Maltan mausteiset maut

Vetäisimme koko maltalaisen menuun yhden ravintolan taktiikalla. Se tosin kävi vähän vahingossa. Olemme Maltalla ainoastaan kolme vuorokautta ja mietimmekin etukäteen miten ehtisimme maistella kaikki maltalaisen keittiön oleellisimmat antimet. 

Kaiken lisäksi matkamme osui viikonlopulle ja pääkaupunki Vallettan ravintolat ovat yleisesti kiinni sunnuntaisin. Perille saavuimme aikaisin perjantaiaamuna, emmekä ehtineet nukkua edellisenä yönä ollenkaan. Koska aikaa ei ollut hukattavaksi, oli väsymyksestä huolimatta jaksettava raahautua heti ensimmäisenä iltana kunnon illalliselle. 

Tutkiskeltuamme ennalta netistä maltalaisia herkkuja, kumpikin meistä oli päättänyt ehtiä maistaa ainakin kaniruokia, jotka kuuluvat niihin tunnetuimpiin maltalaisruokiin. Olimme myös googlailleet ahkerasti eri ravintoloita, niistä kirjoitettuja artikkeleita ja arvosteluja. 
Huteihin ei olisi varaa näin lyhyellä makumatkalla, varsinkin kun reissumme pointtina oli ruokajuttujen kirjoittaminen.

Teimme päätöksemme aivan viime tipassa, mutta valinta oli lopulta helppo lukita, kun kulinaristiystävämme Miki ilmaantui Facebookiin suosittelemaan ravintola Legliginiä, joka oli hänen tietämättään jo ehdokaslistallani.

Maltan ravintolat ovat usein varsin täysiä, varsinkin näin korona-aikaan, kun väkeä saa ottaa sisään vain noin puolet normaalista kapasiteetista. Pöytävarauksen tekeminen on siis varsin suositeltavaa. Meillä sellaista ei ollut, joten piti luottaa onneen. 

Legligin Wine Bar

Astumme toiveikkaina sisään viinibaari Legliginin ovesta (osoitteessa Triq Santa Lucia 117/119, Valletta).
Kyllä, tämä on virallisesti viinibaari, vaikka tänne tullaankin nimenomaan illallistamaan.
Maltalla ravintolat ovatkin harvemmin nimeltään ravintoloita, vaan useammin leipomoita tai konditorioita. Tai näitä viinibaareja.
Kerron tästä perinteestä lisää seuraavissa postauksissa, nyt syödään Legliginissä!

Mitäkö Legliginin nimi tarkoittaa? 
Ei oikeastaan mitään, mutta maltalaisittain tuo vastaa juomisen ääntä, kuten ”kul kul” suomeksi. Juomille me alkuun päädymmekin, mutta emme tänne.

Kuten pelkäsimme, ravintola on täynnä. Omistaja ottaa meidät ovella vastaan ja kertoo huonot uutiset. Hän kuitenkin tutkii varauslistaansa huolella ja päättelee, että kolmen vartin päästä saattaisi vapautua ensimmäinen pöytä. 
Tartumme oitis tarjoukseen ja palaamme kadulle.

Kivenheiton päässä on useampiakin baareja. Istahdamme aperitiiveille Why Not? -nimisen juottolan terassille.
Minä tilaan viinin, Ismo testaa paikallisen pienpanimo-oluen Ulysses IPAn.
Ismo on tyytyväinen valintaansa.
Hyvä niin, koska tämän lähemmäksi maltalaisia pienpanimo-oluita emme tällä reissulla ennätä.
Kuriositeettina: lähimmäksi Maltaa oluiden suhteen olemme päässeet – ainakin nimen suhteen – Milanossa, jossa maistelimme vapaasti käännettynä Maltaan ristiä.

 
Vartin yli yhdeksältä palaamme sovitusti ravitsemisliikkeeseemme ja pienen hetken päästä yksi seurue poistuu kuin poistuukin ja meille tehdään ripeästi uusi kattaus, jonka ääreen astelemme muutaman portaan alas katutason alapuolelle, ikäänkuin viinikellariin. 
Seinien koloissa onkin viinipulloja. 
Astiat ovat ihanasti eriparisia ja vanhanaikaisia. Tunnelma on muutenkin kodikas. 

