Tämän päivän Facebook-muistoissa on paljon keskustelua journalismista, sen tulevaisuudesta, yrittäjyydestä ja palkkioista alalla.
Mutta myös työelämästä ja sen muutoksista yleisesti.
Onko suomalainen kiire aitoa. Miten nettihuijarit tienaavat.
Ainoa varsinaisesti sijaintiini liittyvä päivitys taitaa olla Sydneystä. Tätä se on nykyaika, suomalaisesta työelämästä voi keskustella Belgradista, ruotsalaisesta kuluttajansuojasta Balilta.
Facebook muistot 30.1. olkaa hyvä!
Tällä kerralla olen poikkeuksellisesti vähän sensuroinutkin suojellakseni journalistikollegoideni henkilöllisyyttä ja yksityisasioita.
30.1. keskustelua journalismista, työstä ja tulevaisuudesta
2011 Helsinki -> Tampere -> Helsinki
matkalla töihin tampereelle,illalla takas hesaan. voi kun nukuttais.
***
päivän eka keikka tehty. vielä toinen ja illaksi hesaan.
***
ihana SUNday! joka olis vielä parempi kun juna olis ajallaan ja olis saanu istumapaikan mikä helpottais työntekoa
2012 Helsinki & Tampere
katsoi jussigaalaa, jossa valittiin parasta elokuvaa ja presidenttiä. hmm.
***
pasilasta kokouksesta keikalle tampereelle
***
face-päivityksestään päätellen mahdollinen tuleva presidentti on samassa junassa mun kans 🙂
***
en tietääkseni pyytänyt tätä vatsatautia kylään luokseni. miksi se sitten tuli. ja eilen jo luulin olevan menossa ohi mut eipä sit mennytkään. eli mukavaa ravintolailtaa vaan siskon kanssa…
2014 Helsinki
Nykyinen firma on jo 14-vuotias teini. Nyt on ihan hyvä aika perustaa rinnalle (ainakin) toinen.
Tästä seurasi kymmenien kommenttien ketju journalistisen alan yrittäjyydestä. En lainaa tähän kaikkia henkilökohtaiselta seinältäni, koska monen kollegan voi niistä tunnistaa.
Lainaan kuitenkin joitakin, mutta pääasiallisesti omiani, kavereiden kommenttien yli hyppien.
Jätän myös nimet pois omistakin kommenteistani.
Tästä saa kuitenkin käsityksen mihin journalistinen ala on ollut menossa jo vuosikymmen sitten ja millaista on alan freelancerin tai yrittäjän todellisuus.
Tässä on myös se syy, miksi en juurikaan enää tee asiakaskeikkoja vaan sisältöjä omiin kanaviini, kuten näihin blogeihin, vaikkei tämä sen parempi ansaintalogiikka olekaan.
Jos suunnittelet media-alan yrittäjyyttä, tämä palkkioketju saattaa kiinnostaa sinua.
Paremmaksihan tämä ei ole muuttunut. Tuorein kollegani saama tarjous aivan näiltä päiviltä tammikuussa 2025 on 18 euron palkkio koko päivän yrittäjätyöstä.
Vaikka et olisikaan itse alalla tai sille suuntaamassa, niin tästä hahmotat millaista keskustelua taustalla käydään ja miten suhtaudumme alan alipalkkaukseen ja journalismin laadun heikkenemiseen.
Uusi yritys
Kaveri: Onnea vaan, mä perustin eilen kaksi. Putkifirman ja huoltoliikkeen. Eivät tulleet omaan käyttöön
Minä: Kiitos, tää meidän ala alkaa olla vähän auringonlaskun ala. Ei oikein nappaa tehdä tällä kokemuksella (20v) ja koulutuksella (pelkästään kuvaamisesta 5v, muita päälle niin monta vuotta ettei uskalla edes laskea) huononevin sopimuksin ja laskevine palkkioineen töitä.
