WEIMAR, Saksa
Astun ulos rautatieasemalta ja luulen hetken olevani jo Weimarin vanhassakaupungissa. Aseman liepeillä ei ole tavanomaisia harmaita betonitaloja, vaan klassikkoarkkitehtuuri alkaa tästä, Carl-August-Alleen päästä. Suoraan mainittua katua astelemalla pääsee helposti keskustaankin, mutta vielä kevyemmin liitää Goethen kotitalon portaita sen toiseen kerrokseen.
Weimar, pieni, mutta huomattavasti kokoaan suurempi kaupunki. Suurin osa muistaa Weimarin koulun historiantunneilta, mutta harvempi osaa sijoittaa kaupunkia kartalle. Sen valtava merkitys eurooppalaisen kulttuurin kehittymiselle ei sekään ole saanut ansaitsemaansa huomiota viime vuosina.
Astutko junasta täällä?
Saksan Weimar on ihmisenkokoinen kaupunki ja arkkitehtuurifanin must-kohde.
Tiedätkö muuten, keitä ovat Anna Amalia ja Karl August?
No niin, lue eteenpäin!
Yhteistyössä Weimar
*Sisältää myös affiliatelinkkejä majoituksiin
Pieni matkaopas Weimariin
- Weimarin tärkeimmät nähtävyydet
- Kulttuuria
- Ravintolat
- Mitä syödä ja juoda
- Missä majoittua
- Miten Weimariin pääsee
Miksi Weimariin kannattaa matkustaa
Maata pitkin matkustava pääsee helposti muuallekin kuin suurkaupunkeihin, ja sitä etua kannattaa hyödyntää. Maltillisen kokoisiin kaupunkeihin tutustuu lyhyessäkin ajassa. Weimar on juuri tällainen, helppo ottaa haltuun jalkaisin. Tärkeimmät nähtävyydet voi kiertää ilman kiireen tuntua ja aikaa jää istuskella kahviloissa katselemassa katuelämää.
Teoriassa kaupungin voi nähdä päivässä tai parissa, mutta minä jäin melkein viikoksi.
Ohjelmani alkoi vaikuttaa siltä, että jäisin Weimariin loppuiäkseni, kuten Goethe.
Nähtävyyksiltään Weimar on kokoaan suurempi: 65 000 asukkaan kaupungissa on peräti 40 museota. Eivätkä ne ole mitä tahansa museoita, vaan esimerkiksi itsensä Johann Wolfgang von Goethen kotitalo ja hillittömän upea herttuatar Anna Amalian barokkikirjasto.
Weimar on listattu myös Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.
Thüringenin osavaltiossa sijaitseva Weimar on yksi Das Kultur-Trion eli kulttuurikolmikon kaupungeista. Kävin tällä matkalla kaikissa kolmessa: aloitin Leipzigistä, jatkoin matkaani Dresdeniin ja lopuksi Weimariin. Viipyilin pisimpään Weimarissa, joka jostakin käsittämättömästä syystä vetää nykyään vähiten turisteja. Käsittämättömästä siksi, että Weimarissa riittää nähtävää pitkäksikin aikaa, ainakin jos on kiinnostunut Euroopan historiasta ja kulttuurista, arkkitehtuurista, näyttämötaiteista, kirjallisuudesta, musiikista….
Ehkä sitä ei tunneta tarpeeksi hyvin?
Tapasin Weimarin matkailun edustajan Berliinissä, joka harmitteli, ettei Weimaria oikein tunneta. Minä siihen ihmettelemään, että kyllähän kaikki tietävät vähintään Bauhausin ja Weimarin tasavallan. Keskustelukumppanini heitti kysymyksen: Tiedätkö, keitä ovat Anna ja Karl?
Aloin oivaltaa. Myös sen, etten tiedä itsekään mitään Weimarista. Piti lähteä ottamaan selvää.
Keskieurooppalainen kaupunki sopii matkakohteeksi mihin tahansa vuodenaikaan, minä kävin Weimarissa maaliskuussa.
Anna Amalia & Karl August
Leskiherttuatar Anna Amalia ja hänen poikansa Karl August ovat vaikuttaneet Weimarin historiaan ja etenkin sen kehittämiseen niin paljon, että on välttämätöntä aloittaa kaupungin esittely heistä.
Ernst August II Konstantin oli ehta weimarilainen herttua, tarkalleen ottaen Saksi-Weimar-Eisenachin herttua, joka heitti kultalusikan nurkkaan jo 21-vuotiaana. Hänen puolisonsa herttuatar Anna Amalia oli paitsi kultturimesenaatti, myös säveltäjä. Alaikäisen poikansa sijaitsijahallitsijana toimiessaan Anna Amalia rakensi Weimarista merkittävän kulttuurikaupungin.
Herttua Ernst Augustin kuoleman jälkeen lesken ensisijaiseksi tehtäväksi jäi sivistää herttuuden perivää poikaansa.
Leskiherttuatar teki työtä käskettyä. Ensin hän kutsui Christoph Martin Wielandin sivistämään poikiaan ja sivisti lopulta koko kaupungin.
Wielandin jälkeen kaupunkiin saapui Johann Wolfgang von Goethe, sitten Johann Gottfried Herder ja Friedrich Schiller. Syntyi käsite Weimarin klassismi.
Parhaat museot – koe ainakin nämä
Vedän vahvasti kotiinpäin, eli oman kiinnostuksen aiheeni arkkitehtuurin suuntaan, mutta väitän, että näissä museoissa kannattaa käydä, vaikkei rakennusten muotoilu kiinnostaisi pätkääkään. Aikaakaan ei tarvitse käyttää puolta tuntia pidempään, mutten lupaa, ettetkö koukuttuisi niin, että haluaisit jäädä asumaan sulkemisajan jälkeenkin.
Pistebongareille tiedoksi: Monet Weimarin merkittävistä paikoista ovat myös UNESCOn maailmanperintökohteita.
Bauhaus-museo
Weimar on Bauhausin koti. Tähän tyylikäs ja yksinkertainen piste.
