Pariisi – vihattu ja rakastettu. Pariisi jakaa vahvasti mielipiteitä.
Yhdet vihaavat tylyjä pariisilaisia, toiset rakastavat romanttista kaupunkia.
Oma rakkauteni Pariisia kohtaan kasvoi salavihkaa.
Kävin kaupungissa ensimmäisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten.
Matkasin tähän rakastavaisten kaupunkiin yksin. Se olisi jo yksinään syy pettyä Pariisiin.
Kaikkialla on rakastavaisia ottamassa usfieita, jokainen tuntuu viettävän romanttista illallista armastettunsa kanssa. Nakerra siinä sitten keskenäsi halpaa kaupasta ostamaasi patonkia.
Ei ollut rahaa hienolle illalliselle, ei shamppanjaan. Mutta oli halvan hotellin ullakkohuone 10. kaupunginosassa.
Pieni ikkuna, josta saattoi kurkkia Pariisin kattojen ylle.
Lähikaupasta sai sen patongin ja halvan punaviinipullon.
Olin haaveideni Pariisissa!
Haaveita Pariisista
En edes tiedä, mistä pikku-Tanja oli kuullut Sorbonnen yliopistosta, mutta sinne haaveilin lapsena pääseväni.
Opiskelemaan kirjailijaksi.
Asumaan pieneen ullakkoasuntoon.
Sellainen oli mielikuvieni Pariisi.
Tieni veivät aivan toisaalle, Sorbonneen en koskaan hakenut. Ranskaakaan en koskaan koulussa lukenut.
90-luvun lama vei mahdollisuudet matkailuun, vuosikymmen vierähti kotimaassa.
Tämän vuosituhannen alussa avautui halpamatkustamisen aikakausi.
Yhtäkkiä Pariisi oli paitsi muutaman tunnin, niin myös hyvin edullisen lentomatkan päässä.
Ensikokemuksiani Pariisista
Kiipesin portaita kohti Sacré Cœurin kirkkoa, kun nuori mies – siis suunnilleen oman ikäiseni – ojensi kyynärvartensa minulle. Auttaakseen kiipeämään pitkät portaat.
Purskahdin spontaaniin nauruun.
Kunnes tajusin miehen aavistuksen loukkaantuneesta ilmeestä hänen olleen tosissaan.
Vaelsin siihen aikaan pitkätkin matkat korkkareissa, töissäkin, apua vaan en ollut suomalaisena koskaan kaivannut. Ranskalaisten käytöstavat avautuivat vasta tämän kokemuksen myötä.
Haahuilin Montmartren taiteilijakaupunginosan kujilla,
pitkin Pariisin katuja.
Fiilistelin ja tunsin jonkinlaista haikeutta.
Ei ollut ketään jakamassa tätä kokemusta.
Ei ollut rahaa istua isommin kahviloissa.
Istahdin kuitenkin kahville ja krepille montmartelaiseen kahvilaan.
Tiskiltä ei saanut tilata, toki Pariisissa on pöytiintarjoilu.
Se minkä koen nykyään nautinnolliseksi, jännitti silloin hiukan.
Miten osaisin tilata yhtään mitään näkemättä listaa?
Kun en osannut sitä ranskaa.
Sain takelleltua suustani kinkkujuustocrepin ja kahvin, une crêpe jambon é fromage é un café s’il vous plait,
ja vieläpä sain mitä tilasin! Tarjoilijakin vaikutti aidosti ilahtuneelta yritykselleni puhua ranskaa.
Uitettu turisti nöyrtyy
Vaeltelin, tunnelmoin, eksyin.
Kaatosade yllätti.
Pariisi + 11 sadetta, Tampere + 28 astetta aurinkoista.
Bien sûr!
Yritin paeta markiisien alle, mutta ne heittivät ainoastaan lisää vettä niskaani.
Pariisi ei nyt antanut parastaan.
Vaatteet likomärkinä yritin tutkia kulman takana jemmassa karttaa.
Tuohon aikaan tietysti paperista sellaista.
