Australian Outback on valtava. Alice Springs keskellä mannerta on 1538 kilometrin päässä etelärannikon Adeleidesta.
Tätä matkaa lähdemme taittamaan bussilla. Aikaa kuluu päivä ja yö, 20 tuntia.
Könyämme Greyhoundin kyytiin Alice Springsin keskustassa helmikuisena aamuna 2017.
Australian Outback odottaa.
Bussi ei ole aivan viimeistä huutoa, mutta takaosasta löytyy vessa. Melko taakse asetumme mekin ja nostamme pikku reppumme hattuhyllylle. Paikkalippuja ei ole.
Tämä vuoro ei tule läheskään täyteen. Tilaa on niin, että harkitsemme istumista eri penkkiriveillä, jotta voimme halutessamme oikaista pitkäksemme. Ainakin alkumatkan päätämme kuitenkin istua vierekkäin. Tanja aikoo tehdä töitä niin kauan, kuin läppärin akku kestää; latauspistokkeita ei ole.
Bussimatka on hyvä tapa kokea Australian Outback
Bussi suuntaa kohti etelää vievälle valtatielle. Ajokkimme päästessä pois kaupunkialueelta ympärillä alkaa näkyä tuttua punavihreää aavikkoa, jota sitten riittääkin lähes perille asti. Maisemaa ei voi kehua vaihtelevaksi, mutta onhan se eksoottista.
Adelaideen pääsisi tietysti lentäenkin, mutta valitsimme tälle pätkälle bussin. Osaksi syy on taloudellinen, mutta ei pelkästään. Olemme olleet Australiassa puolitoista kuukautta, joten nyt olisi aika nähdä sen takamaat, legendaarinen Outback. Autonvuokraukseen emme halua lähteä, eikä olisi varaakaan, joten tämä on ainoa tapa nähdä se läheltä.
Olemme kyllä liftanneet halki Tasmanian, mutta se ei ihan vastaa mantereen erämaita ja kaikki australialaiset ystävämme ovat varoittaneet meitä liftaamasta mannermaan puolella. Joten varasimme siis bussikyydin Pohjoisterritorion eteläosasta, keskeltä mannerta, Adelaideen, Etelä-Australian rannikolle.
Jättifarmeja ja roadhouseja
Bussi jyrää pitkin asfalttitietä, jonka kunto on tyydyttävä. Maisemat vilistävät, mutta eivät juuri muutu.
Välillä pysähdymme jättämään postia. Bussi seisahtuu maatilan portille, jonka edessä on iso postilaatikko, usein vanha tynnyri. Portilta lähtee hiekkatie, mutta tilan rakennuksista ei näy vilaustakaan. Ne ovat todennäköisesti tilusten keskellä ja niille lienee matkaa portilta muutama kilometri.
Juuri ennen osavaltion rajaa on tauko. Pysähdymme roadhouse Kulgera Pubissa. Monet matkalaisista nauttivat ravintolalounaan, meillä on eilen ostetut eväät. Tyydymme jaloittelemaan ja katsomaan maisemia… ei kun ei, vain jaloittelemaan.
Etelään Adelaideen on ison käsinmaalatun kyltin mukaan matkaa 1262 kilometriä, mantereen pohjoislaitaan Darwiniin 1522. Iso maa.
Ken tästä käy, saa kaikki hedelmät heittää
Osavaltion rajalla on taas iso kyltti, tällä kertaa virallinen. Siinä toivotetaan tervetulleeksi Etelä-Australiaan ja kehotetaan heittämään Pohjoisterritoriosta mahdollisesti ostetut hedelmät roskikseen. Pohjoisnaapurin kasvitauteja ei haluta etelään. Itse asiassa kaikkien osavaltioiden rajoilla on sama sääntö.
Australia tosiaan on liittovaltio ja jokaisella osavaltiolla on tietyissä rajoissa omat lakinsa. Australian maahantulosäännökset kuuluvat tunnetusti maailman tiukimpiin, eikä maahan saapuvien haluta tuovan mitään elollista ulkomaailmasta edes kengänpohjissa. Osavaltiot noudattavat keskenään samaa linjaa, vaikka rajavartiokoppeja tai rajatarkastuksia ei olekaan. Kiinni jäämisestä seuraa kuitenkin mojovat sakot.
