Bali – nomadielämän alku

Bali on kliseeksi asti se paikka, jonne lähdetään chillaamaan, joogailemaan, diginomadoimaan tai viettämään taloudellisesti riippumatonta elämää.
Sieltä alkoi meidänkin nomadiutemme. Tosin vähän vahingossa.

Neljä vuotta, neljä kuukautta ja neljä päivää sitten pakkasimme pienet reppumme ja lensimme Singaporen kautta Denpasariin. 
Ismon pitkään ja hartaasti odotettu vuorotteluvapaa oli alkanut.

Irtiotosta haaveilua

Olin reissannut vuosikymmenen verran työkseni ympäri maailmaa ja käynyt välillä kotona lähinnä pyykkäämässä. Suomessa asuin lisäksi Helsingissä ja Tampereella – vai pitäisikö sanoa kaupunkien välisellä radalla. 
Ismo oli vakityössä Helsingissä.
Niinpä meillä ei ollut juurikaan yhteistä aikaa. 

Ismo yhdisti välillä lomiaan työmatkoihini ja pääsimme reissaamaan yhdessäkin. 
Lähtiessäni keikalle Airbusin Toulousen tehtaalle, lensimme Ranskaan jo ennalta.

Vuokrasimme alkuun asunnon Montpellieristä ja sen jälkeen Toulousesta läheltä työkohteitani. 
Näin saimme kuukauden yhteistä aikaa, mutta se vain vahvisti ajatuksiamme pidemmästä oleskelusta ulkomailla.

Ehkä voisimme jossakin vaiheessa asua kahden maan välillä pysyvämminkin. 
Alkuun voisimme kokeilla pidempää yhteistä reissua sapattivuoden merkeissä, pohdimme.

Tuossa vaiheessa ajatuksenamme oli Ranskan saarihyppely eli matkailu Ranskan merentakaisilla alueilla Réunionista Uuteen-Kaledoniaan. 
Idea vähän muuttui matkan varrella.
Uudessa-Kaledoniassa sentään piipahdettiin sittemmin jopa ihan kokonaisen yhden päivän verran, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Ismon ei kannattanut irtisanoutua hyvästä työstään, eikä hän niin halunnut tehdäkään, työstään kun kovasti piti.
Asetimme siis tavoitteeksi vuorotteluvapaan saamisen. 
Siis Ismolle. 

Minä voin yrittäjänä olla missä huvittaa, vaikka se ei vielä tuossa vaiheessa tarkoittanut, että tuloja tulisi missä tahansa oleskelemalla. 
Eikä totisesti oleskelemalla. 

Nyt olimme kuitenkin valmiita tekemään reissun velaksikin. 
Olin aiemmin tehnyt 60-100 tunnin työviikkoja ja haaveillut vähän vähemmistä työtunneista ja passiivisemmista tuloista. 

Olin perustanut työparini kanssa uuden yrityksen, jonka lisäksi opiskelin ulkomaankauppaa tuon uuden firman tarpeisiin. 
Työtunnit eivät varsinaisesti vähentyneet ja lopulta ajoimme alas koko yrityksen, kun emme nähneet sille taloudellisia menestymismahdollisuuksia.
Lopettaessamme olin niin uupunut, että tarvitsin irtioton, veloista viis.

Velallisenakin voi lähteä

Lakimuutoksen vuoksi jäi pienestä kiinni, ettei mahdollisuutta täyden vuoden vapaaseen enää ollut. Puoli vuottakin oli silti erittäin tervetullut irtiotto.

Ehkäpä parempikin; Asuntolainaa meillä oli enemmän kuin riittävästi ja minulla lisäksi sen epäonnistuneen yrityshassuttelun velat niskassa. 
Taloudellinen tilanne oli siis kaikkea muuta kuin hyvä, mutta kummallakin oli tarve lepoon.

Tämä ei missään tapauksessa ole tapa, jota suosittelen. Lähteminen säästöjen turvin on aikuisen ihmisen touhua, mutta näinkin voi tehdä, jos ei ole kovin turvallisuushakuinen ihminen. 
Ja on tarvittaessa valmis luoviin ratkaisuihin.