Jos et ole arkkitehtuurifani, Bauhaus saattaa olla sinulle tutuin rakennustarvikkeita myyvänä ketjutavaratalona. Ketjun nimi ei ole tuulesta syntynyt: Tunnet tyylisuunnan varmuudella, jos olet koskaan ostanut Ikean yksinkertaisia ja funktionaalisia esineitä. Oikeastaan kaikki moderni arkkitehtuuri ja esinesuunnittelu ammentaa oppinsa Bauhausista, tuosta Weimarissa syntyneestä modernismin tyylisuunnasta.
Bauhausin perustajiin kuuluvat sellaiset nimet kuin Henry van de Velde, Wassily Kandinsky, Paul Klee, Lyonel Feininger ja Walter Gropius.
Weimarin tasavalta tuki alkuun Bauhausin kehitystä, mutta hallinnon vaihduttua Weimarin Bauhaus joutui ahtaalle ja koulu muutti Dessauhun.
Volkswageneita ja volks-mitä-tahansa-juttuja tukenut natsihallinto ei jostakin syystä pitänyt funktionaalisista ja kaiken kansan saatavissa olevista kodintarvikkeista.
Bauhausin perintöä natsit eivät onnistuneet tappamaan: Me kaikki ostamme edelleen minimalistista muotokieltä edustavia ja edullisia kodintarvikkeita.
Tiukan yksinkertainen muotokieli ei tietenkään ole ainoa eurooppalaisten suosima tyylisuunta. Monet meistä rakastavat edelleen koristeellisempaa muotokieltä ja rokokoota.
Sitäkin on Weimarissa tarjolla.
Pääsylippu Bauhaus-museoon maksaa aikuiselta 11 €.
Herttuatar Anna Amalian kirjasto
Yli miljoona opusta. Se on paljon se. Ihmiskunnan sivistys ja historia on tallennettu suurimmissa määrin kirjastoihin. Weimarin vanhankaupungin laidalla sijaitseva Anna Amalian kirjasto on myös UNESCOn maailmanperintökohde. Merkittävän vuosien 1750-1850 -lukujen kirjallisuuteen keskittyvän kokoelman lisäksi vaikuttava on myös kirjaston rokokoosali. Ei sen teoksiin tavan tallaaja tietenkään koskea saa, mutta niitä saa ihailla puolen tunnin piipahduksella.
Minimalistina en ehkä haluaisi asua tämän tyylisen muotokielen keskellä, mutta ovathan nämä kerrassaan hengästyttävän upeita rakennuksia vierailla. Älä missään nimessä jätä tätä väliin Weimariin matkustaessasi.
Wow-arkkitehtuuriksi kutsuminen olisi aliarvioimista, mutta onhan tämä kohde wow!
Valkoista ja kultaa, kiehkuroita, sekä kirjojen kansilehdillä että rokokoosalin seinillä, hyllyissä ja ikkunoissa. Anna katseesi viipyillä, katso ylös parvelle.
Tämä on kohde, josta kuvat kertovat sanoja paremmin.
Arkkitehtuurin ystäville naapurikorttelissa sijaitseva kirjaston moderni osa on sekin vierailun arvoinen, erityisesti jos pidät selkeälinjaisesta ja minimalistisesta muotokielestä. Täällä kirjoja saa myös lukea ja lainata.
Varaa visiittisi Anna Amalian kirjaston rokokoosaliin ja ihmettele.
Kirjasto on erittäin suosittu vierailukohde ja liput ovat usein loppuunmyytyjä päiviksi eteenpäin. Ne pitää hankkia ennalta, samalla valitset haluamasi vierailun ajankohdan. Normaalihintaiset pääsyliput maksavat kirjoitushetkellä 10 €. Osta lippusi virallisilta verkkosivuilta.
Goethen kotitalo ja museo
Luulen astuvani Johann Wolfgang von Goethen kotitaloon, mutta päädynkin uudisrakennuksen aulaan. Netistä varaamani pääsylipun viivakoodi luetaan ja saan mukaani audiolaitteen ja karttakortin. Seuraavaksi astunkin jo itsensä Goethen kotitalon sisäpihalle ja liidän kevyesti portaat toiseen kerrokseen.
Uudisaateloidun taloon ei tulla äimistelemään ainoastaan herran jälkeensä jättämää taidekokoelmaa ja muuta esineistöä; rakennus itsessään edustaa uraauurtavaa arkkitehtuuria. Goethe asui täällä lähes viisikymmentä vuotta ja kotitalo remontoitiin runoilijan toiveiden mukaan.
Goethe uhrasi kokonaisen huoneen saadakseen portaat, joita jaksaa kulkea päivästä ja vuodesta toiseen, ja onnistui siinä hyvin.
Kävelen matalia askelmia kevyesti kuin tasamaalla.
Runoilijan? Millä tittelillä Goethea oikeastaan pitäisi kutsua? Yleisneroksi? Nuoren Juhanin kärsimyksiin kuului myöhästyä renessanssin multitaskaajista.
Tämä runoilija paitsi kirjoitteli kaikenlaista, myös pääsi muun muassa Weimarissa poikkeuksellisen nuorena mukaan politiikkaan.
Vierailija pääsee tutustumaan 18 huoneeseen, joista kiehtovimmat ovat kenties runoilijan työhuone, sekä sen vieressä sijaitseva pieni makuukamari, jossa Goethe sulki silmänsä viimeisen kerran.
Residenssin pääsee kiertämään kokonaan ympäri. Kiertojärjestys on ymmärrettävästi määrätty, mutta voit haahuilla rauhassa yksityiskohtiin keskittyen. Muista katsella myös ulos ikkunoista kadulle ja puutarhaan.
Vaelleltuani täällä parisen tuntia palasin uudisrakennuksen aulaan palauttamaan audiolaitetta ja karttaa. Ystävällinen respa kysyi haluaisinko kenties tutustua myös museoon. Vierailu kuuluu lipun hintaan. Jalat ja aivot eivät tuntuneet enää niin kevyiltä, mutta päätin silti vilkaista.
Se oli ehdottoman kannattavaa: Kaksi kerrosta kattavassa näyttelyssä on runsaasti Goethelle kuulunutta esineistöä runoilijan kengistä henkilökohtaisiin kirjeisiin, Italian-matkan reittikartoista tarkkaan reissubudjettiin. Runoilija näyttää olleen perso makealle ja muutenkin kulinaristi; hän näytti ostaneen varsin usein suklaata ja herkutelleen italialaisilla murkinoilla kuten kuka tahansa tämänkin päivän matkaaja.