Huomaamattaan on ajautunut yrittäjästä itsensätyöllistäjäksi, joten tarvii kehitellä uusia bisneksiä rinnalle, että saa palata aidoksi yrittäjäksi. Tekemään jotakin missä kokemusta ja pätevyyttä arvostetaan, eikä potkita päähän kohtelemalla kuin täysin aivotonta. Kansainväliselle kokemukselle löytyy muitakin ottajia.
Nykyistä työtä teen sitten vain niille asiakkaille, joiden palkkiot on edes jotenkin kohtuulliset.
Annoin itselleni aikaa miettiä tähän vuoteen asti.
Mitään ei menetä kokeilemalla, mutta mitään ei saa jos ei yritä, joten tänä vuonna alkaa rytistä, pysykää kuulolla!
Kaveri 2: Iltatähti!
Minä: Niitä voi ehtiä syntyä vielä koko taivaallinen! Toivottasti ei kuitenkaan kovin montaa tähdenlentoa
Kaveri 1: Joo, usein näkee yrittäjiä jotka takertuvat hukkuvan lailla tuhoon tuomittuun toimintaan eivätkä älyä lopettaa. Juuri silloin vahingot ovat suurimmat. Hyvä että pystyy objektiivisesti arvioimaan toimintaansa.
Minä: On vaikeaa luopua siitä mitä rakastaa, mihin on uhrannut puoli elämäänsä kaiken aikansa. Mutta yrittäjänä on myös osattava pistää faktat pöytään ja todeta milloin on aika kehitellä uutta.
Keskustelua journalismista
Minä: Kapina päälle, mähän en millään vitosen viikkorahalla mitään tee!
Minä: Kiitos! Ensin alotellaan rinnalla uutta, katsotaan mihin se johtaa. Jos ottaa tuulta siipiensä alle, niin tästä voi syntyä jotain ihan uutta
Kaveri 3: minulla yritys on vasta varhaisteini, täyttää ensi syksyllä 12 vuotta. samaa miettinyt onko tässä enää järkeä kun osaamista ei arvosteta ja tarjotaan palkkioita, joista ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa…
Kaveri 4: Lähdetkö luettelobisnekseen?
Minä: NN, juurikin näin, ammattitaito lisääntyy, mutta palkkiot laskee. Ei järkevä yhtälö. Julkistetaan kun saadaan aikaan jotain konkreettista. Tänä vuonna kuitenkin. NN, loistava idea! Voisin kyllä perustaa tuonkin alan puljun, kokemusta on viime aikoina kertynyt
Kaveri 5: Hienoa Tanja-Huimapää!
Minä: Rohkeutta ja sisua ei puutu, mitäs muuta yrittäjä tarviskaan 🙂 Kun aloitin yrittäjänä, ammattitaito oli jo hankittuna, vain yrittäjyys oli uutta. Nyt yrittäjyydestä on tarpeeksi kokemusta, aika hankkia siis taas uusi ammattitaito 🙂
Minä: Tämän alan työt eivät valitettavasti parane, mutta hienoa jos sinullakin on uusia kuvioita mietittynä! Kukahan nämä tämän alan työt jatkossa tekee, kysyn vain… työsuhteisia ei enää kohta ole, ammattifreet häipyvät laskutaitoisina markkinoilta.
Minä: Juuri näin! Ja itse mietin, että onhan se kamalaa “heittää hukkaan” kahdenkymmenen vuoden kokemus, josta 14 yrittäjänä, mutta toisaalta kun mulla on sinne eläkkeelle aikaa enemmän kuin takana on vuosia, niin on syytä vetää johtopäätöksiä…
Minä: Sen verran ylpeä pitää osaamisestaan ja ammattitaidostaan myös olla, että tekee vain parhaille asiakkaille töitä ja käyttää muun ajan ihan muihin töihin.
Media-alan palkkiotodellisuutta 2014
Minä: Päivän tarjous: 200 e koko päivän työstä.
(Ja tiedoksi kaikille ei-yrittäjille: mun firman kulut on tuon verran joka päivä, vaikka en mihinkään liikahtaisikaan. Ei sisällä omaa palkkaa.)
