Belgradin salaiset kujat, sisäpihat ja salakapakat

Belgradin vanhakaupunki kätkee kortteleidensa sokkeloihin pihoja, putiikkeja ja baareja. Oikoreitit vievät läpi kortteleiden kaduilta toisille, toisinaan myös salakapakoihin. Molempien sijainnit tietävät vain belgradilaiset.

Kävelemme nomadikollegoidemme Annen ja Tonin kanssa Belgradin ydinkeskustan Terazije-katua pitkin. Jalkakäytävän varrella on kivijalkakauppoja ja ravintoloita toinen toisensa perään, osa porttikongeissa tai pihojen perillä.

Livahdamme syvennykseen, jonka perällä näyttäisi olevan ovi kerrostalon rappukäytävään. Sellainen se onkin, mutta astumme sisään, jatkamme suoraan toisesta ovesta ulos sisäpihalle ja sitten vasemmalle talojen väliin jäävää kujaa pitkin.

Kuja soljuu eteenpäin ja jos emme tietäisi, mihin olemme menossa, uskomme olisi loppunut jo aikoja sitten. Annen ja Tonin katseet ovatkin kysyviä. Johtaako tämä reitti todella johonkin, vai päädymmekö umpikujaan jonkin kerrostalon pihaan?

Hetken päästä saavumme hieman avarammalle pihalle, jonka laitamilla on taideakatemian tiloja ja kahvila. Pihan vastakkaisella puolella on porttikäytävä. Kuljemme sen läpi ja tupsahdamme kapealle Balkanska-kadulle, joka johtaa vanhalta päärautatieasemalta keskustaan.
Olemme näyttäneet ystävillemme yhden Belgradille tyypillisen, korttelin läpi kulkevan ”salaisen” oikoreitin.

Kohteemme, olutravintola Samo pivo eli “Vain olutta” on meistä oikealla. Sen terassi on Balkanskan varrella toisessa kerroksessa, mutta itse ravintolaa ei silti ole aivan helppo löytää, vaikka tämä ei salakapakka olekaan. Käynti sinne kulkee hylätyn ostoskeskuksen kautta.

Ostoskeskuskin on itse asiassa oikotie Balkanskalta Terazijelle tai toisin päin, mutta ei yhtä jännittävä kuin se, jota tulimme – paitsi ehkä pimeällä.
Belgrad on erittäin turvallinen kaupunki, mutta vanhan ostoskeskuksen rähjäiset tilat eivät houkuttele liikkumaan siellä enempää, kuin on tarvis.

Kurkista Belgradin sisäpihoille!

Yksi Belgradin keskustan kiehtovimmista nähtävyyksistä ovat porttikäytävät ja sisäpihat. Turistin kannattaa kurkistella niihin ohi kulkiessaan, sillä niiltä saattaa löytyä mielenkiintoinen putiikki, kahvila, ravintola, tai vain kiva piha, jota käydä ihailemassa.

Yksi lempiravintoloistamme, Michelin-oppaassakin mainittu Mezestoran Dvoriste on nimensä mukaan sisäpihalla (dvoriste=piha), jonne reitti kadulta käy kadunvarren talon rappukäytävän kautta.

Monet pihat ovat tietysti lukittujen ovien ja porttien takana, eikä ohikulkijoilla ole välttämättä aavistustakaan niiden olemassaolosta. Meidänkin keskusta-asuntomme on pienen sisäpihan perukoilla lukitun katuoven takana ja myös tänne kuljetaan käytävää kadunvarren ison kerrostalon läpi. Käytävän pihan puoleisessa päässä on vielä toinen ovi, tosin ei lukittu.

Sokkeloiset korttelit ovat todellisia sisäpihojen labyrintteja, eivätkä pihat suinkaan aina ole yhteydessä toisiinsa.
Sisäpihoille johtavien porttikäytävien lisäksi on kuitenkin sellaisia, joiden kautta pääsee oikaisemaan kokonaisen korttelin tai useidenkin läpi. Tonin ja Annen kanssa kulkemamme reitti lyhentää matkaa Balkanskan ja Terazijen välillä melkoisesti.

Belgradin salaiset kujat suojaavat mielenosoittajia

Näitä puolisalaisia reittejä meille esitteli jo ensimmäisenä Belgradin-kesänämme 2017 ystävämme Vladimir. Hän tuntee kaupungin kuin omat taskunsa ja hänellä oli tarjota myös esimerkki siitä, että oikoreitit eivät ole hyödyllisiä pelkästään ajan säästämiseksi.