Salaa, ettei kukaan huomaisi minua turistiksi.
Pukumies ilmestyy takaani.
-Tarvitsetko apua?, kysyy hän.
Attrapé! Jään kiinni turistiudestani.
Tiedän missä olen, mutta luen karttaa, – ei toimi.
Tunnustan tarvitsevani apua, mutta vain päästäkseni metroasemalle.
Mies kyselee moneen kertaan, olenko aivan varma, että osaan hotellilleni. Etteikö hänen tarvisi kuitenkin saattaa minua perille asti?
Kyllä, osaan tietyltä metroasemalta,
ja osaankin.
Ilmenee, että hän on aidosti huolissaan.
Mies saattaa minut metroasemalle ja häipyy omille teilleen.
Kävelen hotelliini ja uinahdan.
Antiikkia, antiikkia!
Tuohon aikaan olen innostunut sisustamaan kotiani antiikkiesineillä, ja ylipäätään.
Minimalistina ostan harkiten, mutta tuolloinen kotini ollut vielä ”valmis”.
Otan suunnakseni Porte de Clignancourtin (Saint Ouen), Pariisin 18. kaupunginosassa sijaitsevan antiikkitorin, tai oikeastaan torien ryppään.
Vietän päivän antiikkiesineitä ihaillen, mutta myös joitakin matkaani poimien.
Tavaroita kainalossani kantaessani eräs myyjäherra tarjoaa minulle kestokassia.
En ollut ostanut häneltä mitään, eikä hän sitä odotakaan, kunhan vain haluaa auttaa.
Hämmentyneenä pakkaan ostoksiani yhdessä hänen kanssaan suureen kassiin.
Pariisilaisetko tylyjä?
Kyyneleet valuvat silmistäni
Ostoskassi kainalossani vaeltelen torin reunamia kohti.
Tarpeelliset tavarat tulivat jo hankituiksi, mutta ainahan sitä voi jäädä hetkeksi ihailemaan ja vilkuilemaan.
Talsin reunimmaista käytävää, kun väkijuokko alkaa syöksyä kohti huutaen.
Ehdin miettiä vain sekunteja mistä on kyse.
Harmaan sumupilven suhahtaessa kohti pyörähdän ympäri ja juoksen pariisilaisten kanssa samaan suuntaan.
Kyynelkaasu saavuttaa silmäni.
Ostoskassi kädessäni pohdin hätäisesti mihin voisin paeta.
En näe enää juurikaan mitään.
Ryöstetäänkö mut nyt?
Säntään sisään johonkin kauppaan, mahdollisimman perälle.
Piilottelemme siellä useammankin tyypin kanssa.
Yritän kuivatella valtoimenaan vuotavia silmiäni.
Ei auta.
Silmät tomaatteina painun metroon ja hotellihuoneeseeni huuhtelemaan näköelimiäni.
Mitä torilla tapahtui?
Ei voi tietää, poliiseja siellä ei ainakaan näkynyt.
Tuskin poliisit olisivat varsinaista (sen aikaista) kyynelkaasua käyttäneetkään, mutta asiaan perehtymättömänä en voi myöskään sanoa mitä päällemme suihkutettiin, – pippurikaasua, jotakin kaasua? Hyvältä se ei totisesti tuntunut.
Mikä fiilis Pariisista jäi?
Ensikokemukset Pariisista:
En ihastunut välittömästi.
Kallis?
– Jep. Ei Pariisista varsinkaan nykyään kovin edullista majoitusta saa.
Suunnilleen satasella yö pärjää keskustan alueella.
Fantastista ruokaa saa kyllä kympeillä, siis ravintoloistakin, juomineen.
Tyly?
– Ei ollenkaan. Toisin kuin väitetään, ainakaan me emme ole koskaan kohdanneet tylyjä pariisilaisia.
Päin vastoin, erittäinkin ihastuttavia ja auttavaisia tyyppejä.
Uudelleen?
– Kyllä vain.
Sittemmin olemme käyneet kaupungissa noin kerran vuodessa. Ennen tiedätte mitä, sekä nomadielämäämme, joka on vienyt meitä enemmän Aasian suuntaan.