Kaveri 3: 200 euroa päivä -tarjous on kyllä kovan luokan ammattilaiselle ala-arvoinen ja loukkaava, vaikka kuinka on tietoinen tämän hetken surkeista palkkioista ja “avustajabudjeteista” lehdissä, on tuota kyllä vaikea olla ottamatta henkilökohtaisesti (vaikkei sitä henkilökohtaiseksi loukkaukseksi takuulla ole tarkoitettu vaan tilanne vaan on mikä on… ja tuollaisten summien tarjoaminen hävettää monia tilaajiakin, mutta summat eivät ole heidän sanelemiaan..)
Minä: Näinpä. Kyllä tuotakin hävetti ja ymmärsi etten sillä työtä suostunut tekemään. Mutta on ihan mahdotonta edes harkita ottaa vastaan työtä, josta ei jää käteen mitään. Kannattavampaa jäädä kotiin kuin matkustaa 480 km.
Paljonko on paljon?
2025: Välihuomautuksena: Siinä missä tuosta 200 € palkkiosta ei olisi jäänyt itselle mitään, niin siitäkin on menty aina vain alaspäin. Kappaleen alussa mainitsemani 18 € päivän työstä on tätä päivää ja sellaisia palkkioita kehdataan tarjota. Haluaisinpa nähdä kuka tekisi edes palkkatyötä tuolla liksalla.
Jatketaan keskustelua journalismista ja palkkioista
Kaveri 6: Samansuuntaisen manööverin tehnyt itse. Uutta firmaa en tosin tarvitse, mutta monilta osin “lehdistö” saa olla ja mennä minne sitten onkin menossa. Varsinaista journalismia en ole juuri pariin reiluun vuoteen enää tehnytkään. Aika näyttää.
Kaveri 3: Minä vielä toistaiseksi sinnittelen lehdistön ja journalismin parissa mutta muut suunnitelmat raksuttavat takaraivossa koko ajan, entistä vähemmän on asiallisesti maksavia asiakkaita joka vuosi…
Minä: Vähiin käy ennenkuin loppuu… Tykkään tästä työstä ja aion pitää hyvät asiakkaat, mutta kun on muita bisneksiä rinnalla, ei tarvitse edes harkita tekeekö jonkun keikan liian pienellä palkkiolla nälissään. Periaatteesta en suostu polkuhintoihin, se vain johtaa entistä halvempiin hintoihin, eikä siinä ole mitään järkeä. Työnteosta pitäisi saada tuloja, ei kuluja. Mutta vähissä alkaa kyllä olla ne, jotka maksavat edes jotenkin asiallisesti. Tää muutos on tapahtunut ihan vuoden sisään. Ja kaukana ovat ne ajat kun sai laskuttaa aidon yrittäjän tavoin oman hinnastonsa mukaisesti. Kaikille joutuu tinkimään.
Kaveri 6: Sehän tässä jarruttelee takaraivossa että vaikka kaikki merkit ovat olleet ilmassa jo vuosia (ja faktat omassa laskutuksessa) niin identiteetti on päässyt kasvamaan ton journalismin ja toimittajuuden ympärille liikaakin.
Minä: Niinhän se on. Siksi meitä onkin niin helppo riistää. Juuri aamulla ajattelin, että on se hauskaa kun me käydään tekemässä kehitysmaissa juttuja riistotehtaista ja sitten myydään ne jutut pilkkahinnalla suomalaisille mediataloille. Mut hei, mehän harrastetaan vain hyväntekeväisyyttä, niinhän meidän kuuluu tehdä! Mutta oon phtinut tätä pitkään ja miettinyt, että kyllä tää työ myös on antanut tolkuttoman määrän taitoja ja valmiuksia vaikka mihin ammatteihin. Paperilla ei ole mitään, mutta ei yrittäjänä todistuksia tarvi.
Kaveri 3: totta, Tanja ja jo sekin, että on yrittäjänä edes tähän asti selvinnyt (ja töitä) riittänyt on kyllä aikamoinen näyttö paitsi ammattitaidosta myös idearikkaudesta, luovuudesta,sinnikkyydestä ja uskosta omiin kykyihin!
