18.3. paikan vaihtelua hippulat vinkuen

Paikan vaihtelua tiuhalla tahdilla, ainakin sitä on 18.3. ollut – ennen kuin jämähdimme pandemia-ajan Belgradiin ja lock downiin.
Peräti kolmena vuonna tänä päivänä olen ollut kolmessa eri kaupungissa. Maata tosin vaihtanut ilmeisesti vain kerran; Espanjan Melillasta (takaisin) Marokkoon.

Omanin työreissulla ajelimme työparin kanssa pitkin poikin ja Brasiliassa taas matkasimme toisen työparin kanssa bussilla Riosta Sao Paulon kautta Joinvilleen vankilaan (ja takaisin seuraavana päivänä).
Se on kuulkaa pitkä matka se.

18.3. paikan vaihtelua hippulat vinkuen

paikan vaihtelua

2009 Tampere

tekee paperihommia kun kuvat tuli jo tältä päivältä tehdyksi, jee!

*

sitten pisti asiakkaalle meilin joka oli tarkoitettu kollegalle. enkä sanonut ihan nätisti. AAARGH!! Missä on peruuta-nappi???

2012 Helsinki?

lavantautirokote nro 3 otettu. Sit vielä jokunen tunti töitä päälle.

*

olis iloinen jos ei aina iskua flunssa työreissuun lähtiessä. Joten syön kourallisen raakaa inkivääriä ja toivon parasta.

Iskua? = iskis

*

onkohan pää hiukan ylikierroksilla kun unohtaa pankkitunnuksensa, joita ei ole missään paperilla kun ne on tähän asti muistanu. No, jospa alan pakata, että muistan ottaa edes suunnilleen kaikki työkamat mukaan, ennen kuin pää tyhjenee kokonaan.

2013 Helsinki?

Mitä ihmettä toi Sipilä jeesustelee Finnveran rahoituksesta?? Onneksi se ei niistä oikeasti päätä, terveisin kaksi kertaa Finnveran tuella investoinut yrittäjä.

*

European Federation of Journalists – EFJ
Hungarian National Day 15/3 – Brussels protest for Press Freedom.

On 15 March 2013, Hungarian National Day, a crowd had gathered in the centre of Brussels to protest against contentious changes of the Hungarian constitution. The EFJ joined the action standing up for press freedom.

*

Hauskalta kuulostaa, erityisesti tuo kynttiläuinti, mutta mä taidan tyytyä poltteleen kynttilöitä vain kotona.

(Teksti on lainaus Earth Hourin sivuilta)

Kynttiläuintia ja musiikkia Pyynikin uimahallissa Earth Hourissa 23.3.2013

Tampereella on mahdollisuus tunnelmoida kynttiläuinnilla Earth Hour –ilmastotapahtumassa Pyynikin uusitussa uimahallissa lauantaina 23.3. kello 20.00–22.00. Uinnin lomassa voi nauttia myös livemusiikista, jota esittävät Laura Moisio ja Duo Hurme uimahallissa kello 20.30 – 21.30.

Maksuttoman kynttiläuinnin tarjoaa kaupungin liikuntapalvelut ja elävän musiikin kaupungin kulttuuripalvelut. Keikkoja voi seurata myös katsomosta, sielläkin tavalliseen tapaan vain uimavarusteissa.

Earth Hour on WWF:n ideoima maailman suurin ympäristötapahtuma, jossa ihmiset eri puolilla maailmaa ilmaisevat huolensa ilmastonmuutoksesta sammuttamalla valoja sekä osallistumalla tilaisuuksiin. Tampereella myös Tampere-talo, Särkänniemen elämyspuisto sekä Kauppakeskukset Duo ja Koskikeskus osallistuvat Earth Houriin sammuttamalla valojaan.

*

Naurattaa niin että tulee pissa housuun. Sisältää myös tunnetun kohtauksen kännisestä raksamiehestä

(2025: Tässä oli hauska video, jota en saa linkattua tänne.)