Pääsymaksuun (14 €) sisältyy vierailu Goethen kotitalossa sekä viereisessä museossa. Liput voi ostaa paikan päältä, mutta suosittelen hankkimaan ne ennalta, koska tämäkin kohde on ymmärrettävästi varsin suosittu.
Huom. Goethen kotitalossa aloitetaan restaurointityöt marraskuussa 2026 ja suljetaan peräti kolmeksi vuodeksi. Käy siis pian!
Goethen kesäkoti ja Ilmin puisto
Jos et ehdi kyläillä Goethen kotona ennen remonttia, vieraile hänen kesäkodissaan. Se tosin on avoinna – arvaat varmaan – ainoastaan kesällä.
Samalla voit käyskennellä Goethen ja herttua Karl Augustin yhdessä suunnittelemassa Ilmin puistossa (Park an der Ilm), jonka laidalla runoilijan kesäkoti sijaitsee. Matkaa varsinaiselta kotitalolta on vain muutama sata metriä.
Voit vierailla myös Schillerin kotona. Buchenwaldin muistomerkistä kerron epäloogisesti baariosiossa. Muut Weimarin Top Ten -museot näet täältä ja tapahtumakalenterin täältä.
Weimar Card – paikallinen museokortti
Jos aiot vierailla useammassa museossa, Weimar Card on hyvä valinta. Tämän museokortin hinta vuonna 2026 on 32,50 € ja se kattaa sisäänpääsyn lukuisiin nähtävyyksiin, sekä kaupunkikierroksen. Osta korttisi täältä.
Bonusvinkki: Varaa mukaasi kaikkiin museoihin euron kolikko. Laukut ja päällysvaatteet pitää yleensä jättää tallelokeroihin, jotka toimivat useimmiten euron kolikolla.
Weimarin kansallisteatteri & sinfoniaorkesteri
Meilailen lauantaina weimarilaisen yhteistyökumppanini kanssa ja hämmästytän hänet kertomalla olevani yhä kylillä. Mutta koska olen, haluaisinko lähteä sunnuntai-iltana Weimarin teatteriin katsomaan Kiss Me, Kate -musikaalia.
Eihän tätä voi väliinkään jättää! Sillä ei juurikaan ole merkitystä, mitä lavalla pyörii.
Yläparvella ei huimaa vain korkeanpaikankammon vuoksi. Weimar on teatterikaupunki ja tämä on juuri se teatteri, jonne Karl August kutsui Goethen ja Schillerin kirjoittamaan näytelmiä.
Ystävykset seisovat edelleen patsaana teatterin nykyisen päärakennuksen (Großes Haus) edessä.
Weimarin sinfoniaorkesteri perustettiin niinkin myöhään kuin 1482 ja siellä soitteli eräs Johann Sebastian Bach 1700-luvulla, ennen siirtymistään Leipzigin Pyhän Tuomaksen kirkon urkuriksi. Weimarin musiikkiskeneen vaikutti vahvasti myös Franz Liszt, jonka nimeä paikallinen yliopisto kantaa nykyäänkin.
Myöhempinä, poliittisesti epävakaina aikoina 1900-luvun alkuvuosikymmenillä nukketeatterista tuli tärkeä taiteellinen ja poliittinen ilmaisukeino.
Jos haluat nauttia esityksistä, teatterin ja sinfoniaorkesterin ohjelmiston löydät täältä. Liput saa ostettua samalta sivulta.
Huomaa tarkistaa esityspaikka, kaikki eivät mene Großes Hausissa.
Weimar-triviaa
Goethen vaimo ei saanut asua Weimarissa
Tarina kertoo, ettei herttua Carl August päästänyt Goethen avovaimoa kaupunkiin tämän älyttömyyden vuoksi.
Runoilijan lasten äiti Christiane Vulpius oli tuomittu asumaan Weimarin kaupungin rajojen ulkopuolella.
Oliko se nuorelle Johannille kärsimys vai helpotus, ei voi tietää. Runoilija hengaili ainakin parin muun naisen kanssa virallisen epävirallisen suhteensa aikana pidempiäkin aikoja. Mutta oliko Christiane säädytön vai säädytön?
Goethen kerrotaan naineen lastensa äidin kuusi päivää sen jälkeen, kun tämä hääsi kodistaan sen valtausta yrittäneet ranskalaissoltut. Äkkiseltään voisi kuvitella runopojan tunteneen naisensa villin luonteen, joten hyvinkin uskottava teoria olisi, että herttua Carl August olisi vihdoin näyttänyt vihreää valoa Goethen valitulle.
Weimarin tasavalta
Neukkuja emme ole, natseiksi emme halua tulla. Weimarin tasavalta oli Saksan ensimmäinen demokraattinen tasavalta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1919, syntynyt valtio ei ollut niin kovin vakaa, mutta kulttuurisesti kukoistava.
Weimarissa allekirjoitettiin Saksan uusi perustuslaki, mutta sen alullepanijoiden toive ei toteutunut. Hauras demokratiakokeilu päättyi kansallissosialistien nousuun ja natsien diktatuuriin vuonna 1933.
Weimar on Hämeenlinnan ystävä
Kaikkien hämeenlinnalaisten pitää käydä täällä jo ihan siitä syystä, että Weimar on ollut Hämeenlinnan ystävyyskaupunki jo vuodesta 1961. Museoiden lukumäärästä puheenollen: Kontaktini Weimarissa myhäili, että museoistaan tunnetussa Hämeenlinnassa museoita on kaiketi 13, vain kolmannes samankokoisen Weimarin museoiden määrästä. Ehkä Hämeen linna on Weimarin kaupungin linnaa hienompi? En päässyt vertailemaan Weimarin linnan remontin vuoksi.
Weimarin väri on vihreä
Oletko koskaan huomannut, että kaupungeilla on ominaisvärinsä? Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta mielestäni Weimarin väri on ehdottomasti vihreä. Klassinen vanha vihreä, Bauhausin vihreä… vihreä toistuu Weimarin arkkitehtuurissa ja sisustuksissa. Lissabon on keltainen, Madrid punainen, kyllä – lukitsen vastauksen – Weimar on vihreä.