Muistamme hetken päästä, että meillähän on eväinä pari omenaa. Mietimme, mitä tehdä ja päätämme hävittää todisteet syömällä ne.
Kiusallinen tilanne bussissa
Bussi pysähtyy keskellä autiomaata. Tien vieressä on pysäköitynä paikallisen sosiaaliviraston auto ja virkailija hyvästelee kolmea aboroginaalinaista ja nuorta poikaa, jotka ovat tulossa kyytiin.
Naisista kaksi istuu eteemme ja joudumme noloon tilanteeseen. Heillä ei selvästi ole ollut mahdollisuutta käydä kuumassa ilmastossa pesulla pitkään aikaan ja se tuntuu nenissämme vahvasti.
Pian meidän on pakko vaihtaa paikkaa taaemmaksi. Emme kuitenkaan haluaisi loukata naisia ja heidän ajattelevan, että siirrymme siksi, että he eivät ole valkoisia. Rasismi on valitettavasti Australiassa edelleen arkipäivää.
Ei voi mitään, siirtyä täytyy. Yritämme tehdä sen mahdollisimman vaivihkaa ja nähtävästi onnistumme, ainakaan meitä ei katsota pahasti. Nyt istumme eri riveille käytävän molemmin puolin. Tiivistämme, jos jatkossa tarvetta ilmenee.
Kaivoskaupunki Coober Pedy on villiä länttä
Tien vieressä alkaa näkyä suuria maakasoja, kuin valtavia kontiaisen tekemiä kekoja niin pitkälle, kuin silmä siintää. Opaalikaivoksia.
Pian saavumme ”maailman opaalipääkaupunkiin”, Coober Pedyyn, jossa on toinen pidempi tauko. Olemme lähes puolivälissä matkaa, Adelaideen on 846 kilometriä.
Monet matkustajat jäävät pois täällä, niin myös edessämme istuneet alkuperäisasukkaat. Me hyppäämme ulos jaloittelemaan.
Vaikka tauko on pitkä, kaupunki ei näytä niin mielenkiintoiselta, että haluaisimme erityisesti tutustua siihen. Asukkaita on vajaat 1800.
Vastapäätä linja-autoasemaa on baari, Opal Inn Saloon Bar. Nimi täydentää ensivaikutelmaa villin lännen kaivoskaupungista.
Heilautamme saluunan ovet syrjään ja astumme sisään. Koruttomasti sisustetun paikan asiakaskunta on sataprosenttisen miesvoittoista ja vaikka meihin ei kiinnitetä erityisempää huomiota, ei ilmapiiri erityisen vieraanvaraiseltakaan tunnu.
Palvelu toki on ystävällistä.
Tilaamme tiskiltä oluen ja viinin, hintataso on varsin maltillinen. Ruokaakin saisi.
Istumme pöytään ja vahdimme selustamme lisäksi kelloa, mutta mikään erityinen kiire meillä ei ole. Seinässä on toimiva pistorasia, joten laitteemme saavat virtaa.
Tanja löytää vessakopista kyltin, jossa on hätänumero. Kyltti kehottaa naisia soittamaan numeroon, jos joutuu ahdistelluksi, raiskatuksi tai seuraan, josta ei pääse eroon.
Rasismin surullinen perintö
Bussille palatessamme sen edustalla on joukko aboriginaalinaisia saattamassa ystäväänsä matkaan. Kohtaamme hyvin konkreettisesti sen alennustilan, johon alkuperäiskansat on Australiassa saatettu. Saattajina olevat naiset ovat vahvasti kamoissa ja halailevat kaikkea eteen tulevaa.
Osansa halauksista saa myös bussikuskimme, joka suhtautuu asiaan ystävällisesti naureskellen.
Kun naiset äkkäävät Tanjan, he ilahtuvat: ”Mistä olet kotoisin, ai et Australiasta? Sinulla ei sitten ole mitään meitä vastaan!”, ja tietysti halaukset päälle.
Yksi naisista ei olisi millään päästänyt Tanjaa otteestaan. Olimme tarkkoina lompakoidemme sijainnin suhteen, mutta nainen halusi vain juttuseuraa ja läheisyyttä. Lopulta irtautuessamme naiset vilkuttivat bussimme perään.
