Irlantilaiset hautajaiset ja öitä kummitustalossa

Saatan olla aavistuksen kalpeahko astellessani alakertaan aamiaiselle.
Ikuisen tulen Aga lämmittää keittiötä, mutta minua vapisuttaa.
Eteläisen Irlannin heinäkuu ei ole erityisen kylmä, mutta kosteus menee luihin ja ytimiin.
Toisinaan puistatukseen ei tarvita edes näitä elementtejä.
Irlannin kummitustalot riittävät hyytävän tunnelman luomiseen.

Raili katsoo minua uteliaasti hymyillen.
Aloitan varovasti: – Näin todella omituista unta.
– Tiesin, että sinä voisit nähdä ne, toteaa Raili innokkaasti, selvästi jatkoa odottaen.
Hän on laittanut minut tahallaan siihen huoneeseen!

Tämä artikkeli ei sisällä yhtään kuvaa Irlannista, koska kummituksista ei saa kuvia.
Totta puhuen huomasin tekstin kirjoitettuani, että kaikki Irlanti-kuvani ovat varastoituna Suomeen.
Koska en tiedä milloin pääsen niitä penkomaan, julkaisen tämän jutun nyt kuvituskuvilla, joista yhtäkään en ole kuvannut Irlannissa.

Työmatka Dubliniin vie sattuman oikkuna Youghaliin

Ryanairin lento Tampereelta Dubliniin nousee. Olemme menossa työparini kanssa ensimmäiselle työreissullemme Irlantiin, vuosi on 2008.
Pohdimme viimeisiä järjestelyjä, millaisia haastateltavia pitäisi vielä etsiä.

Vieressämme istuva nainen puuttuu keskusteluumme suomea korostuksella puhuen. Hän kertoo asuneensa Britanniassa ja Irlannissa vuosikymmeniä, voivansa kenties auttaa.
Näin tutustuimme Railiin.

Teemme työparini kanssa sovitut keikkamme valmiiksi Dublinissa ja jatkamme Railin luokse eteläisimpään Irlantiin, Youghalin rantakylään.
Sattuman oikkuna tullut tarjous pitää tietenkin testata.

Monien elämän mutkaisten polkujen kautta viehättävään irlantilaiskylään päätynyt suomalaisnainen on ostanut yksin itselleen valtavan talon.
Eikä mitä tahansa taloa, vaan monilla eri vuosisadoilla rakennetun ja laajennetun kaupunkitalon, jonka historia vaikuttaa olevan melkoisen tuntematon jopa paikallisille.

Edes Raili itse ei tiedä talonsa huoneiden lukumäärää.
Me yritämme ottaa niistä selvää yöpymällä useammissakin huoneissa eri reissuilla, mutta varmaan lopputulokseen emme koskaan pääse.
Makuuhuoneita on ehkä kolmetoista, jos ei tilkittyjen seinien takaa löydy yhä uusia.
Varmaa on ainostaan se, että ainakin osassa talon huoneista kummittelee.

Irlannin kummitustalot vai Hotel California?

Talo koukuttaa niin, että alan hyräillä Eaglesien Hotel Californiaa jo ensivisiitillä.
Kaliforniahan – kuin myös biisi – on itselleni tuttu ja rakas jo teini-iästä lähtien.

”Welcome to the Hotel California
Such a lovely place
Such a lovely face
Plenty of room at the Hotel California
Any time of year
You can find it here”

Heinäkuisen reissun jälkeen palaamme Youghaliin ja Railin taloon saman vuoden marraskuussa.
Tällä kerralla mukanamme ovat puolisommekin.
Syksyisen Irlannin kelit ovat jopa paremmat kuin heinäkuussa.
Patikoimme ja nautimme aurinkoisista päivistä.

Yövymme Ismon kanssa eri huoneessa, kuin missä olin majoittunut muutamaa kuukautta aiemmin.
Mukavan aurinkoisista päivistä huolimatta yöt ovat kylmiä.
Sängyssämme on ”sähköpatja”, jonka pistämme visusti lämpiämään ennen vällyjen alle vierähtämistämme.

Yöpöydälle jättämämme vesilasit ovat aamulla jääriitteessä.
Suihkuhuoneessa puhaltaa auton jalkatilalämmitin.
Ilman sitä aamupesu olisi kenties jäänyt ottamatta, sen verran vilpoisaa talossa on.