Vuonna 2000 Milosevićin vastaisia opiskelijamielenosoituksia tukahduttamaan tuotiin Belgradiin poliiseja muualta Serbiasta. He eivät tietenkään tunteneet kaupunkia. Niinpä poliisien hyökätessä opiskelijat pakenivat sisäpihoille, niiltä toisille sisäpihoille ja seuraavalle kadulle ja yhtäkkiä he olivatkin pöllämystyneiden poliisien takana, Vladimir hymyilee.

Viime kesänä Vladimir johdatti meidät aivan ydinkeskustassa oikotietä pääkävelykatu Knez Mihailovalta kaksi korttelia alaspäin (kirjaimellisesti) Marsala Birjuzova -kadulle. Siellä sijaitsee lempilammasravintolamme Mikan ja sen vieressä persoonallinen jäätelöbaari, jonka terassille olimme suuntaamassa. Vanhojen liikerakennusten läpi ja portaita pitkin kulkeva oikoreitti lyhentää matkaa useita minuutteja ja on hauskempi, kuin katuja pitkin kulkiessa.

Terazijen salapolun onnistuimme löytämään kuitenkin itse. Kuljimme sen ensimmäisen kerran Balkanskalta, törmäsimme keskelle rakennustyömaata ja ollessamme jo kääntymässä takaisin kehotti yksi rakennusmiehistä meitä jatkamaan rohkeasti eteenpäin.
Kyseli samalla, mistä päin olemme ja kun kerroimme olevamme Suomesta, mutta asuvamme täällä, ilahtui kovasti.

Belgradilaisessa salakapakassa

Toinen syntyperäinen belgradilaisystävämme Nikola esitteli meille toisenlaisia salaisia paikkoja. Istuessamme eräänä kesäiltana sulkemisaikaan korttelikapakassamme Kvartissa hän yhtäkkiä kysyy: Haluatteko vielä lähteä baariin?

Mietimme, mistä on kyse. Belgradin keskustassa baarit menevät Kvartin tapaan yleensä kiinni puolilta öin, viikonloppuisinkin yhdeltä. Aukioloajat ovat jonkin verran joustavia, mutta aamuyöhön asti olevia paikkoja on vain muutama.

Nikola kuitenkin johdattaa meidät kymmenen minuutin kävelymatkan päähän, mainitun Terazijen alittavaan jalankulkutunneliin. Siellä hän koputtaa huomaamattomaan oveen, jota useimmat ohikulkijat luulevat todennäköisesti huolto-oveksi, jos edes panevat sitä merkille.
Se aukeaa, avaaja tunnistaa koputtajan Nikolaksi ja pyytää meidät sisään. Olemme tulleet belgradilaiseen salakapakkaan.

Tämä salakapakka eroaa tavallisesta siten, että se on auki aivan milloin huvittaa, eikä ikkunoita ole. Seinällä tiskin takana on hinnasto ja asiakaskunta vaikuttaa aika tavalliselta. Tupakoidakin saa, kuten lähes kaikissa serbialaisissa baareissa muutenkin.

Kenellä tahansa ei silti ole tänne asiaa.
Nyt kun omistaja tuntee teidät, voitte tulla tänne ilman minuakin, Nikola selittää.

Emme kuitenkaan ole käyneet sen koommin. Myöhemmin Nikola tosin vie meidät toiseenkin salakapakkaan, tällä kertaa Svetogorskalle, vain parin korttelin päässä kotoamme. Siellä istuukin jo valmiiksi eräs montenegrolaistuttumme.

Samo Pivo nimensä veroisesti vain olutta

Astumme Tonin ja Annen kanssa sisään Samo Pivoon. Myös tämä paikka on meille tuttu kesältä 2017, mutta ensi kokemus ei ollut mukava ja on jäänyt tähän asti ainoaksi.

Olimme saaneet silloisen Kaš-pienpanimon omistajalta Urošilta vinkin lehtijuttuumme, että Samo Pivossa on kaupungin paras olutvalikoima, erityisesti pienpanimo-oluiden.
Nimi ei ole vain hauska vitsi: paikasta ei todellakaan saa muuta kuin olutta, vettä ja suolapähkinöitä.

