Maailman yksinäisin suurkaupunki ja hostelli helvetistä

Perth, yksinäinen suurkaupunki-parka, on kaukana kaikkialta. Se melkein tekee maailmanennätyksen miljoonakaupunkien välisessä etäisyydessä. Täältä löysimme myös koko Australian reissun ällöttävin hostellin.

On helmikuun loppupuoli vuonna 2017.
Katsomme Adelaiden lentokentällä lippujamme. Kone lähtee kohti Perthiä kolmelta ja on perillä neljältä. Lento ei ole tietenkään noin lyhyt, vaan selityksenä on aikaero. Kello on Länsi-Australian pääkaupunki Perthissä kaksi ja puoli tuntia vähemmän kuin Etelä-Australian Adelaidessa.

Adelaide on siitä huolimatta lähin iso kaupunki 2,2 miljoonan asukkaan Perthistä. Välimatkaa on 2138 kilometriä. Se on suurin etäisyys, joka millään miljoonakaupungilla maailmassa on lähimpään vähintään sadantuhannen asukkaan kaupunkiin.

Vähältä pitää, ettei tuo etäisyys olisi myös kahden miljoonakaupungin välinen maailmanennätys, mutta Uuden-Seelannin Aucklandin ja Sydneyn välimatka on 30 kilometriä pidempi.
Perthistä Sydneyyn kilometrejä kertyykin jo 3290. Maailman yksinäisin suurkaupunki Perth on siis osuva määre.

Vertailun vuoksi: Helsingistä on Pohjoisnavalle 2061 kilometriä ja esimerkiksi tänne Belgradiin, melkein mantereen toiselle laidalle, 1968 kilometriä.

Ei Perth sentään kaikesta kaukana ole. Australialaisten (ja meidän) suosikkilomakohde Bali on vain 2817 kilometrin etäisyydellä, Australian suurkaupungeista selvästi lähimpänä himoittua paratiisisaarta.

Suurkaupunki Perth on asukkaidensa ylistämä

Koska Perth on mantereen lounaiskolkassa ylhäisessä yksinäisyydessään, sen on ollut pakko nähdä vaivaa saadakseen asukkaat viihtymään ja houkutellakseen uusia.
Tietysti Länsi-Australian kukoistava kaivosteollisuus on ollut vetovoimatekijä jo 1850-luvun Australian kultakuumeesta alkaen, mutta se ei yksin riitä. Perthissä on työvoimapula.
Eikä mitään voi käydä tekemässä tai näkemässä läheisessä naapurikaupungissa.

Asukkaat, myös Perthissä asuvat suomalaiset, kehuvat kaupunkiaan vuolaasti muun muassa ulkoilumahdollisuuksien, puistojen ja vilkkaan kulttuurielämän vuoksi. Keskustan joukkoliikenne on tiheää ja maksutonta ja lähijunat vievät ja tuovat matkustajia esikaupunkeihin.

Tosin Perthin kasvaessa sotien jälkeen sitä alettiin kehittää autoliikenteen ehdoilla ja lähiöt levisivät kauas keskusta-alueelta. Nykyään Perthin suurkaupunkialueen pohjois- ja etelälaitojen välillä on matkaa 125 kilometriä.

Mekin katselemme lentokenttäbussista hypättyämme Swan-joen leveää suistoa, laajoja viheralueita sen rantamilla ja ihastelemme Sterling Gardens -puiston laidalla seisovia veikeitä eläinpatsaita. Paarustaessamme kohti keskustaa ja hostelliamme ympäristö alkaa kuitenkin muuttua karummaksi. Mikään ei silti valmista meitä hostellikokemukseemme.

Olohuoneen kyltti on vain esimakua tulevasta

The Hive on valikoitunut majapaikaksemme Perthissä hintansa ja sijaintinsa puolesta.
Nähtävästi myös varauspalvelun asiakasarviot olivat jostain käsittämättömästä syystä suotuisat, koska pidämme tapanamme niitä lukea.
Siihen on syynsä, miksi emme laita tähän postaukseen linkkiä hostellin varaamiseen.