Thüringineniläinen ruoka
Voiko Saksassa käydä syömättä schnitzeliä ja bratwurstia? Tuskin, ellei ole kasvissyöjä. Tosin vegeä ja vegaanista on Saksassa tarjolla ehkä paremmin kuin missään muualla, joten makkarankin saa varmuudella vegaanisena. Myös etniset keittiöt ovat suosittuja ja Weimarista löytyy ainakin pari mainitsemisen arvoista ravintolaa tässä lajissa. Aloitetaan ensin parista perinteisestä ruokalajista, joita lihansyöjän kannattaa maistaa.
Thüringer Rostbratwurst
Lihaisan makkaran ystävän kannattaa kokeilla thüringeniläistä rostbratwurstia. Thüringer Rostbratwurst ei ole mikä tahansa bratwurst, vaan thüringeniläinen mausteinen makkara nauttii jopa nimisuojaa. Thüringeniläiseksi rostbratwurstiksi saa kutsua vain täällä paikallisista ainesosista valmistettua lihapötkylää.
Ensimmäisen kerran tätä tiedetään valmistetun 1404 ja kirjoitettu reseptikin on jo 1600-luvun alusta. Jauhetun possun, naudan ja vasikanlihan lisäksi kyseinen bratwurst sisältää runsaasti mausteita kuminansiemenistä eri yrtteihin. Kypsentäminen tapahtuu luonnollisesti hiiligrillillä.
Bratwurst on tyypillisesti street foodia. Weimarissa Thüringer rostbratwurstin löydät helpoiten menemällä keskustorille eli Marktplatzille. Siellä seisoo päivittäin Teufel Bratwurstin koju, joka myy ainoastaan tätä aitoa ja alkuperäistä rostbratwurstia. Lisukkeeksi taitaa saada kyllä perunoita ja paikallistiedon mukaan päälle kuuluu aina laittaa sinappia.
Ainakin maaliskuussa makkaramies oli paikalla noin klo 16 asti, joten baari-illan jälkeiseksi yöpalaksi tätä ei kannata jättää. Jos syöt mieluiten sisätiloissa, tämä paikallisherkku löytyy myös perinneravintoloiden listoilta.
Jos kaipaat makkaran kyytipojaksi kasviksia, Teufel Bratwurstin vieressä on myös mainio hedelmä- ja vihanneskoju. Sen omistaja kertoi olevansa paikalla ympäri vuoden maanantaista lauantaihin.
Sauerbraten & Thüringer Klöße
Sauerbraten on Saksan kansallisruoka, mutta sen valmistustapa vaihtelee hieman alueittain. Pitkään haudutettu ja yrttien kanssa etikassa tai viinissä marinoitu paisti tarjoillaan kartoffelklößejen eli perunanyyttien ja kasvisten kera. Nyrkkisääntönä on, että idempänä marinointiin käytetään etikkaa, lännempänä viiniä ja mitä lähemmäksi Ranskaa mennään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä valkoviini vaihtuu punaiseen.
Jottei vedetä mutkia liian suoriksi, on todettava, ettei kyseessä tokikaan ole nykyisen Puolan ja Ranskan vaikutteet. Mahdollisesti pari tuhatta vuotta vanhasta ruokaperinteestä puhuessa täytyy muistaa Euroopan kulttuurien häilyvät ja alati muuttuneet rajat. Joidenkin väitteiden mukaan ruoka olisi itsensä Julius Caesarin joukkojen mukanaan tuomaa, mutten ihan purematta tuota väitettä nielisi. On hyvinkin mahdollista, että silloisen Saksan asukkaat ovat tunteneet reseptin jo ennen siirtokunnan roomalaisasukkaita. Viis alkuperästä, nykyään ruoka tunnetaan saksalaisena ja sitä kannattaa turistinkin maistaa.
Vaikka tämä ruoka happaman paistin nimellä kulkeekin, kyse on enemmän valmistustavasta, kuin tietystä lihasta. Sauerbraten valmistetaan useimmiten naudasta, mutta se voi olla muutakin, minä söin maukasta peuraa (listalla nimellä Braten vom Thüringer Hirsch eli kirjaimellisesti paistia thüringeniläisestä peurasta). Lisukkeena oli klößejen lisäksi hapatettua ja omenaista punakaalia, erittäin perinteistä sekin.
Vaikka maantieteellisesti idässä ja entisessä Itä-Saksassa olinkin, Weimarin Marktplazin laidalla sijaitseva Zum Schwarzen Bären marinoi paistin punaviiniin.
Thüringer Kuchenplatte
Makeannälkäisille on tarjolla thüringeniläisiä leivostarjottimia, Thüringer Kuchenplatte. Ideana on nauttia pieniä leivoksia pienellä porukalla teekutsujen tyyliin. Aikoinaan näitä, ehkä eniten suomalaisia marjapiiraita muistuttavia kakkuja leivottiin perhejuhliin useita erilaisia. Niistä leikattiin muutaman sentin mittaisia siivuja, jotta jokainen jaksoi maistella kaikkia laatuja.
Itse kun en ole makean perään, unohdin kokonaan tämän erikoisuuden, enkä muistanut käydä kuvaamassakaan malliksi.
Yksi suosittu kahvila näiden nauttimiseen on kuulemma Bäckerei Preußel. (Lisää kahvilavinkkejä alempana.)
Weimarin viinit
Saale-Unstrut on Saksan kolmestatoista viinialueesta pohjoisin. Se sijaitsee pääosin naapuriosavaltion Saksi-Anhaltissa, mutta Thüringenin puolellekin riittää parikymmentä hehtaaria viininviljelysmaita. Täälläkin pääsee siis maistelemaan paikallisia viinejä, jopa weimarilaisia.
Saale-Unstrut on leimallisesti valkoviinialuetta: 73% tuotannosta on valkoviiniä ja suosituimmat rypäleet ovat Müller-Thurgau ja Pinot Blanc (Weißburgunder). Muita alueelle tyypillisiä valkoisia rypäleitä ovat Silvaner, Riesling ja Bacchus.