Kaveri 7: Puhutte niin totta, arvon free-kollegat. Minäkään en enää heittäytynyt uudelleen freeksi, koska vapailla on tänä päivänä kertakaikkiaan niin puun ja kuoren välissä -olo, että sitä ei vaan enää taivu siihen. Onneksi mun irtisanominen peruutettiin viimeisenä päivänä ja löysin itseni XXXlehdestä. Onneksi, onneksi ja onneksi. Toivon kaikille freekuille ihan hurjasti voimia ja onnea näinä sikakovina aikoina. Musta on hienoa, että arvostatte ammattitaitoanne niin paljon, että ihan kaikkeen ei tarvitse suostua. Mutta nyt niitetään sitä medianomi-ylikoulutustarjontaa..ja näitä natsisin taisteluita.
Minä: Sekin on totta. Harva yritys tekee 14 voitollista vuotta peräkkäin, heti ensimmäisestä alkaen. Vaikka aloittaa puhtaalta pöydältä velat niskassa. Mutta nyt kun liikevaihto on kääntynyt niin hurjaan laskuun, eikä mikään myynti- ja markkinointityö auta, on aika tehdä yrittäjämäisiä ratkaisuja. Ja näillä vuosilla tietää kyllä osaavansa, vaikka välillä kyykyttävät toimeksiantajat saavatkin itsetunnon matalaksi. Tällä myyntityön määrällä ja sitkeydellä olis rikastunut jo aikapäiviä sitten jollain muulla alalla. Vaikka myymällä jääkaappeja eskimoille.
Minä: Siis NN:lle toi edellinen, mutta totta turiset sinäkin NN. Siinähän niittävät sitten mitä kylvävät kun tappavat lypsävän lehmänsä näillä naziseilla.
***
Tasan vuosi sitten olin Sri Lankassa. Nyt Ulkolinjan dokkaria katsoessa muistui kyllä mieleen kuinka ihmiset vetosivat “älkää unohtako meitä”, vaikka eivät halunneetkaan sodasta puhua.
– Työhön liittyy tuokin ja näin jälkeen päin voin sanoa, että tuohon lauseeseen tiivistyy yleinen yhteinen toive kaikilla kriisialueilla: Ettei muu maailma unohda.
Journalistien toivotaan vievän viestiä eteen päin.
Tämän lauseen olen kuullut monessa paikassa.
Kääntöpuolena on se, että meidän pitää pystyä taustoittamaan työmme niin huolellisesti, että voimme tarkistaa taustat ja tietojen paikkansa pitävyyden.
Pintaraapaisujournalismissa toimittajalla ei ole mahdollisuutta perehtyä aiheeseen ja rakentaa sellaisia verkostoja, että voisi luottaa haastateltavan antavan oikeellisia tietoja.
Kuvaajan on voitava varmistaa, ettei eteen rakenneta lavastettuja tilanteita huomion tavoittamiseksi.
Tähänkin liittyy ylempi keskustelu samalta päivältä. Laadukas journalismi vaatii taloudellista panostamista. Parin sadan palkkiolla ei voi tehdä kuukausien taustatyötä, ei edes päivien.
2015 Helsinki
Miksi meili kaatuu nykyään joka iltapäivä?
Juuri kun pitäisi vastata ihmisille sitä sun tätä. Kohta pitää häippästä työpöydän äärestä.
Että palataan sitten niihin meileihin maanantaina. Nih.
***
Tässä välissä oli tyhjä päivitys eli ilmeisesti teksti on kadonnut jonnekin, kuten Facebookissa toisinaan käy. Tämä on silti mainittava, koska kaverin kommentti nauratta edelleen:
“Aivan uusi näkökulma!”
Toisen kaverin kommentti tosin herättää kysymyksen onko tuossa joskus lukenut jotakin:
“Ihanteellinen tavoite, mutta mitä tuo vaikuttaa käytännössä? Jos näet talossa oven selällään auki, älä kävele sisään äläkä kahmaise kainaloosi rouvan timantteja eteisen pöydältä.”