Alkoholismi ja huumeiden käyttö on alkuperäisasukkaiden keskuudessa todellinen vitsaus, jonka juurisyy on korkeassa työttömyydessä ja vuosisataisessa rasismissa ja syrjinnässä. Asiaan on alettu saada jonkinlaista korjausta vasta melko hiljattain, mutta valtaväestön asenteet elävät edelleen tiukassa, vaikka oma aussikuplamme antirasistinen onkin.
Adelaidessa aamu jo sarastaa
Kun päivitimme Facebookiin matkasuunnitelmastamme, ystävämme Peter ilmoitti, että tulette pysähtymään aamuyöllä neljän aikaan ja joudutte vaihtamaan bussia. Peter asuu naapuriosavaltiossa Victoriassa 700 kilometrin päässä, joten ihmettelimme, miten hän moisen tietäisi. Mutta Peter tiesi.
Olemme saaneet enemmän tai vähemmän unenpäästä kiinni yön laskeuduttua, kun bussi tosiaan aamuyöllä pysähtyy ja meitä pyydetään vaihtamaan toiseen bussiin.
Matka-aikaa on jäljellä enää nelisen tuntia, joten vaihto tuntuu hieman tarpeettomalta, mutta se liittynee kuskien työaikasäädöksiin.
Kun päivä alkaa valjeta, toteamme maisemien alkavan muuttua rehevämmiksi. Ensin aavikko vaihtuu pensastoon ja eukalyptuspuihin, sitten lehtimetsään. Meri alkaa lähestyä, samoin Adelaide.
Greyhound
- Greyhoundin busseihin voi ostaa lippuja netistä.
- Me ostimme tälle matkalle kertaliput, mutta tarjolla on myös hop on hop off -matkapasseja, joilla voi matkustaa rajoituksetta ympäri Australiaa.
- Valittavissa on 15-120 päivän lippuja ja niitä voi käyttää kaikilla Greyhoundin reiteillä.
- Mannerta kiertävälle matkapassi säästää huomattavasti rahaa.
- Esim. tämän jutun kirjoittamisen aikaan kertalippu Alice Springistä Adelaideen maksaa halvimmillaan 198 AUD ja 15 päivän matkapassi 349 AUD.
- Toisin kuin meidän matkamme aikaan, nykyään Greyhound lupaa kaikissa busseissaan olevan wifin ja USB-latauspistokkeen.
Ihana lukea bussimatkailusta Ausseissa! En omista ajokorttia enkä sitä koskaan aio ajaakaan, joten itse reissaan aina julkisten varassa ja olen aina sitä puoltanut, että ei sitä autoa aina tarvitse vuokrata jos matkata haluaa. 🙂 Laitoinkin heti nämä vinkit talteen, sillä bussilla ympäri Australian kuulostaa ihan mun jutulta! Kiitos siis infosta myös!
Kiitos Tiina Johanna, tosi mukava kuulla! Meillä on molemmilla ajokortit ja itse ajoin aikoinaan tosi paljon työni vuoksi, mutta teimme sittemmin ihan päätöksen, että testaamme kaikkialla julkisia yhteyksiä kortittomia lukijoitamme varten ja ihan siksi, että haluamme kannustaa kaikkia julkisilla liikkumiseen. Siinä näkee paljon enemmän paikallisiakin kuin autolla liikkuessa.
Meiltä tulee Australia-sarjaan vielä muutama juttu ja teen sitten myöhemmin kierroksesta ihan koosteen, josta on helpompi hahmottaa mistä mihin matkustimme. Ausseissa tosin myös lensimme paljon pitkien välimatkojen ja hintojen takia. Tasmaniassa päädyimme liftaamaankin.
Kiinnostavaa. Todellinen suoritus on kihnuttaa läpi mantereen fillarilla, kunnioitukseni sen tehneitä kohtaan kasvaa. Yleensä pyöräily palkitaan mahtavilla maisemilla, mutta Australian sisäosissa ei oikein ole niitäkään.