Kalmo kuoppaan ja Guinnessille

Eräänä kuulaana marraskuun päivänä liitymme kylän raittia vaeltavan kulkueen jatkoksi.
Maapalloilija-blogin Ahti kävi hiljattain Irlannissa ja kertoi yhdessä postauksessaan irkkuvitsejä.

“Mitä eroa on irlantilaisilla häillä ja hautajaisilla?
– Hautajaisissa on yksi humalainen vähemmän.”

Hautajaisvitsi muistutti eräästä kokemuksestamme:

Paikallinen pubinpitäjä oli kuollut ja nyt koko kylänväki oli kuoppaamassa häntä.
Pitkä saattue kulki arkun perässä kohti kirkkomaata saattaen arvostettua miestä viimeisellä matkallaan.
Kun kalmo oli kuopattu, väki todellakin jatkoi vaellustaan paikallisiin pubeihin.
Irlantilainen elämä tuntuu tapahtuvan kehdosta hautaan pubissa.

Me olimme alunperin liikkeellä ruuan perässä ja olipa muuten varsin vaikeaa löytää pöytää siihen tarkoitukseen yhdestäkään youghalilaisesta pubista. Irlantilaiset hautajaiset täyttivät kylän pubit.
Koko kylä istui Guinnesseilla muistelemassa tästä maailmasta poistunutta oluenlaskijaa.
Onnistuimme onneksemme saamaan pötyä pöytään, eikä kohtaloksemme koitunut päätyä nälkäkuoleman uhreiksi.

Kiskotaanko minuakin kuoppaan?

Seuraavan kerran Youghaliin palatessani en ole enää aivan varma, ettenkö voisi päätyä itsekin kuoppakulkueen johtotähdeksi.

Raili antaa minulle jälleen kerran itselleni uuden huoneen testattavaksi, niitähän talossaan riittää.
Jo sisään astuessani oloni on epävarma.
Huone on hieno ja suuri.
Silti se tuntuu jotenkin erikoisella tavalla epämiellyttävältä.
On oudon hämärää, vaikka on keskipäivä.
Ilmansuunta ja jotain sellaista, vakuuttelen itselleni ja asetun taloksi.

Yöllä näen outoa, mutta kristallinkirkasta unta.
Herään siihen, että joku kiskoo minua sängystä ulos jalkopäädyn kautta.
Virka-asuinen mies komentaa minua poistumaan huoneestaan välittömästi.
”Häivy!”, hän huutaa ja tarttuu minua nilkoista.
Mies unessa vetää minua ulos sängystä.
Herään omaan huutooni: – ”Mene pois! Helvetti, lopeta, mä yritän nukkua!”

Palattuani unimaailmasta tähän tietoisuuteen minua puistattaa.
Hirveä painajainen, totean, kunnes tajuan, että todellakin olen puoliksi ulkona sängystä.
Jalkani ovat reippaasti sängynpäädyn ulkopuolella.
Sivusuunnassa sängystä ulos kieriminen onnistuu, mutta alas, kohti jalkopäätyä, – käytännössä mahdotonta, mietin.
Siltikin jalkani riippuvat lähes polvitaipeista asti sängynpäädyn ulkopuolella.

Palavia ajatuksia tulen lämmössä

Ikuisen tulen Aga lämmittää keittiötä.
Se onkin talon ainoa huone, jossa on lämmin.

Tässä maailmankolkassa näitä liesiä on käytetty aiemmin laajemmaltikin, mutta nykyään niiden kestotulta osaavat pitää yllä vain harvat.
Jos liekki sammuu, sen sytyttäminen ei ole enää helppoa.
Samoin on käymässä rakkaudelleni tätä taloa kohtaan.
Edelleen ihana, mutta kylmänväreet kulkevat pitkin selkääni.