Tiskin takana meidät vastaanottaa suittu nuori mies, joka sopii työpaikkansa yleisilmeeseen kuin muotitalon valomainos lahon ladon seinään.
Hän on kunnioitettavan johdonmukaisesti täysin piittaamaton tästä tosiseikasta ja ympäristöstään, ja käyttäytyy kuin minkä tahansa kunniallisen majapaikan vastaanottovirkailija tärkätyssä valkoisessa kauluspaidassaan.

The Hiven kutsuminen lääväksi olisi kovin kauniisti sanottu.
Respan vieressä olevan olohuoneen yläpuolella on kyltti ”drug free zone”, mikä antaa ymmärtää, että muualla hostellissa huumeita saisi käyttää.
Emme epäile sitä lainkaan ja tämä on vasta alkua.

Dormihuoneemme vaikuttaa päältä päin suhteellisen normaalilta, joskin täyteen ahdetulta, eikä erityisen siistiltä.
Pesä tuntuu olevan myös täyteen varattu.
Israelilainen reppureissaaja tervehtii meitä iloisesti ja tiedustelee kotimaatamme.
Matkaajien lisäksi majoituksessa on melkoisesti pitkäaikaisasukkaita, lähinnä siirtolaisia.
Heille tämä murju lienee seuraavaksi edullisin vaihtoehto lähimmän puiston jälkeen.

Yksi suihku sopii kaikille

Seuraavaksi tutustumme saniteettitiloihin.
Suihku- ja wc-tiloja on periaatteessa neljä kahdessa kerroksessa reilulle kolmellekymmenelle asukkaalle.
Yhden ovi on tiukasti ja pysyvästi jumissa, kahdessa muussa se on tasapuolisuuden vuoksi romahtanut sisään. Vessanpytyt ovat näissä halki.
Käytössä on siis koko konkkaronkalle yksi wc-koppi ja yksi suihku. Mutta laatu korvaa kai määrän, eikö niin?

Molemmat ovat siivottomimpia, joita olemme nähneet missään hostellissa ikinä.
Vessa on varmasti siivottu joskus, mutta vuosilukua tai -tuhatta emme lähde arvailemaan.
Jos olisin The Hiven siivooja, en itsekään enää koskisi siihen ilman kunnon suojavarusteita, kuten haalaria ja kaasunaamaria.
Paperia sentään löytyy, toisinaan.

Suihkun lattiakaivo on osin tukossa, joten suihkukopin lattialla lilluu vettä ja vedessä limaisia hiustukkoja.
Tasapainoilemme altaan reunamilla, jotta emme saisi vedestä jotain herkästi tarttuvaa kulkutautia.
Yllättäen väkimäärästä huolimatta ei varsinkaan suihkuun ole yleensä pitkää jonoa. Vessassakin ihmiset yrittävät käydä mahdollisimman lyhyesti ja vain äärimmäisessä hädässä, kirjaimellisesti.

Se oikea kauhukeittiö

Olimme kaavailleet käyvämme ulkona syömässä ehkä kerran ja kokkaavamme muuten hostellissa. Käynti keittiössä muuttaa mielemme. Jääkaappi on umpihomeessa, eikä siisteys muutenkaan ylitä paikan yleistä tasoa.
Kaksi miestä kyllä kokkaa, mutta luulen kyseen olevan urheuden tai tyhmänrohkeuden sijaan siitä, ettei heillä ole muuhun varaa.

Olohuoneen lisäksi alakerran yleisissä tiloissa on toinenkin oleskelutila. Annan Tanjan istua ehjemmälle sohvalle, itse yritän tasapainoilla sen romahtaneen päällä.
En onnistu, joten kyhjötän viereisellä nojatuolilla.

Huoneeseen tulee yksi hostellin siivoojista ja kuullessaan meidän puhuvan suomea hän ilahtuu.
Käy ilmi, että nuori nainen on suomalainen, joka työskentelee The Hivessa working holiday -viisumilla.
Hänkään ei ala majapaikkaa suotta ylistämään.

– Olen yrittänyt kertoa omistajille moneen kertaan, että täällä on kaikki hajalla ja rempallaan, mutta heitä ei yksinkertaisesti voisi vähempää kiinnostaa. Älkää muuten missään nimessä syökö tai kokatko tuolla keittiössä, saatte ruokamyrkytyksen!

