Malta vähän aikaa

*Yhteistyössä Visit Malta

En malttanut mieltäni, vaan oli pakko heittää tosi kulunut läppä. 
Mutta malta vähän aikaa, ruoka tulee pian. 

Ekan illan mässäilymme jälkeen herään kaikkea muuta kuin nälkäisenä, joten hyppään Visit Maltan oppaan Mariellan ja autokuski Josephin kyytiin ilman aamiaista. 
Ismo sentään onnistuu nakertamaan jotakin pientä palaa nassuunsa ennen lähtöämme. 

Olemme Maltalla vain vähän aikaa ja lyhyt kolmen päivän reissumme Maltalle keskittyy nimenomaan ruokaan.

Hunajainen Malta – visiitti mehiläistarhalle

Ajelemme pitkin maltalaisia maanteitä lauantaiaamun rauhassa kohti Gozon saarta, mutta emme kuitenkaan sinne asti. Pysymme Maltan pääsaarella.

Ensimmäinen pysähdyksemme on mehiläistarha. 
Malta on tunnettu laadukkaasta hunajastaan, maltalaiset mehiläiset kun ammentavat metensä kaikkialla kasvavista villiyrteistä.
Laadukasta hunaja on tälläkin tilalla, mitä todistaa heidän timjamihunajansa Lontoosta hiljattain saama kultamitali.

Mehiläistarhaaja Ray Sciberras tapaa meidät Mġarrin Farmers Barin edessä ja surraa kulkueemme kohti farmiaan. 
Tähän kansankuppilaan tulemme vielä palaamaan, mutta ensin tutustumme mehiläisiin ja hunajantuotantoon. 

Kemian insinööri Ray aloitti mehiläistarhauksen harrastuksenaan, mutta pörriäiset veivät miehen mennessään ja vuodesta 2013 alkaen hän on tehnyt tarhausta päätyönään. Golden Islandin tilalla on tällä hetkellä 150 pesää eri puolilla Maltaa.

Ray kertoo yksittäisen mehiläisen lentävän viiteen tuhanteen kukkaan tuottaakseen yhden teelusikallisen hunajaa.
Se vaatii tuhat lentokilometriä ja on yksittäisen mehiläisen koko elämänura.

Lentämisestä puheen ollen, mehiläispönttöjä on myös Maltan lentokentällä Luqalla. Niiden avulla on tutkittu lentoliikenteen päästöjä, mehiläiset kun ovat erityisen herkkiä reagoimaan ilmastonmuutokseen ja saasteisiin.
Tutkijoiden hämmästykseksi mehiläisten hyvinvointiin ei tuntunut vaikuttavan saarivaltiolle suhaavat suihkukoneet. Sen sijaan syyllinen löytyi ilotulitteiden käryistä.

Ray ja hänen kumppaninsa Denise kävelevät alas oliivipuiden ja yrttien reunustamaa rinnettä kohti mehiläisfarmiaan ja viittilöivät meitä seuraamaan. 
Joitakin kymmeniä metrejä ennen pönttöjä pysähdymme pukemaan päällemme suojavarusteet.

Ray kysyy kuin ohimennen, että ettehän te vain satu olemaan allergisia..?
Tiesin, että tämä olisi pitänyt ilmoittaa jo etukäteen Visit Maltan ehdottaessa retkeemme vierailua mehiläisfarmilla. 
Pohdin silloin pitäisikö jättää väliin, mutta tein päätöksen, että omalla vastuullani tämä on.
Vastaan siis kepeästi, kuin ohimennen, olen allerginen.

Ray katsoo minua huolestuneena ja kysyy kuinka pahasti. 
Mietin pari sekuntia, en kehtaa valehdella, mutten myöskään halua jäädä paitsi tästä retkestä.
Annan ympäripyöreän vastauksen.

50 000 piikikästä surraa ympärillämme

Puemme suojapuvut yllemme. Nyt on jännää.
Tosiasiassa olen niin allerginen, että jos pisto osuu kaulaan, hengenlähtö on lähellä.

Ray ohjeistaa jättämään pääsuojuksen vielä auki, ettemme kompuroisi sen kanssa tottumattomina rinteessä.
Vasta kun saavumme mehiläispönttöjen luoksi, hän kehottaa meitä pukemaan pääsuojuksen.