***
Poikkeanpa naapurisaarella.
(Otaksun puhuneeni Helsingin Lauttasaaresta.)
***
Pelleillään Sirin kanssa
2016 Helsinki
Flunssa täyttää huomenna viisi viikkoa ja tänään se on siirtynyt kaularauhasista leukoihin. Edistystä sekin. Onneksi eilen vielä leuat toimi, kun käytiin herkuttelemassa liiton vanhan hallituksen kanssa Finnessä. Vihdoin tuli sekin paikka testattua ja kyllä kannatti. Oli myös hauska nähdä porukkaa pitkästä aikaa. Ja sain viimein kiinnitytettyä kunniamerkkinikin meidän aikamme puhiksella.
***
Eilisen herkut: kurpitsakeitto, hirviwallenberg kera hymyilevän juureksen ja veriappelsiinisorbetti.
2025: Oho, mä siis olen syönyt Wallenbergia aiemminkin! Nimittäin pohdin asiaa viime kesänä peurawallenbergia Tampereella syödessäni. Tässä samalla ravintolasuositus yhteen meidän ikilemppariin: tsekkaa video!
***
This is waiting for pork from the grill. It’s brought from Paris few years ago (wine, not the pork), but we are hoping to bring new one on a stop-over in Paris when returning from Gwada.
***
Ja se ruoka
2017 Sydney
Täällähän tapaa tuttuja.
– Kuva ja teksti Ismon.
2018 Ubud
Tietääkö joku onko Espanjassa vai Ruotsissa vahvempi kuluttajansuoja? Noin niin kuin lentomatkustajan näkökulmasta? Olettaisin äkkiseltään, että Ruotsissa, mutta enpä tiedä kumman kuluttaja-asiamieheen olisin yhteydessä. Rita varmaan tietää?
Liittyy tähän: Apuja lentojen viivästyskorvauksiin
***
“Sovitaanko niin, että meidän perhe maistaa ensin, ja kerrotaan sitten, että voiko tätä syödä 
??
Tanja Mikkola: nyt sitä sitten voi ”jäljittää”…
“
Päivitys kuvineen on broileritilalliskaverini, kuten tägäämisestäni voi päätellä, mutta nostan senkin tähän, koska nyt meilläkin on kokemusta tuotteesta.
Meillä oli ennen Suomeen palaamista sellainen mielikuva, että täällä meillä olisi harvemmin varaa lihaan ja että söisimme pääasiassa edullista kanaa. (Tai siis broileria.)
Toisin kävi, olemme syöneet enemmän punaista lihaa, koska kana maistuu pääsääntöisesti oudolta. Onko suomalaiselle broilerille tapahtunut jotakin vuosien varrella? Vai onko kyse siitä, että olemme syöneet vuosia vähän luomumpaa kanaa?
Toistaiseksi ainoa, josta olen tykännyt, on ollut tämä Kariniemen broileri.
Jännää sinänsä, etten ole ikinä suosinut valmiiksi marinoituja ja ne takavuosien punaiset marinadit suorastaan puistattivat.
Kariniemeltä meillä oli joku korianterimaustettu ja se oli mielestäni oikeasti hyvää. Ostamme uudelleenkin.
Ihan vaan vinkkinä ilman mitään kaupallisia yhteistöitä.
(Toki voin tehdä testausmielessä yhteistyönkin Kariniemen kanssa tuonne ruokakanavilleni. Että jos joku kariniemeläinen sattuu tätä lukemaan, niin viestiä vaan tulemaan, jos on halukkuutta arvioituttaa eri maut vaikka Maustassa.)
2019 Belgrad
Lisää keskustelua journalismista, työn haasteista ja suomalaisista haastateltavina
Muistaakseni olen ollut kotona Belgradissa, mutta sillä ei ole niin väliä, koska tämäkin päivitys on kaverini Facebookista.
