12 yön risteily Sydneystä Fidžille

Risteily Sydneystä Fidžille ei kuulunut alunperin maailmanympärimatkamme suunnitelmiin.
Tyynenmeren saarivaltioihin sen sijaan olimme haaveilleet matkaavamme.
Aika nopeasti selvisi, että lentohinnat ovat paitsi järjettömät, monia reittejä lennetään harvoin.

Risteily tulisi kokonaisuudessaan huomattavasti edullisemmaksi kuin lennot ja majoitukset erikseen.
Päätimme mahduttaa matkaamme pienen luksusosion.

Haaviimme osui varsin kohtuuhintainen Royal Caribbeanin 12 yön Etelämeren risteily. Vanhoina risteilyfaneina emme pistäneet pahaksemme parin viikon laivamatkaa. Ostimme matkan Sydneystä Fidžille ja takaisin Voyager of the Seas -aluksen kyytiin.

Ensimmäiseksi rantaudutaan Ranskaan

Risteily Sydneystä Fidžille lähtee vastapäätä kuuluisaa oopperataloa iltapäivällä 30. tammikuuta 2017.
Parin päivän merimatkan jälkeen ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Ranskassa, tarkemmin sanottuna Ranskan kuuluvan Uuden-Kaledonian pääkaupungissa Nouméassa.

Satamasta riippuen laivasta poistutaan joko tavalliseen tapaan nostosiltaa pitkin tai pienemmissä satamissa pelastusveneiden kyydissä. Nouméan satama on tarpeeksi iso suomalaisvalmisteisen aluksemme kiinnittyä laituriin, joten saatamme astua laivasta suoraan maihin ja lähteä kaupungille.

Nouméa on kohtuullisen viehättävä pienehkö kaupunki, hengeltään enemmän polynesialainen kuin ranskalainen. Kiertelemme katselemassa kaupunkia, jossa ei varsinaisesti ole mitään erityistä nähtävää.

Innostumme shoppailemaan. Molempien vaatevarasto kaipaa hieman täydennystä, joten pieni putiikki saa meistä asiakkaat. Ystävällinen henkilökunta puhuu englantia, joten emme joudu koettelemaan ranskan taitojamme. Sitä paitsi Uuden-Kaledonian ranskasta on sanottu, että se on aika paksua, joten ymmärrysvaikeuksia olisi varmasti ollut.

Emme vaeltele valtateitä, vaan ennemminkin pikku katuja. Lopulta päätämme palata laivalle. Ensin kuitenkin otamme satamaravintolassa parit ranskalaiset punaviinit, ensimmäiset pitkään aikaan.

Satamissa laivan henkilökunta pystyttää pienen katoksen joko nostosillan tai pelastusveneiden käyttämän laiturin päähän. Näin matkustajien on helppo suunnistaa oikealle kohdalle, vaikka suuntavaisto ei kertoisikaan, mistä maihin on astuttu.

Katoksen kohdalla on usein myös laivan valokuvaaja ottamassa maksullisia matkamuistokuvia sisään astuvista matkalaisista. Samassa kohdassa tarkistetaan myös maihinnousukortit. Sisällä laivassa on lisäksi turvatarkastus läpivalaisuineen – ei pelkästään terrorismin pelossa, vaan myös siksi, että laivaan ei saa tuoda maista ruokia ja juomia, ei edes vesipulloa.

Mystery Islandilla tepastellaan lentokentällä

Seuraava kohde on Vanuatulle kuuluva Mystery Island, aivan tämän lukuisista saarista koostuvan valtion eteläosassa.
Saari on asumaton, mutta risteilylaivan saapuessa se osoittautuu yllättävän kansoitetuksi.

Lähisaarten asukkaat tietävät laivojen saapumisajat ja saapuvat sankoin joukoin tarjoamaan palveluitaan.
Sinne tänne saarta kiertävien polkujen varsille on pystytetty kojuja, jotka myyvät pikkupurtavaa ja juotavaa. Monet saarelle bisnestä tekemään tulleet vanuatulaiset ovat pukeutuneet perinteisiin asuihin ja kuvan itsestään voi maksua vastaan ottaa vaikka hurjan, keihästä ja kilpeä pitelevän soturin vierellä.
Ostamme yhdestä kojusta juomat Australian dollareilla, joka luonnollisesti on täällä ja nyt aivan käypä valuutta.