Sitä ennen Ray on teipannut jesarilla kenkieni ja suojapukuni välin tiukasti umpeen. 
Epäilen, että hän saattaa sittenkin olla hiukan huolestunut allergiastani, muttei enää kehtaa tässä vaiheessa kieltää pressiltä pääsyä farmilleen.

Ray on myös varmistanut minulta aiemmin, pystynkö kuvaamaan suojahanskat kädessäni. 
Jep, kamera on asetettu semiautomaattiasetuksille, ei haittaisi, vaikken pystyisi koskemaan säätöihin.
Hyvä pointti kuitenkin satunnaisille matkailijoille: Varaudu jollakin muulla kameralla kuin kännykällä, hanskat kädessä kosketusnäytön näppäily ei onnistu.

Ray ja Denise avaavat ensimmäisen mehiläispöntön. He kertovat, että kohta ulos lennähtää noin 50 000 mehiläistä, älkää panikoiko, koska mehiläiset aistivat pelon.
Yksikin pisto voi tappaa allergisen, joten minulla ei ole varaa panikoida. 
Leikin, että ympärillä surraavat ötökät ovat kärpäsiä. 
Niitäkin muuten oli paljon. 

Pariskunta availee pönttöjä yksi kerrallaan ja kertoo mehiläistarhauksesta. 
Tuhannet mehiläiset pörräävät ympärillämme. Jostakin syystä ei ollenkaan pelota. 
Johtunee suojapuvuistamme.

Tunnen vain pienen piston kaulallani ja vaivihkaa siirrän päähineeni verkkoa keskemmälle. Onneksi piikki ei pääse uppoamaan lihaani suojaverkon vuoksi. En silti uskalla mainita siitä muille. 
Jos kertoisin, joutuisimme kenties poistumaan heti, varsinkin kun olen aistinut Rayn huolestuksen. 

Kun palaamme ylempään ”base campiin”, kuten patikoitsijat sitä kutsuisivat, Ray tunnustaa olleensa hyvin huolissaan. 
Hän hymyilee vinosti ja kertoo jättäneensä suurimman pesistä tarkistamatta. 
Maltalaiset mustat mehiläiset ovat kuulemma erityisen tunnettuja aggressiivisuudestaan. 
– Oh thanks, now you tell me!

Oikeasti Ray on hyvin vastuullinen. Hän vie farmille vain maksimissaan kymmenen hengen ryhmiä ja huolehtii, että kaikilla on asianmukaiset asut. 
Asianmukainen tarkoittaa hänen lainaamaansa suojapukua.
Tule kuitenkin paikalle omissa umpinaisissa kengissä. Patikointikengät ovat parhaat.
Älä edes harkitse sandaaleja. 

Hintaa vierailulla on 15 euroa per nuppi 2-10 hengen ryhmille. 
Jos liikut yli kymmenen hengen porukalla, visiitin voi yhdistää käyntiin Meridianan viinitilalla, jolloin ryhmä jaetaan kahteen osaan. Yksi ryhmä aloittaa kierroksensa viinitilalta, toiset mehiläistarhalta. 
Kumpaan ryhmään haluat kuulua? Viininmaistelu kenties vähentää jännitystä, mutta viinin tuoksu kenties herättää mehiläisten kiinnostuksen…
Me emme ennättäneet tällä reissulla viinitiloille ollenkaan, mutta pääsimme kyllä maistelemaan maltalaisia viinejä ruokailuiden yhteydessä. 

Muuten, tänne pääsee julkisillakin. Lähin bussipysäkki on nimeltään ”Bees” eli mehiläiset. *
Voit siis sopia treffit Rayn kanssa tälle pysäkille.
Varaa oma visiittisi suoraan Rayn nettisivujen kautta.

Kansankuppilassa Mġarrissa

Ajelemme takaisin Mgarrin Farmers Barille, jonka luona Rayn ja Denisen aluksi tapasimme. 
He jatkavat töihinsä ja me piipahdamme oppaamme Mariellan kanssa kirjaimellisesti kivenheiton päässä sijaitsevien Skorban temppelien monituhatvuotisilla raunioilla.