Pariisin nähtävyydet, tai ei oikeastaan
Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta näiden kahdenkymmenen vuoden aikana en ole ehtinyt Eiffeliin, en Louvreen ihastelemaaan Mona Lisaa.
Pariisini on kahviloita, hyvää ruokaa, fiilistelyä, flaneeraamista.
Eli vaeltelua kaupungin kaduilla.
Olen kyllä istunut Pompidoussa, ihaillut pitkään lempiteostani.
Käynyt pienen pienissä näyttelyissä.
Ihmetellyt ranskalaislapsia, jotka innostuvat aikuisille suunnatuista taidenäyttelyistä.
Pariisini, rakas
Rakkauteni Pariisia kohtaan kasvoi pikkuhiljaa, vaivihkaa.
Ensi kerta ei vakuuttanut.
Pariisin-matkailuun tuli vuosien tauko.
Ensimmäinen yhteinen matkamme Pariisiin Ismon kanssa taisi olla synttärilahjani hänelle.
Ellei se sitten ollut se kerta kun olin työmatkalla osallistumassa kuvajournalistien konferenssiin ja Ismo liittyi seuraani paria päivää myöhemmin.
Monen vuoden ajan palasimme Pariisiin yhdessä.
Vuosittain, toisinaan useamminkin.
Sitä ranskan kieltäkin päädyimme opiskelemaan myöhemmin yhdessä.
Rakkauteni kaupunkia kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta.
Nyt edellisestä visiitistä on jo aikaa, mutta
kyllä Pariisi meitä odottaa.
Ranskassa on muitakin kiehtovia kaupunkeja – lue seuraavaksi Toulousesta!
Pariisi on aina ollut minun, kuten varmasti monien muidenkin, haavelistan kärkisijoilla. Sinne toivon pian suuntaavani, vaikka kiire nyt ei olekaan toki. Kaupunki antaa varmasti jokaiselle jotain omanlaistaan, kiva lukea sinun ja Pariisin tarinaa aidosti! 🙂
Kiitos Tiina Johanna! Pariisi on kyllä monipuolinen kaupunki ja aina vain ihana. Toivottavasti pääset pian fiilistelemään sinne!
Kivasti kirjoitettu tarina. Pääsi hyvin tunnelmaan mukaan, itse kun en ole Pariisissa käynyt lentokenttää pidemmällä.
Kiitos paljon Cilla, mukava kuulla!
Ihanasti kirjoitettu. Vaeltelu, fiilistely ja kahviloista ja ravintoloista nauttiminen kuuluu myös meidän lempipuuhiin Pariisissa. Sinne pitäisi kyllä päästä pian takaisin!
Kiitos paljon Anna! Niin sinne pitäisi, kävelemään ja fiilistelemään, istumaan tuttuihin kahviloihin ja syömään tuttuihin ravintoloihin, samaa ruokaa kuin ennenkin.
Olimme oho onko siitä jo 12 vuotta sitten Pariisissa. Mieheni ei edes olisi sinne halunnut. Haukkui kalliiksi. Nyt kerran kysyi, että pitäisikö sinne mennä vielä uudestaan…. Kyllä ehdottomasti.
Hihii, niin kietoi Pariisi sitten miehesikin pikkusormensa ympärille!
Juurikin taisi niin tehdä💥
Pariisi, kuten tietysti monet muutkin suurkaupungit, ovat parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun siellä on jo tullut käytyä useampaan kertaan. Ei ole enää mitään “pakollista” vaan voi poimia kulloinkin kivalta tuntuvat kohteet.
Viime kerralta muistan päiväretken Normandiaan, retken Pere Lachaisen hautausmaalle ja macaronit!
Aivan totta, isojen kaupunkien haltuun ottaminen vie aikaa. Kun osaa jo suunnistaa ja tietää mistä pitää, voi valita ne omat suosikkinsa. Pidän myös kovasti Pariisin hautausmaista. Tosin näiden vuosienkin jälkeen mulla on ne monet ns. pakolliset nähtävyydet käymättä.