Haluan silti nostaa tämänkin tänne, koska liittyy paitsi journalistiseen työhön, myös kulttuurieroihin.
Erityisesti siksi, että sama asia on aina askarruttanut itseänikin.
Ja paluumuuttajana jopa ärsyttää.
Sattumoisin keskustelimme aiheesta viimeksi eilen kylässä käyneen ystävän kanssa: Miksi Suomessa kaikki pitää sopia viikkoja etukäteen, oi miksi?!
Kaverin päivitys:
“Oon menos Brysseliin ja pyysin tapaamista yhden isohkon organisaation johtajan kanssa. Kyse ensi viikosta. Hän on, että “tuu mihin aikaan vain” päivänä X.
Samaan aikaan Suomessa. Yritän tehdä lehtijuttua, johon haastattelen yhtä tutkijaa ja yhtä järjestöihmistä. Kummallakaan ei ole viikkokausiin aikaa puhua edes puhelimessa.
Tiedän kyllä et ihmisillä oikeasti on tosi kiire Suomessa, mut mietin mä tätäkin vähän. Kyse ei ole mistään arkaluontoisesta asiasta vaan noiden kahden ihmisen ihan ydinosaamisesta, josta pitäisi pystyä antamaan puhelinhaastattelu suunnilleen lonkalta.
Mä en tiedä, onko tää “kiire” joku suomalainen juttu, vai se, että suomalainen ei puhu toimittajalle helposti (Brysselin tapaaminen ei ole haastattelupyyntö tmv).
OIs kiva kuulla niiden kollegojen kokemuksia, jotka tekevät koko ajan töitä useammassa maassa. Tai ylipäätään elävät. Onko kaikilla niin hirwee kiire koko ajan kuin suomalaisilla? Hanna ? Tanja ? Päivi ?”
Vastaukseni:
“Ei ole montaakaan päivää kun kirjoitin ulkosuomalaisten ryhmään kysymykseen ”mitä ET kaipaa Suomesta” vastaukseksi, että sitä kun ihmisten kanssa pitää sopia kaikki kuukautta etukäteen.
Pätee sekä töihin että kavereiden tapaamiseen.
Kovin monia kavereita ei viitsi edes enää kysellä tapaamiseen, koska kokemus on osoittanut, ettei se onnistu meidän kuukauden mittaisella Suomen visiitillä.
Vähän vaikea uskoa, että ihmisillä olisi oikeasti niin kiire, vaikka olen tehnyt itsekin aikoinaan 60-100 tunnin työviikkoa.
Siinä ulkosuomalaisten ryhmässä tuli todetuksi, että ruotsalaiset on samanlaisia, mutta muualla spontaanit tapaamiset onnistuu.
Jouduin odottamaan yhtä haastattelua täällä Serbiassa todella pitkään, mutta tuolla haastateltavalla on luentoja pitkin maata iltaisin päivätöiden päälle.
Yleensä kaikki haastateltavat voi tavata tyylillä nähdään huomenna.
Ja kaverit horjahtamalla sisään kulmakuppilaan.
Eipä tarvi kalenteria kun kaikki tapahtuu samalla viikolla.
Ja täällä haastateltavat auttaa löytämään lisää haastateltavia.
Tai heittää keikalta seuraavalle keikalle kun nyt sattuu muutenkin olemaan menossa heti siihen parinkymmenen kilometrin päähän.
Joten kyllä, havaintosi on oikea, kiire on kovin suomalainen ilmiö.
Kuin myös se, ettei auteta toisia.”
*
En lainaa ketjua enempää, koska osallistujina oli kaverin kavereita ja keskustelu tosiaan hänen seinällään. Tuossa oli kuitenkin pitkä keskustelu, jossa monen ajatukset vastaavat omiani.
Kuten se, kuinka kiire on osa suomalaista “tärkeyttä”.
Mutta miksi me rakennamme itsellemme sellaisen elämän, jossa kaverin kanssa kahville meneminenkin pitää sopia kuukauden päähän ja varata sille erikseen aika kalenterista?