Aiemmista pitemmistä reissuistani tiesin reissubudjettini olevan keskimäärin 700 euroa kuukaudessa. Se olisi siis budjettimme MYRille, kuten niin sanottua maailmanympärireissuamme tuttavallisesti kutsuimme.
Tuon verran kun saisimme kaavittua kokoon nuppia kohden, pärjäisimme.

Kun vuorotteluvapaa myönnettiin, lähdimme maailmalle Ismon vuorotteluvapaakorvauksen turvin. Edes toisella oli jotakin varmaa tuloa.
Vuokrasimme kotimme ja vuokratulojen avulla saimme katettua asuntolainanlyhennyksemme melkein kokonaan. 
Mitä nyt vuokralaisilla oli sittemmin hiukan maksuvaikeuksia.

Ajattelimme, ettei sekään haittaisi, vaikka vinguttaisimme visaa. 
Muutama tonni sinne tai tänne tässä konkurssissa ei olisi ratkaisevaa.
Ismo kuitenkin palaisi jo puolen vuoden päästä takaisin vakitöihin, minä vanhoihin keikkatöihini ja reissun aikanakin voisimme tehdä jonkin verran lehtijuttuja, vaikka pääpaino olikin levossa.

Reissutahtini oli ollut 100-300 päivää vuodessa, lentoja pahimmillaan 40-50 vuodessa. 
Niinpä päällimmäisenä ajatuksena ei ollut kiertää maailmaa mahdollisimman paljon, vaan levätä alkuun jossakin mukavassa ja ennen kaikkea lämpimässä paikassa.

Miksi Bali?

Olimme käyneet Balilla muutamaa vuotta aiemmin ja ihastuneet kauniin saaren tunnelmaan. 
Silloin olimme majoittuneet rannikolla Jimbaranissa ja Seminyakissa, mutta käyneet viiden päivän lyhyellä reissulla sisämaassa Ubudissa. 
Joogamatkaajien paratiisi kolahti ja päätimme, että tänne on palattava.

”Tää Bali vois hyvinkin olla se. Siis paikka mitä oon etsinyt kodikseni koko elämäni. 
Kun sanottiin paikallisille että mieluummin 2 v kuin tää 2 vkoa, ne vastas “why not”, niin why not? Tropiikki yhdistettynä estetiikkaan, olen myyty!”

– Facebook-päivitykseni helmikuulta 2013

Lainehtivat riisipellot, vehreys, kuumankostea ilmasto, ulkoilmaelämä (ulkoilmakylppärit!), ruoka, kauniit temppelit ja patsaat, gamelan-musiikki, vieraanvaraisuus, estetiikan taju, hyvinvointipalveluiden taso ja ennen kaikkea uniikki kulttuuri ritualeineen ja riitteineen. 
Kaikki nämä olivat syitä jättää pala sydämestään Balille. Ja palata.

Siltikin Balilla on alueita, joilla en haluaisi olla yhtäkään yötä. 
Biletysmekkana tunnettu Kuta on yksi niistä.

Siinä missä Espanjan saaret ovat brittituristien örvellyspaikkoja, on Bali sitä ausseille. 
Kulttuurista kiinnostuneen ja rauhaa rakastavan kannattaa suunnata sisämaahan tai oikeastaan mihin tahansa kauemmas lentokentästä. 

Vastuullinen matkailu

Siinä missä edellä mainitsemani hyvinvointi- ja ravintolapalvelut, sekä muut turisteille suunnatut tarjoamukset ovat länsimaalaiselle rentouttavaa nautiskelua, on niiden takana luonnollisesti kovaa työtä. 

Pienipalkkaiset paikalliset eivät pääse koskaan nauttimaan ravintoloihin, joissa he tarjoilevat. Riisipelloilla työskentely on raskasta, mutta toisaalta hotellit valtaavat maata ja sitä myöten paikallisten omavaraisuus laskee. 
Ruokaa on tuotava muualta, luonnollisesti kalliimmalla hinnalla. 

Ubudissa tonttien hinnat ovat karanneet täysin käsistä. Siellä turismin parissa työskentelevät asuvatkin muualla ja mopoilevat joka päivä pitkiäkin matkoja töihin. 
Elleivät sitten satu olemaan niin onnekkaita, että omistavat talon, jossa tarjota majoitusta turisteille.