Surullisempiakin tapauksia näkee. Erään polun varressa seisoo surkean näköinen laiha nuori poika lannevaatteessa, jonkinlainen viitta harteillaan ja kädessä päästä teroitettu keppi keihästä esittämässä. Juuri kukaan ei ota poikaparan kanssa soturiselfietä.
Raukka näyttää siltä, että haluaisi olla missä tahansa muualla, kuin tällä saarella ihmisten töllisteltävänä.
Pojan vanhemmat eivät ole tainneet kysyä hänen mielipidettään.

Saarella on kumma kyllä myös lentokenttä. Nurmipintaisen kiitoradan vieressä seisoo puinen rakennus, jonka seinässä kyltti kertoo, mihin on laskeuduttu. Lentoliikennettä ei liene liian kanssa ja risteilykansa vaeltaa pitkin kiitorataa, kun kerrankin mahdollisuus sellaiseen on. Niin teemme mekin.

Mystery Island on kaunis, mutta melko nopeasti kierretty ja katsottu. Lähdemme takaisin laivalle.
Tänne luonnollisestikaan risteilyalukset eivät voi rantautua, joten menemme jonon jatkoksi laiturille odottamaan paikkaa pelastusveneestä.
Niiltä noustaan laivaan harppaamalla veneen laipion yli lähes laivan vesirajassa olevasta luukusta, mikä vaatii melko terveet jalat.

Saapuminen maailman ääreen

Merellä vierähtää jälleen tovi, jonka jälkeen saavumme Lautokan pikkukaupunkiin, ensimmäiseen kohteeseemme Fidžillä.
Nyt olemme itäisimmässä paikassa, jossa olemme ikinä käyneet, ja aika idässä ollaankin: Viti Levun saari, jolta löytyvät sekä Lautoka että pääkaupunki Suva, sijaitsee 178:nnellä itäisellä pituuspiirillä, kaksi astetta päivämäärärajasta.
Aikaeroa Suomeen on kymmenen tuntia.

Kuten kaikki risteilyvarustamot, myös Royal Caribbean tarjoaa pysähtymiskohteissaan mahdollisuden maksullisille retkille. Lautokalla kohteena on tietysti rannalla sijaitseva lomakylä. Ja kuten kaikilla risteilyvarustamoilla, myös RC:llä retket ovat hintavia.

Koska Lautokassa kuitenkin juuri rantaelämä on se juttu, niin jotenkin biitsille olisi päästävä.
Niitä ei ole aivan kaupungin tuntumassa, joten on turha kuvitella kävelevänsä paratiisirantaan sen muutaman tunnin aikana, jonka laiva sataman edustalla matkustajiaan odottaa.

Satamasta kuitenkin löytyy paikallisiakin yrittäjiä. Tarmokas rouva huutelee asiakkaita bussiinsa, jonka määränpää on yksi saaren rantaresorteista.
Hinta on kohtuullinen, joten hyppäämme kyytiin, samoin kuin bussilastillinen muitakin säästäväisiä risteilymatkustajia. Mukaan tulee myös Zita teineineen.
Rouva ajaa itse ja apuoppaana toimii nuori nainen, epäilemättä hänen tyttärensä.

Matka kulkee halki saaren maaseudun. Pelkästään bussin ikkunasta katsomalla tulee nopeasti selväksi, että Fidži on köyhä maa, ja niin se on virallisten tilastojenkin mukaan: Bruttokansantuote asukasta kohden on 4900 USD, kun se Suomessa on yli 43 000 USD. Ei tienvarren rakennuskanta mitenkään rähjäiseltä näytä, mutta vaatimattomalta kyllä.

Ajomatkan jälkeen ollaan perillä ja astelemme peremmälle. Olemme lomakylässä, jonka julkisille alueille myös ulkopuoliset ovat tervetulleita.
”Bule”, eli tervetuloa, kajauttaa portilla seisova iso ystävällinen ovimies leveästi hymyillen. Olemme olleet hieman jännittyneitä siitä, mitä tuleman pitää, mutta olo alkaa heti tuntua rennommalta.

