*Sisältää Booking.comin affiliatelinkin
Näin pääsiäisen aikaan aloin muistella missä kaikkialla olemme näitä pyhiä viettäneet ja muistin, että tasan kymmenen vuotta sitten kylvimme Haapsalussa. Silloin kevät oli yhtä luminen kuin tänä pääsiäisenä.
Tosin en tiedä satoiko sinä keväänä täällä Belgradissa lunta, mutta tällä viikolla sitä tuli enemmän kuin koko talvena yhteensä.
Suomessa ainakin oli silloin liiankin talvista meidän makuumme.
Olimme juuri palanneet Balin trooppisesta lämmöstä Suomen pakkasiin.
Oli niin kylmä talvi, että meri Helsingin edustalla oli jäässä ja niin olimme mekin.
Luulenkin idean kylpylään pakenemisesta syntyneen kävellessämme jäätä pitkin Uunisaaresta Suomenlinnaan.
Taisi olla Ikaalisten matkatoimisto kun mainosti edullista muutaman päivän pakettia kuljetuksineen ja mehän tartuimme heti tarjoukseen.
Olin käynyt Haapsalussa edellisen kerran yli kaksikymmentä vuotta aiemmin, joten oli jännä päästä näkemään kuinka kaupunki oli muuttunut.
Eläkeläisparantolan hoivissa
Kylpyläloma Haapsalussa sisälsi laivamatkat, bussikuljetukset, yöpymiset, sekä ruokailut. Hintaan taisi kuulua pari hoitoakin, ainakin sellaisissa kävimme. Tyypillinen all-inclusive -paketti siis ja ainoa koskaan kokemamme.
Matkan varren maisemista mieleemme jäivät pylväiden päässä nököttävät valtavat haikaranpesät.
Perillä odotti oikein tyypillinen eläkeläisparantola ja taisimme olla porukan nuorimmat.
Huone oli perustasoa, kylpylän allas ei ollut kummoinen ja vesi makuumme turhan viileää. Kävimmekin lopulta pulahtamassa vain kerran.
Ruoka ei ollut hääppöistä ja kun toisena päivänä söimme edellisen päivän maustamattomista annoksista kyhättyä sekoiteateriaa, totesimme, että paras siirtyä ulkoruokintaan.
Ruuan kelvottomuus oli oikeastaan onni, koska saimme hyvän tekosyyn testata paikallisia ravintoloita. Muuten olisimme ehkä nuukailleet ja syöneet vain hintaan kuuluvia ruokia.
Plussana kylpylä Laineesta täytyy sanoa, että hoidot olivat erittäin ammattitaitoisesti tehtyjä ja suolahuonekin oli ihan positiivinen kokemus.
Hestia Hotel Haapsalu
Nykyään kylpylä toimii nimellä *Hestia Hotel Haapsalu SPA.
Booking.comissa se saa arvioksi 8,4 ja kuvista päätellen hotelli on kokenut jonkinlaisen kasvojen kohotuksenkin käyntimme jälkeen. Arvosteluissa hotellia, sen kylpylää ja ravintolaa on kehuttu kauniiksi ja palvelua erinomaiseksi.
Hestia Hotel on myös listattu kestävän kehityksen kohteeksi.
Vaikkemme varsinaiselle kylpylälomalle tänne enää menisikään, niin muulle Haapsalun minilomalle se toimisi ihan hyvin perustukikohtana. Samalla siellä voisi ottaa vaikka hieronnan.
Haapsalu itsessään oli myös oikein viehättävä pikkukaupunki minilomalle ja olemme haaveilleet sinne palaamisesta kun taas vietämme enemmän aikaa niillä maailman kulmilla. Helsingissä asuessamme kävimme muutenkin usein Virossa.
Paleltaa, vaikka vaatteita on niin ettei meitä tunnista
Kylpyläloma Haapsalussa muuttui lähinnä kaupunkilomaksi, jos alle 10 000 asukkaan kaupunkia nyt voi varsinaisesti kaupungiksi kutsua.
Käppäilimme kylällä, katsastimme linnoituksen, poikkesimme parissa paikallisessa käsityöläisputiikissa, sekä söimme ja joimme. Ilma oli niin hyytävä, että se ajoi ulkoilijat usein sisätiloihin, vaikka talvikamppeissa olimmekin.
Kuvasin meistä usfien ulkona ja julkaisin sen Facebookissa.
Aussiystävämme kommentoi klassikkovitsillä, ettei meinannut tunnistaa meitä vaatteet päällä.
Tässä tapauksessa vitsille oli katetta: Olimme tutustuneet Balilla ja viettäneet yhdessä aikaamme uima-altaalla. Pelailimme vesikorista ja kisailimme aikuismaisesti siitä kuka meistä onnistuu kiipeämään pisimmälle vesiliukumäkeä. Siis ylöspäin vastavirtaan.
Sittemmin olemme tavanneet uudelleen Sydneyssä lounaalla ja ihan työvaatteissa.
Mutta jatketaan Haapsalun muistoilla.