Se olisikin aikamoista! Sentään tasamaata, mutta puuduttavan tylsää maisemaa, eikä missään suojaa auringolta. Sen tehneillä on pakko olla jotkut huoltojoukot mukana autolla, ei sillä, että se itse urakkaa keventäisi.
Olipas mielenkiintoista lukea. Tosi jänskiä nuo kasat tuolla keskellä autiomaata. Aika paljon tässä tuli sellaisia yhtäläisyyksiä Yhdysvaltoihin joiden kohdalla ajattelin, että juuri noin täälläkin. Samanlaisia etäisyyksiä, karuja maisemia ja tuo alkuperäisasukkaiden kohtalo on kutakuinkin sama. Valitettavasti rasismia on edelleen hyvin paljon, ja monet alkuperäisasukkaat asuvat hyvin köyhästi ja ovat alkoholisoituneet. Greyhoound bussinkin nimi on sama.. ha ha.
Kiitos Paula! Mullekin tuli jatkuvasti tuolla Kalifornian ajat mieleen, hyvässä ja pahassa. Olin kans hämmentynyt, että tuollakin pääsi ajelemaan Greyhoundilla, bussit vaan oli ihan väärän näköisiä 🙂
Wau! Tämä on ollut varmasti mieleenpainuva kokemus. Ihan sellainen, minkä itsekin voisin tehdä, kunhan olisi juuri reippaasti aikaa käyttää tällaiseen.
Pisin bussimatkamme taitaa olla New Yorkista Torontoon, joka oli muistaakseni 10-12 h.
Olen huomannut ja nähnyt omin silmin saman mitä tulee alkuperäisasukkaiden päihteiden käyttöön niin Uudessa-Seelannissa kuin Kanadassa ja Amerikassa. Todella ikävä ja harmillinen tilanne.
Kyllä tuo tosiaan aikaa vaatii, ei Ausseihin oikein kannata lähteä jos ei ole vähintään muutama viikko aikaa. Kaksi kuukautta oltiin kun vihdoin oli aikaa tuolloin nomadielämämme alussa.
Jep, hyvin vastaava tilanne on alkuperäiskansoilla Ausseissa ja P-Amerikassa, valitettavasti.
Australia-juttuja lukiessa tulee kyllä aina hämmästeltyä, miten suuri ja miten suurelta osin “tyhjä” maa se on. Maata pitkin matkustamisessa on monet hyvät puolensa, mutta noin pitkä bussimatka on kyllä väkiselläkin puuduttava, varsinkin jos ei oikein pysty nukkumaan. Jäin tässä miettimään, että mikähän itsellä lienee olisi matkaltaan tai ajaltaan pisin yksittäinen bussi- tai junamatka, mutta en kyllä ihan heti keksi. Ehkäpä joku yöbussimatka Kaakkois-Aasiassa, tai joku todella hidas eteneminen bussilla Etelä-Amerikassa, mutta kestoltaan joka tapauksessa varmaankin maksimissaan puolet tästä teidän Greyhound-matkasta 😀
Paluuviite: Adelaide, Australian eurooppalaisin kaupunki - Please be seated for Takeoff
Paluuviite: Adelaide on Australian eurooppalaisin kaupunki - Please be seated for Takeoff
Olette kyllä sitkeitä reissaajia! Täytyy myöntää, että meiltä jäisi moinen bussimatka suosiolla tekemättä, sen verran mukavuudenhaluisia matkustajia taidetaan olla. Ei me kyllä toisaalta olla koskaan oltu niin pitkää aikaa yhtäkyytiä reissussa, että vuorokausi bussissa olisi järkevää ajankäyttöä. Pitkällä reissulla tilanne olisi varmasti toinen, kun aikaa olisi, mutta budjettia täytyisi pitää tarkemmin silmällä.
Lukijana pitkä bussimatka ei kuitenkaan alkanut puuduttaa. 🙂
Luen muuten teidän postaukset nykyisin niin, että en katso kumpi sen on kirjoittanut, vaan yritän tunnistaa kirjoitustyylin perusteella. 😀 Teidän kirjoitustyylit on minun silmään melko samanlaiset, mutta osun jo aika hyvin oikeaan. Tai sitten minulla on tuuria. 😀
Ei mekään varsinaisesti rakasteta pitkiä bussimatkoja (junamatkoja kyllä!), mutta tuolla keskellä ei mitään ei oikein ole vaihtoehtoja. Mutta ajattelen kyllä lämmöllä niitä bussikuskeja, jotka joutuu joka päivä ja yö tahkoamaan sitä samaa reittiä!