Oudoin on silti vielä edessä.
Ensimmäisenä aamuna alapunkassa nukkuva Tanja avaa käsilaukkunsa, joka on ollut koko yön tiiviisti hänen kainalossaan seinän puolella.
Tanjan käsi osuu johonkin pehmeään ja karvaiseen.
Laukussa on leluapina.

Kuka tahansa apinan on sinne sijoittanut, on joutunut kurottamaan Tanjan yli ja avaamaan sekä sulkemaan laukun.
Todennäköisesti joku tarkkailee löydön aiheuttamaa reaktiota. Tanja nostaa apinan ikkunalle muina naisina, ikään kuin apinat laukussa olisivat jokapäiväinen juttu.
Mutta kuka ja ennen kaikkea miksi joku on sen sinne laittanut? Yritetäänkö meitä pelotella, mutta edelleen, miksi?
Arvoitus ei ratkea, mutta olo tuntuu sen jälkeen epävarmalta ja turvattomalta.

Northbridgessa kannattaa syödä

Koska hostelli on kauhea, vietämme aikaa mahdollisimman paljon kaupungilla, eikä tänne nyt muutenkaan olla hostellihuonetta tultu ihailemaan.
The Hiven sijainti on tosiaan hyvä, joten lyhyen kävelymatkan päässä on esimerkiksi Northbridgen ravintola-alue.

Aamulla emme sattuneesta syystä nauti hostellissa aamiaista, vaan lähdemme kiertelemään kaupungille ja etsimme myöhemmin lounasravintolan.

Ystävämme Mirva the Guadeloupe Guide on aikoinaan asunut Perthissä ja on vinkannut kahvilasta, jossa hän työskenteli.
Käymme katsomassa katua, jolla kahvila on. Mirva on kuvaillut sen vilkkaaksi ja suosituksi ja pyytänyt sanomaan entiselle työnantajalleen terveisiä. Mirvan ajoista katu on muuttunut yllättävän rähjäiseksi, eikä hänen entinen työpaikkansakaan ole tällä hetkellä auki.

Viittä vaille viisikymppinen

Meillä on jäljellä vielä tämä ilta Perthissä. Minulla on myös yksi ilta jäljellä nelosella alkavaa elämää; seuraavana päivänä täytän viisikymmentä.
Tanja ehdottaa, että mennään syömään vähän juhlavammin.

Huomisiltana edessä on jälleen lento, joten emme ehtisii syödä synttäri-illallista.
Valitsemme kehutun pienen libanonilaisravintolan terassin, edelleen Northbridgen kulmilta.
Paikka on niin suosittu, että sisällä ei edes olisi tilaa.
Ateria on loistava ja käy täysin syntymäpäiväillallisesta.
Hyvästä ruuasta Perthissa ei ole pulaa.

Otamme vielä jälkiruokajuomat ravintola Bivouacin terassilla, takki päällä tarkenee.
Helmikuun pitäisi olla Perthin kuumin kuukausi, mutta varsinkaan näin iltaisin sitä ei huomaa.

Otamme viinin ja kölschin, joka tosin on sitä vain nimeltään.
Vaikkei lasissani nyt ihan aitoa kölniläistä perinneolutta olekaan, en suorastaan jaksa harmitella asiaa.
Tanjaakaan ei juuri harmita, että Australiassa saa ravintoloista laatuviinejä laseittain murto-osalla siitä hinnasta, jolla Suomessa saa halvinta kuralientä.
Kaiuttimista kaikuu jazz, joka on eteläisellä pallonpuoliskolla jäänyt käytännössä täysin kuulematta. Viileä ilta, mutta hieno tunnelma.

Miten täältä pääsee pois?

Aamulla pikapakkauksen jälkeen istahdamme varovasti vielä sohvalle ja huonekalulle, joka ennen tunnettiin nimellä sohva. Tutkailemme sekä lentokenttäbussien aikatauluja että tapoja päästä The Hivesta pois Fremantleen ja takaisin.
Perthin kuuluisa ja kuvauksellinen esikaupunki on syntymäpäiväni näyttämö.