Kotorin linnoitus on minipatikan arvoinen

Kirjaudumme sisään Kotorin vanhassakaupungissa sijaitsevaan majapaikkaamme vain heittääksemme reppumme sisään. 
Sitten onkin aika lähteä katsomaan onko meistä kukkulan ja Kotorin linnoituksen valloittajiksi edellisen majapaikkamme isännän epäilyistä huolimatta. 

Astelemme alas ullakkohuoneistostamme kadulle ja nappaamme vielä kulmalta italialaistyyppiset pistaasi-gelatot ennen patikointireitille ryhtymistämme.

Kotorin vanhassakaupungissa ei erityisesti suosita katuosoitteita, mutta sieltä on hyvät opasteet kaupungin suosituimmalle nähtävyydelle, Pyhän Johanneksen eli Sveti Ivanin linnoitukselle johtavalle polulle.

Kotorin linnoituksen historia on pitkä, matka sinne ei

Bysanttilaiset aloittivat ensimmäisen Kotorin linnoituksen rakentamisen jo 500-luvulla. 
Nykyisen rakennustyöt taas aloitettiin 800-luvulla, kunnes venetsialaiset viimeistelivät sen vallatessaan Kotorin, ei tuhoamalla, vaan rakentamalla linnoituksen loppuun 1400-luvun alkupuolella. 
Venetsialaisvallan aikojen johdosta se tunnetaankin paikallisittain myös San Giovannin nimellä, itse Kotor taas kantoi noihin aikoihin nimeä Cattaro. 

Monimutkaisesta historiastaan huolimatta linnakukkulalle kapuaminen ei ole millään tasolla vaativa urakka, jos on tottunut liikkumaan yhtään omin jaloin. 
Kotorin linnoitus sijaitsee ainoastaan 280 metrin korkeudella merenpinnasta ja porrasaskelmia on kiivettävänä 1350.

Huipulle pääseminen ei vaadi kummoisiakaan patikointitaitoja tai erityisvarustusta.
Lenkkarit tai vaellussandaalit ovat tietenkin pikkukenkiä parempi valinta. 

Edestakaisesta matkasta selviää parissa tunnissa, riippuen siitä kuinka pitkäksi aikaa maisemia jää ihailemaan. 
Kyse ei siis ole edes päiväpatikasta, vaan maltillisesta kävelymatkasta kivettyjä ja aidattuja reittejä pitkin. 
Eksymisen vaaraakaan ei ole: reitillä on sen verran paljon myös risteilyturisteja ja muuta populaa. 
Eipä sillä, että tuolta selkeältä kivitieltä voisi eksyä edes yksin keskellä yötä kävelemällä. 

Yöllä sinne ei kuitenkaan kannata yrittää. 
Vastapuolelta Kotorinlahtea ihailemastamme kauniista valaistuksesta huolimatta linnoitus on turistinähtävyys, jolla on aukioloajat.
Touko-syyskuussa paikka on avoinna klo 8-20 välisenä aikana.
Onpa se myös UNESCOn maailmanperintökohde.

Pääsylipusta pitää pulittaa kolme euroa. 

Toisin kuin edellisen majapaikkamme isäntä Marković väitti, tämä kohde sopii siis muillekin kuin nuorille ja hyväkuntoisille, myös aivan aloittelijatason patikoitsijoille.

Vaarallisinta reitillä ovat vuohet, jotka niityn poikki tallatessamme tulivat uhittelemaan. Pässinpökkimiltä kuitenkin vältyttiin, eikä niitä kuvaannollisestikaan helteessä tarvittu.

Balkanin kesä on kuuma, eikä noissa korkeuksissa vielä viilennystä löydy. 

Vaikka olimme reissussa jo kesäkuulla, joka on yleensä sateista aikaa, niin lämpötilat olivat jo yli kolmenkympin. 
Elokuulla mennäänkin sitten yleensä jo yli nejänkympin lukemissa. 
Juomavettä onkin syytä ottaa runsaasti mukaan, kuin myös hattu tai huivi suojaamaan päätä. 

Alas tullessamme törmäsimmekin helteen uuvuttamaan nuoreen naiseen, jolle tarjosimme vettä. 

Kotorin linnoitus on ehdottomasti kapuamisen väärti, vaikkei intohimoinen patikoitsija olisikaan. 
Maisemat ylhäältä ovat upeat. 

Jos yhä vain uusien risteilylaivojen lipuminen vanhankaupungin satamaan muuten yksinäistä matkaajaa ärsyttäisikin, niin niiden lipuminen Kotorinlahdelle vuorten väliin on upea näky ylhäältä linnoitukselta katsottuna.