Patikointi Matka-kanjonissa

Vähän suunniteltua pidemmän patikoinnin jälkeisenä päivänä päätämme ottaa chillimmin ja tehdä vain lyhyen palauttavan kävelyn. 
Illaksi pitää sitä paitsi ehtiä Skopjeen, joten nyt ei ole aikaa eksyskellä Pohjois-Makedonian metsiin.

*Sisältää Booking.comin affiliate-linkin

Patikointi Matka-kanjonissa on antoisaa, joskaan kaikkia reittejä en suosittelisi pahimmille vihamiehillenikään.
Jos patikointi ei ylipäätään ole juttusi, niin Matkasta löytyy muutakin tekemistä. Kokeile vaikkapa melontaa tai venematkaa tippukiviluolaan. Hinnat liikkuvat muutamissa euroissa. 

Matka-kanjoni on suosittuna turistikohteena pohjoismakedonialaisittain kallis. *Hotellihuone maksaa useamman kympin yöltä ja ravintoloiden hintataso on törkeän rajoilla. 
Patikoitsijan kannattaa kuitenkin yöpyä, jotta on jo varhain valmiina lähtökuopissa.
Eikä suomalaisen matkailijan lompakko joudu äärimmäiselle koetukselle parin päivän piipahdukselle. 
Matka on hintansa arvoinen.

Luovutamme huoneemme ja jätämme reppumme hotellin respana toimivan ravintolan tiskille. 
*Hotelli on Matka-kanjonin ainoa ja hyvä tukikohta patikoinneille, vaikkei sitä palveluiltaan ihan base campiksi voikaan kutsua. 
Huoneemme on kuitenkin siisti, mukava ja tilava, sekä maisemat ikkunasta upeat. 
Eipä siellä kuitenkaan viitsi nukkumista ja suihkua enempää aikaa viettää, kun ulkona odottaa huikeita patikointimahdollisuuksia. 

Aloitamme kävelemällä sitä aiemmin mainitsemaani iisiä Matka-kanjonin reunamia seurailevaa polkua jokusen kilometrin verran.
Reitillä ei voi eksyä, eikä alkupistettä olla huomaamatta. Polku alkaa siitä mihin ravintoloiden terassit päättyvät.
Tällä tiellä onkin useampiakin ihmisiä, mutta ei ruuhkaksi asti. 

Kokonaisuudessaan tämä helppo reitti on kymmenisen kilometriä pitkä. Muutama kilometri on nopeasti taaperrettu ja palaamme takaisin hotellille puolilta päivin. 
Mitäpä jos lähtisimmekin vielä katsastamaan vastarannalla sijaitsevan vanhan luostarin?

Piipahdus (kiipeäminen) Pyhän Nikolauksen luostarille

Suuntaamme jälleen base camp -lautamajalle. 
Tällä kerralla ostamme tiketit venematkaa varten. Vastarannalle pääsisi myös jotakin pidempää patikointireittiä, mutta siihen ei nyt ole aikaa. 
Siispä veneellä yli ja parinkymmenen minuutin kapuaminen pienen vuoren päälle. 

Rinne on jyrkkä, eikä totisesti sovi huonojalkaisille, mutta peruskuntoiselle tuo on nopea pyrähdys.
Edestakaisesta reissusta selviää tunnissa, siis jos käyttää venettä ja kiipeää suoraan ylös ja takaisin alas. 

Pällistelemme vanhaa luostaria ja mietimme niitä nuorukaisparkoja, jotka ovat armeija-aikoinaan kuskanneet luostarin kunnostukseen vaadittavat kivet ylös vuorelle. 
Tuskin oli helpompaa niillä alunperin luostarin rakentaneillakaan, jotka hilasivat rakennustarpeet aasien avustuksella ylös. 
Patikoitsijalle, jolla on taakkanaan vain vesipullo ja kamera, nousu on piece of kebapi. 