Haapsalun nähtävyydet
Piispanlinna keskellä kylää on Haapsalun tärkein nähtävyys. 1200-luvulla rakennettu linnoitus on yksi Viron parhaiten säilyneistä. Siellä kuulemma haahuilee edelleen Viron kuuluisin kummitus Valkoinen Daami.
Linnoituksen pihalle pääsee käppäilemään maksutta, museoon peritään pääsymaksu.
Haapsalun rautatieasema on kylän toinen tunnettu nähtävyys. Sitä kautta Tšaikovskikin saapui kesänviettoon Haapsaluun, kuin myös useat Venäjän tsaarit.
Me saavuimme kaupunkiin bussilla, mutta ei sinne enää olisi junalla päässytkään, kas kun ratakiskot käytännössä varastettiin vuonna 1995. Viron itsenäistyttyä rautatie yksityistettiin, mutta radan korjaamisen sijaan uusi omistaja myi ratakiskot romumetallina ja asema hiljeni.
Asema sentään tönöttää edelleen paikallaan ja nykyään sinne pääsee paitsi keskustasta kävellen, niin myös fillaroimalla entisen ratapohjan päälle tehtyä pyörätietä.
Makeaa mahan täydeltä
Kävimme kivassa Müüriääre kohvikissa, jossa kakunpalat olivat niin valtavia, että olematon makeanhimoni tuli tyydytetyksi vuosiksi.
Paikallinen baari oli mainio elämys. Vanhassa puutalossa sijaitseva pubi oli konstailematon ja varsin alkuperäisessä asussa. Vaikka Haapsalussa näkyi liikkuvan jonkin verran turisteja, ainakin sen muutaman kylpylällisen verran, niin baarissa istui vain paikallisia äijiä tuoppiensa äärellä.
Noihin aikoihin mahani ei sietänyt pisaraakaan olutta, joten jouduin kiusalliseen tilanteeseen tilata tiskiltä punaviiniä. Ystävällinen tarjoilija ilmoitti heiltä löytyvän makeaa jälkiruokaviiniä, enkä kehdannut nyrpistellä sille. Tällä reissulla tuli makeaa mahan täydeltä.
Istuskelimme tarkkailemassa paikallista elämänmenoa ja puheensorinaa, josta emme juuri mitään ymmärtäneet. Pubia lämmitti elävä tuli ja vessasta tuleva asiakas nakkasi mutkattomasti paperirullan hylsyn pönttöuuniin.
Aikeissamme oli illallistaa kehutussa Hapsal Dietrich -ravintolassa, mutta valitettavasti suuntasimme sinne vasta viimeisenä iltana ja ravintolassa oli yksityistilaisuus.
Käppäilimme samaan Herman Bistroon kuin edellisenäkin iltana, eikä siinäkään mitään moittimista ollut.
Äijien pubia ei taida olla ollut olemassa enää vuosiin, harmi, koska juuri sinne olisin halunnut palata. Dietrich on ymmärtääkseni muuttanut kadun toiselle puolelle, mutta toimii edelleen. Müüriäären kahvila ja Herman taas sijaitsevat edelleen samoilla paikoilla kuin kymmenen vuotta sitten pääsiäisenä.
- Müüriääre kohvik (Karja 7)
- Hapsal Dietrich (Karja 10)
- Herman Bistro & Bar (Karja 1a)
Vielä vanhempia muistoja Haapsalusta
En tunnistanut kaupungista enää mitään 90-luvun alussa näkemääni, vaikka siltä reissulta monta muistoa jäikin. Haapsalu on kehittynyt, aivan kuten koko Viro, valtavasti itsenäistymisen ensi vuosien jälkeen.
Silloin yövyimme lukioluokkakavereideni kanssa virolaisten perheiden kodeissa. Suihkuja ja sisävessoja ei niissä vielä ollut.
Autoja oli harvoilla ja bensa kortilla, mutta autolliset kuskasivat meitä ympäriinsä paikkoja näyttäen. Laskeskelimme, että moni perhe saattoi käyttää muutamassa päivässä koko kuukauden bensakiintiönsä osoittaakseen meille vieraanvaraisuuttaan.
Meidät vietiin isolle mökille uimaan ja saunomaan. Saunan päälle söimme jauhelihatäytteisiä lättyjä. Vierailimme uusien ystäviemme koululla ja söimme häpeillen nurkan takana omia eväitämme. Nirsoilimme paikallista kouluruokaa, jota kohteliaasti yritimme kuitenkin maistella vähän. Keitto muistutti sen ämpärin sisältöä, mihin me etuoikeutetut suomalaiskakarat kippasimme lautasiltamme ylimääräiset kouluruuat.
Perheen isä kertoi kuinka hän opetti lapsilleen kotona salaa saksaa ja valoi näihin uskoa, että jonakin päivänä kieltä saa käyttää julkisesti ja lapset pääsevät myös matkustamaan.
Seuraavana syksynä perheen tytär matkusti Tampereelle omien luokkakavereidensa kanssa, ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen.