Onnistuimme melkoisen hakemisen jälkeen paikallistamaan sen ostoskeskuksen sisältä, marssimme baaritiskille ja tilasimme oluet. Omistaja ei ollut paikalla, mutta pyysimme tarjoilijalta haastattelua. Hän suostui ilomielin ja hymyili kuvia varten laskien olutta hanoista.
Kun ennen lähtöämme käyn kysymässä tarjoilijan nimeä, hän kieltäytyy.
-Te ette kertoneet, että kyseessä on haastattelu. En halua, että kirjoitatte minusta mitään tai laitatte kuvani lehteen.
No kyllä kerrottiin, mutta ei sitten. Ei ole meidän ongelmamme, jos he eivät halua lehteen.
Belgradissa on rajattomasti baareja, myös pienpanimo-oluita tarjoavia, ja joillain pienpanimoilla oli jo silloin jopa omia baariketjuja.

Olemme vältelleet paikkaa sen jälkeen, mutta haluamme antaa sille uuden mahdollisuuden.
Diginomadit Anne ja Toni ovat Serbian-matkallaan halunneet tulla moikkaamaan meitä ja meillä on ilo majoittaa heidät sohvallemme pariksi yöksi ja esitellä kotikaupunkiamme. Vaikka emme ole koskaan keskustelleet muuten kun netissä, luistaa juttu heti ensi metreiltä ja jatkuu käytännössä tauotta kaksi päivää.

Ystävämme ovat sopineet haastattelun Craft Beer Nomads -blogiinsa ja Olutposti-lehteen Samo Pivon omistajan Ognjenin kanssa. Hän ei ole vielä saapunut, mutta tilaamme oluet ja istahdamme aurinkoiselle terassille.

Mythos-efekti on turisteille tuttu

Eipä aikaakaan, kun Ognjen liittyy seuraamme ja toisin kuin muinoinen tarjoilijansa, osoittautuu perusserbialaisen mukavaksi mieheksi. Häneltä ei varsinaisesti tarvitse nyhtää tarinaa, sitä tulee solkenaan.

Jossain vaiheessa olutmoguli kertoo, millainen on Mythos-efekti, joka on taatusti tuttu monille suomalaisturisteillekin.
-Tiedättehän sen tunteen, kun olette kesälomalla Kreikassa, meri kimmeltää ja rantahiekka hohtaa keltaisena. Otatte huikan kylmää kreikkalaista Mythos-olutta, joka maistuu sillä hetkellä parhaalta oluelta maailmassa! Päätätte ostaa sitä mukaan kotiin niin paljon kuin mahdollista. Avaatte pullon loman jälkeen kotona, kaadatte kurkkuunne hartaasti odottamanne kulauksen – ja melkein sylkäisette sen suustanne. Eihän tämä tällaiselta maistunut!

Ognjen siis tarkoittaa, että kokemus oluen mausta riippuu myös tilanteesta ja ympäristöstä. Sama pätee tietysti myös viineihin ja ruokiin. Grillimakkara voi maistua kesäiltana mökillä saunan jälkeen mitä parhaimmalta herkulta, mutta syksyllä kotona aika arkiselta.

Ei ole myöskään sattumaa, että tietyn alueen viinit nautitaan mielellään saman alueen ruokien kanssa.
Hyvää tuontiviiniäkään ei kannata juoda suruunsa huonossa seurassa ja ikävässä ympäristössä, jos haluaa saada siitä parhaan mahdollisen nautinnon.

Ognjen kertoilee tarinoita ravintolansa historiasta ja asiakkaista ja maistattaa meillä tuotteita talon lukuisista oluthanoista. Useimmat niistä maistuvat mainioilta, ainakin tässä ja nyt, helteisellä terassilla hyvässä seurassa, toukokuisen Belgradin ytimessä.

Belgradin sopukat säilyvät sydämissämme

Puikkiessamme tämän kiehtovan kaupungin salatuilla poluilla ja kujilla ja kurkistellessani sen sisäpihoille mietin joskus, kohtaako meitä pois muuttaessamme eräänlainen Mythos-efekti. Rakastamme kotikaupunkiamme sen kaikkine puutteineenkin, mutta kaipaammeko sitä enää myöhemmin?

Ihastummeko johonkin toiseen kaupunkiin samalla palolla? Ja jos palaamme takaisin, edes käymään, ihmettelemmekö, mikä tässä kaupungissa oli niin erikoista, että jäimme viideksi vuodeksi asumaan?

Uskon, että Belgrad on meille aina Belgrad ja me aina osalla sydäntämme ja sieluamme belgradilaisia.
Valkoinen kaupunki muuttuu koko ajan, mutta sen sisäpihat, mystiset kujat, sokkeloiset korttelit ja niiden vieraanvaraiset asukkaat pysyvät.