Drina-joen silta on paitsi jugoslavialaisen Nobel-kirjailija Ivo Andrićin kuuluisin teos, myös olemassa oleva kivisilta, joka kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon.
Drina-joen silta teki Bosnian ja Serbian rajalla sijaitsevasta Višegradin kaupungista tunnetun.
Mehmed Pasha Sokolovićin silta on edelleen vaikuttava, mutta nykyään sen ylittävät vain jalankulkijat.
Olemme käymässä Länsi-Serbiassa Mokra Gorassa Tanjan Italiassa asuvan ystävän Tanjan kanssa, kun kuskimme Nenad ehdottaa meille käyntiä Višegradissa. Matkaa rajan taa Bosniaan ei ole juurikaan ja siellä odottaa kuuluisa silta.
Olemme ennen Mokra Goraan lähtöä päättäneet käydä Višegradissa, jos ehdimme ja jaksamme Šargan Eight -museoradan jälkeen, joten suostumme oitis.
Sava-jokeen laskeva Drina virtaa Bosnian ja Serbian rajalla, Tara-vuoriston kupeessa. Se on melko vuolas ja siten esimerkiksi koskenlaskijoiden suosiossa.
Višegradin kohdalla se on menettänyt hieman vuolaudestaan, mutta saavuttanut leveydessään. Siellä siihen yhtyy myös pienempi joki Rzav.
Ivo Andrić syntyi katolilaisille kroaattivanhemmille 1892 silloiseen Itävalta-Unkariin kuuluneessa Bosniassa ja vietti suurimman osan lapsuuttaan Višegradissa. Tuotannossaan hän kuvaili synnyinmaataan ja Drina-joen sillassa erityisesti vanhaa kotikaupunkiaan.
Andrić teki kuitenkin myös uran itsenäisen Jugoslavian diplomaattina, piti itseään jugoslaavina ja kirjoitti serbiaksi. Viimeksi mainitun synnin takia hänen työnsä jopa julistettiin pannaan Kroatiassa ja muslimivastaiseksi tulkitun asenteen vuoksi ne on tuomittu jyrkästi Bosniassa. Panna on sittemmin sentään purettu.
Andrićin on tulkittu pitäneen Drina-joen siltaa symbolina Serbiasta, maasta kahden kulttuurialueen välissä.
Mahtava pasha käynnisti Drina-joen sillan rakennustyöt
Andrić kuvaa hänelle Nobelin tuoneessa pääteoksessaan, kuinka Bosniaa ja Serbiaa hallinneet ottomaanit rakensivat 1571-77 sillan Drinan yli hiellä ja verellä, kumpikaan ei tosin heidän omaansa. Töihin värvättiin eli käytännössä pakotettiin paikallisia asukkaita, joita varsinkin alkuvaiheessa kohdeltiin julmasti.
Rakennustöiden käynnistäjä oli ottomaanien mahtava suurvisiiri eli pääministeri Mehmed Pasha Sokolović. Hän oli yksi niistä tuhansista kristityistä bosnialaislapsista, jotka järjestelmällisesti vuosisatojen varrella kaapattiin vanhemmiltaan ja kuljetettiin Istanbuliin.
Siellä useimmat päätyivät armeijan eliittijoukkoihin, janitsaareihin, mutta monista tuli myös virkamiehiä.
Mehmed Pasha oli heistä korkeimpaan asemaan päätynyt ja palvellessaan kaikkiaan kolmea sulttaania hän välillä tosiasiassa johti valtakuntaa.
Višegradin silta oli ottomaanivaltakunnan mahtavuuden symboli, kunnianosoitus Mehmed Pashan synnyinseudulle ja samalla hänen henkilökohtainen muistomerkkinsä.
Arkkitehtina toimi Mimar Sinan, jonka töiden sanotaan vetävän vertoja Italian renessanssin parhaille saavutuksille.
Siltaa ei kuitenkaan rakennettu kuutta vuotta pelkäksi monumentiksi. Višegradin kautta kulki tie Sarajevosta Istanbuliin ja silta korvasi aikaisemman lautan yli Drinan, joka tulva-aikoina etenkin keväisin saattoi olla kovin arvaamaton. Nyt sen pystyi koska tahansa ylittämään vankkaa kivisiltaa pitkin niin jalan, kuin ratsain tai vankkureillakin. Sotajoukkojen siirteleminenkin oli paljon helpompaa.
Toinen etnokylä olisi liikaa
Suoritamme rajamuodollisuudet melko nopeasti, jonoa ei näin illansuussa ole liikaa.