Minä olin ollut edellisenä vuonna vaihto-oppilaana Kaliforniassa ja päässyt jo monille ulkomaanmatkoille perheeni ja ystävieni kanssa.
Vain muutama sata kilometriä eroa ja niin erilainen lapsuus ja nuoruus.
Yksi asia minua jäi uudemmalla Haapsalun reissullamme kaivelemaan: Mitä Helenalle mahtaa nykyään kuulua?
Tätä oli haikeaa lukea. Olimme käyneet Haapsalussa ensimmäistä kertaa juuni kymmenisen vuotta takaperin (poika oli jotain 2.5 v). Kesäkuussa kaupunki oli iloinen ja värikäs. Sekä omaa lomaväkeä että turisteja oli runsaasti.
Sitten nuo 90-luvun muistoja, jotka aina saa minut kuin ällikällä lyödyksi. 92-93 bensa oli kortilla, kirjaimellisesti. Loput asiat ovat juuri ne, mitkä järkyttivät minut silloin ensimmäisillä Venäjän-reissullani. Ulkohuussit, pesuvadit suihkujen sijaan, homehtuneet saunat. Minä en tiennyt, että sellaista on olemassa.
Olen ikääni asunut 70-luvulla rakennetussa kämpässä, joita pidettiin periaatteessa ihan tavanomaisina duunareiden asuntoina, ja joka oli aika samantapainen, mitä olen Suomessa nähnyt samoista ajoista. Eliitti taas asui hienoimmissa keskustan lukaaleissa.
Ja sitten kävin Pietarissa…
Olen kirjoittanut siitä postauksenkin, mutta en tiedä, julkaisenko.
Aivan, se kontrasti oli niin valtava! Julkaise vaan, uskon, että monia kiinnostaa ja näistä asioista on ihan hyvä muistuttaa.
Eipä sinänsä, juuri Venäjä-jutut ovat itsellänikin niitä, joista olen pohtinut haluanko kertoa julkisesti, vaikkakin eri syistä.
Tässähän muuten kävi niin, että kun mietin sitä Moskovan pidätyksen juttua, että se voi viedä viisumin. Eipä ole enää niin väliksi ja viimeaikoina muutkaan suomalaiset journalistikollegat eivät ole enää saaneet viisumeita Venäjälle.
Mutta muuten näinä aikoina olisi ihan tervettä muistuttaa millaista Venäjän vallan alla eläminen voi olla.
Kiinnostavan oloinen paikka. Ei ole tullut koskaan käytyä tai ainakaan pysähdyttyä niin että olisi paikkoja tutkinut.
Tuo Viron kehittyminen viimeisten 30-vuoden aikana on ollut aivan käsittämätöntä, ja se muuten jatkuu edelleen. Ihan mahtava juttu kyseisen maan kannalta. Me tutustuimme OutdoorExpo-messuilla erityisesti Itä-Viroon ja se alkoi kiinnostamaan. Myös Länsi-Virossa olisi kyllä kiinnostavia paikkoja. Joka tapauksessa on tarkoitus, että seuraavan Viroon kohdistuvan reissun määränpäänä on jokin muu kohde kuin Tallinna.
Se on todella ällistyttävää! Suosittelen lämpimästi kiertelemään muuallakin Virossa. Itse tykkään erityisesti vanhasta arkkitehtuurista. Pitäisi kyllä itsekin päästä taas kiertelemään siellä, kerran on tullut tehtyä ajomatka ympäri koko Viron, seuraavaksi voisi kokeilla jotain vastaavaa julkisilla.
Viro on todellakin kiinnostava kokonaisuus. Länsi-Viro on kuuluisa omalla kansallisella ja kulttuurisella perinnöllä. Erityisen kiinnostavia ovat Kuressaare, Muhu ja Hiiumaa.
Itä-Viro on historiasta kiinnostuneiden mekka. Se on myös aika tavalla kunnostettu viime vuosina, eli mielenkiintoisten linnojen lisäksi kaupunkien miljööt ovat varsin hienoja. Suosittelen lämpimästi kesäkohteiksi myös Narvan ja Sillamäen lähellä olevia rantoja. Kaunis ja ainutlaatuinen luonto. Auto on tosin hyvä olla tai polkupyörä. Pyöräteitä siellä on nykyään kiitettävästi. Kaukobusseissa pyörän saa kuljettaa ilmaiseksi muuten.
Tuo onkin hyvä tieto, että fillarin saa ottaa mukaan pitkänmatkan busseihin! Olen myös joskus kierrellyt autolla Viron kyliä, kiehtovia paikkoja löytyy paljon. Narvassa olen ollut joskus kuvaajien workshopissa, mutta siitä on hurjasti aikaa. Kun ehdin etsiä kuvat, voitaisiinkin tehdä se joku yhteispostaus! Seuraavaksi haluaisin ehkä mennä Tarttoon, vaikka melkein mikä tahansa Viron kohteista kiinnostaisi nyt kun ei olla päästy käymään pitkään aikaan.