kaikki maailman lentoyhtiöt

Lentoyhtiöt, joilla olen lentänyt

Lentoyhtiöt, joilla olen lentänyt. Muttei kaikki, koska…

Tilastoin mitä ihmeellisempiä asioita.
Joskus kirjasin (kirjaimellisesti erään kirjan takalehdille) lentokenttiä, joilta olen lentänyt. Ihan siksi koska halusin tietää olenko lentänyt yli sadalta kentältä. (Olen.)

Nyt sain päähäni listata lentoyhtiöitä, joilla olen lentänyt.
Sinulle lukijana on varmastikin aivan järisyttävän kiinnostavaa lukea tällaista listaa, mutta ehkäpä voin pitää tätä blogia välillä jonkinlaisena omana tilastonikkarin omituisena päiväkirjana.

Päätin siis kirjoittaa listan suoraan tänne blogiin, mutta tehtävä osoittautui yllättävän haastavaksi.
En nimittäin muista mitenkään olenko lentänyt kaikilla tunnetuimmilla lentoyhtiöillä.

On helppo muistaa lentäneensä jollakin harvinaisemmalla yhtiöllä, mutta esimerkiksi British Airways – kaikkihan sen tuntee, mutta olenko lentänyt sillä?
Olen varannut BA:n lentoja, mutta onko ne operoitu BA:lla?
Ei voi tietää, ei ainakaan muistaa.

Miksi pitää muistaa millä yhtiöillä on lentänyt?

Joskus minulla oli laatikollinen lentolippujen boardereiden kantaosia. Sitten minimalistiminä ihmetteli mitä varten niitä hamstraan. (Ja heitin pois.)

Vastaus:

A) Jos haluaa vaikkapa todistaa NomadManialle tai jollekin muulle taholle matkustaneensa paikkaan ja paikassa X todistaakseen muillekin hevitravellereille olevansa kaltaisensa.
B) Siksi, että muistaa itse missä on käynyt.

En hamstrannut, joten en muista, enkä pysty todistamaan myöskään olleeni joissakin tietyissä paikoissa. Kuvajournalistina matkustaneena kun on unohtunut kuvata ne selfiet (toinen mahdollinen todistusaineisto), joten ei ole kuvia meikäläisestä pönöttämässä sijaintikylttien vieressä. (Tai on nykyään, mutta ei ole aktiivisimmilta reissuajoilta.)

Eli miksi pitää muistaa millä lentoyhtiöillä on lentänyt? – Ei yhtään miksikään.
Tämä on ihan oma omituinen harrastukseni eli vastaus on ylemmän kysymyksen B.

Lentoyhtiöt, joilla olen lentänyt

Jätetäänpä nuo alussa mainitut paikkahaasteet ja lentokenttähaasteet myöhemmäksi, ja yritetään nyt tehdä paras arvaus lentoyhtiöistä, joiden kyydissä olen jonnekin matkannut.
Täydennän listaa, jos tai kun löydän todisteita ennalta mainitsemattomista yhtiöistä.

Moni mainitsemistani lentoyhtiöistä on jo lopettanut operointinsakin, mutta yritän listata kaikki nykyiset ja menneiset. (Juu, tiedän, jälkimmäinen ei ole oikea sana. Yksi paheeni lisää julkiseksi; tykkään leikitellä sanoilla ja keksin omia.)

Linkkailen myös YouTube-videoitani eri yhtiöiden lennoilta. Siis tähän postaukseen, se ei ole yleisempi harrastukseni.
Ehkäpä laitan joskus jotain siipikuviakin niistä yhtiöistä, joiden lentoja en ole hoksannut filmata videoiksi.

Silloin kun lensin työkseni noin kerran viikossa (siis matkustajana), vedin lennot levon kannalta ja kuvasin pääasiassa työkohteita vasta siellä perillä. (Joskin haavelin monesti siipikuvaajan ammatista.)
Mutta on mulla varmaan edelleen joitakin julkaisemattomiakin pätkiä, eli mene seuraamaan tuota Tube-kanavaani, pistän sinne kun löydän pätkiä.