Ennen koronavuotta 2020 reilun neljän miljoonan asukkaan Balilla vieraili vuosittain yli kuusi miljoonaa turistia. 
Asukasmääräkin kasvaa samaa tahtia matkailun lisääntymisen kanssa, koska noin kahdeksankymmentäprosenttisesti turismin varassa elävä Bali tarvitsee työvoimaa Indonesian muilta saarilta. 

Vertailun vuoksi; väkiluvultaan vähän suuremmassa Suomessa kävi 6,8 miljoonaa turistia.
Suomi on kuitenkin pinta-alaltaan viisikymmentäkahdeksan kertaa Balia suurempi. Kuin tietysti myös infraltaan huomattavasti kehittyneempi.

Eettisyys ja ekologisuus

Balin infra ei kestä lisätaakkaa. Liikenne ruuhkautuu ja ilmanlaatu heikkenee. 
Korallit kuolevat liikasukelluksesta. 
Jätteiden käsittely on lapsenkengissä ja muoviroskaa päätyy mereen. 

Kestävä kehitys ja sen tarpeellisuus alkaa onneksi nousta yleiseen tietoisuuteen ja sitä osataan myös enenevässä määrin vaatia. 

Hämmästyttävän moni länsimaalainen kuitenkin sanoo, että esimerkiksi roskaaminen on balilaisten oma ongelma. Että itse ne jätteensä mereen kippaavat.
Olen hiukan eri mieltä. 
Vaikka olen ollut tätä kuormitusta itsekin aiheuttamassa useampaankin kertaan, niin sitä suuremmalla syyllä olen sitä mieltä, että meidän, joilla on varaa tehdä valintoja, pitäisi asiaa pohtia. Sekä tehdä niitä kestävämpiä valintoja.

Turistien osuus koko väkimäärästä Balilla on niin merkittävä, että kyllä sitä omaa juomavesipulloaankin kannattaa miettiä hetki. 
Kun infra on kehittymätäntä ja kunnollista jätteidenkäsittelylaitosta ei ole, sitä suuremmalla syyllä meidän pitää välttää lisäkuormituksen aiheuttamista. 

Esimerkiksi Ubudissa on runsaasti paikkoja, joissa vesipullonsa voi täyttää uudelleen pientä maksua vastaan.
Jotkut majapaikat jopa tarjoavat ilmaista juomavettä muoviroskan välttämiseksi.

Ehkä ällistyttävin kommentti, jonka olen kuullut syyksi olla käyttämättä hotellin vesipistettä, vaan ostaa kaupasta uusia juomavesipulloja, oli se, ettei vettä tuotu valmiiksi huoneeseen. 

Me sen kaiken muoviin käärimisen myös balilaisille opetimme. Aiemmin saarella pärjätiin mainiosti banaaninlehdillä. 
Opetetaan uudelleen, että emme tarvitse muovikasseja, vaan pakkaamme ruokaostoksemme omaan kassiimme. 

Paikallisten perheyritysten suosiminen esimerkiksi majoittuessa on parempi vaihtoehto, kuin monikansallisten ketjuhotellien. 
Paikallisten kautta myös verotulot päätyvät tukemaan nimenomaan Balin infrastruktuurin kehittämistä. 

Jos siis et jää niin pitkäksi aikaa, että osallistut itse verojen maksuun.

Vapaaehtoisjärjestöjäkin on jo lukuisia. Jos haluaa kantaa kortensa kekoon, voi lomastaan uhrata hetken vaikkapa niitä muoviroskia talkoilla keräämällä. 
Mutta sillä oman jätteen vähentämiselläkin pääsee jo aika pitkälle. 

Kuin myös pohtimalla onko se skootteri ihan välttämätön parin kilometrin matkan kulkemiseen. 
Vaikka sitä paikalliset tekisivätkin, niin voimme toimia myös positiivisena esimerkkinä.

Ubudiin on muuten rakennettu viime vuosina kävelyalueita ja mekin osallistuimme paikallisviranomaisten kyselyyn, jossa kyseltiin nimenomaan jalankulkumahdollisuuksien kehittämistä. Tahtoa muutokseen siis on.