Punaviinien ystävillekin löytyy paikallista maisteltavaa, ja niissä rypäleinä ovat yleensä Dornfelder, Blauer Portugieser, Blauer Zweigelt, Regent tai Andre.
Müller-Thurgauta ja Silvaneria pidetään usein edullisten bulkkiviinien rypäleinä, mutta Saale-Unstrutin viileässä ilmastossa ja mineraalisessa kalkkikivimaastossa ne tuottavat muita alueita laadukkaampia viinejä. Pienellä ja varsin huonosti tunnetulla viinialueella on muutenkin järkevämpää keskittyä laatuun kuin määrään. Suurin osa saaleunstrutilaisista viineistä kulutetaan kotikulmilla, joten niitä on heikosti saatavilla muualta.
Tämä seikka tekee alueesta kiehtovan viinimatkailukohteen; pääset varmasti maistelemaan viinejä, joita et ole aiemmin kokenut.
Missä Weimarissa kannattaa syödä ja juoda
Onko Weimar vain yhden illan juttu? Isonälkäiseltä onnistuu vuorokaudessa, viipyileviltä ei.
Saksalaisia klassikoita, tajunnanräjäyttäviä aasialaisia, kulttuurisia keskusteluita ja progressiivista jazzia, montako päivää sinulta menisi tähän settiin?
Minulta meni melkein viikko ja jäin edelleen nälkäiseksi Weimarille. Monta kohdetta jäi vierailematta, monta ruokaa maistelematta.
Parhaat ravintolat pitäisi kokea parhaassa seurassa. Ja minä olin yksin Weimarissa. Siksipä tänne pitää palata siipan kanssa.
Ota sinäkin puoliso tai kaveri mukaan, nyt mennään syömään!
Ravintolat
Zum Schwarzen Bären
Musta karhu (oikeastaan “Mustan karhun luokse”) on kaupungin vanhin ravintola. Tämä 1540 perustettu ruokailupaikka ei ole muuttunut turistirysäksi keskeisestä sijainnistaan huolimatta, vaan on edelleen weimarilaistenkin suosima. Se tunnetaan paikallisten perinneruokien tarjoilusta modernilla twistillä.
Itse olin tyytyväinen mureaan peuraan ja vahvaan yrttien käyttöön.
Palvelukin oli erittäin hyvin asiakasta huomioivaa. Erityismainintana soolomatkailijoille: täällä ei johdatettu yksin ruokailevaa mihinkään peränurkkaan keittiön oven viereen, vaan keskeltä salia löytyi hyvä pöytä, eikä tarjoilija kohotellut kulmiaan yksinäiselle matkaajalle.
Kävin kuvaamassa tilat jo päivällä lounas- ja illallisajan välissä, etten häiritsisi muita asiakkaita. Älä siis anna tyhjien pöytien harhauttaa; illallisaikaan pöytävaraus on suositeltavaa. Sama pätee oikeastaan kaikkiin suosittuihin weimarilaisravintoloihin. Maaliskuussa uskalsin ottaa riskin paukata paikalle ilman varausta ja yleensä sain suunnilleen toiseksi viimeisen vapaan pöydän.
Anno 1900
Tämä ravintola on suosittu erityisesti arkkitehtuurinsa vuoksi – liittyykö aivan kaikki Weimarissa arkkitehtuuriin? Anno 1900 toimii 1890-luvulta peräisin olevassa entisessä hotellin talvipuutarhassa, joten käy vähintäänkin vilkaisemassa ulkoa, kuten minä tein.
Menu on sekoitus italialaista ja saksalaista perinneruokaa.
Restaurant India
Jäätävä kaatosade ei houkutellut kaupungille. Googlailin olisiko pensionaattini lähitienoilla kelvollista noutoruokaa. Tai siis kaikkihan on Weimarissa käden ulottuvilla, mutta nyt mittaluokkana oli maksimissaan muutaman minuutin juoksu. Keli ja kehuvat arvostelut saivat juoksemaan säntäämään intialaisen perään. Arvosteluissa jotkut kehuivat Restaurant Indian ruokaa parhaaksi syömäkseen intialaiseksi, ja nimen omaan aitointialaiseksi.
Allekirjoitan. Täällä on herttaisin palvelu ikinä, sellainen aidon lämmin kuin tulisi omaan mummolaansa.
Tilauksen vastaanottanut sikhipäähineinen mies kysyi, haluanko curryni paikallisittain maustettuna vai pohjoisintialaisittain. Epäröin hetken minkä kansan tulisuuden mitta-asteikosta nyt puhuttaisiin. Mies selvästi arpoi samaa, koska hän katseli minua mittaillen ja kysyi mistä olen kotoisin. Kerroin jatkaen, että tykkään kyllä tulisesta ruuasta, ja hän nyökkäsi. – Teen sinulle intialaisen, sinä pidät siitä.
Samassa muistin lisänneeni aikoinaan thaimaalaisella torilla roiman satsin chilikastiketta ruokaani, jota jo alun perin ohi kuljetettaessa naapuripöydän saksalaiset alkoivat aivastella. Päättelin olevani intialaisen kanssa samalla aaltopituudella.
Ruokaa odotellessani aloin melkein jo katua päätöstäni tilata take awayta, ihan sen tunnelman vuoksi. Vaikka varsinainen ravintolasali oli täynnä – jep, suosittu on tämäkin – minut ohjattiin ravintolan takaosan pienempään huoneeseen odottamaan annokseni valmistumista pöydässä istuen.
Sain myös odottelujuoman, joka oli jonkinlainen alkoholiton kuohari, hieman Pommacin makuinen.
Ruokakuvaa en laita, koska foliolaatikossa “kotiin” kantamani ja lautaselle kaatamani annos ei tekisi oikeutta ravintolan itse pleittaamalle. Maku? Super hyvä. Tulisuus? Juu, kyllä, ei liian mausteinen, vaan juuri sellainen sopiva, että välillä toivoo ettei olisi kaatanut kastiketta ihan kaiken riisin päälle. Tai olisipa ayrania.