Niin, ilmailu näkyy tosiaan vahvemmin YouTube-kanavallani kuin täällä blogissa. Osin tarkoituksellisesti, osin vahingossa.
Kuvittelen aina ehtiväni kirjoittaa arvioita lentoyhtiöistä ja -kentistä, mutta se yksi tiivis päivä nykyään muuten hitaan matkustelun välissä jää aina vähän paitsioon.
YouTube- kanavani keskittyykin sitten isommin kulkuneuvoihin ja väliasemiin.

Lentoyhtiöt aakkosjärjestyksessä

Siis vain ne, joilla olen itse lentänyt. Jos haluat listata kaikki maailman lentoyhtiöt, please do, ja lähetä lista mullekin, kiinnostaa!

A

  • Aeroflot​
  • AirAntilles
  • AirAsia
  • Air Baltic

Suomen ja Serbian välillä asuessani lensin säännöllisesti Air Balticilla. Tube-kanavallani onkin hillitön määrä AirBaltic-videoita. Käy katsomassa!

  • Air Berlin (Ei ole enää olemassa.)
  • Air Europa
  • Air Finland (Edesmennyt yhtiö tämäkin.)
  • Air France​
  • Air Serbia
  • All Nippon Airways (ANA)
  • American Airlines​ (Jenkkiajoistani on yli 30 v., enkä muista millä kaikilla yhtiöillä olen siellä olen lentänyt. AA:n uskaltaudun kirjaamaan, koska minulta löytyy niiden kanta-asiakaskorttikin.
    Mikä ei sinänsä todista yhtään mitään. Ehkä vain keräsin parempaa pistesaldoa?)
  • Austrian Airlines​ (Austrianin kyllä muistan 100% koska se oli aikoinaan paras yhteys Suomesta Serbiaan, molempiin koteihimme siis. Tallinnan kautta, muttei se haitannut, koska tykkäämme kovasti Tallinnasta ja myös Tallink Siljan risteilyistä.)

A-alkuiset lentoyhtiöt olisi varmaan fiksua listata sen Airin jälkeisen sanan mukaan, koska näitä sattuneesta syystä on paljon. Mutta mennään nyt näin.


B

  • British Airways​ (En siis muista varmuudella.)

C

  • Carpatair (Carpatair on wetlease-yhtiö ja heidän lennolleen osuin Air Balticin lipulla.)
  • China Airlines (Japanista Taiwanille)

D

(En unohtanut Deltaa, en vaan muista olenko lentänyt sillä. Sama pätee muihinkin tyhjiin kirjaimiin ja puuttuviin yhtiöihin. Eli listaan vain ne, joilla muistan lentäneeni. Listalta puuttuneen melkoisen monta, koska tässä iässä on ehtinyt unohtaa enemmän kuin moni oppia.)


E

  • easyJet​
  • Etihad Airways​ (En ole varma tästäkään, onpas tämä yllättävän vaikeaa.)
  • Eurowings

F

  • Finnair​
  • Fly2Sky (Wet lease yhtiö tämäkin, joten kokemuskin vain Air Serbialle sellaisena lennetystä reitistä.)

G


H


I

  • Iberia Airlines (Iberia Lineas Aereas de Espana)

J

  • Japan Airlines​
  • Jetstar Airways
  • Jetstar Asia Airways

K

  • KLM Royal Dutch Airlines
    (Ei ole videoita, mutta pakko mainita erikseen, että Kelmi on ollut mulle aivan ehdoton ykkössuosikki työmatkalennoilla ja silloin aikoinaan paljon lentäessäni ainoa yhtiö, jolle mulla oli silver-tason kortti. Siis ainoa yhtiö, jolle pystyin keskittämään riittävästi lentoja.)
  • Kuwait Air