Vastuullinen matkabloggaaminen

Kaiken edellä mainitsemani pitäisi olla itsestäänselvää, mutta valitettavan usein me bloggaajatkin houkuttelemme lisää matkailijoita unelmaelämän perässä esittelemällä luksusmajoituksia ja ottamalla selfieitä uima-altaassa kelluvien ihanien aamiaisten kanssa. 

Toivoisin, että yhä useampi meistä ottaisi koppia siitä, että esittelisimme paikkoja sellaisina kuin ne oikeasti ovat, hyvine ja huonoine puolineen. 
Ehkäpä voisimme myös antaa enemmän vinkkejä niistä vastuulliseen matkailuun suuntaavista valinnoista. 

Tämä on itseasiassa ensimmäinen postaus, jota koskaan kirjoitan tänne Balilla oleskelustamme.
Olen joutunut pureskelemaan sitä, haluanko mainostaa lisää Balia nomadihubina ja miten sen tekisin vastuullisesti.
Päätin nyt sitten aloittaa kertomalla miksi mekin sinne menimme, mutta tuoda esiin myös sitä kääntöpuolta.

Kyllä, Bali on aivan ihana. Sinne kannattaa ehdottomasti edelleen matkata, mutta kun menet, yritä vaalia sitä mikä Balissa on parasta. 

Indonesian viisumi ja oleskelulupa

Balilla voi oleskella kuukauden ilman erillistä viisumia. Kuukausi tuntui kuitenkin meille liian lyhyeltä ajalta, joten jätimme hakemukset kahden kuukauden oleskeluun oikeuttaviin viisumeihin Indonesian suurlähetystöön Helsinkiin.

Lupa heltisi, mutta vielä tarvittiin maastapoistumislento. Koska emme olleet suunnitelleet reittiämme tarkemmin, varasimme halvat lennot Melbourneen. 
Nyt olisi aikaa käydä vihdoin myös Australiassa, mutta olisiko meillä varaa oleskella kalliissa maassa.
Sitä ehtisimme miettiä vielä Balillakin. 

Kirjoitin juuri viime postauksessa oleskelulupien hakemisesta (joskin englanniksi ja pääasiassa Serbiaa koskien), mutta Balin ollessa kyseessä tätä asiaa ei voi liikaa korostaa. 

Etätyöntekoa Balilta hehkutetaan; länsimaiset diginomadit, dropshippaajat ja muut chilliä elämää etsivät hankkivat tulonsa länsimaista ja elävät edullista luksuselämää trooppisella saarella. 

Osa tästä porukasta ei maksa verojaan Indonesiaan, vaikka asuvat siellä vakituisesti jopa vuosia ja kuluttavat maan infraa ja palveluita. 
Moni työskentelee turistiviisumilla ja tekee visa runeja naapurimaihin saadakseen taas jatkettua viisumiaan ilmaiseksi. 
Tämä on paitsi eettisesti väärin, ehdottoman laitonta. 

Viime aikoina Indonesia onkin karkottanut useita rajoja venyttäneitä ulkomaalaisia ja antanut puolen vuoden mittaisia maahanpaluukieltoja. 
Tuo rangaistus on vielä sieltä lievimmästä päästä ja lähinnä varoituksen kaltainen.
Huonolla säkällä voi häkki heilahtaa.

Mutta näin, summa summarum: Jos haaveilet pidemmästä oleskelusta ulkomailla, selvitä viisumi- ja oleskelulupakuviot huolella jo ennen lähtöäsi kohdemaasi virallisilta sivuilta tai lähetystöstä.

Tai jos päätät jäädä johonkin maahan yli viisumin salliman ajan jo siellä ollessasi, laita hakemus vireille mahdollisimman aikaisin. 
Maasta riippuen tuo turistiviisumilla sallittu aika on Suomen passilla yleensä 1-3 kuukautta.

Pari sanasta sosiaaliturvasta

Eipä sillä, kyllä näitä valvovat muutkin kuin viranomaiset, jopa yli-innokkaasti. 
En olisi halunnut koskea töihin pitkällä tikullakaan tuon kahden kuukauden aikana, mutta niinpä vain eräs suomalainen teki ilmoituksen Suomen viranomaisille, että oleskelen Balilla suomalaisen sosiaaliturvan varassa. 