Tie kiemurtelee vuoristomaisemissa, niin kuin niillä täällä päin Serbiaa ja Bosniaa on tapana.
Kaupunki ja joki putkahtavat lopulta esiin.
Nenad olettaa, että haluaisimme käydä Kusturican perustamassa etnokylässä Andrićgradissa, joka tietenkin on omistettu kirjailija Andrićille ja hänen näkemykselleen entisestä Višegradista.
Yksi etnokylä päivää kohti on kuitenkin rajamme, nyt haluamme nähdä vain UNESCO:n maailmanperintökohteeksi julistetun sillan.
Parkkeeraamme auton keskustaan ja siirrymme jokirantaan. Drina-joen silta on tuota pikaa edessämme, eikä todellakaan tuota pettymystä. Drina on tosiaan leveä, mutta yhdentoista kauniin kaaren varassa lepäävä ja niin ikään leveä silta ylittää joen levollisesti ja varmasti. Me lähdemme ylittämään siltaa.
Kapija oli kokoontumispaikka
Keskikohdassa on levennys nimeltään kapija, eli portti. Levennyksessä on kahden puolen siltaa kivipenkit, joissa Andrićin mukaan kylän miehet iltaisin istuksivat turisemassa.
Myöhemmin istuksimaan pääsivät myös naiset, mutta siihen meni aikaa noin kolmesataa vuotta. Silti tänne tehtiin alusta alkaen treffejä, toki kunkin ajan vaatimien tapojen mukaan.
Tässä levähtivät myös ne, varsinkin vanhukset, joille 179,5 metriä pitkän sillan ylitys taakan alla yhtä soittoa oli liikaa.
Kapijan kohdalle pystytettiin sota-aikoina tarkastuspisteet ja ottomaaneilla oli siinä myös mestauspaikka. Päät ripustettiin kapijan yläpuolelle.
Toisella puolella kapijaa on vielä jäljellä seinämä ja laatta, jotka kertovat turkiksi sillan perustamisesta.
Mekin istahdamme hetkeksi kivipenkeille aistimaan tunnelmaa ja katselemaan alla välkkyvää virtaa.
Ajoneuvoja ei ole tarvinnut väistellä enää pitkiin aikoihin, kun Belgradin ja Sarajevon välinen päätie alkoi kulkea toista reittiä, eikä vanha Drina-joen silta ole enää ainoa ylityspaikka.
Nyt vanhalla sillalla voi kuljeskella kävellen, aivan kuten sen perustamisen aikoihinkin, tarvitsematta tosin edes pelätä jäämistä jonkin nelijalkaisen kulkupelin alle.
Siltaa on jouduttu korjaamaan useita kertoja. Osa korjauksista on ollut peruskorjausta ikääntymisen vuoksi, mutta se on myös kärsinyt pahoin molemmissa maailmansodissa.
Sillan strategisen merkityksen vuoksi alakynteen joutuneet itävaltalaiset jopa räjäyttivät sen ensimmäisen maailmansodan alkupuolella.
Jotkut ovat valinneet toisen tavan Drinan ylittämiseen. Joen toisella puolella sijaitsevalta kukkulalta lähtee zipline-kaapeli keskustan puolelle ja hurjapäät liukuvat joen yli sitä pitkin. Matkaa tulee satoja metrejä, joten adrenaliinipurskaus lienee taattu.
Melkein tekisi mieli liukua itsekin, ensimmäinen ja ainoa kertamme oli Guadeloupen viidakossa.
Višegrad sai osansa julmuuksista
Višegrad on siis tärkeän sijaintinsa vuoksi joutunut usein keskelle taisteluja ja levottomuuksia. Valitettavasti ilman taistelujakin on siviiliväestö joutunut kärsimään sodista.
Drina on usein ollut pitkän matkaa punaisena verestä ja ruumiita on ajautunut rantaan kaukana alajuoksulla.
Toisessa maailmansodassa ensin kroaattien Ustaša-järjestö joukkomurhasi tuhansittain alueen serbejä ja sen jälkeen serbien kuningasmieliset tshetnikit surmasivat massoittain islaminuskoisia bosniakkeja.
Bosnian sodassa 1990-luvulla jälkimmäiset verilöylyt toistuivat, kun Jugoslavian armeijan vetäydyttyä alueelta Bosnian serbit toteuttivat Višegradissa sodan kauheimpiin kuuluvia hirmutekoja. Srebrenicakaan ei ole täältä kovin kaukana pohjoisessa.
Kaikissa tapauksissa uhrien ruumiit heitettiin usein jokeen.