*

paikan vaihtelua

Paikan vaihtelua Brasilian tyyliin

2014 Rio de Janeiro & Sao Paulo & Joinville

Vähän jännitti keikalle mennessä tuleeko ongelmia kun poliisi tappoi eilen favelassa asuvan naisen. Mutta hengissä selvitty poliisin työtä seuraamasta Tijucan favelasta. Illalliseksi kaupasta salamia ja juustoa. Vähän töiden järjestelyä, kuvien siirtoa ja toivottavasti myös pari tuntia unta ennen bussimatkaa Sao Pauloon. Lähtö klo 5, nyt 0.00. Huomenna pari teollisuuskeikkaa ja sitten yöbussilla Joinvillen vankilaan.

*

Puolisen tuntia unta takana, nokka kohti Sao Pauloa. Tajusin juuri että nukun tällä tietoa seuraavan kerran sängyssä lauantain vastaisena yönä. Sitä ennen on koitettava torkkua jotenkin busseissa ja lennoilla.

*

Bussissa on wifi, jihaa! Vielä kun olis pistorasia ja suihku, niin kyllähän näissä hyvin eläisi loppuviikon.

*

Pieniä mutkia matkassa, ei saatukaan haastiksia Sampasta. Muutaman tunnin odottelun ja soittelujen jälkeen päätettiin jatkaa kuitenkin suoraan Joinvilleen ja nukkua siellä. Vielä on toivoa saada puuttuvat haastateltavat torstaina Riosta ennen Suomeen lentoa. Alkais olla loman tarpeessa. Mutta onnistuin myös nukkumaan ensimmäisen kerran eläissäni bussissa Rio -Sampa.

Paikan vaihtelua Omanissa

2015 Wadi Ash Shab & Muscat & Sohar

Wadi ash shab koluttu.

Hieno patikointipaikka, mutta jos on yhtä korkeanpaikankammoinen kuin minä, niin paikka on enemmän henkinen kuin fyysinen haaste. Louhikon ylitys kyllä kävi hyvästä treenistä ja tunnin kiipeilyn jälkeen piti vielä uida 600 metriä katsomaan vesiputousta. Olin liian hapoilla uimaan lopuksi tunnelin läpi, mutta Mirva kävi perillä asti. Valitettavasti en saanut kameraa perille asti, vaan piti jättää se uintiretken alussa odottamaan kalliolle. Yritettiin kyllä kiertää vuorta pitkin, mutta viimeiset metrit osoittautuivat liian vaikeiksi laskeutua, joten palattiin vesiuoman ääreen.

*

Vuokra-auto ja me kolhuitta takaisin Masqatissa. Sitten etsimään kyytiä Sohariin.

paikan vaihtelua

*

Our home for this night

paikan vaihtelua - Sohar, Oman

*

paikan vaihtelua - Sohar, Oman

*

Työpari Mirvan päivitys: Couchsurfing with an Omani family! Or more like floor-surfing.
We are learning lots about the culture from our lovely host.

2016 Helsinki

Juuri kun edellisviikonloppuna kanelijätskiä tehdessäni tulin maininneeksi kokeilevani seuraavaksi matchajädeä, niin sellaisen resepti on uusimmassa Koti & keittiössä.
Meidän kotikeittiömmehän on ihan trendien harjalla! Cool (as ice cream)!
(Vai vaklaako Allerin toimitukset meidän fb-tilejä…hmmm…)

ruokaresepti

*

Joskus olen hämmentynyt.
Olenko yrittäjä vai duunari, vai olemmeko me vain kaikki samanlaisia, toivomme ansaitsevamme leipämme pöytään.
Ajaako meidän yrittäjien oma järjestö oikeasti asiaamme?

