Bussilla Skopjesta Sofiaan ja Airbussilla kotimatkalle

*Sisältää Booking.comin affiliatelinkin majapaikkaan

Vaikka reissu olisi ollut raskaampikin, kotimatka Suomeen tuntui aina vähän haikealta. 
– Tässäkö tämä nyt oli, eikö voisi jäädä vielä, edes pariksi päiväksi?

Siltä tuntui aikoinaan myös Balkanilta silloiseen Helsingin kotiimme palatessa. 

Olimme pyörähtäneet Kuwaitissa ja Bahrainissa ja lentäneet sieltä Amsterdamin kautta Zagrebiin edullisesti KLM:n pisteillä. Zagreb oli lähtöpisteemme kuukauden mittaiselle Balkanin bussikierroksellemme.
Nyt reissu oli päättymässä.

Skopjesta Sofiaan lähtöfiiliksissä

Lento Berliinin kautta Helsinkiin oli lähdössä Sofiasta. 
Oli aika ottaa reissun viimeinen kaukobussi Skopjesta Sofiaan. 

Vuoroja näiden pääkaupunkien välillä on useampia päivässä, mutta bussin lähtöaika kannattaa tarkistaa asemalta, kuten Balkanilla yleensäkin. Lähtöjen välillä saattaa olla useita tunteja ja matkakin saattaa venähtää jos raja-asemalla on ruuhkaa.

Me lähdimme Skopjesta Sofiaan aamubussilla, jotta ehtisimme nähdä edes himpun verran Bulgarian pääkaupunkia. 
Perillä meille kävi kuitenkin kuten usein reissun viimeisinä päivinä: 
Lähinnä haahuilimme ja kävelimme ympäri kaupungin keskustaa ja keskityimme nautiskelemaan viimeisiä balkanilaisia ruokia.

Harrastamme muutenkin reissuissa kaupunkien kaduilla kävelemistä, arkkitehtuurin ja ihmisten katselemista, yleistä fiilistelyä, mutta erityisesti lähtöfiiliksissä ei edes osaa oikein tehdä enää mitään sen kummempaa. 
Sitä jää kertailemaan edellisten viikkojen tapahtumia ja sopeutumaan ajatukseen kotiinpaluusta.

Pikaisen Sofian kävijän kannattaa kävellä suoraan

Sofiaan junalla tai bussilla saapuvan kannattaa kävellä asemalta kohti keskustaa, yli Lavov mostin, eli leijonasillan, ja Vladaja-joen suoraan kaupungin eläväiseen ytimeen, kävelykatu Vitošalle.
Varsinkin jos aikaa ei ole tuhlattavaksi.

Me taaplasimme asemalta tuota samaa reittiä, mutta hetki ennen kävelykatua koukkasimme oikealle.
Halusimme nähdä jotakin muuta, kuin ihan sitä tyypillisintä keskustaa. 
Poukkoilimme asuinalueilla, ostoskaduilla ja päädyimme lounaalle oluttupaan, jonka toisiksi ainoat asiakkaat tuona helteisenä iltapäivänä olimme. 

Alkuun välttelimme turistirysäksi uskomaamme Vitoša-katua, mutta lopulta käppäilimme sinnekin ja havaitsimme kadun olevan oiva paikka seurata elämänmenoa. 

Päädyimme viimeiselle ehtoollisellemme yhteen kävelykadun ravintoloista. 
Yllättäen paikka tarjosikin varsin kelpoa perinneruokaa, kuin myös paikallisia kanssaruokailijoita, kesälomasesongista huolimatta.

Viereisessä terassipöydässä tosin istui ulkkari, joka on jäänyt mieleen käytöksensä vuoksi. 
Tuo euroopanomistaja tuittuili, tiuski ja paiskoi ruokalistaansa, kunnes poistui, kun ei ollut saanut tehtyä juomatilaustaan parissa minuutissa täydessä ruokaravintolassa. 
Me emme kokeneet palvelua mitenkään erityisen hitaaksi tai muutenkaan huonoksi. 