”On a dark desert highway, cool wind in my hair
Warm smell of colitas, rising up through the air
Up ahead in the distance, I saw shimmering light
My head grew heavy and my sight grew dim
I had to stop for the night

There she stood in the doorway;
I heard the mission bell
And I was thinking to myself,
‘This could be Heaven or this could be Hell’

Then she lit up a candle and she showed me the way
There were voices down the corridor,
I thought I heard them say

Welcome to the Hotel California
Such a lovely place
Such a lovely face
Plenty of room at the Hotel California
Any time of year
You can find it here…”

Tunnelma ja talo viilenee

Raili katsoo kalpeaa olemustani innokkaasti odottaen: – ”No? Kerro!”
Aloitan: – ”Näin tosi kummallista unta…”
Raili jatkaa paljastaen laittaneensa minut siihen huoneeseen tahallaan.
Siellä kuulemma kummittelee.
Hän halusi testata näkisinkö minä kummitukset.
Kiitosta vaan.

”Her mind is Tiffany-twisted, she got the Mercedes Benz
She got a lot of pretty, pretty boys she calls friends
How they dance in the courtyard, sweet summer sweat.
Some dance to remember, some dance to forget

So I called up the Captain,
‘Please bring me my wine’
He said, ‘We haven’t had that spirit here since nineteen sixty nine’
And still those voices are calling from far away,
Wake you up in the middle of the night
Just to hear them say…

Welcome to the Hotel California
Such a lovely place
Such a lovely face
They livin’ it up at the Hotel California
What a nice surprise
Bring your alibis”

Vietämme aikaa talossa, istumme illalla jutustelemassa takkahuoneessa.
Nautiskelemme viiniä, yritämme lämmittää huonetta avotakan avulla.
Pohdimme mitä näiden seinien sisään kätkeytyykään.

Edes Raili ei tiedä kuinka monta huonetta talossa on.
Hän on kunnostanut taloa pala palalta ja usein tapetteja seiniltä repiessään nainen on törmännyt suljettuun oviaukkoon, jonka takaa on paljastunut jälleen uusi huone.

Mitä tässä talossa oikeasti on tapahtunut vuosien ja vuosisatojen saatossa?
Olisi todella kiinnostavaa tietää ja tutustua lisää talon historiaan.

En halua kuitenkaan toimia koekaniinina pidempään.
Kiehtovaa, mutta ei kiitos enempää komentelevia virka-asuisia minun makuuhuoneeseeni kiitos.
Ratketkoon arvoitus ilman minua!

Kultanappinen virkamies komentelee aikojen takaa

Ja sehän ratkeaa, talon historia, ainakin osittain.
Valtavaa pytinkiä ei suinkaan ole tehty kerralla, vaan siihen on rakennettu lisäosia vuosisatojen kuluessa.
Tämä on ollut tiedossa jo ennalta.
Sen sijaan sitä, mihin tarkoituksiin rakennusta on eri vuosisadoilla käytetty, ei tiedetä.

Aikaa kuluu. Sitten Raili viestii.
”Ghostbustersit” ovat käyneet katsastamassa talon.
Tulos on varma. Siellä selvästikin kummittelee.
Vanha rakennus on jopa tv-ohjelman arvoinen ja sen historiaan perehdytään lisää.

Seuraavaksi Raili kyselee miltä minua sängystä kiskonut mies näytti, miten hän pukeutui.
Hän ei suostu paljastamaan mitä on tekeillä.
Ihmettelen mitä merkitystä tuolla on, mutta kerron sen mitä olen nähnyt, mitä muistan, yksityiskohdat kiukkuisesta miehestä univormussaan.

Kuluu kuukausia.
Seuraava viesti kertoo talon toimineen poliisilaitoksena muutama vuosisata sitten.
Kuvailemani kaltaisia univormuja ovat käyttäneet siihen aikaan korkea-arvoiset poliisiviranomaiset.
Tällaisen työhuoneessa olen yöpynyt.

Kummitustalo Irlannissa vetää edelleen puoleensa, mutta uskallanko enää yöpyä siellä?

”Mirrors on the ceiling,
The pink champagne on ice
And she said ‘We are all just prisoners here, of our own device’
And in the master’s chambers,
They gathered for the feast
They stab it with their steely knives,
But they just can’t kill the beast

Last thing I remember, I was
Running for the door
I had to find the passage back
To the place I was before
‘Relax, ‘ said the night man,
‘We are programmed to receive.
You can check-out any time you like,
But you can never leave!’”

P.s. Raili luki tämän jutun tuoreeltaan ja kommentoi, että huoneita löytyi kaikkiaan 18!