Uusi-Seelanti – Uusi maa ja uudet kujeet

Queenstown. Tuijotan haltioituneena ikkunan takana siintävää vuoristomaisemaa. Olen rakastunut Uuteen-Seelantiin jo ennen kuin olemme perillä.
Lentokoneen siipi näyttää melkein koskettavan vuoren seinämää, kun kone madaltaa korkeuttaan ja aloittaa laskeutumisen kohti Queenstownia.

Kahden kuukauden Australian kiertueemme jälkeen olemme päättäneet piipahtaa vielä Uudessa-Seelannissa, ennen kuin vaihdamme mannerta ja matkaamme takaisin länteen.

On helmikuun loppu vuonna 2017. Puolen vuoden reissustamme on kulahtanut jo yli puolet.
Jatkamme matkaamme Uuden-Seelannin sumuvuorille.

Milford Sound soi hyviä soundeja

Queenstown on hyvä kohde aloittaa tutustuminen Uuteen-Seelantiin.
Eihän näin upeaa luontoa ole olemassakaan, huokailen Milford Soundin vuonolla, Fiordlandin kansallispuistossa.
Paikka ei suotta kuulu UNESCOn maailmanperintökohde -listalle.

Ihastelemme bussimatkalla metsiä ja jäätikköä. Käymme veneretkellä vuonolla ihmettelemässä kallioilla lekottelevia hylkeitä, näemme kea-papukaijan ja törmäämme johonkin erittäin harvinaiseen lintuun.
(Älkää kysykö mikä se oli nimeltään, en muista nimeä! Vinkata saa, jos joku keksii mikä tuo otus mahtoi olla.)
Roikun veneen laidan yli kuvaamassa delfiineitä, ne uivat kokassa ikään kuin vauhdittamassa venettämme matkaan.

Edit. Tuo mainitsemani 200-250 yksilön lintu kiinnosti lukijoita niin paljon, että etsin arkistoistani kuvan siitä. Tunnistaako joku mikä tämä on?

Vesiputoukset ovat poikkeuksellisen kuivia, mutta yhden eläväisemmän luokse ajelemme. Kun muut reissulaiset pakenevat pärskeitä veneen sisätiloihin, jään yksin kannelle ottamaan tyrskyt vastaan.
Suojaan kameraani muovipussilla ja tunnen eläväni täysillä.

Palaan veneen peräkannelle mutustelemaan retken hintaan kuuluvia eväitä Ismon kanssa.
Muita matkustajia huvittaa putouksen kastelema kuvaaja.

Alueella voisi tehdä myös useamman päivän kestäviä patikointeja, mutta täällä ei tunneta jokamiehenoikeutta.
Parhaimpiin kohteisiin pääsee tutustumaan varaamalla vaellusretken hyvissä ajoin.
Hyvissä ajoin tarkoittaa yleensä vähintään vuotta aiemmin.
Meidän mennään sinne minne nokka näyttää -matkustustyylillä saamme siis unohtaa ne upeimmat ja uniikeimmat retket.

Milford Sound on silti kohde, joka tyydyttää kävijänsä silloinkin kun sinne piipahtaa päiväseltään turistibussilla kera lauman muita matkailijoita.

Aktiivimatkailijoiden ja roinanrakastajien Queenstown

Queenstown on paitsi luontomatkailijan, niin myös urheilullisen reissaajan unelmakohde.
Kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla voi harrastaa monenlaista urheilua riippuliitämisestä kelkkailuun.
Me tyydymme patikointiin ja köysiradalla ajeluun.
Iloittelen kuvaamalla muita suu virneessä vauhdikkaita aktiveetteja harrastavia.

Pieni kylä on turistinenkin: Katujen varsilla on putiikkeja, joissa myydään koruja ja possuminnahasta tehtyjä tohveleita, sun muuta elämisen kannalta ehdottoman välttämätöntä.

Hostellimme respassa työskentelee suomalainen nuori nainen.
Liftaamisestamme kuultuaan hän kertoo sen olevan Uudessa-Seelannissa niin tavallista, että hänen kaverinsakin liftaa päivittäin työpaikalleen.
Muuten puhumme enimmäkseen vuorista.
Olemme yhtä mieltä siitä, että siellä missä on vuoria, on ihmisen hyvä olla.
Kodin ikkunasta näkyvää vuorta voisi tuijotella aamusta iltaan vaikka lopun elämäänsä.

Meillä sitä kotia ei ole, joten tyydymme tuijottelemaan lähinnä makuusalimme lattialla lojuvia tavaroita.
Jostakin käsittämättömästä syystä täällä päin maailmaa dormeissa majoittuvilla on mukanaan valtavat määrät roinaa.
Etenkin vaatteita, joita asukkaat sitten levittelevät pitkin lattioita yksinä Queenstownin kuningattarina.

Monet siirtotyöläiset toki asuvat hostelleissa pidempiäkin aikoja, mutta ei se silti selitä tavaran määrää, vielä vähemmän niiden levittelyä ympäri kämpän.

Me pidämme pienet reppumme omissa sängyissämme, mutta välillä sieltäkin löytyy muiden hikisiä sukkia ja huppareita.
Samaan ilmiöön olemme törmänneet aiemmin Australiassa.