Suomen Yrittäjät

17. maaliskuu 2016  · 

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus kommentoi päivän yhteiskuntasopimusuutisia hetki sitten MTV:n Seitsemän uutisissa. Aiemmin päivällä ratkesi, että yhteiskuntasopimus ei kaatunut. Järventaus totesi, että on hyvä, että kilpailukykyyn tulee pienehkö parannus. Hän huomautti, että nyt alkavissa neuvotteluissa tavoitellaan vajaan kolmanneksen kavennusta kilpailukykyvajeeseen. Hän muistutti, että jos hallitus toteuttaisi hallitusohjelmaan kirjatut lakimuutokset paikallisen sopimisen laajentamisesta, koko vaje saataisiin kurotuksi umpeen. Paikallisen sopimisen laajentaminen on Suomen Yrittäjien pitkäaikainen tavoite. Hän korosti, että siinä kyse on sopimisesta. “Jos yhteistä näkemystä ei löytyisi, mentäisiin työehtosopimusten mukaan.”

*

Kertokaas kirppareita harrastavat ystäväni, minkä ihmeen takia monet tavarat menee paremmin kaupaksi jos maksuvälineenä on rahan sijaan kahvi tai suklaa?
Eikö se ole lisävaiva käydä ostamassa se kahvipaketti erikseen, kuin vain maksaa se vitonen?

Tuntuuko se jotenkin halvemmalta kun vaihtaa toiseen tuotteeseen? Ruokaostosten yhteydessä hankittua suklaalevyä ei huomaa kokonaissummassa, toisin kuin kantaessa rahan erikseen johonkin töölöläiseen porttikongiin?

Halutaanko siitä kirppisostoksestakin S-bonukset ja sen vuoksi pitää hakea smarketista se kultamokka vaihtariksi?

Vai onko nuo maksuvälinekahvipaketit jotakin perheestä toiseen kiertäviä parasta ennen 2009-gourmeita, joita ei ole koskaan tarkoituskaan konsumoida?

*

Fiidi on täynnä kuvia viini- ja olutlaseista, vieläpä terasseilta. Onko nyt kevät, onko nyt joku loma, mistä mä oon paitsi? Mullekin heti tänne nyt lansonia ja terasseja!

*

Lohipäivä. Piti tulla risotto eiliseen perunasopan liemen jämään, mutta eipä ollutkaan risottoriisiä. Tehdään sitten basmatia. Voihan senkin keittää siihen liemeen. Valkkarikin oli päässyt happanemaan, mutta onneksi oli viime viikonlopulta jäänyt kuoharin pohja, saa siitäkin marinadin.

kotikokkailu

Paikan vaihtelua Espanjasta Marokkoon

2017 Melilla & Beni Ansar & Fès

Ah, those Españoles, they do know how to be loud.
Maybe that is the reason I love it here.

*

Just in case: (Btw Justin Case would be perfect alias for me) If you don’t hear from us, we have been imprisoned in Morocco border between Spanish border of Melilla and Morocco Beni Ansar.

They were quite curious of my profession. No understanding for journalists on holiday.
Getting so tired of this s**t, if you are a nurse, are you really questioned of doing your job abroad?!

I’ll continue my work, shout out loud what I do. No reason to lie.
Just wanna make the world better.
And we journalists sometimes need a holiday too!!!! Hay border control!

2018 Ubud?

Muistaakseni olimme tällöin Balilla, mutta olin jakanut juuri ilmestyneen Moottori-lehden Siperian junamatka-artikkelimme.

Tuorein juttumme vähän pidemmästä junamatkastamme syksyltä:

Elämäni tähän asti paras retriitti! Kauan siitä tuli kyllä haaveiltuakin, ennen kuin löytyi tarpeeksi aikaa toteutukseen.
Voisin tehdä saman heti uudelleen!

Kuukauden junamatka – Siperia opettaa kärsivällisyyttä

2019 Belgrad

Täällä mullassa on tosi kiva möyriä ja mennä sit rapsutettavaksi.

Belgrad

2020 Belgrad

Serbian kansallisteatteri ja Belgradin ooppera striimaa nyt näytöksensä ilmaiseksi.
Mitäs kivoja juttuja te tiedätte, joista voisi olla apua kotona käkkiessä?
Heittäkää kommentteihin!