Kaikessa absurdiudessaan tuo lähinnä jo naurattaa nykyään. 
Yrittäjänä kun en ole mihinkään sosiaaliturvaan oikeutettu muutenkaan, vaikka olisin Suomessa, saati että olisin sellaista hakenutkaan. 
Muistona tuosta episodista on pitkään Kelan kanssa jatkunut kirjelmöinti ja vielä näin neljä vuotta myöhemmin asun Kelan tietojen mukaan Indonesiassa. 
Viis siitä, että tietoni ovat kyllä oikein muilla viranomaisilla pankeista verottajaan ja maistraattiin. 

Harkitsen edelleen vakavasti sitä pysyvämpää Balille muuttoa. Ainakin viranomaisasiat olisivat jo hoidettuina osoitetietojen suhteen. 
Vitsi vitsinä, kyllä täällä nyt elellään näillä nykyisillä Serbian oleskeluluvilla ja katsellaan mihin elämä seuraavaksi heittää.

Mainittakoon vielä sekin, että Suomen sosiaaliturvahan katkeaa lähtiessä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Verovelvollisuus sen sijaan jatkuu muutaman vuoden ajan. 
Tämä on jo itsessään niin laaja aihepiiri, etten mene siihen syvemmälle tässä postauksessa. 

Me lähdimme kuitenkin tilapäisesti ulkomailla olevien statuksella ja sillä oletuksella, että palaamme Suomeen puolen vuoden sisällä, muutama päivä ennen Ismon vuorotteluvapaan päättymistä ja töihin paluuta.

Nomadielämän alku

Jätimme Suomen ensilumen sataessa, lokakuun viimeisenä päivänä 2016.

Varasimme jo ennalta ensimmäisen kuukauden ajaksi huoneen homestaystä hiljaisen kadun varrelta, noin kilometrin matkan päästä Ubudin ytimestä.

Yleensä en suosittele varaamaan pitkäaikaista majoitusta etukäteen, vaan ottamaan ensin huoneen yöksi ja katselemaan sitten paikan päältä sopivaa kohdetta. 
Nyt halusimme päästä helpolla ja otimme riskin joutua asumaan jossakin homeisessa luukussa kokonaisen kuukauden.

Suositussa Ubudissa kun ei aina löydä edullista majoitusta pidemmäksi aikaa perillä etsien, eikä meitä innostanut ajatus majapaikan vaihtamisesta muutaman yön välein.

Matkailijoiden suosiman Ubudin keskustakin on nykyään varsin ruuhkainen, mutta jo muutaman askelen päässä pääkaduilta löytyy rauhaa. 

Juuri sitä, mitä me kaipasimme. 
Nomadielämän alku oli kliseinen. Teimme kaikkia niitä asioita, joita Balille – etenkin Ubudiin – mennään tekemään. 

Ensimmäiset kaksi kuukautta oleskelimme huoneemme terassilla lueskelemassa, istuimme kahviloissa ja käyskentelimme riisipeltojen laidoilla.
Ainoa kalenterimme oli joogastudiomme aikataulu, johon ympyröimme meitä kiinnostavia tunteja.

Joogatuntien välissä kävimme hierojalla, joimme tuorepuristettua sitruunainkiväärimehua, söimme paikallisia ruokia ja testailimme eurooppalaisia ravintoloita, joista osa on parempia kuin Euroopassa.
Juttelimme homestayn omistajaperheen kanssa, sekä muutamien muiden pidempiaikaisten länkkäreiden kanssa.
Ja kiipesimme Agungille. Tosin senkin vain puoliväliin. 

Puolivuotiseksi suunniteltu matkamme oli alkanut. 
Pieni hyvinvointiretriittimme, joka lopulta muutti koko elämämme.

“Puolivuotisen” reissumme tarina jatkuu.
Tilaa tästä postaukset, niin saat jatko-osat automaattisesti sähköpostiisi.

Olen kirjoittanut ajatuksiani yksinkertaisesta nomadielämästämme enemmän Minimaattori-blogini puolella. Jos kaipaat sparrausta taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun ja oravanpyörästä hyppäämiseen, kurkkaa sillekin puolelle!