Kävelemme alueen halki rantaan ja sydänalaan iskee vau-elämys. Olemme nyt maailman kaikista paikoista Fidžillä, Melanesiassa, ja edessämme kimaltelee heti valkoisen hiekan takana eteläinen Tyynimeri.
Tuntuu, kuin olisimme maailman äärellä, ja tavallaan olemmekin.

Rantaelämää Fidžillä – edes hetken

Vaan mitäpä tässä toljottamaan!
Lähdemme kävelemään rantaa pitkin ja koska meillä on uima-asut alla, pulahdamme hetken päästä kirkkaaseen ja suloisen lämpimään veteen. Vaatteet ja tavarat pitää jättää rantahiekalle ja vahtia niitä mereltä käsin, vaan tuskin täällä niitä rosvotaan.

Pyyhkeitäkään ei ole, kun laivan pyyhkeitä ei saa viedä laivasta ulos. Kesä kuitenkin kuivaa sen, minkä kasteleekin, myös märkien uikkarien kastelemat shortsit ja hameen.
Annamme kesän suorittaa rauhassa tehtäväänsä ja istahdamme rantabaariin oluelle ja viinille, yksi kummallekin.

Pikku hiljaa alamme vilkuilla kellojamme. Tästä pitäisi pikku hiljaa lähteä takaisin päin, jotta emme joudu liftaamaan seuraavaan kohteeseen odottamaan laivaamme. Bussikuskia ja tytärtä ei ole näkynyt saapumisemme jälkeen ja ohjeet paluumatkalle kokoontumista varten olivat kauniisti sanottuna niukat ja sekavat.
Pitäisikö meidän olla jossain ja koska? Onko muu seurueemme jo siellä?

Pieni paniikki alkaa jo kutitella selkäpiitä. Emme huomanneet kuskin ottaneen lukua matkustajista, joten hän ei tiedä, jos joku puuttuu. Ehkä Zita kuitenkin huomaa, ettemme ole matkassa ja etsintäpartio lähtee liikkeelle.

Lopulta näemme rouvan ja myös tyttären eräällä pienellä lomakylän aukiolla. He ovat selvästi sen näköisiä, että matkaan olisi syytä lähteä. Olisi tämän aukion voinut vaikka ilmoittaa alun perin kokoontumispisteeksi.

Koko kööri tuntuu kuitenkin pian olevan silmämääräisesti koolla ja paluumatka voi alkaa.
Perillä Lautokassa rouva kyselee matkustajilta, kuka haluaisi lähteä hänen kanssaan huomenna retkelle Suvasta, saaren pääkaupungista, joka sijaitsee saman saaren toisella puolella.
Osa matkustajista on innoissaan lähdössä mukaan, me tyydymme kiittämään ja hyvästelemään kohteliaasti.

Risteily Sydneystä Fidžille saavuttaa ääripisteensä

Risteilyn toiseksi viimeisin ja kaukaisin pysähtymispaikka on siis Fidžin pääkaupunki Suva.
Se tosiaan sijaitsee samalla Viti Levun saarella kuin Lautoka, eikä Viti Levu ole valtava, noin 10 000 neliökilometriä.

Niinpä tuntuu erikoiselta ajatukselta risteillä koko yö Lautokasta Suvaan, kuten me teemme.
Tässä kohdassa risteilykulttuuri näyttää ehkä kaikkein epäekologisemman puolensa.
Valtava laiva pyörii käytännössä ympyrää merellä ja matkustajat istuvat sisällä syömässä ja juomassa.
Aamulla kun heräämme, olemme kyllä uudessa kohteessa, mutta sinne olisi päässyt todellisuudessa muutamassa tunnissa maitse.

Suvassa nyt kuitenkin ollaan ja hyvä niin. 94 000 asukkaan kaupunki on eteläisen Tyynenmeren suurin,
Australian ja Uuden-Seelannin kaupunkien jälkeen, joten päätämme tutustua kaupunkikuvaan ja jättää väliin bussimatkat ympäristön huvittelukohteisiin.