Mulla on nyt alkuun tämä yhteistyökumppanini maksuton webinaari.
Mietin mitä muuta voisin kehitellä.

Kaikista kolmesta blogistani löytyy tietysti ilmaista lukemista:
Minimalismia ja hidastelua (sopinee hyvin tähän aikaan): www.minimaattori.com
Matkailua (no okei, vaikka nojatuolimatkailua nyt) www.pleasebeseatedfortakeoff.com
Etäyrittäjyyden ja passiivisten/paikkariippumattomien tulojen rakentamista ja pienyrittäjän markkinointia: www.creastockfi.wordpress.com

*

paikan vaihtelua - Belgrad

(Instagram-muisto)

2021 Belgrad

Rokotekutsu napsahti huomiselle, jes!
Pääsemme siis piikille jossakin sijalla kaksi miljoonaa. Eipä hassumpaa.
Olisin kyllä ottanut mieluummin jonkun muun kuin Astra Zenecan, mutta sellaiset ovat nyt valinneet meille.
Noh, ainakin sillä luulisi saavan matkustusluvan EU-alueelle nopeammin kuin kiinalaisella tai venäläisellä.

Kommenteissa moni oli olettanut, että puhun veritulppariskistä, joten laitan tähänkin yhden vastaukseni:

sanoinkin tuolla kommenteissa jo, etten siis pelkää veritulppaa, vaan aiempien testien mukaan AZ:lla on huonoin suoja, eikä se tehoaisi muuntoviruksiin. Toisin sanoen sen antama suoja tämän hetken tilanteessa on sellainen, ettei se tuo mahdollisesti muuta kuin katteetonta turvallisuudentunnetta.

Haluaisin rokotteen, jonka kanssa voisi lähteä joskus ihmisten ilmoille suht vapaasti miettimättä saako koronan heti kun yli vuoden kotona käkkimisen jälkeen lähtee johonkin.

Mutta ei auta kuin luottaa, että se jotenkin tehoaa. Ilmeisesti uusimpien tietojen mukaan se olisi kuitenkin pelättyä tehokkaampi.

*

Se olisi taas yksi kurssi loppusuoralla. Mitä sitä seuraavaksi opiskelisi? Vai pitäisikö vähän taukoa, niin saisi väliin lyhyempiä päiviä.

*

paikan vaihtelua

Instagram-muisto

2022 Belgrad

Kumminkin teitä kiinnostaa Belgradin baarit rafloja enemmän, niin tässä olis nyt sit listaa niistäkin.

Edellisessä postauksessa kerroimme missä Belgradissa kannattaa syödä. Tässä kerromme missä kannattaa huuhdella kurkkunsa.
Baarejakin löytyy moneen makuun: jazz-mestoja, baarilauttoja, kattoterasseja, korttelikapakoita, levykauppoja baaritiskeineen…
Belgrad on kaikkea tätä!

Lue tästä 15 paikallisvinkkiä ja poimi talteen, jos suunnittelet matkaa Belgradiin!

#belgrad #serbia #pleasebeseatedfortakeoff

15 Belgradin baaria – kulttuurikapakoista kattoterasseille

*

ruokamatkailu - serbialainen ruoka

Instagram-muisto

2023 Belgrad

serbialainen viini

Instgram-muisto tämäkin. Harmillisesti näissä ei tallennu tekstit mukana, mutta tässä kuvassa on WSET-kouluttajani Ljubica Radanin omaa viiniä.

2024 Belgrad

paikan vaihtelua

Instasta tämäkin, mutta kuvattu jo vuosia aiemmin Balilla. Oma sijaintini on muistaakseni Belgrad.
2024 lentelin Suomen ja Serbian väliä, enkä muista enää edes vuotta myöhemmin tätä postausta kootessani milloin olin kummassakin maassa.

Leave a reply

Scroll to Top