Watzdorfer Geleitschenke
Tämä on yksi paikallista perinneruokaa kaipaavien suosima ravintola, mutta itse en käynyt tarjontaa testaamassa. Googlessa arvostelut ovat kovin ristiriitaisia. Hitautta on moitittu, mutta johtuuko se henkilökunnan hitaudesta vai siitä, että ruuat valmistetaan paikan päällä, kuten hyvässä ravintolassa pitäisi. Mene ja tiedä.
36 Pho Co
Ruoka on niin hyvää, etten ehkä ikinä enää syö mitään muuta. Tosin sitten pitäisi jäädä asumaan Weimariin. Toisaalta, niinhän Goethekin teki.
Missähän hän kävi syömässä? Ainakin runoilijan kodin keittiö oli niin pieni, että luulisi tuon viihtyneen oluttuvissa tai jossain, joskin kotikokkailunkin lienee hoitanut palvelijatar.
En tiedä runoilijan retaleesta, mutta minä viihdyn tässä vietnamilaisravintolassa, enkä ole ainoa: 36 Pho Co saa kehut myös arvovaltaiselta Gault & Millau’lta. Otan ison riskin saapumalla paikalle ilman pöytävarausta, mutta onnistun saamaan pöydän yläkerrasta saapumalla sen verran myöhään, että jotkut ruokailijat ovat jo lopettelemassa.
Phở-keitto on melkein yhtä hyvää lohturuokaa kuin misokeitto ja täällä siitä lähtee järki. Myös dim sumit ovat taivaallisia.
Oman ravintolaluokitukseni ylimpään kastiin kuuluvat ravintolat, joiden vuoksi pelkästään voisin matkustaa tiettyyn kohteeseen uudelleen. 36 Pho Co pääsi tähän luokkaan, johon en ole montaakaan ravintolaa korottanut. Palaisin Weimariin pelkästään syödäkseni täällä uudelleen.
Mainittakoon myös, että hintataso ei tähän luokitukseeni vaikuta ja tämä vietnamilainen on myös erittäin kohtuuhintainen.
Myöhään ruokailemisesta puheen ollen: Olisi täällä voinut yöpyäkin. *Ravintolan oman majatalon sisustuskin noudattelee samaa persoonallista tyyliä.
Baarit
(ja paikallisia kohtaamisia)
Mustan karhun illallisen jälkeen mieleni teki nähdä vähän paikallista illanviettoa, mutta missä? Katselin Google Mapsista baaritarjontaa. Oluttuvat eivät vetäneet nyt puoleensa, kun masukin oli täynnä. Saksassahan oluttuvissa on tapana myös syödä, joskaan se ei ole pakollista. Trendimestat eivät houkuttele, korttelikuppilat ovat enemmän makuuni. Aivan Marktplatzin kulman takana on yksi.
Schankwirtschaft Unruh
Kurkistelen tunnelmaa ikkunan takaa. Tämä vaikuttaa kivalta ja paikalliselta. Myös täydeltä. Pöydissä näyttää istuvan väkeä opiskelijoista eläkeläisiin.
Baaritiskillä on yksi tuoli vapaana, joten kysyn rohkeasti ruostunueella saksallani saisiko siihen istua. Vieressäni istuva mies vastaa myöntävästi.
Timo on paitsi kollegani, myös muusikko, sekä välillä baarimikkona Unruhissa. Tiskin takana tänään työskentelevä Alex on muusikko hänkin, vieläpä samassa bändissä kuin Timo. Tämä selviää, kun kysyn, onko Alex baarin omistaja. Ei ole, baarin perustaja on menehtynyt ja ystävät jatkavat baarin pitoa.
Pian seuraamme liittyy myös Kapkaupunkiin matkailualan yritystä suunnitteleva Daniel, sekä antikvariaatin pitäjä Thomas.
Kysyn jälkimmäiseltä, puhuuko hän englantia. Vastaus tulee leveän hymyn kanssa: – Nein, ich spreche nur Weimarisch, puhun vain weimaria.
Tosi asiassa jokainen miehistä puhuu englantia. Keskustelemme paikallisesta kulttuurielämästä, musiikista, valokuvauksesta, yrittäjyydestä ja ulkomailla asumisesta. Ihan kuin olisin palannut Belgradin korttelikapakkaamme. Minäkin opin pari sanaa weimaria; täällä kippis ei ole Prost, vaan Zum Wohle, pitkälle elämälle, ja juomat nautitaan kneipessa, jonka voisi kääntää kuppilaksi.
Buchenwald Memorial – jotta emme unohtaisi
Timo kysyy olenko jo käynyt Buchenwaldissa. – Ei, ei niitä kauheuksia tarvitse katsoa, hän huudahtaa, kun mainitsen jättäväni tällä kertaa tämän “nähtävyyden” väliin.
Kollegani ei tarkoittanutkaan ehdottaa käyntiä keskitysleirillä, vaan sen läheisyydessä seisovalla Buchenwaldin muistomerkillä.
Hän perusteli, ettei meidän tarvitse katsella kaikkia niitä kauheuksia muistaaksemme, mutta emme saa myöskään unohtaa. Hän ehdotti vierailukohteeksi mahtipontista DDR-tyyliä edustavaa Buchenwaldin muistomerkkiä, jonka hän koki voimakkuudessaan lohduttavaksi. Olisin käynyt, jos olisin ehtinyt.
Muistomerkin yhteydessä olevan museon pysyvä näyttely kantaa nimeä Ausgrenzung und Gewalt 1937 bis 1945 eli “Syrjintä ja väkivalta 1937-1945”.
Buchenwaldin keskitysleiri sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Weimarista ja sinne pääsee paikallisbussilla noin puolessa tunnissa.
Unruhin perusti vuonna 2018 Frederik Bergsman, joka menehtyi äkillisesti syksyllä 2022 vain 51-vuotiaana. Schankwirtschaft Unruhin kotisivuilla baari mainitaan vain sivulauseessa. Nettisivut kertovat 2.261-elokuvasta, johon Bergmanilta oli tilattu musiikki, sekä Schreiben gegen das Vergessen -projektista (vapaasti käännettynä “kirjoittaen unohtamista vastaan”), joka muistuttaa Thüringenin alueen murhatuista juutalaisista. Elokuva on edelleen äänetön.
C.Keller & Galerie Markt 21 e.V.