Vain torikauppiaat rikkovat rauhaisan illan
Elokuussa 2019 kaupunki on kuitenkin rauhallinen ja Drina virtaa sillan alta, kuten se on virrannut jo satoja vuosia. Sodassa tuhotun tilalle pystytetyn uuden moskeijan katolla liehuu Bosnian lippu alueella muuten yleisten Serbian lippujen tilalla. Olemme siis Bosnian serbitasavallan alueella.
Sillalla käyskentelyn jälkeen kävelemme autollemme katsellen paikallista pikku toria.
Näin illalla pystyssä on vain turistikrääsää myyviä kojuja. Kun emme ole kiinnostuneita ensimmäisen kojun tuotteista, huutaa harmistuneen oloinen myyjä jotain kojurivin loppupäähän.
– Hän käski heitä nappaamaan teidät asiakkaikseen, ettette livahda mitään ostamatta, tulkkaa Nenad vaivihkaa.
Hän ei tietenkään moisesta pidä ja mutisee jotain ei niin ystävällistä Bosnian serbeistä.
Olemme ennenkin huomanneet, että Serbian puolella ei länsirajan takaisia veriveljiä välttämättä arvosteta kovin korkealle. Tuollainen käytös olisikin serbialaisella torilla ennenkuulumatonta.
Huutelu menee tietysti hukkaan, sillä emme ole kojurivin loppupäässäkään vaihtaneet ostohousuja jalkaamme.
Kuulu Višegrad on päällisin puolin nähty ja ilta hämärtää, joten on aika palata Serbiaan. Rajalla ei edelleenkään vierähdä kovin kauan, vaikka odottavan aika onkin pitkä.
Varsinkin, kun illallinen odottaa.
Kiinnostaako Bosnian historia?
Lue seuraavaksi:
Paluuviite: Uvac - korppikotkia ja visiitti jääluolaan - Please Be Seated for Takeoff
Euroopan historia on aina ollut myrskyisä, ihan viime vuosikynnenien saakka. (Ei tälläkään hetkellä ole kehumista). Toivottavasti moni ikävä tapahtuma jättää perässään vain kuuluisia arkkitehtuurin monumentteja, kuten tämä siltä, eikä surua ja kauhua.
Alueella olisi tosi kiva käydä jossain vaiheessa. Ehkä seuraavan road tripin yhteydessä käväistään siellä päin.
No sanos muuta! Eikä tuon sillan kulmilla ole tilanne valitettavasti vieläkään täysin rauhoittunut.
Mutta Serbiassa on kyllä rauhallista ja mukavaakin, tulkaa ihmeessä käymään täällä!
Ilma muuta 😍!
Melkoinen silta ja hurja historia! Jännä ajatella, että siinä se on seistä tönöttänyt, vuodesta toiseen, ja mitä kaikkea se onkaan saanut nähdä ja kokea 😮
No niinpä! Siitä on kaikenlaista matkalaista ja sotajoukkoja mennyt yli ja on pystytetty vartioasemia keskelle siltaa. On rakastuttu, kerrattu kaikki kylän asiat ja ties mitä.
Melkoinen silta ja mitä se onkaan nähnyt! Me on käyty Mostarin sillalla. Luulin, että se on uniikki mutta niitä onkin enemmän.
Balkanilla riittää siltoja! Sinänsä hyvin yhdistetty, että molemmat sillat ovat merkityksellisiä alueen historian ja valtataistelujen kannalta. Mostarin siltahan tuhottiin 90-luvulla Jugoslavian hajoamissotien taisteluissa, kun taas Višegradissa sijaitseva Drinan silta räjäytettiin jo ensimmäisessä maailmansodassa.
Molemmat sittemmin jälleenrakennettuja. Ja alkoihan se maailmansotakin bosnialaiselta sillalta. Ei ihme, että välirikosta käytetään sanontaa ”polttaa sillat takanaan”.
Paluuviite: Museorautatie Šargan Eight ja Küstendorfin etnokylä - Please Be Seated for Takeoff
Näyttävä silta! Enpä olisi kuvista arvannut todellakaan sen olevan noinkin pitkä. Aikamoinen rakennustaidon näyte kyseessä. Näyttää silta olevan Unesco-kohteena kohdestakin syystä, juurikin itse paikan merkittävyyden vuoksi, mutta myös siksi, että silta itsessään on niin vaikuttava.
Tämä ei todellakaan ole mikään vaatimaton pikkusilta! Aika pitkään sillä patsastelimmekin fiilistelemässä mitä kaikkea se onkaan vuosisatojen aikana “nähnyt”.