Näissä noin viisituhatta vuotta vanhoissa raunioissa ei valitettavasti ole enää kovinkaan paljon katseltavaa. Käytännölliset maltalaiset maanviljelijät kun poimivat aikoinaan niistä kiviä rakentaakseen karjasuojansa. Järkevää, mutta jälkipolville harmillista.

Kurkimmekin jäljellä olevia kiviä tässä UNESCOn maailmanperintökohteessa vain pikaisesti aidan takaa, koska kierroksemme keskittyy nyt toiveidemme mukaisesti ruokaan.

Meillä on tiedossa ruokaa riittämiin, mutta innostuttuamme MġarrinFarmers Barista, farmareiden osuuskunnan ylläpitämästä kansankuppilasta, Mariella päättää esitellä sen meille myös sisältä.
Ajatuksenamme on vain vilkaista ruokalistaa, olemmehan menossa pian lounaalle. 

Lista pitää sisällään tyypillisiä maltalaisia perinneruokia, kuten Timpanaa, Bragiolia ja Qarabalia.
Pääraaka-aineina ovat mm. kani, hevosenliha ja etanat.
Alkuruokina annosten hinnat ovat muutaman euron pintaan, pääruokana 5-15 euroa. 

Suosittelemme tilaamaan muutaman alkuruuan jaettavaksi. 
Näin voit testata eri ruokalajeja ja usko pois, maltalaiset syövät paljon. 
Täälläkin erään paikallisen seurueen pöytään kannetun pääruoka-annoksen koko oli sitä luokkaa, että sillä olisi voinut ruokkia, jos nyt ei pientä kylää, niin ainakin kohtuullisen kokoisen perheen. 

Hetken kuluttua istumme mekin jo kahvilla. – Miksipä ei, olivathan Malta ja Venetsia Euroopan ensimmäiset paikat, joissa juotiin kahvia.

Jaamme leivän ja kalan

Luonnollisesti piipahdus kansankuppilassa ei jää pelkkään kahviin. 
Maltalaiset rakastavat ruokaa ja siitä puhumista vähintään yhtä paljon kuin italialaiset. 
Kun Mariella huomaa meidän jakavan saman intohimon, pian pöytään kiikutetaan Ħobż biż-żejt, kirjaimellisesti leipä öljyllä. 

Vaatimattomasta nimestään huolimatta kyseessä ei ole oliiviöljyyn dipattu leipä. Tämä vastapaistettu leipä on halkaistu ja se pitää sisällään tomaattia, yrttejä, kapriksia ja oliiveja. Perinteisesti kasvisten lisäksi täytteenä on sardellia, mutta nykyään yleisemmin purkkitonnikalaa. 

Muistutettakoon tässä yhteydessä, että leivän täytteenä perinteisesti käytetty kala on ”anchovy”, joka yleisen suomalaisen käännösvirheen vuoksi kääntyy anjovikseksi, kun se tosiasiassa on sardelli.
Malta vielä vähän, monimutkaistetaanpa asioita vielä hiukan: Onpahan purkkitonnikalakin nykyään yleensä boniittia.

Malta on myös suuri tonnikalan viejä. Kalastuksella ei ole enää suurtakaan merkitystä maan taloudelle, ainoastaan noin 2% sen bruttokansantuotteesta tulee kalastuksesta ja maataloudesta, mutta edelleen tärkeä vientituote on sinievätonnikala, jonka markkinat ovat Maltan vientimaa-Japanissa suuret. 
Pyynnin eettisyydestä ja ekologisuudesta on käyty saarivaltiossa laajoja keskusteluja viime vuosikymmeninä. 

Maan talous nojaakin nykyään pitkälti informaatioteknologiaan, matkailuun ja muihin palveluihin. 
Jatketaan me sitä matkailua.

Mġarr – kirkko keskellä kylää ja elämä sen ympärillä

Mġarrin kansankuppila ei tarkkaan ottaen sijaitse Mġarrin kylällä, jonne jatkamme matkaamme navat kylläisinä. Mariella on antanut meille jo synninpäästön sanoen, ettei meidän tarvitse jaksaa syödä Ħobż biż-żejtiämme loppuun ja kehottaa jättämään tilaa lounaalle.