Illallisen jälkeen otimme vielä juomat hotellimme terassilla. 
Olimme varanneet jälleen edullisen majoituksen, 25 euroa per yö. Ja vain yhden yön viivähdimmekin. 

*Hotelli sijaitsi nappipaikalla Vitošan poikkikadulla.
Toisin kuin useimmat muut Balkanin majapaikkamme tämä ei ollut pieni ja persoonallinen, vaan valtava betonikolossi, jonka huoneetkin olivat parhaat päivänsä nähneet.
Helsingin kotiamme isompine huoneineen ja kaksine parvekkeineen se jaksoi huvittaa satunnaisia matkailijoita vähän nuhjuisenakin. 
Maisemat kaupungin kattojen ylle olivat varsin komeat ja hinta-laatusuhde oikein mainio.

Punakoin siivin kotiin 

Lähtöpäivänä kipaisimme vielä lounaalle Vitošalle ennen kentälle lähtöämme. 
Onneksi. 

Sofiasta ilmaan Air Berlinin siivin ja kohti Tegeliä, tuota jo lähes nostalgisen aseman saavuttanutta kenttää. Ainakin siinä mielessä nostalgisen, ettei siitä tunnuta pääsevän ikinä eroon. 
Toisin kuin Air Berlinistä, joka on sittemmin tehnyt jo konkan. 

Tiedossa oli, ettemme ehtisi kotiin ennen yötä, joten illallista ei olisi tänään saatavilla. 
Välilaskulla ei välttämättä jää aikaa syödä, joten vaikka välikenttä olisikin mainio, niin lyhyehköllä vaihdolla kannattaa ostaa varmuuden vuoksi se nahistunut sämpylä jo lennolla.

Paitsi että Air Berlinin matkustamohenkilökunta kertoi, että koneesta on ruoka lopussa ja varoitti, että sama kone jatkaisi myös Berliinistä Helsinkiin, ilman täydennystä. 
Vinkkasivat nappaamaan eväitä Tegelin kentältä.
Asia selvä.

TXL Berlin Tegel

En varsinaisesti haikaile DDR:n perään, joten Tegelkään ei yleensä tuota iloa.
Ei tälläkään kertaa. 

Yleisestikään reititykset Saksan kautta eivät kuulu omiin suosikkeihini, edes niillä vähän modernimmilla kentillä. 

Jonotettuamme berliiniläisessä bunkkerissa pienen ikuisuuden turvatarkastuksiin sun muihin lentomatkaajan yleisiin inhokkeihin, toteamme, että meillä on vielä jokunen minuutti aikaa ostaa eväät mukaan kentän ravintolasta. 

Vielä yksi jonotus perinteistä huoltoaseman kahvilaa muistuttavan niin sanotun ravintolan tiskille.
Lasivitriinissä killittää kolme elmukelmuun kääräistyä sämpylää. 
Siinä koko valikoima. 
Anteeksi vain jäljessämme jonottaneet me viemme niistä kaksi kolmasosaa. 

Sämpylöitä kourissamme puristaen kipuamme takaisin samaan koneeseen, joka meidät on lennättänyt Sofiasta Berliiniin. 
Tällä kerralla määränpäänä silloinen kotikaupunkimme Helsinki.

Meille on jostakin syystä annettu ykkösrivin paikat.
Eipähän tuolla yhtiöllä mitään bisnesluokkaa ole, ykkösestä puhumattakaan, mutta karvalakkiyhtiöllä ykkösrivi on jo melkein ykkösluokka.

Tuttu matkustamohenkilökunta virnistelee ja vilkuttelee meille vastapäisiltä penkeiltään nousun aikana. Ehkäpä olisivat tarjonneet skumppalasillisetkin, jos tässä koneessa olisi mitään mitä tarjoilla. 
Me hymyilemme leveästi takaisin sämpylöillä vilkutellen. 
Kiitos vinkistä!

Tutustu kaikkiin Balkanin kierroksemme kohteisiin postauksessa Balkanin ympäri 26 päivässä.