L

  • LAM Mozambique Airlines
  • LOT Polish Airlines​
  • Lufthansa​

M

  • Malev
  • Air Montenegro
    (Tämäkin oli teoriassa edesmennyt silloin kun Montenegro Airin siivin lensimme Montenegrosta Serbiaan. Kirjoitinkohan tästä aiemmin vai jaoinko vain someen..?
    Ehkä vain someen, koska äkkiseltään Montenegron lentopostauksista tulee mieleen ainoastaan tämä kerta kun lensimme junamatkan sijaan pienen kissatytön vuoksi.
    Lienen selityksen velkaa miten voi lentää yhtiöllä, jota ei ole olemassakaan. Kysy siis kommenteissa jos kiinnostaa! Ei mullakaan tähän tosin 100% varmaa vastausta ole, mutta hei, Balkan ja elämä on!)

N

  • Norra
  • Norwegian Air Shuttle​

O


P


Q

  • Qatar Airways​

R

  • Ryanair​

S

  • S7 Airlines
  • SAS Scandinavian Airlines

T

  • TAP Portugal
  • Tigerair
  • Turkish Airlines

U


V

  • Virgin Australia
    (Oliko vai eikö ollut? En ole aivan varma kaikista Aussilennoistamme.)
  • Vueling

W

  • Wizz Air

X

Alkaako minkään lentoyhtiön nimi X:llä?
Xi Airways tai Electric Airlines by Musk? Parempi etten ala ennustella isommin.


Y

Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään Y:lläkään alkavaa lentoyhtiötä, mutta voisiko tähän laittaa yksityislennot?
Niihin kuuluisi ainakin kavereiden kanssa Karibialla tehdyt Cessna-lennot, sekä Satakunnan pelastuslaitokselle aikoinaan ilmakuvaamani metsäpalo-opas.


Z

Hei nyt! Jos kaikki aakkoset olisi tarkoitus saada kasaan, niin kyllä loppua kohti hankaloituisi rankasti.
Älkääpä ehdottako mitään Zimbabwe Airlinesia, koska Air Zimbabwe kuuluisi aakkosten alkuun!
Mutta siis, tuli mieleen tai ei, en usko lentäneeni millään Z-yhtiöllä. En nuku lennoilla edes matkustajana.


Voipi olla, että olisi kannattanut listata kaikki lentoyhtiöt, jotka muistaa, ja sitten ruksia ne millä muistaa lentäneensä. Ettei tarvisi pähkäillä monia moneen kertaan.

Etenkin näitä Qantas, Delta, PanAm (R.I.P.), United Airlines.
Olenko lentänyt vai enkö ole?
Mitkä reitit on vain varattu kyseiseltä yhtiöltä, mutta lennetty jonkin muun yhtiön koneella.
Huh. Menee vaikeaksi!
Olisi pitänyt tajuta listata nämäkin jo sieltä lapsuudesta asti.

Fun fact: Teini-ikäisenä kirjasin rekisteristä poistettuja koneita, nykyään en muista edes sitä millä yhtiöillä olen itse lentänyt.

Mitäs hassua seuraavaksi listattaisiin?
Ainakin ne lentokentät voisin naputella muistiin, – mutta hei, jos mieleesi tulee listalta puuttuvia lentoyhtiöitä, joilla itse olet lentänyt tai joilla minä olisin saattanut lentää; laita kommentteihin!

P.S. Jos iski lentohäpeä, mun tai oman innostuksesi puolestasi, niin lue vinkit ekologisempaan lentämiseen.

1 ajatus aiheesta “Lentoyhtiöt, joilla olen lentänyt”

  1. Heh, pitäisi yrittää itsekin miettiä tällaista listaa, mutta en ole oikein pitänyt lukua näistä missään vaiheessa. Ilman laskemista ja miettimistä on itse asiassa hyvin vaikea haarukoida lukumäärää edes karkeasti. Voi olla, että oma lista ei päätyisi blogiin, mutta omaksi iloksi se olisi kyllä hauska miettiä! 🙂

Leave a reply

Scroll to Top