Hauska kuulla, että arvuuttelet kumpi meistä on kirjoittanut ja oikein mainiota tuo, että usein arvaat. Nimittäin sen tekee astetta haastavammaksi se, että mä editoin kevyesti Ismon juttuja ja useimmiten otsikoin, joten se tuo pienen lisähaasteen kun Ismonkin jutuissa näkyy mun kädenjälkeä.
En halua muuttaa niitä liikaa, että ne pysyy Ismon näköisinä, mutta kaikilla kirjoittajilla on omat maneerinsa, tietyt sanat mitä tulee käytettyä liikaa, joten poistan niitä Ismolta. Samoin itse kirjoittaessani kyselen Ismoa keksimään synonyymejä ja hän muistuttaa mua jostain yksityiskohdista ja sattumuksista ja mä lisäilen Ismolle pätkiä, joskin kysyen voinko kirjoittaa näin ja näin, että hän tunnistaa tekstin omakseen.
Ja sit tietty että lukijalle jutut on meidän blogin tyyliä kirjoittajasta riippumatta, että ne on sitä mitä odottaa.
Siinäkin Ismo kirjoittaa pitkälti kuten asiakastöitä eli sen mukaan mitä häneltä ”tilaan”.
Että tuo että yleensä arvaat oikein, tarkoittaa, että ollaan onnistuttu tuossa asiassa kohtuuhyvin. Ja sulta taas loistava suoritus tunnistaa!
Heh heh tuo kohta pesemättömistä kanssamatkustajista 🙂
Meillä yhdellä purjehduslomalla osui kohdalle samaan veneeseen (6 henkeä, me, pikkuveljeni, ja kolme muuten vaan Sun & Sailin kyseiseen veneeseen sijoittamaa) vanhempi mies, joka uskoi ilmeisesti minimalismiin jo aikaan ennen minimalismia ja yritti viettää runsaan viikon reissua samassa t-paidassa koko ajan. Kun sitten 4. tai 5. päivän jälkeen tyyppi sattui istumaan yhdessä satamassa vastamaalatulle penkille ja sen takia joutui ostamaan uuden paidan, niin muu venekunta melkein ääneen riemuitsi tästä onnettomuudesta!
No, ehkei ihan liity tähän juttuun, mutta kuitenkin. Yhden 36 tunnin junamatkan olemme tehneet, mutta enpä usko että hevin matkustaisimme yli … hmm … 8 tuntia bussissa.
Apua, kuulostaa kohtuullisen epämiellyttävältä ilmeisen pienessä purjeveneessä. Tosin minimalistina täytyy todeta, että itsekin kuljin nomadielämässä hyvin vähillä vaatteilla, mutta kyllä ne aina puhtaat oli. Illalla pyykkäys ja aamulla puhdasta ja kuivaa päälle.
Mulla on muistaakseni pisin yhtäjaksoinen bussimatka Tampereelta Minskiin, 38 tuntia avustustavaraa täynnä olevassa bussissa. Epämukavinta on se, etten osaa nukkua busseissa.
Nyt täytyy sanoa, että otsikossa oli kaksi minulle vierasta sanaa, joten aloitin googlettamalla. Mutta näin tämä maailma ilmeisesti muuttuu, kohta suomen kielessä on saman verran englantilaista alkuperää olevia sanoja kuin “alkuperäisiäkin”. Ehkä kuitenkin alkuteksteissä olisi jo voinut kertoa suomeksikin asiat?
Muuten oli mielenkiintoinen matka kanssanne bussissa. Enoni muutti perheineen Australiaan 60-luvulla ja vanhempani ovat pari kertaa siellä käyneet. Muistan heidän jo kauhistelleen enon asennetta alkuperäiskansaan. Kai se on sitten tarttuvaa…
Kiitos kommentista ja palautteestasi, Raija!