Viinilista on pitkä, mutta ruokalistaa ei ole

Legliginissä ei ole ruokalistaa, vaan talo tarjoaa vain päivän menuuta. 
Allergiat toki otetaan huomioon, mutta muuten ruokia ei siis pääse valitsemaan itse. 
Odotellessamme olemme lukeneet ikkunalla olevasta kyltistä menun maksavan 35 euroa per nuppi. Oletamme sen tarkoittavan kolmen ruokalajin settiä ja toteamme hinnan maltilliseksi. 

Tutkiskellessani viinilistaa lukee Ismo seinän liitutaululta, että menu on sitten 6-9 ruokalajia. 
Tilanne vaatii tuhdin punkun. 
Maltalaiset punaviinit valmistetaan pääsääntöisesti tutuista rypäleistä Shirazista, (kyllä, maltalaiset tosiaan käyttävät jostain syystä aussimuotoa Shiraz, eivätkä eurooppalaista kirjoitusasua Syrah), Cabernet Sauvignonista ja Merlot’sta. 

Minä luonnollisesti haluan jotakin erityisen paikallista ja valitsen listalta Ġellewżasta, yhdestä Maltan omasta rypälelajikkeesta valmistetun Marsovinin tilan 1919-punaviinin. Nimi tulee tilan perustamisvuodesta.
Ġellewżaa viljellään hyvin pieniä määriä, joten sitä ei ole tarjolla kovinkaan yleisesti edes Maltalla.
Maku on uniikki, joten suosittelen ehdottomasti maistamaan, jos tähän törmäät.

Talon emäntä nappaa kiinni viinikiinnostuksestani ja tuo näytille toisenkin pullon Marsovinin viiniä. Tämä Primus, Ġellewża-Syrah, on kuulemma ”valtion virallinen viini”, jota tarjoillaan korkea-arvoisille valtiovieraille. 
Meille rouva ei kuitenkaan tätä viiniä suosittele, hänen mielestään 60 euron hinta on turhan korkea ja valitsemamme 1919:n hinta-laatusuhde erinomainen. 
Allekirjoitamme jälkimmäisen, 18 euroa on varsin kohtuullinen hinta mainiolle viinille. 

Maltava määrä makuja

Ja sitten syömään! 
Odotamme innolla mitä eteemme kannetaan.
Ensin pöytään saapuu tietysti leipäkori ja lautasellinen oliiviöljyä. 
Tästä se lähtee. 

Ensimmäinen varsinainen annos on taivaallisen makuinen kurpitsakeitto. 
Toisena pöytään saapuu mezelajitelma, joka pitää sisällään juustoa ja viikunahilloa, tapenadia, caponataa eli sisilialaista kasvismuhennosta, oliiveja, sekä zalzett tal-Maltia eli maltalaista makkaraa. 

Paljonkohan niitä ruokia oikein tulee..? 
Päättelemme, että ehkäpä nämä mezet lasketaan yksitellen, joten nyt olisimme saaneet jo kuusi eri ruokalajia ja seuraavaksi tulisi varmasti jonkinlainen pääruoka, sitten ehkäpä jokin jälkiruoka. 

Olen hiukan pettynyt kun seuraavana pöytään kannetaan lasagnaa. 
Ei sillä, ettenkö siitä pitäisi, vaan siksi, että se vain tuntuu nyt liiankin tutulta ruokalajilta. 
Muutan mieleni hyvin nopeasti.
Tämä pistaasipähkinöillä ja sitruunalla maustettu lasagne on ehkä paras koskaan syömäni ja voin vakuuttaa, että olen syönyt elämäni aikana julmetun määrän italialaisia pastaruokia. 
Tämä on niin herkullista, että meinaa lähteä järki päästä. 
Aion kokeilla tätä myös kotona. 