Miellyttävän matala kaupunkikuva on enimmäkseen 1900-luvun alusta. Mataluus tuntuu nimenomaan sopivan saaren identiteettiin, kun muuten korkeita asioita ovat lähinnä palmut ja tulivuoret.

Erityisen mielenkiintoinen tai mieleenpainuva kaupunkikuva ei silti ole, mutta kuitenkin harmoninen.
Keskusta on melko nopeasti kierretty ja istahdamme katukahvilan terassille cokikselle – baariterasseja oluen tai viinin nauttimiseen ei tunnu liiemmin olevan.

Hieman haikein mielin palaamme jälleen laivallemme. Olemme käyneet nyt risteilymme kaukaisimmassa kohteessa ja kotimatka alkaa. Toki risteilyllä tärkeintä onkin merillä oleminen ja laivaelämästä nauttiminen ja sitä aiomme tehdä vielä melkein viikon. Ja yksi kohde on vielä jäljellä.

Myrsky vesittää viimeisen rantautumisen

Heräämme muutamaa yötä myöhemmin jälleen Uuden-Kaledonian aluevesillä kapteenin kuulutukseen.
Hän joutuu tuottamaan risteilymatkustajille pettymyksen: Emme voi rantautua viimeiseen kohteeseemme, L’ Ile-des-Pinsiin eli Mäntysaarelle kovan merenkäynnin takia.
Hyttimme virtuaali-ikkunan näkymä vahvistaa, että meri todellakin on tyrskyisä, eikä sinne ole laivan pelastusveneillä asiaa ilman pätevää syytä.

Harmi, olisi ollut mukava käydä tässä Ranskan kunnassa, joka on kauimpana Pariisista, eli 16 680 kilometrin etäisyydellä. Mutta minkäpä sääoloille voi.

Kapteeni teki luonnollisesti aivan oikein päättäessään tuottaa matkustajille mieluummin pettymyksen kuin riskeeraamalla näiden ja oman miehistönsä hengen.
Ei saarella käyminen mikään suuri nautinto olisi kovassa tuulessa ollutkaan. Risteilyehdoissa on totta kai annettu säävaraus rantautumisten suhteen.

Risteillessä maisemat vaihtuvat, mutta hytti pysyy

Viiden kohteen risteilymme supistuu siis neljään, mutta emme ole erityisen pahoillamme.
Jälleen yksi paratiisisaari tuntui muutenkin olevan jo vähän liikaa, kun muutenkin olemme enemmän kulttuurikohteiden perään.

Rantaelämän viettäminenkin lyhyillä risteilypysähdyksillä on hieman hankalaa, jos ei mukana ole esimerkiksi omia rantapyyhkeitä, kuten meillä nomadeilla ei tietenkään ollut.

Risteilymme täytti kohteiden puolesta suurin piirtein odotuksemme ja eksotiikan kaipuumme tyydyttyi hyvin.

Risteilyjen hieno puoli on se, että asut koko ajan liikkuvassa hotellissa ja kun heräät aamulla omassa hytissäsi, olet jälleen uudessa paikassa, jos ei vuorossa ole meripäivä.

Risteily Sydneystä Fidžille ja takaisin oli pituudeltaan hulppeat 7000 kilometriä ja sen aikana rantauduimme siis Australian lisäksi kolmen valtion alueella.
Meripäiviä pelkkään rentoutumiseen ja altaalla lojumiseen riitti mukavasti.

Risteilymatkustaminen on ollut viime aikoina tulilinjalla epäekologisuutensa vuoksi ja kritiikki on varmasti oikeutettua. Meitäkin tosiaan mietitytti seilaaminen pitkin Fidžin rannikkoa yön yli, vaikka Suvan ja Lautokan välin olisi voinut hurauttaa laivallamme muutamassa tunnissa.
Toivottavasti ja myös luultavasti risteily-yritykset kiinnittävät asiaan huomiota yhtä visusti kuin laivansa laituriin.

Tilaa tuoreimmat artikkelit sähköpostiisi jättämällä osoitteesi yläpuolelle.
Lue lisää tästä risteilystämme artikkelistamme Royal Caribbean – kokemuksia Etelämeren risteilyltä.