Pidämme tärkeänä vaalia suomen kieltä ja tässä tapauksessa sekä Greyhound että Outback ovat erisnimiä, joille ei ole virallista suomenkielistä käännöstä.
Greyhound-yhtiö on matkailijoille ehkä yleisemmin tunnettu Yhdysvalloista, kuin Australiasta.
Kirjoitinkin tuonne jutun loppuun osion missä on vähän tuotu esiin yhtiön toimintaa Australiassa, mutta varmasti olisi voinut avata vähän paremminkin yhtiön historiaa.
Samoin Outback on tietyn alueen nimi, jolle ei ole vastinetta suomeksi (vrt. London —> Lontoo).
Sen voisi kääntää vaikkapa takamaaksi tai aavikoksi, mutta silloin se ei viittaisi juuri tähän tiettyyn alueeseen.
Pyrimme siis noudattamaan suomen kielen kielioppisääntöjä myös erisnimikäytännöissä.
Tuo Australian rasismi on kyllä suomalaisesta näkökulmasta surullista katsottavaa ja vähensi merkittävästi meidän ihastumista tuohon valtavaan maahan.
– Tanja
Ymmärrän kyllä, että ovat erisnimiä. Matkailijakaan ei kuitenkaan tunnista kaikkia nimityksiä ja nimiä, niin kuin en minäkään. Ehkä olisi ollut voinut käyttää nimitystä Greyhound-bussi? Ja avata heti alkuun, mitä nämä nimet tarkoittavat. Ihan näin vinkkinä, ei moitteena 🙂
Juu en ajatellutkaan että pahalla sanoisit!
Ja kaikki palaute on arvokasta ja tervetullutta.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että Ismon alkuperäisversiossa luki nimenomaan ”Greyhound-bussin kyytiin” mutta minä poistin sen editointivaiheessa, koska sekä edellisessä että seuraavassa lauseessa oli sana bussi. Sana toistui muutenkin niin monta kertaa, että ajatuksenani oli jopa editoida niitä sanoja pois vielä lisääkin tautologian vuoksi.
Toisessa kappaleessa taas kuvaillaan Outbackia sanoilla takamaa, erämaa ja aavikko ja lisäksi maisemista on kuvia ja reitin alku- ja päätepisteet on mainittu, niin en yksinkertaisesti ajatellut, ettei asia aukene niistä.
Ainahan näissä joutuu tasapainoilemaan, ettei selitä liian laveasti, mutta että asia tulisi kuitenkin selväksi.
Meidän jutut on yleensä muutenkin niin pitkiä, että pitää aina vähän miettiä ettei lukija kyllästy kesken tarinan.
Tässä samassa jutussa oli kerrottu vielä seuraavakin kohde, mutta leikkasin sen kokonaan pois ja päätin julkaista erikseen, jotta tälle matkaosuudelle jää riittävästi tilaa ja mieluiten niin, ettei lukija nukahda. 😊
Suomessa romaneiden tilanne vähän sama ehkä kuin aborginaalejen. Romaneiden oletetaan olevan rikollisia, elävän sosiaalituilla yms – samaan aikaan he eivät saa helposti kutsua edes työhaastatteluun. Surullista.
Kyllä ja Australian osalta ikävää on vielä se, että valkoiset ovat heidän maansa vieneet. Suomen osalta voisi verrata siinä mielessä saamelaisiin.
Australia on upea kohde. Me ei valitettavasti ehditty itse Ulurulla käymään, valtavia ovat etäisyydet tuolla. Seuraavaksi se kuitenkin on ilman muuta meidänkin kohteenamme. Yllätyin muuten, että alkuperäisasukkaat toimivat oppaina. Olin ajatellut, että ne suhtautuvat negatiivisesti matkailijoihin, aiemmin yleisen kiipeilyn vuoksi.
Etäisyydet on tosiaan tuolla käsittämättömät. Siperiassa oikeastaan vain on ollut vastaavaa.
Luulen, että aboriginaalit ovat hyvillään siitä, että he ovat tuolla nyt oman maansa herroja, enemmän tai vähemmän. Samalla he voivat antaa autenttista tietoa turisteille ja tietysti saada siitä tuloja. Kiipeilykielto varmasti oli se ratkaiseva tekijä.