Ihanan elävästi kirjoittelit ekasta reissustasi Pariisiin! 🙂 Se tosiaan tuntuu jakavan mielipiteitä. Itselläni on kulunut edellisestä visiitistä jo 13 vuotta, mutta silloin rakastuin myös Pariisiin. Istuin Sacre Coeurin portailla, vieressä soitti mies viulua ja oli vain niin uskomattoman kaunista. Mies ei ole koskaan käynyt Pariisissa, täytyy ottaa se joskus yhteiseksi kohteeksi, koska itsekin voisin verestää muistiani sen suhteen. Ja ihan sama kokemus kuin sinulla, eivät kaikki ole vain tylyjä, meitäkin kolmea nuorta tyttöä autettiin löytämään hostellille aikana, jolloin älypuhelimet eivät olleet vielä käytössä.
Kiitos paljon, Sonja!
Pariisi on kaupunki, johon monilla kohdistuu varmasti hirmuisen korkeat odotuksetkin. Pariisi on kuitenkin pienissä yksityiskohdissa.
Ehkä Pariisi onkin mielentila.
Ne, jotka odottavat jotakin suurta tapahtuvan, kenties pettyvät.
Kaupunkiin ihastuvat ne, jotka tarttuvat pieniin hetkiin ja detaljeihin, hengittävät Pariisia, fiilistelevät.
Pariisi oli minunkin ensikosketukseni suureen maailmaan, kaupunki lumosi ja vei mennessään. Rahaa ei ollut eikä kielitaitoa, mutta pienet puutteet korvasi nuoruuden innostus. Sen jälkeen olen käynyt Pariisissa muutaman kerran, muttei se nyt ihan ykköskohde kuitenkaan ole.
Hauskaa, meitä on siis useampiakin, joiden maailmanmatkailu on startannut Pariisista! Meilläkään se ei ole ykköskohde, mutta kyllä sinne kuitenkin pitää päästä aina vain uudelleen!
Olipas kiva lukea Pariisista. Kaupunki on kovasti mielessäni, koska kävimme siellä juuri pääsiäisen aikoihin. Minulle Pariisi on ollut ykkössuosikki heti ensimmäisestä vierailusta lähtien. MIelelläni kävisin siellä joka vuosi, mutta valitettavasti maailmassa on ihan liikaa kivoja paikkoja. Siksi kerta viidessä vuodessa on saanut riittää. Tosin nyt koronan takia tuli pikkuisen pidempi väli vierailuissa.
Kiitos Aron! No sepä se kun paikkoja riittää koluttavaksi. Jotenkin sitä pitää tasapainoilla uusien ja vanhojen tuttujen lempipaikkojen välillä. Mulla ei ole tullut viiteen vuoteen kuin yksi uusi maa, kun ollaan aina vain palattu niihin rakkaisiin kohteisiin, tosin kyllä moniin uusiin kaupunkeihin tutuissa maissa.
Täytyypä käydä kurkkaamassa ja fiilistelemässä myös mitä sinä olet kirjoitellut Pariisista!
Oi, olipa kiva kirjoitus Pariisista! Tunnistin itseni tuosta kattohuoneistosta asuvasta kirjailija -haaveilusta 😀 Ja olipa kiva kuulla, että sieltä löytyy tuollaisia herrasmiehiä! Olisikohan pelkästään se jo hyvä syy suunnata Pariisiin? 😉
Oi kiitos Eveliina! Hauska kuulla, että sieltäkin löytyy hengenheimolainen! ❤️
Siis totta kai, aivan ehdottomasti kannattaa! Mä en niistä herrasmiehistä enää piittaa, kun on oma elämänmatkakumppani mukana, mutta siltikin jopa kerran yhdessä kadulla kävellessämme vanha pariisilaisherra pysähtyi eteemme, otti oikein silmälasit pois ja kehui asuani elegantiksi.