Hetken maisemia ja luostaria ihailtuamme ajattelemme, että tässäkö tämä nyt oli.
Takaisin alas, Skopjeen, Sofiaan ja Helsinkiin. 
Tekisi mieli jatkaa vielä vähän, kun ei tiedä koska vuorille taas seuraavan kerran pääsee.

Aika Balkanilla on vierähtänyt muutenkin nopeasti, emmekä ole ennen eilisen infernaalista patikointia ehtineet vaeltamaan sitten Sarajevon vuorille käveltyämme. Ellei nyt sitten lasketa mukaan parin tunnin pikapatikkaa Kotorin linnoitukselle.

Patikointi Matka-kanjonissa on Balkanin-kierroksen viimeinen

Jospa sittenkin palaisimme takaisin toista reittiä. Vähän pidempää, mutta kuitenkin maltillista. Aikaa olisi vielä.

Keskiaikaiselta Pyhän Nikolauksen luostarilta lähtee polku, jonka alussa on puisia tienviittoja alas ja muihin kohteisiin. Ainakin tämä reitti on hyvin merkitty. Karttaa meillä ei ole vieläkään, mutta mihin sitä tarvittaisiinkaan, sen kun seurataan selkeitä opasteita. 

Tällä reitillä ei tarvitse vaeltaa viidakossa, eikä missään muussakaan tiheässä pusikossa. 
Polku seurailee jyrkänteen laitaa, joten upeita kanjonimaisemia näkee koko matkan. 

Välillä reitillä on lisää viittoja, jotka opastavat mielenkiintoisen kuuloisiin paikkoihin, mutta niiden tutkiskelemiseen ei ole tällä kerralla aikaa.

Hyppelemme reippahasti ja iloisesti pitkin kanjonin laitamia. Välillä pitää vähän jarrutella, kun vaelluskengät lipsuvat siloisilla kallioilla. Niitä kohtia on onneksi vähän, joten korkeanpaikankammoinenkin pärjäilee. 

Matka etenee joutuisasti ja kanjoni alkaa jäädä taakse. 
Hetkinen, miten niin taakse?
Polunhan pitäisi laskeutua kanjonin alkuun, jonnekin sinne parkkipaikan tienoille.

Mistä täältä pääsee alas?
Pääsisikö täältä jostakin laskeutumaan ja mieluummin ennen Skopjea?

Yritämme parista kohdasta. Ei, liian hengenvaarallista.
Jatketaan eteenpäin. 
Tulee loivempi kohta. Kenties tästä? 
Ei sittenkään. Yritys aiheuttaa valumisen alas rinnettä. 
Konttaus takaisin polulle.

Vesikin pitäisi jotenkin ylittää. 
Muistan lukeneeni, että tällä reitillä on silta. 
Mutta onko se tässä suunnassa vai luostarilta toiseen suuntaan? 
Polku kuitenkin jatkuu, johonkin täältä pääsee. Ennemmin tai myöhemmin.
Nyt se ennemmin alkaisi jo olla hyvä vaihtoehto.

Vastaan tulee vanha voimala patoineen. Olemme jo melko alhaalla.
Padon päällä on jonkinlainen huoltosilta. Ehkä voisimme ylittää sen lyhentääksemme matkaa.
Periaatteessa sillalle johtava portti on lukittu, mutta sen lukko ja itse portti on ruostunut puhki, joten sillalle pääseminen ei vaadi murtautumistaitoja. 

Hetken kuluttua selviää miksi portti on lukittu. Itse siltakin on niin heikossa kunnossa, että sen ylittäminen olisi itsemurha.
Taas polulle.

Pian olemme ihan vedenpinnan tasolla.
Samalla hetkellä kun näen sen, muistan lukeneeni sinisestä sillasta. 
Siinä se on. Kuusi ja puoli tuntia, sekä neljätoista kilometriä myöhemmin. 
Sininen silta, joka johdattaa meidät takaisin kanjonin oikealle puolelle. 

Aika kerätä reput ja harhailla Skopjen keskustaan.