäni nimen: “Lapset ovat Tatjanan luona”. Mies päästi irti ja jatkoi hoippumistaan. Sitten olin saunassa ja oli pimeää ja kävin uimasillani Nurmoilan järvessä. Tieltä kuuluu humalainen ökellys “Kuka siellä, kuka siellä!?” Minä vastaan “kwack, kwack, kwack, kwack” ja metsästäjä jatkaa matkaansa. Onneksi ei ollut sorsan metsästäjä. Tosin tuskin hän olisi osunut muutenkaan.
Haha, sulle on kyllä sattunut ja tapahtunut, joten odotellaan innolla seuraavaa! 😅
Hyvä pointti tuo rajojen merkityksettömyys! Eri kulttuurit ovat kiehtovia, mutta poliittiset rajat taas, noh, varsin usein väärissä paikoissakin.
Olen hypännyt Tanskassa Tukholmaan menevään junaan, mutta väärään vaunuun. Yöllä juna katkesi ja menin pohjoiseen. No piti sitten lentää kotiin, kun laiva missattiin ja piti ehtiä veljen häihin. Ei ehkä hävettävä moka, mutta opiskelijalle kallis moka
Haha, aika paha, eikä taatusti naurattanut silloin! Ehdit kuitenkin veljen häihin?
Hahhah, huikea! Voin niin nähdä itseni sun tilalla – mulle nimittäin aina sattuu ja tapahtuu 😀
Hauska postaus ja postausidea ylipäätään! Pitänee itsekin tarttua tähän 🙂
Kiitos Eveliina! Hehee, ainakin tästä voi olla lohtua niille, jotka miettii sattuuko vain itelle kaikkea hölmöä. Tee ihmeessä, odotan innolla, että pääsen lukemaan!
No sattuuhan sitä! Olenkin joskus nämä meikäläisen mokat jo blogiin listannut. Postaus löytyy täältä https://maapalloilija.com/reissumokat/
Kappas, multa on mennyt tämä kokonaan ohi! Noista useimmat ei kyllä naurattaneet, varsinkaan varmasti sinua reissun päällä! Tuo hotelli väärässä maassa kyllä hymyilytti, mä sentään varasin hotellin sieltä missä oikeasti olin. 😄
Pitäisikin tehdä joskus kans listaa näistä ihan oikeista mokista tai vähemmän hauskoista reissukokemuksista. Taksikuskien kanssa kinaamisesta taitaa kaikilla reissaajilla olla kokemuksia enemmän kuin tarpeeksi.
Heh, no ei tuo onneksi niin paha ollut. Itsellä ei tule nyt mitään noloa mieleen. Ehkä aika on kullannut muistot 😆
Ei ainakaan millään tavalla vahingollinen, mutta kyllä hävetti!
Tästä sai hyvät naurut 😁. Kohteliaisuutesi myyjälle eivät tällä kertaa toivotulla tavalla ilahduttaneet, mutta varmaan myöhemmin (alkuihmetyksen ja -ärsytyksen jälkeen) häntäkin on naurattanut.
Haha, tiedä häntä naurattiko myyjää ikinä, mut hei, ainakin mä yritin olla kovasti kehuva ja kohtelias! 😅
Paluuviite: Tilburgin trappistioluet Mikkolan siskosten seurassa - Please Be Seated for Takeoff
En kyllä tunne häpeää tästä, mutta joka tapauksessa suurehko moka tapahtui, kun yritin päästä Slovakiasta Unkariin. Hyppäsinkin bussiin, joka meni Puolaan. Siinä sitten väärään maahan istuskelemaan bussiasemalle keskellä yötä ja oottamaan, että uus bussi tulee. Loppu hyvin kaikki hyvin, mut kyllä ärsytti tuolloin! Eikä kuskikaan sanonu mitään, vaikka näytin Budapestin bussilippua?!
On kai sitä muutakin tullu mokailtua reissuilla, mm. jättäny vahingossa rahapussin bussiin Guatemalassa, jonka seurauksena jouduin tulemaan pummilla takas “kotikaupunkiin”. Sillon hävetti, koska olin ns. hyväosaisena tullu sinne lomailemaan ja sitten paikalliset joutuu kuskaa mut ilmasiks takas majapaikkaan.
Hävettää myös vähän se, että nuorena asuessani Espanjassa oltiin työkavereiden kanssa vähän juhlimassa. Tuhannen päissään oltiin sit menossa keskustaan päin taksilla, mut en muistanu enää mun kotiosoitetta. Lopulta taksikuskilla meni hermo ja se heitti mut ulos. Hortoilin yksin Fugen kaduilla, mutta olin sit onneks löytäny perille (filmi katkes jossain vaiheessa, mutta heräsin omasta sängystä). Onneks ei käyny mitään sen pahempaa.
Hahaha, tässä tulikin kiitettävästi lohtua! Mähän oon myös unohtanut Espanjassa osoitteen, mutta se oli sentään mun siskon Alicanten kodin osoite, eikä oma. Ja joo, en ollut ihan selvin päin minäkään, ja hukkasin matkalla myös sekä siskoni että puolisoni. Mies kun meni edeltä kämpille, sisko mun jälkeen.
Onneksi tuo on jäänyt vain yhteen kertaan, vaikka muuten on maailmalla sattunut ja tapahtunut!
Maastrichtissa käydessämme taisimme kyllä tietää olevamme Hollannissa, siksi sitä vielä silloin usein kutsuttiin 🙂
Nopeasti miettimällä pahin moka taitaa olla, että olimme joskus jatkamassa matkaa Washington DC:stä iltalennolla ja aamulla ajattelimme hotellista lähtiessämme, että käydään heittämässä matkalaukut valmiiksi kentälle. Silloin vielä ainakin pitemmällä matkalla tapasi olla matkatavaroitakin. Näin sitten teimme, ehkä se kenttä oli jotenkin sopivasti lähellä hotellia tai helpon yhteyden päässä. No matkatavarat säilytykseen ja takaisin kaupungille. Joskus iltapäivällä tulimme sitten tarkistaneeksi, että koskas se lento lähtikään ja kas – huomasimme, että matkatavarat ovat väärällä kentällä! Tulikin sitten jo kiire. Samainen moka vielä toistettiin Grönlantiin mennessämme. Yövyimme Islannissa ja ajattelimme, että majoitutaan tähän Keflavikin kupeeseen, kun kuitenkin lentäen jatkamme. Juu, niin jatkoimmekin, mutta Reykjavikin kentältä. Piti sitten aamulla ottaa jo taksi toiselle kentälle, mikä ei muuten Pohjoismaissa ole erityisen halpaa, mutta ehkä sitten kuitenkin halvempaa kuin lennolta myöhästyminen!
Hahahaa, kiitos näistä muisteluista, hekotan täällä ääneen! Voin uskoa, ettei tuolloin paljon naurattanut, mutta sattuuhan sitä kun paljon reissaa. Ehkä just siksikin, kun lennolle lähteminen ei ole mikään erityisen poikkeuksellinen tapahtuma. Itsekin katson yleensä liput ostamisen jälkeen seuraavan kerran vasta kentälle lähtiessä, mutta ihme kyllä en ole vielä sekoittanut aikaa tai päiviä.
Hih, kerrankos sitä väärässä maassa 😂 No olit sentään hyvä asiakas, kun jotain ostit, etkä vain pyörinyt liikkeessä kehuen naapurimaata. 🤣
Hahaha, näinpä! Hauskintahan on se, että olen itse naureskellut jenkkiperheelle, joka kysyi Hollannissa tietä Berliinin eläintarhaan. Kolahti sit vähän omaan nilkkaan. 🤣