Leipuskamme oli niin makoisa, että todellakin teki mieli hotkia se viimeistä palaa myöten, mutta koska arvasin mitä tuleman pitää (lisää ruokaa), jätin haikein mielin herkkupalasen pöytään matkaa jatkaessamme.

Kuskimme Josephin kurvaillessa kohti Mġarria, ihailemme matkalla kaktuksia. 
Samassa muistan Mariellan pyytäneen muistuttamaan häntä pyytämään muovipussin Farmers Barista, jotta hän voisi poimia meille pari kaktuksen hedelmää. 
Arvaapa vaan muistettiinko muistuttaa. 
Ei tässä ihan just olla nälkään kuolemassa, mutta olisipa ollut mukava kokeilla tätäkin vähän harvinaisempaa hedelmää. 
Mutta ehtiipä sitä ensi kerrallakin!

Kirjaimellisesti keskellä pientä Mġarrin kylää seisoo valtava katolinen kirkko.
Joseph ajaa kirkon ympäri, jättää sitten meidät kadun varteen etsiäkseen paikan pidempään pysähdykseen. 

Kirkon edessä on vanha kuorma-auto, josta kuuluu non-stoppina musiikkia.
Maltalainen perinne tämäkin. Alkujaan autojen lavoilla seisseet bändit soittivat livenä humppaa koko kylälle, nyt soitto kuuluu tyhjän auton stereoista.

Kuvaan pienen videonpätkän ja jatkamme kirkon pääovelta katsottuna sen oikealle puolelle.
Sivukadulta löytyy Nenu the Artisan Baker.
Poikkeamme sisälle tähän niin kutsuttuun artesaanileipomoon. 

Valtava uuni toimii kaasulla ja lämmittää koko keittiötä. Kokki Matthew kertoo kuinka vaikeaa oli löytää hyvää paikkaa sivutoimipisteelle. Hyviä uuneja kun on harvassa.
Nenun pääravintola sijaitseekin Vallettassa. 

Mitä Nenussa tarjoillaan? Matthew kertoo, että luonnollisesti merenelävät ovat pääosassa ja nostaa pöydälle näytiksi kaksi tuoretta kalaa, paikallista lambukaa. 

Maltalaisia perinnejuomia – kaktuksen pinkkiä ja kahvia

Keittiökierroksen jälkeen olemme jo ulkoistumassa kadulle kun Matthew kipaisee oven vieressä sijaitsevan baaritiskin luo ja kysyy olemmeko kenties maistaneet maltalaisia liköörejä. 
Samassa eteemme isketään snapsilasilliset ruusunpunaista juomaa, juurikin siitä missaamastamme kaktuksen hedelmästä valmistettua jaloa juomaa. 
Maku on yhtä miedon söpö kuin juoman värikin. 

Mariella kysyy olemmeko juoneet maltalaista kahvia. 
– Emme, miten se eroaa muista kahveista?
Matthew nostaa esiin kahvipannun, samanlaisen kuin Suomessa perinteisenä pannuna tunnetaan. Miten juoma siis eroaa suomalaisesta pannukahvista? 
Maltalaiset maustavat kahvinsa kardemummalla, neilikalla ja aniksella. 

Kahvin maustaminen on jäänyt itselleni tavaksi Lähi-Idän ja Sri Lankan suunnilta, mutta aniksen käyttö on uutta. Muiden anisjuomien (pastis!) ystävänä ihastun välittömästi. 
Kysyn saattaisiko valmista kahvisekoitusta kenties voida ostaa täältä. Valitettavasti ei, mutta ravintoloitsija innostuu ideasta ja lupaa pistää idean korvansa taakse. 
Käy siis kysymässä maltalaista kahvia mukaasi, jos poikkeat Nenussa!

Katso videolta Matthew’n vinkit maltalaisen kahvin keittämiseen.

Miksi maltalaiset ravintolat ovat nimeltään leipomoita

Bakery, winery, joskus harvemmin restaurant, mutta miksi maltalaiset nimittävät ravintoloitaan leipomoiksi?
Kysyn mieltäni askarruttaneesta asiasta Mariellalta, oppaanamme toimivalta maltalaiselta ruoka-asiantuntijalta. 