Vietnamilaisen illallisen jälkeen mietin jälleen, missä kävisin lasillisella. Minulla on jo “oma” korttelibaari, mutten ole tullut Weimariin asumaan vaan tutustumaan uusiin paikkoihin.
Seuraan vaimeita jazzin säveliä Marktplatzin laidalle. Ovella seisoo plakaatti, joka mainostaa jazz-keikan olevan ilmaisen.
Pienessä kellaribaarissa on tiivis tunnelma, mutta löydän vapaan jakkaran, jolle istun jammailemaan erinomaisen bändin tahtiin kolmen euron viinilasillinen kourassani. C. Keller löytyy aivan Zum Schwarzen Bärenin naapurista ja ravintola Laura Adaman alakerrasta.
Salakapakat ja piiloravintolat? Nyt on jo liikaa pyydetty, olin Weimarissa vain vajaan viikon! Mutta C. Kellerissä pääsee lähelle salakapakan tunnelmaa.
Kahvilat
Nykyiseen saksalaiseen kahvilakulttuuriin kuuluvat terveellisemmät vaihtoehdot, vege, luomu ja lähiruoka, jotka muuten mielletään täällä skandinaavisiksi. Suomalainen taas matkustaa Saksaan kokemaan perinteistä keskieurooppalaista kahvilakulttuuria.
Haaveilen aina kirjoittavani matkapäiväkirjaa kahvilassa, mutta ongelmana on, etten ikinä käy kahviloissa, enkä edes erityisesti pidä makeasta. Olisi lähes syntiä jättää väliin kahvikupposen ja leivoksen nautiskeleminen saksalaisessa kahvilassa, joten nyt sen tein.
Brotklappe
Brotklappe tunnetaan tasokkaana luomuleipomona. Minä menin hakemaan Frauenplatzin putiikista pastel de nataa, mutta muut olivat ehtineet ensin. Päädyin korvapuustia muistuttavaan solmupullaan, zimtknutiin, jonka myöhemmin opin olevan Brotklappen klassikko.
Frauenplatzin ympäristöstä löytyy paljon muitakin kahviloita ja ravintoloita, kuten vietnamilainen, jonka ikkunalla japanilaiset kissat heiluttavat ohikulkijoille.
Bäckerei Preußel
Bäckerei Preußel on perinneleipomo ja konditoria. Sillä on oma kahvila Kammergutin kartanossa, Tiefurtin linnan mailla hieman kaupungin ulkopuolella. Weimarin keskustan toimipiste on osoitteessa Graben 19. Kovasti suositeltu kahvila jäi minulta tällä reissulla kokematta.
Frauentor
Katselin sateen ropinaa ikkunan takana ja kirjoitin reissukokemuksiani matkapäiväkirjaani. Erään iltapäivän romanttisen kokemuksen syynä oli kesken arkkitehtuurikuvausten yllättänyt sade, joka antoi oivan syyn sännätä sisälle kahvilaan. Valitsin suuresta lasivitriinistä metsämarjakakun palan, vaikka tokihan täällä on pöytiintarjoilu.
Erinomaisen kahvin ja leivoksien lisäksi Frauentor tarjoili kaipaamaani klassista kahvilasisustustyyliä.
Samocca
Viimeisenä Weimarin aamunani luovutin pensionaattihuoneeni ja lähdin aamiaiselle ennen kotimatkaani. Kuvittelin nauttivani sellaisen Anna Amalian kirjaston (sen uudemman osan) yhteydessä sijaitsevassa kahvilassa.
Diakoniatyön ylläpitämä Samocca järjestää osallistavaa työkokeilua vammaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville, sekä esimerkiksi työpajatoimintaa, jossa kahvilan leipomotuotteet valmistetaan.
Yhtäkään pöytää ei ollut vapaana tässä paikallisen minulle suosittelemassa ja selvästikin paikallisten suosimassa kahvilassa. Murheen alhossa vaelsin takaovesta ulos ja havaitsin olevani kirjaston narikassa. Siitä innostuneena päätin vilkuilla muitakin tiloja samalla kun rakentelin mielessäni Plan B:tä.
Muistin vielä yhden minulle kehutun kahvilan.
Gretchens
Minimalistinen sisustus, luomua ja lähituotantoa. Paikallisille tämä edustaa skandinaavista kahvilakulttuuria. Hetkeä ennen kotimatkan alkamista en varsinaisesti kaivannut muistutusta kotikulmien viileydestä, mutta Gretchensissä oli lämmin vastaanotto.
Nappasin aamiaiseksi kahvilan suosituimman aamiaistuotteen, munakkaan. Sen mukana tulee pari palaa Brotklappen leipää. Kahvi on weimarilaisen artesaanipaahtimon Röstbrüderin jauhamaa, jolla on myös omia kahviloita.
Weimarin majapaikat
Ja sitten unille!
Weimar toi mieleeni Italian Alban. Weimar ei ole budjettimatkailijan kaupunki, vaan kulttuurinälkäisten keski-ikäisten matkakohde. Siksi täällä ei myöskään ole yltiöpäisesti hostelleja, joskin joitakin löytyy aseman takaa. En silti väittäisi löytämiäni noin viidenkympin hintaisia, omalla kylpyhuoneella varustettuja pensionaattihuoneita erityisen kalliiksikaan. Huomattavasti kalliimpia ja tasokkaampiakin toki löytyy.
Amalian hovissa
Yhteistyökumppanini oli varannut (ja maksanut) minulle kaksi yötä *Amalianhovista. Tämä klassisen charmantti boutiquehotelli sijaitsee kirjaimellisesti kivenheiton päässä Goethen kotitalolta.
Kannattaa huomata varausta tehdessä, että hotellissa on huoneita pienistä yhden hengen huoneista valtaviin sviitteihin. Hinnat alkavat suunnilleen satasesta. Aamiainen oli mainio ja palvelu etuovelta alkaen sellaista kuin klassikkohotellilta voi odottaakin – sinut saatetaan huoneeseen asti ja se esitellään ennen avaimen luovuttamista. Toki, avaimen, ei avainkortin.
Kohtuuhintainen pensionaatti
Hitaasti matkaavalle kaksi yötä on pikapiipahdus, joka ei mahdollista elää ja hengittää kylän tunnelmaa. Viipyilevänä matkailijana varasin kaksi yötä lisää. Ja vielä toiset kaksi.