Kivasti kirjoitettu tarina Pariisista! Se on yksi lempikaupungeistani. Olen käynyt siellä muutaman kerran ja joka kerta se on tarjoillut jotain erilaista. Ranskan opintoja aloittelin, mutta esikoista odottaessa ne sitten jäivät. Pariisissa olen saanut niin hyvää kuin tylyä asiakaspalvelua. Huonotkaan kokemukset eivät ole sammuttaneet paloa kaupunkia kohtaan. Edellisestä Pariisin reissusta on jo pitkä aika, milloin pääsisi uudestaan.. 🙂
Kiitos Merja! Minulla on sama kokemus, että Pariisi tarjoilee aina vain uutta. Kaupunki on siihen riittävän iso ja toisaalta myös hitaasti haltuun otettava.
Meillä on kans nyt useampi vuosi viime käynnistä ja olisi ihana päästä käymään taas!
Aiai, nyt julkaisit pahan muistelon. Melkein sait kyyneleet silmiini. Niin elävästi ja kauniisti kirjoitit minulle rakkaimmasta kaupungista. Se sai muistelemaan omaa ensimmäistä käyntini siellä. Taisi olla kuuskytluvun loppua, olin yksin, alle kakskymppinen, pari vaivasta ranskan sanaa hallussa, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tunsin heti tulleeni henkiseen kotiini ja olisin jäänyt sinne asumaan, jos olisi ollut rohkeutta jättää opinnot kesken. Palasin Suomeen, mutta lupasin itselleni, että vielä tavataan. Lupaus piti. Tosin siihen meni muutama vuosi. Tällöin oli miehenikin mukana. Ranskaa tietenkin opiskelin siinä välissä. Tankkasin kielioppia sinne subjuktiiviin asti. Ranska on kaunis, mutta vaikea kieli, enkä uskonut, että koskaan puhuisin sitä edes välttävästi. Ilmeisesti olin sentään oppinut lausumaan ranskalaisella aksentilla vakiofraaseja, koska kenkäkaupan myyjätär pyysi minua kerran tulkiksi amerikkalaiselle asiakkaalleen. Ihan siinä tunsi itsensä jollei ihan Pariisilaiseksi, ainakin ranskalaiseksi.
Tottakai pariisilaiset ovat tylyjä suomalaisille. Siis niille, jotka eivät hallitse ranskalaisia käytöstapoja. Mikä sitten on hyvää ja mikä huonoa käytöstä? Kai mielipidekysymys. Suomalainenhan ei tervehdi, ei hymyile, ei kiitä eikä ylipäätänsä sano mitään eli käyttäytyy mielestään hyvin ja normaalisti. Tätä tyyliä pitää pariisilainen tylynä ja epäkohteliaana. Ranskalaiset käytöstavat (minun mielestäni ne hyvät) opitaan jo lapsena ja niihin kuuluu mm tervehtiminen, kiittäminen, kohteliaisuus, toisten huomioiminen. Jouduin tätä kerran todistamaan pikkuisessa kahvilassa, jossa pariisilaispariskunta istui viereisessä pöydässä pikkupoikansa (3-4 v) kanssa. Poju oli saanut jonkin namin baarinpitäjältä ja vanhemmat kysyivät pojulta moneen kertaan: ”muistitko varmasti kiittää”.
Minusta vaan Pariisi on maailman kaunein kaupunki ja Pariisin henki ja ilmapiiri jotain ainutlaatuista. Ihmisetkin ovat ystävällisiä ja auttavaisia, eivätkä tiukkapipoisia. Louvren Mona Lisa käytiin katsomassa, mutta Musée d’Orsay impressionistit kahlattiin useampaan kertaan. Pompidou-keskus miellyttää miestäni, hän on modernin arkkitehtuurin ja maalaustaiteen ihailija. Yleensä matkaamme sisälletään jazz-klubikonsertti, baletti tai ooppera. Muu aika menee kierrellessä katuja ja istuskellessa baareissa nauttimassa tunnelmasta.