Mariella vastaa ensin ettei tiedä. 
Sitten hän pohtii hetken ja kertoo tarinan: 
Hänen yhdysvaltalainen ystävänsä oli tulossa kylään kiitospäivän aikaan. Vieraanvarainen emäntä halusi luonnollisesti pistää pötyä pöytään ja paistaa myös kalkkunan. 
Koska kokonainen kalkkuna ei mahtunut hänen kotiuuniinsa, Mariella kiikutti sen läheisen leipomon uunin paistettavaksi. 
Leipuri oli kertonut lähtevänsä lomalle seuraavana päivänä kello 13, joten siivekäs pitäisi ehdottomasti noutaa ennen sitä. 

Mariella istuu kotonaan vaihtamassa vilkkaasti kuulumisia amerikkalaisen vieraansa kanssa, kunnes yhtäkkiä tajuaa kellon olevan himpun yli yksi iltapäivällä. 
Se kalkkuna! Ruokapöydän päätähti!
Hän kaahaa leipomoon vain todetakseen sen olevan jo sulkeunut. 

Onneksi Maltalla käytännössä kaikki tuntevat toisensa ja Mariellakin sai kiinni leipurin naapurinsa avustuksella. Kalkkuna päätyi juhlapöytään. 

Miksi siis maltalaisia ravintoloita kutsutaan leipomoiksi? 

Mariellalla ei ollut tähän valmista vastausta, mutta asiaa hetken yhdessä pohdittuamme vastaus oli ilmeinen: Mariella muisteli kuinka hänen lapsuusaikoinaan viitisenkymmentä vuotta sitten Maltalla ei ollut juurikaan tapana ruokailla ravintoloissa. 
Tarkemmin sanottuna ravintoloita ei edes ollut. 

Leipomoita sen sijaan oli joka nurkalla jo silloin. 
Arkiruoka kokattiin ja nautittiin kotona, lounasaikanakin käytiin kotona syömässä.
Juhlapyhinä kokoonnuttiin koko suvun voimin yhteiseen pöytään ja ison porukan lihapadat kiikutettiin leipomoiden suuriin uuneihin kypsennettäviksi.
Ne kokonaiset lampaat, jotka eivät olisi kotiuuneihin mahtuneet. 

Matkalaiselle maltalaista ruokaa ei ollut olemassakaan

Menneillä vuosikymmenillä Maltalla matkustaneet turistit valittelivat usein autenttisen maltalaisen ruuan puutetta. Harvat olemassaolevat ravintolat tarjosivat peruspihvejä, niitä samoja, joita saa kaikkialta läntisestä maailmasta. 
Jos matkailijat eivät saaneet kutsua maltalaiseen kotiruokapöytään, he eivät juurikaan päässeet tutustumaan paikallisesen ruokakulttuuriin. 
Niinpä he tulivat johtopäätökseen, ettei Maltalla ole omaa keittiötä.
Kuinka väärässä he olivatkaan!

Onneksi maltalaiset ovat nostaneet viimeaikoina oman keittotaitonsa, jos eivät maailman maineeseen, niin edes oman saarivaltionsa ravintoloiden listoille. Salaisen herkullinen kotiruoka kokattiin kotiuuneissa ennen ravintolaruokailun suosion nousua. 

Mutta mihin perustat ravintolan maassa, jossa ravintolat ovat nuori ilmiö?
– Tietenkin sinne missä on uuni, eli leipomoon. 
Myös viinitupa on oiva vaihtoehto ruokailuun.
Kokeile vaikka Legliginiä, jonka ruuista kirjoitin kokonaisen artikkelin.

Kun ruoka on perinteisesti puu- tai hiiligrillissä valmistettua, ei sitä niin vain muokata sähköliedellä valmistettavaksi.
Nykyään turistina Maltalle matkaava saattaakin nauttia parhaat maltalaiset ruuat ravintolassa, jonka nimi ohjaa harhaan. Mene siis rohkeasti leipomoon!

*Päiväretkemme kuljetuksineen ja ruokineen, sekä asiantuntevine opastuksineen meille tarjosi Visit Malta.
Muuten matkamme Maltalle oli itse järjestämämme ja maksamamme.

P.s. Malta vähän aikaa, ruoka tulee pian. – Lue lisää maltalaisesta ruoasta seuraavasta postauksesta!