Tämä on se mikä itseäni minimalismia harjoittavana vaivaa.
Älä ymmärrä väärin, olen saanut osani minuuttiaikataulutetusta (oikeasti minuutti!) elämästä ja ehkä juuri siksi en sellaista enää halua. Siksi teen tietoisesti töitä sen eteen, että minulla olisi aikaa kivoille asioille, spontaaneille tapaamisille ja ihan vain joutenololle.
Yhtä kommentoijaa haluan lainata, koska siinä kiteytyy hyvin monen ajatukset: Suomessa kiire on identiteettikysymys. Täällä pitää näyttää olevansa kiireellinen jotta on tärkeä omissa ja muiden silmissä vaikka juoksisi paikallaan, kuten niin monet tekevät.
2021 Belgrad
Oli hyvä päivä ja hyvä työviikko.
Sen päätti jälleen kerrran suru-uutiset.
Tuli vähän shokkina.
Lepää rauhassa L.S.
– Koska tämän päivän keskustelut eri vuosilta liittyvät näemmä vahvasti ammattiin, mainitaan tässä, että kyse oli kollegasta, pitkän linjan freelance-journalistista.
***
Maista Milano!
Maistuuko milanolaiset ruuat?
Minulle ei, lukuisista yrityksistä huolimatta.
Viime reissulla onnistuimme sentään löytämään maittavaa sapuskaa, vaikka se ei ihan paikallista ollutkaan.
Lue tästä mitä tahansa alla Milanese.
Buon appetito!
2022 Belgrad
Ei keskustelua journalismista, mutta työperäistä tällainenkin uteliaisuus:
Mua on aina houkuttanut kokeilla miten tämä toimii. Testasin. Mindgames.
Ajattelin, että tämä olisi hauskaa. Ei ollut.
Surullista. Tämä tyyppi ei tainnut saada sitä kahta senttiäkään käyttämästään ajasta. Toivottavasti edes oppi jotain.
Lue jatko kommenteista.
Toisin kuin tuossa kirjoitan, en jaa kuvakaappauksiani kommenteista.
Yksinkertaisesti siksi, että niitä on niin valtava määrä.
Kyseessä oli oli Instagramissa yksityisviestinä lähetetty huijausyritys.
Tiedättehän: nuori kaunis nainen tarjoaa loistavaa sijoitusmahdollisuutta.
Tiivistettynä: Vedätin viestijää nähdäkseni miten tuo toimii. Erinäisistä yksityiskohdista pystyin päättelemään, että viestien taustalla on nuori mies kehittyvästä maasta.
Kun tälle lopulta selvisi, että olin huijannut huijaria, hän lähes itki. Tai kenties itkikin.
Epätoivo paistoi läpi, hän oli uskonut minun uskovan hänen hahmoonsa. Kun hänelle selvisi, että olen nainen, hän alkoi puhutella minua tittelillä “Ma'”
Viestejä ei siis kirjoittanut botti, vaan rikollisten jollakin senttipalkalla värväämä nuorukainen.
Hän tienaa sillä, että lähettää tavoittamansa ihmiset eteenpäin varsinaiselle huijarille.
Oletettavasti seuraava vaihe olisi ollut rahan lähettäminen niitä “tuottavia sijoituksia” varten.
En kuitenkaan jatkanut pidemmälle eli jatkanut keskustelua tätä värväriä ylemmälle taholle.
Siltikin, tärkeää olisi saada nämä varsinaiset rikolliset tuomiolle. Mahtavatko kaikki näistä värväreistä edes ymmärtää mitä he tekevät vai kuvittelevatko tekevänsä laillista buukkausta. Surullista.
Kommentoin tätä alkuperäisessä ketjussa englanniksi:
This is so freaking sad.
As you see, I used idiotic English to play stupid but I got caught.
What happened?
He started calling me Ma as young gyus in the 3rd World countries do to respect older women.
How can we bring this shit to the end? These guys are hired to chat for these frauds to success.
They earn pennies for leading people to the bullshit sites.
If you have any idea how to end this shit, please tell me.