Tänne en sentään vuosiksi jämähtänyt, mutta paikallisisten keskuudessa kuusikin yötä Weimarissa kohotti kulmia. Pidempäänkin olisin viihtynyt.
Hyvästeltyäni Amalian hovin, muutin *pensionaattiin Marktplatzin kulman taakse.
Huone maksoi 50 euroa yöltä omalla kylpyhuoneella. Aulasta sai maksutta teetä ja kahvia, sekä lainaksi astioita.
Hotel Elephant
Weimarin majoituspaikoista on ehdottomasti mainittava Hotel Elephant. Norsua pidetään Saksan historiallisimpana hotellina. Se perustettiin vuonna 1542 ja siellä on majoittunut lukuisia kuuluisuuksia Bachista Tolstoihin.
Menneiden vuosisatojen seurapiirien suosima hotelli mainitaan myös Nobel-kirjailija Thomas Mannin teoksessa Lotte in Weimar, mutta alkuperäistä rakennusta ei enää ole olemassa. Hotelli purettiin kivijalkaan asti vuonna 1937 ja Hitlerin suosima arkkitehti Hermann Giesler sai tehtäväkseen suunnitella tilalle toisen.
Uusi pytinki avattiin sopivasti johtajan syntymäpäiväksi 1938, jotta tämä sai kunnian olla hotellin ensimmäinen vieras.
Nykyään *Hotel Elephant kuuluu Marriott-ketjuun.
Schillerilläkin voi yöpyä, katso kuva alta. Varaa *täältä.
Miten Weimariin pääsee
Weimar sijaitsee Jenan ja Thüringenin pääkaupungin Erfurtin välissä, 80 kilometriä Leipzigista lounaaseen, 170 kilometriä Dresdenistä länteen.
Parhaiten Weimarin saavuttaa maata pitkin matkailija. Tänne pääsee kätevästi junalla mistä päin tahansa Saksaa.
Nopeilla intercity-junilla voi matkustaa esimerkiksi Erfurtiin, josta pääsee lähijunalla Weimariin noin vartissa.
Edullinen tapa on käyttää Deutschland Ticketiä, jonka hinta on tällä hetkellä 63 € kuukaudessa. Tällä lipulla voi matkustaa ilman eri veloitusta kaikissa lähi- ja paikallisjunissa (Regionale) ympäri Saksan sekä paikallisliikenteen busseissa ja ratikoissa. Paikallisjunat ovat huomattavasti edullisempia kuin intercityt, mutta toki myös hitaampia ja vaativat usein vaihtoja.
Bussiyhteyksiäkin on saatavilla, myös kaukoliikenteeseen. Katso esimerkiksi Flixbussin reittitarjonta.
Lentäen Suomesta saapuville parhaimmat yhteydet ovat Saksan isoihin kaupunkeihin, kuten Müncheniin, Frankfurtiin tai Berliiniin. Itse lensin Berliiniin, koska se oli matkani ensimmäinen kohde.
Suomeen palasin maitse suoraan Weimarista, joskin useamman junan ja yhden bussin taktiikalla. Aikaa meni 49 tuntia ovelta ovelle (Weimar–Tampere). Nopeampiakin yhteyksiä on tarjolla, siis muutenkin kuin lentäen.
Kirjoitan myöhemmin erillisen postauksen Deutschland Ticketistä sekä maata pitkin matkailusta Suomen ja Saksan välillä.
Weimar pähkinänkuoressa
- Sijaitsee Saksassa Thüringenin osavaltiossa
- Nykyinen asukasluku n. 65 000
- Ensimmäinen maininta Weimarista on vuodelta 899, asutusta oli jo satoja vuosia aikaisemmin. Kaupunkioikeudet Weimar sai 1254
- Toiminut myös Saksi-Weimarin ja Saksi-Weimar-Eisenachin pääkaupunkina
- Kuului 1900-luvun Itä-Saksaan
- Suurimmat maahanmuuttajaryhmät: vietnamilaiset, ukrainalaiset ja venäläiset
- Tunnettu ns. Weimarin klassimista
- Poliittisena näyttämönä Weimarin tasavallan aikana
- Weimarissa vaikuttaneita kirjailijoita: Johann Wolfgang von Goethe and Friedrich Schiller
- Tunnettuja muusikoita ja säveltäjiä: Franz Liszt, Johann Sebastian Bach
- Bauhausin Weimarissa perustaneet taiteilijat ja arkkitehdit: Henry van de Velde, Wassily Kandinsky, Paul Klee, Lyonel Feininger ja Walter Gropius
- Euroopan kultturipääkaupunki 1999
- Weimarin UNESCO-nähtävyyksiä: Bauhaus-rakennukset, Herttuatar Anna Amalian kirjasto sekä Goethen ja Schillerin talot
Discover more from Please be seated for Takeoff
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
Dresden ja Leipzig onkin ollut itselleni kohteita, joissa olen pitkään halunnut käydä. Weimar on ollut vähän vähemmän mielessä, mutta kuulostaa kiehtovalta kaupungilta sekin. Tuo museokortti olisikin muuten oikein näppärä. Aika nopeasti sellainen alkaa tulla kannattavaksi. Todella hyvän näköinen Sauerbraten!
Mulla on ollut sama, että Leipzig ja Dresden ovat olleet listalla pienen ikuisuuden – ja jopa katsoin niistä asuntoja kun mietimme Belgradista lähtöä. Mutta nyt kun tuo Weimar tuli itselläkin vähän sattumalta mukaan, niin täytyy sanoa, että se kyllä kannattaa liittää tuohon kolmikkoon. Weimarilla on kuitenkin niin suuri merkitys Euroopan kulttuurin kehitykselle viime vuosisatojen aikana. Tykkäsin kaikista kolmesta, mutta Leipzig ja Weimar olivat suosikkini tästä kolmikosta. Ei Dresdenissäkään varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta se ei erityisesti sytyttänyt. Sen sijaan siinä lähistöllä oleva Saksin Sveitsin kansallispuisto on paikka, jonne takuulla palaan patikoimaan. Uskoisin sen olevan myös teitä kiinnostava kohde.