Koska Italiassa pastaa eli primi piattoa seuraa varsinainen pääruoka, secondi piatto, uskomme vakaasti seuraavan olevan sellainen. 
Mietiskelemme saammekohan kalaa vai lihaa, kenties jopa sitä kania. 

Pöytään ui punakampelaa kahdessa eri muodossa; fileinä ja leivitettyinä kakkaroina. 
Hyviä ovat nämäkin, mutta olen salaa vähän toivonut sitä kania ihan vain varmistaakseni heti reissun alkuun, ettei se jää popsimatta. 
No, mutta ehkä sitten huomenna. 

Malta vähän, makuelämykset eivät päättyneet tähän

Olemme syöneet jo – laskutavasta riippuen – 4-9 ruokalajia. Ei kai ruokaa enempää tule?
Tuleepa sittenkin. 

Eteemme kannetaan kattilallinen simpukoita. 
Siis oikeasti, eivätkö simpukat ole ennemminkin ensimmäinen ruoka, ellei sitten se ainoa laji? Me ainakin nautimme useimmiten pelkät simpukat, jos sellaisia ravintolassa tilaamme. 

Sitten pöytään saapuu munakoiso-parmesaanipaistosta, eräänlaista piirasta. 
En kykenisi enää syömään palaakaan, mutta pakko on maistaa vähän. 
Kun valittelen tarjoilijalle, etten kertakaikkiaan jaksa syödä enää yhtään, hän lohduttaa annoksen olevan toisiksi viimeinen. Enää yksi ruokalaji tulossa. 

Juuri kun ehdin ajatella, että kaipa sitä jälkiruokaakin edes haarukallisen kykenee maistamaan, lukee Ismo seinän liitutaululta, etteivät jälkkärit kuulu pakettiin, vaan ne pitäisi tilata erikseen. Onkohan kukaan koskaan kyennyt Legliginissä sellaiseen mietin ja samassa tajuan, että jos se ei ole jälkiruoka, joka on vielä tulossa, on sen oltava vielä yksi päääruokapurtava, mutta mikä?

Saan nopeasti vastauksen. Hymyilevä tarjoilija – yksi neljästä meitä palvelleesta henkilökunnan jäsenestä – raivaa lisää tilaa pöytään, vaikka tyhjentyneet astiat onkin kannettu joka välissä pois. Hän asettelee pöydälle yksi, kaksi, kolme uutta kulhoa. 

Alan olla jo lähes epätoivoinen. 
Edessämme on vihdoin se kaipaamani jänö, jota en enää haluaisi. Toisessa kulhossa on possua ja kolmannessa yrtein maustettuja perunoita. 
Uni painaa edellisen yön valvonutta ja aamuyön lentänyttä matkailijaa. Tyyny houkuttelisi ruokaa enemmän, varsinkin kun on syönyt jo noin viikon edestä.

Makujen sinfoniaa maltalliseen hintaan 

Monipuolinen yrttien käyttö on tyypillistä Maltalla, jonka keittiössä sisilialaiset ja Lähi-Idän maut kohtaavat ja mukaan mahtuu myös ranskalaisia vaikutteita, kuin myös brittien jälkeensä jättämä iltapäiväteen perinne. 
Pienen saarivaltion ruokakulttuuri on erittäin monipuolinen. 

Tämä käsittämätön ruokafiesta jättää jälkeensä vain satasen laskun. Maksettuamme vierimme kadunkulmaan ja otamme taksin hotellille. 
Sitä ennen saamme palan painikkeiksi vielä lasilliset sitruunalikööri limoncelloa. 
Totean täytenä ja tyytyväisenä, että tulipahan maisteltua kerralla ne kaikki oleelliset Maltan mausteiset maut. 

Vielä aamullakin mahani on niin täynnä, etten kykene hotellin aamiaiselle. 
Kahdeksalta huoneemme puhelin pirahtaa ja respa ilmoittaa kuskimme saapuneen. 
On aika lähteä syömään vähän lisää. 

Tilaa artikkelit suoraan sähköpostiisi tästä, niin pääset lukemaan ne uunituoreina: