Ulcinjin vangeiksi jäävät muutkin kuin Cervantes

Balkanilaiset rakastavat tarinoita ja salaliittoteorioita.
Ulcinjin rannikkokaupunkiinkin Montenegrossa niitä liittyy useita.
Tämänkin kylän historia on pitkä, Balkanilla kun ollaan.

Kreikkalaisten sanotaan rakentaneen kaupungin 400-500 -lukujen taitteessa ennen ajanlaskun alkua.
Nykyisen vanhankaupungin rakensivat kuitenkin pääasiassa roomalaiset tuhatkunta vuotta myöhemmin maanjäristyksen tuhottua Ulcinjin.

Kukkulalla sijaitseva, merestä kohoava vanhakaupunki on pieni, mutta kiehtova. 
Sekä venetsialais- että turkkilaisajat näkyvät arkkitehtuurissa ja etenkin rakennusten käyttötavoissa. 
Aivan kuten (ainakin toistaiseksi) Istanbulissa Hagia Sofia, myös Ulcinjissa on moskeijaksi muutettu kristillinen kirkko, joka palvelee tänä päivänä maallisesti museona.

Alueen historian huomioiden tuossa ei ole mitään kummallista, sen sijaan Miguel de Cervantesin patsaaseen törmääminen keskellä Ulcinjia on vähän hämmentävämpää.

Cervantesin vaiheet ovat hiukkasen epäselvät, mutta paikallisten mukaan hänet olisi kaapattu vangittavaksi nimenomaan Ulcinjiin, yleisesti arvellun Konstantinopolin sijaan, ja hän olisi päätynyt kaupungin merirosvojen orjaksi.
Miguelin kerrotaan vieläpä viehättyneen ulcinjilaiseen neitoon, joka olisi inspiroinut häntä kirjoittamaan klassikkoteoksensa Don Quijoten.
Mikäli tämä tarina on totta, Miguelilla on täytynyt olla melkoisen vapaa pääsy hillumaan kaupungille.

Niin tai näin, tämä lähinnä balkanilaisten suosima rantalomakohde on kiintoisa paikka lyhyelle visiitille. 
Me ehdimme harmiksemme viivähtää Ulcinjissa vain yhden yön matkalla Kotorista Durresiin.

Oli viittä vaille, ettemme olisi edes käyneet tässä historiallisessa kaupungissa. 
Eipä täällä käy moni muukaan. 
Balkanilaisille Ulcinj on tuttu ja suosittu lomakohde, mutta muualta tulevat Montenegron-matkailijat käyvät lähinnä Kotorissa. 

Kotorista olimme mekin tulossa ja suuntaamassa sieltä suoraan Durresiin, mutta sepä ei niin vain onnistunutkaan julkisilla liikkuen. 
Totesimme, että on järkevää, ja lähes pakollista pysähtyä matkalla yhdeksi yöksi jonnekin.

Kotorissa selvisi, että pääsisimme lähimmäksi Albaniaa ottamalla bussin Ulcinjiin. 
Sinne siis.

Ulcinjin rannikkokaupunki Montenegrossa jäi yhden yön etapiksi

Perillä bussiasemalla ei odottanutkaan huonetta tarjoavia mummoja, kuten usein Balkanilla, joten turvauduimme Airbnb:n appiin.

Aseman vieressä oli kahvila, joka mainosti ilmaista wifiä. 
Istahdimme ottamaan neuvoa-antavat ja selailimme netistä majoitustarjontaa. 
Eräs aivan uusi majapaikka kiinnitti huomiomme isoine uima-altaineen. 
Varaus vetämään ja yhteydenotto kommentilla: Me tulisimme heti. 

Ei mennyt kuin hetki, kun majatalon rouva otti yhteyttä: Missä olette? Mistä voin hakea teidät? 
Ehdimme hädin tuskin juoda lasimme tyhjiksi ennen kuin majapaikan emäntä kurvasi baarin eteen poimimaan meidät kyytiinsä.

Kotipihaansa parkkeeratessa vastassa oli paitsi pienet lapset, myös pihapiirin talot rakentanut isoisä, meidät kyydinneen naisen appiukko. 

Meitä askarrutti hetkisen päädytäänkö me nyt jonkun suurperheen vierashuoneeseen. 
Mitä vie. 
Pihapiirissä oli upouusi iso talo, joka oli varattu vieraiden käyttöön.

Paitsi näkymä uima-altaalta merelle, niin myös itse uima-allasalue oli houkuttelevan hieno. 
Olisi siellä voinut pidempäänkin lomaa viettää.  

Pulahdimme hetkisen siinä valtavassa altaassa, mutta sitten uteliaisuus ja nälkä ajoi meidät kylille. 
Taapersimme kohti rantaa ja söimme rannan tuntumassa sijaitsevassa ravintolassa ei-niin-kovin-balkanilaisen pastaillallisen.

Vaikka aikaa oli kovin vähän ja ilta jo hämärtynyt, halusimme nähdä edes pienen palan Ulcinjin vanhaakaupunkia. 
Tuolloin olin vaihtanut vähän typerästi patikointisaappaat surkeisiin sandaaleihin, joten yläkaupunkiin kapuaminen tuntui haastavammalta kuin se oikeasti olikaan. 
Hämärässä vanhakaupunki näytti jännältä, mutta sen parhaat puolet jäivät kokematta.

Illalla parvekkeella istuessamme harmittelimme, ettemme ehdi jäädä pidemmäksi aikaa.
Niin harmitteli myös omistajaperhe.

Kello repi meidät ylös jo neljältä, jolloin oli aika taivaltaa takaisin kohti bussiasemaa. 
Ajatuksenamme oli varmistaa, että olemme asemalla hyvissä ajoin nappaamaan kello kuuden bussin. 

Balkanilaiseen tyyliin bussia ei kuitenkaan ollutkaan luvassa pariin tuntiin, joten notkuimme aseman penkeillä paikallisten seurassa. 
Eipä sitä bussia ollut luvassa Durresiin ollenkaan, joten seuraava kohteemme oli Albanian Skadar.