Kiitän Suomen Yle1 siitä, että se taltioi Eiffel-tornissa pidettävän itsenäisyyspäivän 14.7. konsertin. Yö on jo laskeutunut Pariisin ylle kun orkesteri viimein soittaa sen Marseljeesin ja kamerat kuvaavat öistä valojen täyttämää kaupunkia. Siinä taas paikka liikuttua.
Kiitos vielä kerran tunteisiini menneestä kertomuksesta.
Kiitos paljon Ritva ihanasta ja pitkästä kommentistasi! ❤️
Allekirjoitan kaiken mitä kirjoitit. Minun Pariisini on juuri sellainen kuin sinun. Ja juuri nuo käytöstavat! Pariisilaiset ovat ihania, auttavaisia, kohteliaita, charmantteja. Vaikkei edes osaisi hyvin ranskaa, pelkästään yrittäminen riittää, ne pienet kohteliaisuudet ja tervehdykset nostavat hymyn pariisilaisen huulille. Kyllä se vain on niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun itse käyttäytyy hyvin, tervehtii ja hymyilee, saa takuuvarmasti samanlaista kohtelua itsekin.
Ja todellakin, ne tavat opetellaan jo pienestä pitäen! Olipa ihana saada jakaa kanssasi näitä muisteluita iki-ihanasta Pariisista, kiitos vielä minunkin puolestani!
Minä en ole vieläkään ehtinyt käymään Pariisissa. Joskus joitain vuosia sitten kääynti siellä ei oikeastaan edes kiinostanut, mutta viime aikoina Pariisi on alkanut kiehtomaan ja kiinnostamaan yhä enemmän. Erityisesti keväinen Pariisi olisi mukavaa päästä näkemään.
Siihen kannattaa varautua, että Parisin haltuun ottaminen vie aikaa. Eka kerta ei välttämättä koukuta, mutta vähitellen kaupunki kietoo pikkusormensa ympärille.
Olipa kiva kirjoitus! 🙂 Pidän niin Pariisista, vaikka ranskan kieltä osaa pätkääkään. Sen takia muutamassa ravintolassa itselle ei tyypillinen illallinen tullut tilattua 😅 Olipa tässä samalla ihana muistella omaa ekaa reissua reilaten 17vee, Pariisissa pysähdyttiin joitain öitä, halvat hostellit tulivat tutuiksi. Pariisiin palaan aina mielelläni. Eiffelissä minäkään käynyt, ollut vissiin muutakin tekemistä kuin jonottaa.
Kiitos Tiina! Hihii, toihan on just ihan parhautta valita listalta eri ruokia ja katsoa mitä sieltä tulee. Hauskaa, etten ole ainoa, joka ei innostu jonottamaan niihin ns. pakollisiin kohteisiin!
Matkustelin parikymppisenä sinkkuna paljon kavereiden kanssa, mutta Pariisin jätin tarkoituksella väliin, sillä sinne halusin mennä ensimmäistä kertaa rakastuneena. Sellainen oikea Pariisin arvoinen rakkaus osui kohdalle erään nuoren miehen kohdalla ja Pariisi koettiin yhdessä ensi kertaa. Saman miehen kanssa olen ollut naimisissa pian 16 vuotta. Tykästyin Pariisiin tuolloin ja kävimme uudelleen kaupungissa 2010. Sittemmin ei Pariisi ole jotenkin tullut edes mieleen, mutta esikoinen sanoi haluavansa nähdä Pariisin ja nyt olemme menossa kahdestaan Pariisiin hänen peruskoulun päättymisen kunniaksi vajaan parin viikon päästä. Kiva nähdä miltä Pariisi tuntuu näin vuosien jälkeen ja ei-romanttisella lomalla. En ole muuten minäkään käynyt Eiffel-tornissa (juurella kyllä) enkä muissa nähtävyyksistä eikä varmaan käydä tälläkään reissulla. Flaneeraus on ihan parasta!
Oi mikä ihana tarina ja muistot, kiitos tästä! Miten romanttinen ajatus jättää Pariisi sitä oikeaa varten. Hyvää reissua teille myös ”rakkaudenhedelmän” kanssa!