Uusi-Seelanti muistuttaa Japania

Onnekseni olen minimalisti ja vetäessäni sänkyni verhon kiinni, voin todeta, että tämä pari neliötä on minun kotini ja riittää.
Muiden roinat lentää nopeasti kahden neliön kodistani!
Vähän tulee ikävä Japania, jossa kanssaeläjien kunnioittaminen on lapsuudesta asti opittu taito.
Yhteiselo sujuu pienissäkin tiloissa, kun jengi ei haistattele kämppiksilleen hikisillä sukillaan.

Japanista muistuttaa myös kuumat vedet.
Tämän hostellin erikoisuus on suihku, josta tulee tulikuumaa vettä.
Ensimmäinen minuutti tuntuu jokseenkin siedettävältä, mutta vesi kuumenee hetki hetkeltä.
Säätömahdollisuutta ei ole.
Rakastan kuumia luonnonlähteitä, mutta tämä on pelkästään outoa.
Ja kuumottavaa.
Opin pesemään hiukset varsin vauhdikkaasti, vaikka käyttämäni marseillesaippua ei olekaan yhtä nopeasti huuhtaistava kuin nestemäiset shampoot.

Uusi-Seelanti tuo muuten maisemallisestikin mieleen Japanin.

Maan tapaan hostellin ilmainen netti oli käytännössä olematon, ja pari dollaria päivältä maksavalla wifillä pystyi tekemään suunnilleen pari somepostausta.
Ei paras tilanne etätyöläiselle.
Kuten todettu, tämä on varsin yleistä Australia-Uusi-Seelanti -akselilla.
Netin käytöstä kannattaa varautua maksamaan ja hinta ei vastaa laatua eurooppalaisilla standardeilla.

Tätä postausta näin muistelumuodossa kirjoittaessani on mainittava, että valitettavasti korona vei tämänkin Base-hostellin, kuin myös muut ketjun majoitusliikkeet.
Harmi, Base-ketjun hostelleissa olemme yöpyneet muuallakin Uudessa-Seelannissa ja todenneet niiden kuuluvan maan hostellien parhaimmistoon.

Uuden elämän Plan B

Kun merkittävimmät luontokohteet on ihmetelty, käppäilemme kaupungin kaduilla.
Queenstown on pieni, eikä kovinkaan autenttisen tuntuinen kylä, mutta on se silti viehättävä.

Olemme valinneet syödä illallisemme ulkona, kirjaimellisestikin, vaikka ilma on aika viileä.
Nautimme ruokamme erään ravintolan terassilla. Satelee, mutta fiilis on muuten mukava.
Mikseipä poikettaisi vielä jälkkärijuomilla (ja lämmittelemässä) läheisessä pubissa ennen yöpuulle siirtymistä?

Ismolla on ollut 50-vuotissyntymäpäiväkin toissapäivänä.
Olemme ehtineet juhlistaa suurta päivää vain kakkukahveilla Länsi-Australian Fremantlessa ennen lentoamme Uuteen-Seelantiin.
Ismon työpaikalla on ollut tapana juhlistaa porukalla merkkipäiviä ja kantaa karkkipusseja maailman ääristä työpaikan kahvipöytään. Viisikymppisinään Ismo ei ollut työmaallaan Helsingissä.

Baari on lähes täynnä.
Katselemme ympärillemme etsien sopivaa pöytää.
Löydämme tiskin läheisyydestä pienen vapaan pöydän ja istahdamme tyytyväisinä sen ääreen juomalasiemme kanssa.

Sinne ja takaisin – vai sittenkin vain sinne?

Ismo vilkaisee puhelintaan ja vakavoituu.
Vuorotteluvapaalaisen pomo on lähettänyt tekstarin.

Puolisoni katsoo minua pelonsekaisella ilmeellä.
Työpaikalla on alkamassa yt-neuvottelut.
Järkyttävää, mutta yritän lohduttaa.
– Tiedän kulta, tiedän.
Rakastat työtäsi, etkä halua menettää sitä mistään hinnasta.

Taloudellisessa tilanteessamme irtisanominen olisi katastrofi.
Olemme lähteneet reissuun asuntovelkaisina. Ilman säästöjä.
Toteuttamaan unelmiamme, jos nyt ei ihan tyylillä kuolema kuittaa velat, niin töihin paluu mielessä kuitenkin.

Olemme ostaneet Helsingin kotimme läheltä Ismon pitkäaikaista työpaikkaa, jotta hän pääsisi sinne kävellen ja nopeasti takaisin kotiin jatkuvista ylityövuoroistakin. Ei tietenkään vain siksi, vaan koska alue sopi elämäntyyliimme.
Sanon elämänmatkakumppanilleni, että pelko pois, nyt kartoitetaan todennäköisyydet ja mietitään Plan B.

Ensimmäistä ei tarvitse pitkään pohtia.
Ismo on työskennellyt samalle työnantajalle jo seitsemäntoista vuoden ajan.
Pomo on vannottanut palaamaan vuorottelun jälkeen.

Mutta irtisanomisjärjestyksessä on painavampiakin asioita.
Me olemme niitä harvoja, joilla ei ole alaikäisiä lapsia huollettavana.
Toisekseen olemme jo valmiiksi kaukana maailmalla.

On aika tehdä se kuuluisa Plan B.
Mitä me teemme jos.

Kukkaronnyörejä on kiristettävä, mutta matkamme kohti Mordoria jatkuu.
Olemme yhdessä ja sormuksemme ovat tallessa.

Lue lisää Uuden-Seelannin kohteista Seiskan matkajutustamme.